En voi ajatuksilleni mitään, mutta pidän kotiäitiyttä luuserien valintana

mä olen kotona kohta vuoden ikäisen kanssa ja vaikka tähän ei olisi rahallisesti varaa, olen silti mieluummin kotona kuin töissä. En vaihtaisi hetkeäkään pois, eikä meitä kaduta yhtään. Lapsemme on vain kerran pieni ja ehdin olemaan työelämässä vielä montakymmentä vuotta. Ja olen sen verran luuseri, että haaveilen jo toisesta lapsesta ja jos meitä lykästää ja tulen raskaaksi, en todellakaan mene töihin vielä vuoden päästä. Niin monta vuotta haaveilimme miehen kanssa perhe-elämästä, että miksei tästä nyt nauttisi.

 

[QUOTE="vieras";22463442]Mä oon samaa mieltä. En tiedä ainuttakaan hyvinpalkatussa, korkeaa koulutusta vaativassa, viihtyisässä, arvostetussa, kilpailuhenkisessä, kasvua ja kehitystä ihmisenä tukevassa työpaikassa olevaa naista joka olisi ollut kotona kauemmin kun alle 2 vuotta. Ne taas joilla on huonosti palkattu paskaduuni johon on päässyt suoraa peruskoulusta, jääkin kotiin seuraavaksi 7 vuodeksi.[/QUOTE]

Mä tiedän heti kaksi. Nyt molemmat palanneet töihin oltuaa kotona muutamankin lapsen kanssa peräperää.
Minusta se ei oo tervettä että heti se 9kk lykätään muiden hoiviin kun ei muka polla kestä omaa lasta ja duuni merkkaa enemmän.

 

Ei lasten kanssa kotiin jääminen ole mielestäni mitenkään "huonompi arvoista". Mutta sitä en ymmärrä että isän oletetaan olevan se elatusvelvollinen työjuhta jotta äiti voi viettää laatuaikaa lasten kanssa. Sama oikeus isälläkin on. Vaan se ei monasti tule kuuloonkaan. Totta, naisen palkka on monasti pienempi eikä sillä yksinään elätetä koko perhettä. Mahdollisuuksia on kuitenkin monia. Molemmat vanhemmat voivat esim. tehdä osa-aikaisesti työtä, näin lapsien ei tarvitse välttämättä olla ulkopuolisessa hoidossa kuin 2-3pvä/vko. Ja se varmaan on isommalle lapselle jo hyväksikin että saa muutakin seuraa ympärilleen kuin vain äitin tai isän. Taloudellinen tilanne kuitenkin helpostikin kohenee eikä elätysvastuu ole vain yhden henkilön varassa. Muutenkin malli olisi hyvä äidinkin tulevaa ajatelle. Harva miettii tässä kohtaa eläkettä, mutta tosiasia on se että äidin kotivuodet syö työeläkeen kertymistä valtavasti. Toki nuorena tuota ei osaa edes ajatella - liian kaukaisia asioita, mutta joskus nekin tulee olemaan varsin todellisia asioita...

 

No mun mielestä kotiin jää ne, joilla ei ole työelämässä minkäänlaista kunnianhimoa, eikä ehkä potentiaaliakaan luoda siellä uraa.

 

Mä tiedän heti kaksi. Nyt molemmat palanneet töihin oltuaa kotona muutamankin lapsen kanssa peräperää.
Minusta se ei oo tervettä että heti se 9kk lykätään muiden hoiviin kun ei muka polla kestä omaa lasta ja duuni merkkaa enemmän.

Ei se nyt aina mene niin että polla ei kestä lasta ja duuni on tärkeämpää. Mulla polla ei kestänyt sitä tylsyyttä mitä kotona olo oli. Haasteet puutui. Olen matemaattisesti hyvinkin lahjakas ja työkuva on ollut erillaisten ongelma tilanteiden ratkominen hektisessä aikataulussa. Kotona olo meinasi ajaa minut hulluuden partaalle. Sehän on yhtä liukuhihnatyötä; okei lapset tekevät siitä aina hitusen muuttuvaa, mutta samaa kaavaa ne päivät toistaa. Mun aivot ei kertakaikkiaan vaan saanneet kotona tarpeeks "virikettä" ja tylsistyminen iski rajuna.

Lapsissa ei ole mitään vikaa ja heidän touhujaan on kiva seurata. Mutta kuten psykiatrini (jouduin sellaiseen turvautumaan) sanoi, toiset ihmiset tarvitsevat enemmän ärsykeitä elämään. Hän vertasi asiaa koululaiseen joka pärjää hyvin jossain aineessa, paremmin kuin muut, mutta joutuu tekemään omaa tasoaan helpompia tehtäviä. Tälläinen lapsi turhautuu ja alkaa alisuoriutua, koska ei saa "taitojaan" vastaavaa tekemistä.

Mulle kotiäitiys oli jollain muotoa alisuoriutumista, vaikka rankkaa työtä se onkin. 2 vuotiaaks saakka molempia lapsia hoidin kotona, sitten en enää kyennyt. Onneksi työ jossa saa tehdä lyhennettyä työaikaa; optimi ratkaisu minulle. Työ antaa aivoille tarvittavia pähkinöitä purtavaksi ja kotona taas saan vaan olla ja nauttia lapsistani. Tasapaino löytyi meillä näin. Ja positiivista vielä sekin että mun työskentely mahdollistaa miehellekin lyhennetyn työviikon. Näin ollen lapsemme ovat 3 pvä/vko hoidossa, viikoon mahtuu yksi isä-lapsi päivä, yksi äiti-lapsi päivä ja 2 koko perheen yhteisä päivää.

 

Kyllähän ne kiiltokuvamaiset "rauhalliset kotihetket" kokee täydellisen inflaation jos elää vain niitä, noin pääsääntöisesti. Niin aikuisen kuin lapsenkin mielessä. Lapset kestävät kiireisemmänkin arjen jos ja kun vanhemmat järjestävät myös hetket rentoutua ja rauhoittua. Tuntemani kotiäidit tosin tuntuvat olevan monasti kiireisempiä kuin me työssäkäyvät. On kerho, kahvilaa, arjenrumbaa...menään sinne ja tullaan tänne. Isä tulee töistä kotiin niin vahtivuoro vaihtuu; lähdetään harrastamaan, tehdään sitä ja tehdään tätä...Kai se on pakkokin, kyllä ne kotiseinät helposti päälle kaatuu.

Meillä taas arki on sellainen että lapset ovat päivän hoidossa, mikä sinällään todellakin riitää päivän "aktiviteetiksi". Ilta pyhitetään yhdessä ololle; kotihommat hoidan lasten nukkumaan menon jälkeen, miehen kanssa yhdessä tuumin. Viikonloput menee hitaalla tahdilla. Aamulla köllitään kaikki pitkään, yödään aamupala pitkän kaavan mukaan...tehdään yhdessä asioita kotona, leikitää, mennään retkille jne jne. Todellista laatuaika, rentouttavaa ja kiireetöntä. Ja sen tuntee, koska arkin on hektisempää.

 

Meillä mies käy töissä minä kotihoidontuella ja silti tinaan mukavasti. Hoidan lapset kotona ja käyn töissä niin sanotusti ja nostan kotihoidontukea. Minkälainen yhtälö tämä on ap mielestä?

 

Meillä mies käy töissä minä kotihoidontuella ja silti tinaan mukavasti. Hoidan lapset kotona ja käyn töissä niin sanotusti ja nostan kotihoidontukea. Minkälainen yhtälö tämä on ap mielestä?

Ihan hyvä yhtälö. Ihmisellä pitäisi olla elämässään muutakin tekemistä kuin olla äiti.

 

Ja syynä on juurikin se, että suomalaiset naiset valitsevat märehtiä mieluummin parhaat vuodet urastaan vaippoja vaihtelemassa. Vain fiksuimmille tarjotaan haastavia hommia. Tyhmäähän se olisi antaa helmiä sioille.

No mä voisin olla ihan hyvin sen 3 vuotta kotona, jos vain palkkapussi sen sallisi ja silti mun työn kuva olisi aina sama, ei pahemmin uralla voi nousta, tai no ehkä saada paremman piirin jaettavaksi Ei kaikilla ole sitä suurta uraa mitä luoda, toiset ovat ihan tyytyväisiä vähempäänkin.

 

Voi teitä! Älkää nyt provosoituko suotta. Kukaan ei pysty määrittämään toisen puolesta millainen elämä on hyvää tai arvokasta. Näyttäkää lapsillenne, että välitätte heistä. Se on tärkeintä. Ei ole merkitystä, onko kotiäiti vai uraäiti tai mitä vaan siltä väliltä.

 

[QUOTE="vieras";22465005]Kukaan ei pysty määrittämään toisen puolesta millainen elämä on hyvää tai arvokasta. Näyttäkää lapsillenne, että välitätte heistä. Se on tärkeintä. Ei ole merkitystä, onko kotiäiti vai uraäiti tai mitä vaan siltä väliltä.[/QUOTE]

Ihanaa, kerrankin järjen ääntä tällä palstalla! Peesaan tätä.

 

[QUOTE="mamma";22463364]Kotona voi ja saakin olla vanhempainvapaan ajan, mutta jos sen jälkeen jää vielä kotiin, alkaa olla jo hivenen luuseri. Ja mitä pidempään, sen pahempi.[/QUOTE]

Täytyy tunnustaa, että olen samaa mieltä. Ja itseasiassa aika moni muukin on, ainakin mitä täällä töissä on puhuttu. Eli et ole ajatustesi kanssa yksin.

 

Heh, myönnetään.
Minua ei tosiaan voisi vähempää kiinnostaa työhönpaluu, työ sinänsä on jees ja kohtuupalkattu. Juuri mietin, kuinka saisin vielä lusmuttua muutaman vuoden, kun nuorin pian on sen kolme vuotta. Tällä en tarkoita, että väheksyisin kotonaoloa pienten lasten kanssa, vaan sitä, että ihan oikeasti minulla tällä hetkellä on sellainen olo, että en halua työelämään ja jos mitään pientä lisätienestiä perheen hyväksi keksin, en todellakaan töihin mene.

 

[QUOTE="niin";22464197]Hienoa sulle, mutta entäs isälle joka on poissa paljon jotta kykenee teidät elättämään? Entä lapsille? Haluaisivatko he olla enemmänkin isän kanssa?

Olen reppuhommissa ollut itsekin ja tunnen tämän perhetyypin. Perhe kotona, isä maailmalla leipää tienaamassa. Mulle ei olis mikään ideaali tilanne koska mä koen perheen yhtälönä jossa kaikki näkevät toisiaan - pääsääntöisesti päivittäin. En vois elää perhemallissa jonka ydin on äiti ja lapset ja sitten se rahaa tahkoava isä jolla ei paljoa muuta osaa elämässä ole. Liian monesti olen työkavereiltani (näiltä miehiltä) kuullut juuri tästä että ei sinne kotiin viitsi ees jäädä koska hällä ei ole siellä enää paikka. Mieluummin elää kiertolaiselämää ja vaan kustantaa perheen elämisen kotona.[/QUOTE]

Eiköhän se ole yksilöllidtä tämäkin miten kuka tuntee tällaisessa tilanteessa.
Meillä lapset kasvaneet siihen että isä on vkonloppusin vain kotona ja äiti sitten sen 24/5 ...no joo 3h vkossa käyn urheilees
Ei mies ole ulkopuolinen eikä pakolla reissuhommissa...tää sattuu vaan olee se meidän päätös,yhteinen.
Vakuttaa voin että itekkii pääsisin helpommalla jos mie ois kaheksasta neljään tuos lähellä töissä,mutta mutta...mikä on sitte sitä oikeeta tapaa elää???

Sinä et voisi näin elää,mutta ei kai kukaan ole vaatimassakaan

 

Onko se luuseri joka ottaa vastuun lastensa kasvattamisesta itselleen eikä sysää sitä vastuuta yhteiskunnalle?

On tietty olemassa niitäkin ihmisiä, joilta tämä lastenkavatusvastuu ei onnistu monien eri syiden vuoksi mutta ihminen ei ole luuseri jos kykenee kantamaan täyden vastuun lapsistaan!

 

No niinhän sitä ihminen yleensä tekee, että ajattelee stereotyyppejä. Mitäpä tulee mieleesi esim. suomalaisista? Rehellisyys? Jurous? Viinanjuonti?

No, minulle tulee kotiäitiydestä mieleen luuserius. Ei siinä sen kummempaa.

Minulle tulee ura "äidistä" mieleen itsekkyys.
Ajatellaan vaan minä, minä, minun napani, minun urani, minun rahani ja osake salkkuni.
Lapsi on hankittu kun niin kuuluu elämässä tehdä ja se laitetaan kalliilla rahalla yksityiseen hoitoon heti kun mahdollista... katsos kun meillä on siihen varaa.
Jos on niin paljon sitä varallisuutta, niin eikö silloin olisi varaa heittää oma itsekkyys syrjään siksi aikaa kun lapset on pieniä ja hoitaa omaa jälkikasvuaan ihan itse.

Minä olen kotiäiti siksi että minulla on siihen "varaa"
Minun ei tarvitse olla tienaamassa koko ajan lisää omaisuutta.
Voi olla että olen joidenkin mielestä luuseri, lasteni ja mieheni silmissä en ikinä.

 

Stereotyyppinen ajattelu joutaa romukoppaan, koska siinä ei ole itse mietitty asioita loppuun asti vaan ajatus on syntynyt hetken mielijohteesta ja sitä ei ole viitsitty oikaista ja tehdä selkoa asioiden oikeista äärilaidoista

 

[QUOTE="vieras";22464062]Ei. Enkä jaksa alkaa selittämään mutta varmasti kykenet itsekin miettimään mahdollisia tilanteita joissa kotona oleminen ei ole kaikkien paras vaihtoehto. OIEKASTI.[/QUOTE]

Oi kuin kurjaa... onko teillä ongelmainen koti?

 

Mieluuiten teen koulutustani vastaava työtä kotona niin saan samalla olla lasteni kanssa.. Ei haittaa vaikka pitäisit mua luuserina.

 

Minulle tulee ura "äidistä" mieleen itsekkyys.
Ajatellaan vaan minä, minä, minun napani, minun urani, minun rahani ja osake salkkuni.
Lapsi on hankittu kun niin kuuluu elämässä tehdä ja se laitetaan kalliilla rahalla yksityiseen hoitoon heti kun mahdollista... katsos kun meillä on siihen varaa.
Jos on niin paljon sitä varallisuutta, niin eikö silloin olisi varaa heittää oma itsekkyys syrjään siksi aikaa kun lapset on pieniä ja hoitaa omaa jälkikasvuaan ihan itse.
.

Eikö se kotiäiti nyt ole kuitenkin kaikista itsekkäin. Mies joutuu painamaan hulluna hommia kun emäntä vain makaa kotona. Samoin yhteiskunta joutuu myös osaltaan elättämään tämän kotonaroikkujan elämistä. Ja minkä verran joku kotiin vuosikausiksi jämähtänyt emäntä kykenee lapsillekaan virikkeitä tarjoamaan.

 

[QUOTE="hmmmmm";22465296]Eikö se kotiäiti nyt ole kuitenkin kaikista itsekkäin. Mies joutuu painamaan hulluna hommia kun emäntä vain makaa kotona. Samoin yhteiskunta joutuu myös osaltaan elättämään tämän kotonaroikkujan elämistä. Ja minkä verran joku kotiin vuosikausiksi jämähtänyt emäntä kykenee lapsillekaan virikkeitä tarjoamaan.[/QUOTE]

Ei kotiäidit saa yhteiskunnalta rahaa kotona olemiseen, vain ne jotka keplottelee työttömänä ololla. Pikkuisen eri asia nuo.

 

[QUOTE="hmmmmm";22465296]Eikö se kotiäiti nyt ole kuitenkin kaikista itsekkäin. Mies joutuu painamaan hulluna hommia kun emäntä vain makaa kotona. Samoin yhteiskunta joutuu myös osaltaan elättämään tämän kotonaroikkujan elämistä. Ja minkä verran joku kotiin vuosikausiksi jämähtänyt emäntä kykenee lapsillekaan virikkeitä tarjoamaan.[/QUOTE]

Lasten laitoshoito vrt. päiväkotihoito maksaa kylläkin yhteiskunnalle huomattavasti enbemmän kuin mikään päivähoitomaksu edes kykenee sitä kattamaan.

Vastaavasti lapsen kotihoito ei maksa yhteiskunnalle kuin muutaman satasen ja se on siinä.

Päiväkodin ylläpitokustannuksetkin menee suurimmalta osin verorahoista ja on osaltaan mukana pitämässä yllä yhteiskunnan oravanpyörää.
-ruokakulut, kiinteistön hoitokulut(vesi,lämmitys,kunnossapito)pihan hoito, materiaalit ja tarvikkeet, henkilökunnan palkka, johtoportaan palkka. Suunnittelu-ja toimintakorvaukset ym. ym.. Näihin ei riitä yhden lapsen päiväkotimaksu kattamaan kustannuksia sillä yksi päiväkodissa hoidettu lapsi maksaa päivittäin yhteiskunnalle sen 300 euroa/päivä kun
taas kotihoidossa oleva lapsi vain n. 300/kk.
Että repikää siitä...

 

Ei kotiäidit saa yhteiskunnalta rahaa kotona olemiseen, vain ne jotka keplottelee työttömänä ololla. Pikkuisen eri asia nuo.

No, työtön yrittää sentään päästä töihin ja jossain vaiheessa pääseekin yleensä! Että miten sen nyt ottaa.

 

[QUOTE="hmmmmm";22465296]Eikö se kotiäiti nyt ole kuitenkin kaikista itsekkäin. Mies joutuu painamaan hulluna hommia kun emäntä vain makaa kotona. Samoin yhteiskunta joutuu myös osaltaan elättämään tämän kotonaroikkujan elämistä. Ja minkä verran joku kotiin vuosikausiksi jämähtänyt emäntä kykenee lapsillekaan virikkeitä tarjoamaan.[/QUOTE]

Olen tehnyt 15 vuotta töitä joten kyllä minä olen osaltani kantanut korteni kekoon ja ei minun mieheni töissä vasten tahtoaan "hulluna hommia paina". olisi myös voinut jäädä kotiin lapsia hoitamaan, mutta meidän perheessä oli parempi näin päin että minä olen nyt kotona.
Eikä kaikki kotiäidit ole olleet kotona vuosikausia, väsyneitä ja jämähtäneitä.
Jos olen "yhteiskunnan" mukaan itsekäs, niin sitten olen.
Hoidan ja kasvatan lapsiani, en yhteiskuntaa, ehdin olemaan työ elämässä vielä 30 vuotta joten maksan tämän kamalan "velkani" teitä muita veronmaksajia kohtaan takaisin, Lupaan sen!!

 

Ei ole siis äitejä ollenkaan?

Minulla ei ainakaan ole rahasta kiinni töihin meno vaan siitä että minulla on mielenkiintoinen ja rakas työ. Ja tosiaan pää pehmenisi kotona ja jossain mammakerhoissa. Mutta kyllä äidiksi olen itseni tähän asti laskenut, enkä ura"äidiksi"