Esikoinen vuodelle 2015

Täällä viiva hieman vahvistunut. Viiva edelleen hailakka, mutta sen näkee selvästi jo tihrustamatta. Mutta ei vieläkään sellainen tumma kontrolliviivan kaltainen. Nyt dpo11

muok: en saa kameralla otettu kuvaa. Tulee todella epäselviä kuvia.. eikä ole sitä älypuhelinta...
 
Viimeksi muokattu:
_Lilja_ Joo, tästä oli puhe. Aika erikoista, että antavat ihan eri ohjeita eri paikoissa. Onneksi sitten säilytin jääkaapissa sen vastoin ohjeita. Mutta mulla oli myös ohje käyttää niin, että ensin kaksi napsua kääntää kynää ja piikki, seuraavana iltana yksi napsu ja piikki ja siitä seuraavana iltana kääntää kynää ihan tappiin asti ja piikittää loput... Tiedä näistä nyt sitten! Toivon kovasti tärppionnea sulle! Mulla ei yhä mitään oireita... :(
 
Täällä ei oikeastaan mitään uutta. Kp28 eli oletettu menkkojen alkamispäivä. Ei näy ei kuulu, mutta en ole vielä testaillut, koska kierto on heitellyt niin paljon. Vv on runsaasti, mutta aina ennen menkkoja. Se mulle normaali tuhru on pysynyt ainakin toistaiseksi poissa (hyvä merkki). Tein ihan huvin vuoksi testin joskus kp 23 ja nega tuli sillon, mutta ei yllättänyt :D

Odottelen nyt varmaan vielä ensiviikkoln ja jos ei menkkoja näy niin sitten testailua. Pidän kaikki jäsenet ristissä. Mutta mun tuurilla ne menkat pamahtaa huomenna :/
 
Menkat eivät tulleet oletettuna alkamispäivänä ja viiva vaikuttaisi vahvistuneen, joten minut voi siirtää odottajiin. :) On erittäin outoa sanoa ääneen olevansa raskaana ja kovasti toivon, että pieni elämän alku pysyy matkassa mukana loppuun saakka. Toivottavasti te muutkin saatte pian plussat testeihin. :)

Plussa tuli siis 14.8. yk 3
 
  • Tykkää
Reactions: Boni ja ttaisku
Vau, onnittelut tämän viikon plussanneille. :heart: Taisi joku paikallinen tuulenpuuska käydä täällä pyyhkäisemässä, lisää näitä!

Adoptiosta oli täällä juttua aiemmin tällä viikolla. Me ei olla miehen kanssa niin hirveesti aiheesta vielä puhuttu, mutta mä olen ainakin aina ollut sitä mieltä, että haluan lapsia keinolla millä hyvänsä. Myös adoptio siis vaihtoehto. Meidän elämäntilanne on sellainen, että vauva sopisi tähän paremmin kuin hyvin. Molemmat työelämässä (oma työni ei tosin vakipaikka, mutta sellainen haussa ja työtilanne alalla hyvä), kodissa tilaa perheenjäsenelle jne. Farmariautoa ei vielä ole, mutta sitäkin varten rahat säästettynä ja suunnitelmissa sitten raskausaikana ostaa. :D Lähipiirissä lapsia on paljon ja kaikki siis _kaikki_ ystäväni, joilla lapsia tai raskaana niin tärppi käynyt 1-2 kierrosta, yhdellä kommannesta. Miehen kavereiden naisten kanssa en oo puhunu, että miten nopeasti tärppäs, mutta yhden tiedän tulleen vähän vahingossa ja yksi sanonut lapsen tulleen vähän kuin pyhästä hengestä. Ja sitten on lähellä tapaus, jossa tehtiin abortti... Eli sikiävää sakkia lähipiirissä ja aina kolahtaa syvältä kun muilla onnistuu. Pari ystävää nyt raskaana (tärppi molemmilla käynyt kerrasta) ja välillä pitää miettiä milloin niitä haluaa nähdä, koska aina ei ole voimia kuulla raskausajan tuntemuksia ja nähdä miten toisten masut onnellisesti kasvavat, itsekkäästi sanottu, mutta ymmärrätte varmaan. Henkisesti siis aika raskasta tämä aika. "Onneksi" mulla on yks läheinen, jolla myös yritys päällä eikä suju ihan niin sutjakkaasti kuin monella muulla, mutta heilläkin vasta hetki yritystä takana ja oon yrittäny psyykata itseni siihen, että eiköhän nekin kohta ohi humahda... Sen jälkeen alkaakin varmaan lähipiirissä uusi kierros, eli toista muksua kehiin monilla, olettaisin. Argh. Säälittävää tilitystä, mutta tässä kun ens vuonna tulee 30v mittariin ja oon aina ollu ihan todella lapsirakas ja päivittäin lasten kanssa tekemisissä niin on vaikea välillä seurata vierestä toisten vanhemmuuden iloja. Valloittavia lapsia useita lähipiirissä ja heistä iloitsen, mut joka kerta samanaikaisesti myös se suru siitä, etten saa tuntea (ainakaan vielä) sitä samaa vanhemmuuden onnea ja rakkautta ja ylpeyttä omista lapsista. Pian vuosi takana yrittämistä (okei, ekat kuukaudet meni harakoille kun oviksesta ei hajuakaan ja se vaihteli niin monesti ajoitus oli menny perseelleen ja sitten oli 3,5kk kestävä kierto...), mikä ollut henkisesti raastavan pitkä aika, mut monet joutuneet odottamaan paljon kauemminkin. Onneks mies jaksaa aina olla positiivinen ja muistuttaa siitä ettei tää nyt ole vielä ollut pitkä aika eikä meitä kumpaakaan haittaa esim. simppojen tutkiminen jos seur. kierto tulee jne. Jotkut täällä sano sitä, että hirvittää lapsettomuushoidot kun vuosi tullut täyteen, mut musta se on vaan hienoa, että selvitetään ja apua mahdollista saada.

Tänään otan letro-kuurin vikat tabut ja sit vaan odottelemaan ovista. Tähän kiertoon oon nyt ottanu vehnänalkioöljyn (yöök) ja möllerin tuplan. Gyne oli kaverille suositellu omega-3:sta kun yritys päällä ja muutenkin varmasti hyvä mut nyt vasta tajusin, että tossahan on myös D- ja E-vitamiinin lisäksi A-vitamiinia. Voi paska. Ton nauttiminen pitänee lopettaa viimeistään, jos tärppi käy mut katsotaan haenko jotain muuta omega-3 valmistetta jo nyt ja annan miehen syödä noi loput.

No niin, tsemppiä naiset! Muistakaa, että joka kierrossa vain 20% TN onnistua, joten vaikka kaikki ois kohdallaan niin silti voi kestää! :)
 
Viimeksi muokattu:
Tänne ei edelleenkään kierron puolesta kuulu mitään uutta. Kp 115 taitanee olla tänään eli neljän kuukauden rajapyykki lähenee vääjäämättä. Itseasiassa se on kyseisenä päivänä tulee samalla 2v täyteen, kun tavattiin miehen kanssa ja alettiin seurustelemaan. Tässä nyt olisi tarkoitus vielä hetken odotella, vaikka aika epätodennäköistä on, että mitään tapahtuu. Jos syyskuussa ei menkat ole vihdoin ja viimein alkaneet niin sitten lääkäriin ja terolutit kouraan, kiitos. Samalla voisin ilmaista epäilyni pco:n mahdollisuudesta...

Kävin nimittäin viikolla siellä labrassa ja sain niitä tuloksiakin jo. Olivat aika yllättäviäkin. Multa otettiin paastoverensokeri, kolesteroliarvot, ne kilppariarvot eli TSH ja T4V sekä perusverenkuva. Näistä ehkä eniten jännitin tuota verensokeria, koska meillä on suvussa paljon verensokerihäiriöitä (diabetesta niin 2.tyypin kuin raskausdiabeteksen muodossa) ja, kun mulla tätä ylipainoakin on mikä siihen voisi altistaa. Toinen oli tietty nuo kilppariarvot.
Verensokeri oli kuitenkin 5,5 eli hyvä ja kilppariarvot olivat suorastaan hämmentävät verrattuna parin vuoden takaiseen. Pari vuotta sitten TSH oli 3,6 ja T4V 15 eli olivat vielä arvojen sisällä, mutta etenkin TSH aikasen korkeahko jo. Noh, nyt ne olivat sitten TSH 2,6 ja T4V 16,2. (Viitearvothan ovat n. TSH 0,3-4, mutta esim. kilpirauhasliiton mukaan parempi kun on alle 2 ja T4V:n viitearvot 10-22) Toisin sanoen jotain tässä parissa vuodessa on tullut tehtyä oikein, kun nuo ovat noin huisisti parantuneet. Eiväthän ne nyt ihan vielä ihanteelliset ole, mutta pirun paljon paremmat. Se varmaan paljon selittää sitä, ettei mulla ole enää niin vahvoja kilpparin vajaatoiminnan tyylisiä oireita kuin joskus aikaisemmin...
Kolesteroliarvokin oli 4.0 ja, vaikka huonoa kolesterolia oli ehkä ikkupikku liikaa niin suhteet oli hyvät ja arvotkin alle yläriman. Hemoglobiinikin peräti 139. Ei huono. :D
Ainut missä oli pientä häikkää oli trombosyyttien (verihiutaleen) määrä. Oli vähän alakantissa. Todennäköisesti asiaa kontroloidaan vielä jossain vaiheessa.

Kaikin puolin siis olen ns. terve ylipainoinen. :D
Ainut ongelma on siis vain tämä kierron häiriöisyys ja nyt, kun kilppari ei välttämättä ole syypää niin ajatukseni hiljalleen kallistuvan mahdollisen pco:n puoleen. Lähinnä ehkä sen takia, kun silloin keskenmenoultrassa se lääkäri sivumainintana totesi monirakkulaisuutta. Muita PCOS:n oireita mulla kyllä ei ole... tai siis en ole vyötärölihava. Vyötärönympärykseni on kyllä enemmän kuin 80cm, mutta vyötärö-lantio-suhde mulla on normaali. Päärynä olen siisen. Hirsutismiäkään mulla ei ole, jos nyt kahta hassua tummempaa karvaa navan alapuolella ei lasketa. Eikä ole erityisemmin akneakaan. Joskus teininä kyllä oli finnejä, mutta ei mitenkään ylenpalttisesti...
Noh, näitä asioita sitten syyskuun puolella tutkimaan.

Onnea kauheasti plussanneille. <3

Ja niin tänne voisi päivittää jo iäksi 24v, koska mulla on synttärit ensi keskiviikkona.
 
Heipparallaa pitkästä aikaa vanhat ja uudet kuumeilijat! :)

Paljon on uusia kuumeilijoita tullut ja tietysti harmikseni huomasin, että myös vanhojakin täällä vielä kuumeilee :( Mutta uutta tuulta purjeisiin immeiset!

Itse olen pitänyt nyt paussia kaikesta vauvakuumeilusta ja hössötyksestä n. 4-5kk kun sain sen endometrioosi diagnoosin ja ajan laparoskopiaan kystan takia.
Mutta nyt on laparoskopia käyty kunnialla läpi, parannuttu ja nyt alkaa armoton 6kk jyystäminen, että tulisin raskaaksi :p

Laparoskopiassa selvisi, että sairastan lievähköä versiota endometrioosista. Luojan kiitos :) Endometriooma eli tuo suklaakysta, joka mulla sijaitsi oikeessa munasarjassa, oli kookas ja kiertynyt kohdun taakse kiinni. Tämä on ollut todennäkösesti yksi ratkaisevimmista ongelmista, joka on vaikuttanu siihen, etten oo tullu raskaaksi. Oikea munajohdin kun oli kierossa, niin eipä sieltä mitään ole läpi tullutkaan. Kysta poistettiin ja munasarja+johdin saatiin oikeeseen asentoon. Vasen munasarja oli kunnossa, kuten myös johdinkin. Mulle tehtiin siinä leikkauksen yhteydessä myös chromotubation eli munajohtimien aukiolotutkimus ja siellä oli paikat kunnossa. Nyt on sitten paikat putsattu ja annettu sitä armonaikaa 6kk tulla raskaaksi. Helmikuussa on jälkitarkastus endopolilla ja jos en siihen mennessä oo tullu raskaaksi ni sit tarttee miettiä asioita uudestaan, että lähdetäänkö hoitoihin tms.

Nyt en kuitenkaan tikuttele mitään oviksia, enkä tee raskaustestejä ennen kuin siihen on ihan oikeasti syytä :) Huomasin sen viime syksynä, et miten suuri vaikutus sillä kuitenki loppupeleissä on kun kyttää kiertoaan ja pakottaa miehen petiin pyörimään. Tällä kertaa ollaan päädytty siihen, et yritetään mahdollisimman aktiivisesti heilutella peittoja kuitenkaan stressaamatta mitään ylimääräistä. Todennäkösyydet pidetään kuitenki ylhäällä, koko kierron ajan peittojen heiluttelua, mut tietysti kierron puolivälissä ja niinä ns. varmoina päivinä heilutetaan vielä enempi :) Pysyy miehen simpatkin "tuoreina", kun tehdas on koko ajan käynnissä :D Tänne en siis aio laittaa mitään kiertopäiviä jne kun sitten se menee siihen, mitä se viime syksynä oli, mutta käyn kuitenkin täällä lukemassa teidän kirjoituksia ja päivittelemässä omia tietoja aina tarpeen tullen :)

Näin omaan napaan kun tuli turistua, niin vanhat, jotka mut tunnistaa, mitä teille kuuluu? :)
 
Neinäsälle tsemppiä ja uutta puhtia puolen vuoden tykitykseen :)

En tiedä kuinka tänne kuvat lisätään niin en saa teille kuvaa plussista, uskallan sitä siksi kutsua.

Tsemppiä kaikille pidempään yrittäneille! Meillä tämä projekti vei vuoden, mutta on nyt entistä halutumpi. Clomifen on se taikasana meidän kohdalla!

Hyvää syksyn odotusta kaikille. Minut voi siirtää plussanneisiin. Se plussa tuli 14.8 YK 12
 
minisport Kyllähän siellä selkeästi kaksi viivaa on! :heart:

Saako udella onko ollut jotain oireita? Itsellä nyt dpo 11 ja houkuttaisi testata, mutta en oikein usko onnistumiseen, kun mitään siihen viittaavaa ei ole...
 
Viimeksi muokattu:
TERVETULOA KAIKKI ESIKOISESTA HAAVEILEVAT!



Ilmoita muutokset ja lisäykset listalle PUNAISENA, kiitos!

Muistathan ilmoitella itsestäsi, jos kuukautiskiertosi venyy yli 50 päivään.
Muussa tapauksessa sinut siivotaan pois listalta.

MAANANTAI 18.8.2014


KP: Kiertopäivä xx/xx (kiertopäivä/kierron normaali pituus)
YK: Yrityskierto
TJOT: Tulee jos on tullakseen (ei aktiivinen yritys)


KM: keskenmeno, KU: Kohdunulkoinen raskaus, Kilppari: kilpirauhasen vajaatoiminta, PCO: polycystic ovaries, MFO: multifollikulaarinen ovario (lievempi pco) TM: tuulimunaraskaus


NimimerkkiIkäKPYKYATJOTTaustalla
Aakku852814/23-2455/2014kilppari
Boni3031/36512/2013pco
bumpy296/31171/20131 ku, mfo
Chuislean2142/28-3017/2014
diadora25?/29-3116
hopess229/276/2013
Iiida2340/17-4699/2013
Intopiukka298/30-3689/2013mfo
Jammaillen2410/??52/2014
joa2430/26-3026/2014
KultaSieni2816/2754/2014
Mappis_882636/30148/2013
Merope296/28138/2013kilppari
MooiMama258/32-3345/2014
Nalat-842976/38-6010/2013mfo
Penni892520/?
piretti2335/302010/2012X1 km
robusti2936/3435/2014
sassa72515/2558/2013
satyjo2521/25-285/2012
~SeaWind~214/2014
Sirppanainen2463/28812/2013
Sonde2718/2818/2014
taikakai3316/26-3154/2014
ttaisku2430/28-40119/2013
Tweety872733/3526/2014pcos
valonkantaja24116/27-3432/2014X1 km




HILJAISET HAAVEILIJAT:

_Lilja_
pipiipa
Mak-i
MiiSa-80
SinSin


ONNELLISET ODOTTAJAT:


YK: Yrityskerta/-kierto, jolloin tullut raskaaksi

NimimerkkiYKPositiivinen tulos
Santrana326.4.2014
Nissukka26.5.2014
Lumikko89319.5.2014
tibt127.5.2014
vauvatoiveilija31.6.2014
onnenpisara5.6.2014
marita1455.6.2014
evaparadise122.7.2014
Liilja310.7.2014
Malvankukka217.7.2014
puutarhassa101.8.2014
nööse314.8.2014
Minisport1214.8.2014
 
diadora ja Sirppanainen oletteko vielä mukana ketjussa???

Neinäsä onpa kiva kuulla sinusta! Tosiaan tuollainen kyttääminen ei ole hyväksi, mutta sitä kun ei vaan voi sillee "nonii nyt en enää mieti asiaa niin paljon" toteuttaa. Hienoa siis että olet pystynyt vähän "relaamaan" asian kanssa! Toivotaan, että plussa pärähtää pian teille =) Laitetaanko sut muuten tonne hiljaisiin haaveilijoihin vai pysytkö mielummin kokonaan poissa listoilta?

Itse roikun täällä kuin takiainen ja alkaa tuntua siltä, etten koskaan pääse odottajiin :'( Teroja ja clomeja olen syönyt jo iät ja ajat (siltä ainakin tuntuu) mutta tuloksetta. Nyt odotellaan miehen simppanäytteen tuloksia ja itsellä reilun viikon päästä aukkari. Niiden jälkeen ollaan sitten vähän viisaampia ja pohditaan jatkoa.

Bonille myös tsemppiä! tahdonvoimaa sulta löytyy ainakin kun et ole vielä sortunut testaamaan ;)

On: On kyllä niin kummalliset menkat menossa... Nyt sitten ällövaroitusta tiedossa! Vuotelu alkoi siis jo viime viikon tiistaina eli 12.8. Aluksi oli niin niukkaa, etten siitä laskenut vielä uuden kierron alkavaksi. Vuoto pysyi kuitenkin tosi niukkana, kunnes perjantaina aamuyöstä (muistaakseni... voi olla että oli torstai) heräsin hirveisiin kramppeihin ja ajattelin että noniin nyt se vasta kunnolla alkaa. No siitä kun sitten herättyäni kunnolla menin veskiin niin paperiin tuli ihan helekutin iso hyytymä/klöntti/mikäliealien... Siis yök! OIkeasti siis semmonen puolikkaan peukalon kokoinen... Ja siihen se "runsaus" sit taas loppui ja menkat jatkui niukkana. Ei oo tampoonikaan tullut kertaakaan täyteen. Parina päivänä pidin sidettä, muuten on pikkuhousunsuoja riittänyt. Vuoto on myös koko ajan ollut punaista kun yleensä mun alku ja loppu on sellasta ruskeaa tuhrua. En kuitenkaan usko, että kyseessä oli mikään aikainen km tms. koska testit oli ihan täys negoja koko ajan kun vielä viime viikon loppupuolella testailin valekuukautisten toivossa. Mutta siis hitto että tänäänkin aamulla vielä tuli verta paperiin. Yleensä mulla vuoto kestää semmosta 4 päivää tai ehkä viidentenä voi vähän vielä tuhruilla. Rasittavaa...
Ja erikoissairaanhoitaja käski muuten olla syömättä clomeja nyt tässä kierrossa kun tehdään se aukkari. Ihan mielenkiintoista nähdä millanen kierto tästä tulee...
 
Viimeksi muokattu:
bumby, oiskohan sulle jäänyt se vuoto syystä tai toisesta "jumiin" sinne sisälle. On sitten tiputellut vaan pikkusen, kunnes kroppa totesi, että perkele ja pisti sen hyytymän/verikerääntymän voimalla ulos (krampit).
Mulle on kanssa joskus tullut sellainen jättikokoinen hyytymäriekalemikälie vielä silloin, kun soin e-pillereitä. Oli oikeasti sellainen puolen kämmenen kokoinen riekale. Sattu tulemaan pyyhkiessä paperiin ja sitä sitten kyllä hetki tuijottettiin, että what? Joten tuskin oli mullakaan mikään varhainen km vaan vain joku ihme hyytymä...
 
boni kyselit oireista. Jos en olisi testiä tehnyt en olisi arvannut olevani raskaana. Nännit oli hieman arat tuolloi dpo9 kun haamun sain. No nännit nyt vähän enemmän arat ja alamasussa toispuoleisena tuntuu jomotusta. Mutta menkkojen piikkiin voisin vielä nämä oireet laittaa!
 
Heippa kaikki vauvakuumeilijat!

Haluaisin liittyä mukaan keskusteluun, jotta sais vinkkejä ja kannustusta muilta kuumeilijoilta. Olen 24 vuotias esikoisesta kovasti haaveileva :) ollaan ehkäisy jätetty miehen kanssa pois jo 2 vuotta sitten ajatuksella "tulee jos on tullakseen",noh ei ole tullut. Nyt ollaan päätetty että aletaan lasta ihan tosissaan tekemään. Tässä kierrossa on suunnitelmissa alkaa ovista testailemaan( en oo koskaan ennen testaillu). Tällä hetkellä kp 2/26, testailun ajattelin alottaa ens maanantaina.. Kun päätös tehtiin että nyt aletaan tosissaan lasta tekemään , oon leijunu ihan pilvissä :)

Plussatuulia odotellessa :)
 
Heippa kaikki! Onko täällä ollut/onko ketään jolla pco ja on tullut raskaaks luomusti? Kommentoin myöhemmin muita, on ollu ehkä elämäni rankin päivä tänään.. Oli sairaala-aika solumuutoksista ja ei nyt ihan ollu uutisia mitä olisin toivonu.. Ihan pää kipee itkemisestä..
 
Sassa mulla on siis lievä pco eli ennemminkin mfo, mutta siis rakkuloita molemmin puolin useampia. Tulin ihan luomusti raskaaksi vaikka kakka tuuri olikin ja oli kohdunulkoinen. Voimia ja haleja sulle! Kerro enemmän kun ja jos jaksat!
 
Minisport kiitos :) Ja ihan huisisti tarrasukkia ja vauvaliimaa sulle, kaunis vaaleanpunainen viiva se siellä :heart:

ttaisku sullekkin tarrasukkia ja vauvaliimoja toivotellen :heart:

bumpy kiitos :) on ollu kyl tosissaan ihan hyvä kun on saanu päänsä ns. nollattua tältä tohinalta, mut jotenki tuntu nii kivalta tulla tänne taas kirjottamaan kun nyt on käytännössä annettu uus mahdollisuus. Sitä en kuitenkaan pilaa millään kyttäilyllä. Toivoisin, et jos raskaaks tullaan ni se tulis sit ihan oikeesti yllätyksenä enkä rupee neuroottiseks testaajaks :D Ja mitä tohon sun juttuun tulee, ni on ihan oikeesti jo ihan oman mielenterveyden kannalta hyvä kun tutkituttaa ittensä ja tietty miehensä, ettei liikaa pelaa aikaa hukkaan. :) Tässä omallakin kohalla mietin et jos en ois menny sinne yksityiselle gynelle tutkituttamaan ni oltais tässä kans yritetty jo vuoden verran. Niin puskista ku tää omakin sairaus tuli, mut nyt se on sitten hoidossa ja toivottavasti tästä tärppäis. Älä kuitenkaan lisää mua listoille, muuten rupeen höyryämään taas hulluna tästä ku tiedän et laukkaan täällä päiväst toiseen ja sit ei mieles pyörikkään mitään muuta ku nämä asiat ;)

sassa7 mulla ei ole tuota pco:ta mutta endometrioosi diagnoosin sain viime jouluna ja siihen tyssäs lasten teko, kun sain leikkauslähetteen. Tiedän tunteen, kun mielessä myllertää lapsettomuusasiat ja niiden läpikäynti on kyllä raskasta. Tiedän kuitenkin ihmisiä, joilla tuo pco on ja lapsia saanut, joten sekään ei ole mikään tuomio, hidaste pikemminkin. Nyt tsemppiä ja voimia, kyllä kaikki ajan kanssa selviytyy :hug:
 
Minisport ja Nööse <3 Paljon onnea ja tosiaankin tarrasukkia ja tahdonvoimaa pikkusille! Bumpyn tilanteen ymmärrän, varmasti ärsyttää, kun täällä väki itkee, ettei tuu raskaaks parista ekasta kierrosta. Toki se on kaikille subjektiivinen tunne ja alussa se on ehkä vielä vaikeempi tajuta, kuinka vaikeeta se onkaan näköjään. Oikeeta ydinfysiikkaa ja ikiliikkujaan yhdistetty voileipä kissan selässä, joka pudotetaan väärinpäin olevasta kerrostalosta ja arvellaan kumminpäin tulee.
En ois meinaan ikinä uskonu, että se voi vaatia niin paljon laskelmointia ja tarkkailua. Mutta toivottavasti siellä aukkarissa selviää, että kaikki on hyvin ja plussatuulet löytää teillekin lähikierroissa :)

ON: Piinailuaika. Ovista en tässä kuussa saanut tikutettua, kun tikut loppu haaleeseen alkuviivaan joskus kp 8, mutta peitot on heilunut ovista ennen, jälkeen ja melko varmaan aikanakin. Nyt on semmosta jännää tuntemusta massussa, nipistelyä ja nippailua, alkoi tänään sohvalla asennon vaihdossa, kuin veitsellä ois vetäisty nivusesta munasarjan suuntaan ja nyt tätä nippailua vaan on ja on.
Toki tää voi olla joku alkava mahatautikin tai joku lievä pissiitti peittojen heilutuksesta.. mutta toivotaan parasta... :) KP nyt siis 15/24. Eli Dpo ehkä 3. En tiijjä, putoon varmaan vaihteeks korkeelta ja kovaa, mut nyt on ainakin jotenkin toivorikas olo. :) eilen kävin nuuhkimassa kaverin vauvaa ja kyllähän sekin voi tietty pistää mahan nippaileen tyhjyyttään. Toivon niin kovasti kaikille tulevan vauva 2015! plussapuhuria meille.
 
Viimeksi muokattu:
bumpy Se siitä tahdonvoimasta... Testasin eilen jo ennen sun kommenttia! :LOL: Ei kyllä pienintäkään merkkiä toisesta viivasta ja niin kuin sanoin, niin se ei yllätä yhtään, kun ainoat "oireet" on olleet jo ovulaatiosta asti eli arat rinnat ja turvonnut vatsa. Mutta nyt yritän pysyä vahvana ja testata vasta torstaina, jos ei menkat ala.

Outoja tilanteita tulee kyllä vähän väliä vastaan ja onneksi en ole mitenkään herkkä tän asian suhteen, kun järjestämilläni vauvajuhlilla vihjataan, että "kyllä suhunkin tän vauvan myötä vauvakuume tarttuu" ja itse on maksanut jo 1000€ hoitoihin ja samana päivänä testannut negan... Ainakin tästä itse oppii sen, että on tosi varovainen mitä muille lastenhankintaan liittyen sanoo, kun ikinä ei voi tietää mikä se tilanne taustalla on!
 
Hei Neinäsä; Tervetuloa takaisin! Täälläpä sitä vielä ollaan. Voisin kuvitella että sinulla on astetta toiveikkaampi olo nyt leikkauksen jälkeen, kovasti tsemppiä!! ;)

Ja onnittelut plussanneille!! Meinasikin olla hiljaista sillä suunnalla. :)

Bumpy: Täällä ollaa, yk taitaa olla 17? :kieh: En ole nyt jaksanut laskea, liikaa kuitenkin! ja listalle voi laittaa maininnan PCO


Kuulostaa tutulta nuo vuotelut, ärsyttäviä! Kerro sit miten meni aukkari!!

Täällä on hiljaista kun odottelen että menkat alkaa ja mulle tehdään aukiolotutkimus. Seuraavassa kuussa todennäköisesti sitten ensimmäinen inseminaatio :rolleyes: Itkuherkkänä huomaan olevani ajoittain, sitten pitää vähän itkeä ja helpottaa joksikin aikaa. Yritän keskittyä muihin juttuihin parhaani mukaan mutta huomaan tän lapsettomuuden heijastuvan moneen asiaan elämässä. :ashamed:
 
Heippa kaikille pitkästä aikaa! Kesätaukoa on pidetty siis vauvakuumeilusta, tai että kokoajan yrittäminen on toki päällä mutta en ole esim. kytännyt kiertopäiviä yms. Rennosti ottaminen ei ole kuitenkaan vieläkään tuottanut tulosta vaan reilu viikko sitten siirryttiin yk 15, eli tänään meneillään kp 10/??. Kiertopäivät heittelee tätä nykyä niin paljon etten tiedä enää itsekään missä mennään. Lapsettomuushoidoista ollaan puhuttu miehen kanssa ja aikaa täytyisi yksityiselle puolelle varata. Tällä hetkellä tuntuu vaan etten tiedä oonko henkisesti valmis siihen kaikkeen, vaikka varmasti se oloa helpottaiskin kun saisi kuulla, että mistä homma kiikastaa. Mutta silti tuntuu, että tarvitsen vielä vähän aikaan tämän asian ns. tiedostamiseen ja sen hyväksymiseen...

Mutta mielettömästi onnea plussanneille, täällä olikin paljon ilouutisia! :) Erityisesti Minisport sun kuulumiset sai mut erittäin iloiseksi, aivan ihanaa! <3 Käyn toki päivittäin kuulumisia lukemassa, mutta jotenkin kommentointi on jääny. Jotenkin tällä hetkellä kaikki vauvaan liittyvät tuntuu jotenkin pahalta... mutta eiköhän tästä taas nousta! :)
 
  • Tykkää
Reactions: Minisport

Yhteistyössä