Heinäkuun hellemasut 2013 * Joulukuussa *

Ainiin, se mun piti kysästä;tunnetteko te muut jo kohtua istuessa/seistessä? Itsellä tuntuu kuin ois kova pallo ja jos vääntää istuessa väärässä asennossa kaksinkerroin siihen sattuu :confused: Siis asukashan on vielä tooooodella pieni nin onko mahdollista? Tai no mikä muukaan siellä ois,vatsallaan tuntuu aivan selvästi :) Onhan tuo läskimakkara kovettunutkin tuosta navan ja häpyluun keskiväliltä suunnilleen :D
 
piuu mulla mies eilen tunnosteli vatsaa ja meinasi että tuntuu kovemmalta! itse oon huono sitä arvioimaan kun siihen päälle tulee oma mielikuvituslisä :D

Omasta olosta sen verran: huono olo on helpottanut. Nyt en tiiä onko se hyvä vai huono asia.. ällötystä edelleen ilmassa muttei oksentelua.
 
Uusi odottaja ilmoittautuu. Jonkin aikaa olenkin keskustelua jo seuraillut ja nyt uskaltaudun joukkoon mukaan.

31/ensimmäinen/LA 8.7./PS
En tiedä, että sainko noita värejä nyt tällä koneella toimimaan.

On ollut todella kurja lukea ikävistä uutisista. Itselläni on takana kaksi keskenmenoa ja nyt toivotaan kovasti, että kolmas kerta toden sanoo. Tämä tapaus on jo sinnitellyt aiempia pidempää ja kaksi kertaa ollaan käyty seurannassa pikkuisen sykettä ihastelemassa. Tiedän kuitenkin millainen koettelemus keskenmeno on ja toivotankin todella paljon voimia ja jaksamista sen kokeneille.

Täällä odotellaan rauhassa np-ultraa 18.12. ja katsotaan joko sen jälkeen uskaltaisi alkaa toivoa enemmän:)
 
Kanelille voimia:hug: Jos jotain positiivista asiassa on niin, onneksi sait tietää sen nyt etkä kolmen viikon päästä. Ja nyt kyllä sanot niille julkisen puolen tyypeille suorat sanat. Aika törkeetä antaa odotuttaa tällaisen asian takia. melkein pitäis nuo ultrakustannukset saada julkiselta puolelta takaisin (vaikka ei kait se mitenkään ole edes mahdollista..)

ON: Kuuntelin äsken kotidopplerilla sydänääniä ja olen 99 % varma että kuulin ne:) Kuuluivat ihan selvästi ja pariin otteeseen juuri samasta kohti. Niin ja tänään myös poksuu 9+0. Eli kaikin puolin hyvä päivä (paitsi että pahoinvointi senkun pahenee:x)

Onnellinen79 9+0
 
Kaneli :hug: Aidosti pahoillani sun puolesta!

Kohdusta; Kyl mä olen jo hetken tuntenut. Kyl mä uskon et se on mahdollista, moni puhuu et kohtu on syvällä lantiossa vko:lle 12 asti ja kaikki muu olis vaan turvotusta... mut mä taas uskon että kyllähän se kohtu jokatapauksessa oman tilansa ottaa, ja jos oletetaan että alkio on about parisenttinen, häntä ympäröi lapsivesi ja sikiöpussi, ja vielä sitä ympäröi kohtu, niin kyl mä katson että kohtu vie niin paljon tilaa että raskaus voi tuntua jo ulospäinkin. Ja mulle ainakin tehtiin tänään tutkimukset myös vatsan päältä, että mitähän suolia se lääkäri luuli sitten hinkanneensa jos kohtua ei voi tuntea?

Mun piti tänään ihan pysähtyä katselemaan mun miestä. Se on jokaisen lapsen halunnut ja toivonut, mutta ei se yleensä silti ole innostunut tai erityisemmin juhlinut uutisia. Tän alkuraskaudenkin se on ottanut toooooooooosi varovasti, ei oo puhunut sen kummemmin vauvasta ja sanoikin että haluaa odottaa et ensin varmistuu asia. No tänään sitten ultran jälkeen totesikin, että hän pitää nyt pienen herkkuhetken kahvin kera ja juhlii :D Hämmensi hiukan niin riemukas reaktio mun viilipyttypuolisolta :LOL: Mut on se ihana :heart:

Arvatkaa, nukun varmaan kuin tukki tänä yönä, väsyttää ihan tolkuttomasti ja viimeöinen pätkissä nukkuminen ja pyöriminen ei ainakaan asiaa auttanut. :D

Ootteko muuten kertonut vauvauutisia muille? Mä väsäsin nyt joulukortteja, joihin tuo ilmoitus tulee mukaan. Sisko kyllä soitti tänään kahdesti ja NIIIIIN teki mieli kertoa mutten sitten pystynytkään, jännitti liikaa :LOL:
 
Vauvauutisia on kerrottu aika vähän... tai minä oon kertonu vain kolmelle lähimmälle ystävälle jotka jo itekin sen hoksasi kun minä, kahvin suurkuluttaja en saattanu juoda laisinkaan :D siskolle kans piti kertoa, ja itkuhan sillä pääsi :heart: Onnesta sekasin sekin :)

Isäntä on sit ollu asiasta paljon avoimempi, tosiaan kysy jo kaveriaan kummiksikin! koittanu sille sanoa että odottais edes torstain ultraan ja sit kertoo jos on kerrottavaa!

Nyt vasta sain viimesenki naperon nukkumaan, jos vaikka iteki painelis. mukava viideltä nousta töihin, saa sitte illan taas pilkkiä : /

Joku aikasemmin jo viime ketjussa kyseli muiden lapsien ikää. Mulla on pojat 9v ja vajaa 3v, ja tytöt 6v ja vajaa 4v. Melkein 3½ vuotta tulee pienimmille ikäeroa :)

Nyt nukkumaan!

MrsO
 
Isot kiitokset teille kaikille kannustuksesta ja tsempeistä, se lämmittää sydäntäni :heart: Kyllä tästä vielä noustaan vaikka nyt tuntuukin pahalta. Onni onnettomuudessa on että tämä asia ilmeni nyt eikä nt-ultrassa...yritän ajatella että pienellä oli jotain pahasti pielessä ja siksi luonto hoiti asian näin!:'(

Mukavaa Joulun odotusta ja odotusta teille! P.s. käyn varmaan välillä kurkkimassa teitä täällä...

Over and out -Kaneli
 
Kaneli83 Voimia sinulle ja tsemppiä tulevaan :hug:

Kerrottu Ollaan lähimmille sukulaisille ja parille ystävälle + pomolle oli pakko kertoa heti työhön paluuseen liittyen. En muille paljasta ennen nt-ultraa.

Tänään olis ensikäynti neuvolassa, esikoisen joudun ottamaan mukaan. Tuntuu hassulta mennä kuuntelemaan taas samoja asioita kun on muistissa edellisestä hyvin.
Tuntuu että aika matelee hitaasti ja viikot ei etene mihinkään :D Vaikka luulis olevan toisinpäin kun on Jouluhässäkät vielä tässä.

Tervetuloa uusille ,ryhmä senku kasvaa vaan :)

Karoliina 7+5
 
Kaneli83 iso hali:heart: varmaan se auttaa eteenpäin kun ajattlee asian niin, että sielä alkio ei kehittiny ja luonto halusi sen sieltä pois.

Vauvauutisista ollaan kerrottu omille vanhemmille ja itse parilel läheiselle kaverille. Minun äiti taas on huolehtinu liiankin innokkaasti uutisten levittämistä minun sisaruksille ja isovanhemmille... ei oltais haluttu niin monen vielä tietävän kuitenkaan asiasta :)
 
tintti78/neljäs/26.7./Tays

jospas minäkin sitten listaudun... Meillä oli viikko sitten yksityisellä varhaisultra, gyne sanoi, että kohtu tuntui vähän isommalta kuin sitten ultrassa viikot näytti (johtuneekohan näistä kolmesta aiemmasta raskaudesta?), mutta silloin siis viikot 6+4 ja syke näkyi :) Tietty tuo l.a. vielä voi muuttua np-ultrassa, kun mulla niitä vuotoja ei ehtinyt tulla kierukan poiston jälkeen.. Mutta muilla ei tainnut ollakaan kyseistä päivää vielä :)

Nyt oon pohtinut tässä, että pitäiskö kertoa pomolle, kun ensi vuodeksi mua oli kaavailtu yhteen projektiin, ja näillä näkymin, en siis voi siinä olla loppuun asti.. Toisaalta en yhtään haluaisi kertoa, kun ei olla kerrottu omille lapsille tai mummuille tai meidän omille sisaruksillekaan. Olin ajatellut, että töissä kertoisin vasta joululomien jälkeen, ja tossa joululomalla kerrottaisiin lapsille ja lähimmille sukulaisille.

Pahoinvointi on oudon aaltoilevaa, välillä on päivä, ettei yökötä yhtään, mutta välillä taas on paha olo, muttei kyllä juurikaan aamulla, yleensä iltapäivällä tai illemmalla. Väsymys on armotonta... Huh, onneksi enää 1,5vkoa töitä ennen joululomia.

tintti78 + pikkunelkku 7+4
 
Kanelille iso :hug: !

Kerrottu on lähimmille ja muutenkaan en asiaa salaile esim Fb:n kirjoituksissa :)

Neuvola meni hyvin ja Ultrassa näkyi pieni kippura ja syke :heart: Vilkutti ruudulla mutta oli niin kippurassa tosiaan että saatiin mitattua "vain" rv9+1 vastaavat mitat mut LA ei muutettu ja viikot voi hyvinkin olla sen 10+0 joten ei muutoksia =)
Seuraava aika onkin jo 27.12 joka on lääkärineuvola. Tammikuussa sokerirasitustesti. Np-ultraan en aikonut mennä ihan vain matkan takia mutta rakenneultra on sitten joskus rv20 vaiheilla.

*piuu& KIPPURA 10+0*POKS! :heart: uusi nimi tuli samalla =)
 
Voi Kaneli :hug: Olen tosi pahoillani! :( Luonto tosiaan karsii sairaat pienokaiset, joten niin kannattaa ajatella :hug: Toivottavasti uusi tärppi käy nopeasti :heart:

Nopeasti tulin kertomaan omaa napaa, eli tänään oli odotettu varhaisultra ja pienen syke näkyi selvästi ja teki äidin ja isän onnelliseksi :heart: Koko vastasi viikkoja 7+0, joten lasketuksi ajaksi saa muuttaa 30.7 :)
 
Kaneli :hug: Voimia

Tänne on aika paljon tullut tekstiä kun en ole pariin päivään käynyt. On vaan vähän kasaantunut hommat :) ja kauhee väsymys koko ajan. No saimpahan ainakin opinnäyte työn tehtyä ja reilun viikon päästä pitäisi valmistua. Huhhu. Sitten pitäis ilmottautua työkkäriin. En ole edes suuremmin etsiny töitä. Omalta alalta voi olla vaikea löytyä kun se on aika raskasta fyysisesti niin ei ole takeita kauanko pystyy töitä tekemään.
Eilen oli eka neuvola. Vitsi että jännitti mennä sinne. Asun pikku kylässä niin yritin salaa livahtaa sinne, että ei kylillä alkaisi juorut leviämään. Osa kavereista epäilee jo jotain.
"Neuvolan täti" Oli kyllä tosi mukava ja huomaamatta siellä meni aikaa melkein kaksi tuntia kun keskusteltiin yleisesti kaikesta. Elämän tilanteesta yms. Neuvolan mukaan laskettu aika olisi 22.7 mutta se varmaan muuttuu vielä ultrassa niin ei tarvitse listoille sitä nyt vielä muuttaa.
Tammikuun alussa ultraan ja sitä ennen verikokeisiin. Tammikuun puolessa välissä neuvolalääkäri ja sen jälkeen sokerirasitus koe.
Kaiken näköistä tulee siis olemaan.
Onko teillä kaikilla mies kuinka innoissaan? Tarkoitan siis tulemaan mukaan ultraan yms. Mun mies on vähän sitä mieltä että sitä e itarvita ultrassa tai neuvolassa. En oikeen pidä siitä, mutta ehkä se pelkään, että ultrassa paljastuu jotain pahaa. En tiedä mutta olen koittanut antaa miehelle aikaa ajatella.
Vaikka yhdessä suunniteltiin ja päätettiin lopettaa ehkäisy ja ollaan puhuttu kaikkee. Mutta kai sillä silti ottaa aikaa tottua uuteen tilanteeseen. Ja lisäksi kun kaikki on muuttumassa. Pitäisi muuttaa keväällä, etsiä uusi isompi vuokrakämppä tai ostaa talo ja pitäisi ostaa uusi auto. Ja vielä sekin kun työllisyys näkymät ei ole hyvät. Onhan siinä miehellä paineita :D
Oon ihan innoissani lkukenut kaikkia esitteitä ja lappusia mitä neuvolasta sain :)
JA tissit on vieläkin tooosi kipeet :(

eläväinen 8+1
 
Meillä mies vasta tänään jotenki "heräs". Onhan hän alusta asti ollut auttavainen ja ymmärtäväinen huonon oloni takia,mutta nyt hän illan puhunut vanhasta pinnasängystään joka appilassa on. Haluaisi sen lapselle kunnostaa. Lisäksi hän järkkäsi makuuhuoneen uuteen uskoon ja näytti paikan johon mahtuu pinnasänky :D <3
eilen sanoin ultran olevan huomenna,jolloin hän kysyi vain tuleeko mukaan. Lyhyesti vastasin että ET. Ei hän aiemminkaan ole mukana neuvolassa ollut kuin pari kertaa ihan vain koska tahdon yksin käydä.Jos hän välttämättä tahtoisi ultraan mukaan niin en toki sitä kieltäisi mutta ne muut tutkimukset nyt on mielestäni liian henk.koht. Edes synnytykseen en halua ketään mukaan,yhdessä on isä ollut mukana mutta se riitti :D
Niin ja unohdin mainita neuvolan työntekijästä että turhaan taas ressasin itseäni niillä vanhoilla jutuilla,Mukava hän oli mua kohtaan. Hienovaraisesti painosta kyseli ja sanoi ettei saisi paljon nousta mutta ei saa laihduttaakkaan. Ja kotona katsoin äippäkorttia niin siellä luki tupakoinnin lopettamis päivämäärä ja perässä Paljon Onnea ja hymynaama,lämmitti erityisesti mieltä =) Saatiin me aikaa kulumaan 1,5h joten juttua piisas,mies oli aivan varma että jotain pahaa on ultrassa selvennyt kun niin kauan meni.
Jokohan nyt tuli kaikki asiat :D Raskausdementtiastahan täällä on ollutkin puhe ;)
 
Tervetuloa uudet! :wave: Listä päivitetty :)

Kanelille Iso hali ja pahoittelut :heart:

ei olla vielä kovin monelle kerrottu.. Tai no jos ei sitä lasketa, että oon kertonut esikoisen aikasessa ryhmässä, jossa meitä on n. 60 :LOL: Ne ihanaiset oli miehen jälkeen ekat jotka tästä kuuli :) terkkuja vaan, tiedän että osa teistä ainakin käy täällä lukemassa!! :D

eläväinen kyseli tosta miehen osallistumisesta Mä ite sanoin miehelle, että neuvolassa sen ei tarvii mun kanssa rampata. Enemmän siitä on apua, jos on aina esikoisen kanssa sillon kotona, että mun ei sitä tarvii sinne mukaan raahaa.. Mies tekee vuorotyötä, niin on helppo järjästää se esikoisen kanssa vaikka aamupäiviksi kotiin neuvoloiden ajaksi. Tosin terkkari sanoi, että olisi se kiva, jos mies edes yhdelle käynnille tuli mukaan. Mies itse sanoi, että ehdottomasti haluaa molempiin ultriin mukaan.. :)

Kyllä mä eläväinen suosittelen houkuttelee sen miehesi mukaan edes sinne ultrauksiin, kun on se nyt miehellekin aikamoinen kokemus päästä pikkunen näkemään ja ehkä sen jälkeen mieskin suhtautuu eritavalla raskauteen, kun on nähnyt, että siellä masussa se pieni köllöttelee. :)

ÄÄÄÄÄÄäää menis tää viikko nyt vikkelästi!!!! :D
 
Voi Kaneli :hug: tuli todella paha olo kun luki taas näitä suru-uutisia :'(

eläväinen, kyllä minäkin suosittelen miehen houkuttelua ultriin mukaan. Meilläkään mies ei läheskään kaikilla neuvolakäynneillä ole mukana, mutta ultriin mennään yhdessä.

piuu, ihania ultrakuulumisia :heart: täällä ei neuvolassa ole ultraa :(

Huh, iltapäivät töissä on nykyään yhtä sinnittelyä. Huono olo velloo, vatsaa jomottaa menkkamaisesti, palelee ja väsyttää todella paljon. Istuminen on vaikeaa, samoin seisominen. Tekisi mieli vaan käpertyä sohvalle viltin alle :ashamed: Vieläkään en ole oksentanut, mutta yökkimistä on melkein päivittäin. Nyt todella odotan jo 1½ viikon joululomaa!

Madagascar 8+5
 
Meillä mies ei noista neuvolakäynneistä niin välitä, enkä häntä siellä kaipaakkaan. Ultriin kyllä tulee mielellään mukaan jos vaan aikataulut muuten joustaa ja ultra on sellaiseen aikaan että lapset on hoidossa/koulussa. Mutta kyllä mä suosittelen, eteenkin jos on ensimmäinen raskaus, että se mies on siellä ultrassa mukana, edes kerran. Todentuu vauvan tulo ihan eri tavalla ja saahan sieltä tietoakin -plus mies voi itsekkin kysyä jos jokin asia mietityttää. :)

Onko kellään flunssan oireita? Mulla alkoi nenä olemaan tukossa heti ko plussasin ja jatkuu vaan.. mietin tässä että mitenhän pitkään tää jatkuu, voi olla elämäni pisin "flunssa" jos heinäkuussa vasta loppuu :LOL:
 

Yhteistyössä