Heinäkuun hellemasut 2013 * Joulukuussa *

Pikapäivityksenä ultrakuulumiset, eli tuossa ar-ultrassa löytyi alkio, joka oli oikeassa paikassa, sykkeet pompotteli kuuluvasti ja kokonsa puolesta vastasi viikkoja 7+1. Kuukautisten mukaan olisi 8+3, mutta omien tuntemusten mukaan tuo ovulaatio oli myöhässä, joten tuo yli viikon pienempi alkio ei yllättänyt.

Joten päivityksenä mulle laskettu aika 23.7.
 
Minut saa nyt sitten poistaa. Lauantaina alkoi erittäin niukka vuotelu, joka nyt oli sitten kuitenkin ihan keskenmenovuotoa, koska verikoe näytti hcg- arvoksi 8. Suru on suuri.:'(

Kaikkea hyvää kaikille teille ja ihanaa odotusta! :heart:
 
Heippa kaikille!

Meilläkin mutkia matkassa, eilen rv 7+2 ultra, jossa ei näkynyt sen enempää sykettä, kuin alkiotakaan. Pieni mahdollisuus on, että mulla on kierto saattanut heittää jopa viikolla, joten ensi viikolla sitten tarkastamaan tilanne uudelleen. Oireita on edelleen selvästi, ja alavatsassa kiinteä alue kasvaa hitaasti selkeämmin havaittavaksi, ei oo kipuja (paitsi normi nippailut ja kasvukivut) eikä vuotoja. Uusi ultra tiistaina ja sitten nähdään, pakitetaanko takaisin lähtöruutuun vai saanko huokaista helpotusta.

Anteeksi omanapa, nyt ei jaksa muuta. :hug:
 
Tervetuloa Nappi06 :wave:

Aurelialle jaksamista ja voimia :hug:

Mangrovekana Tsemppiä sinnekin epätietoisuuteen, toivottavasti saatte vielä hyviä uutisia.. :hug:

Eveliimalle onnea hyvistä ultrakuulumisista :)

).( ääh... Täällä jatkuu postilaatikolla ravaaminen... Ei ole nimittäin vieläkään se ultrakutsu tullut :stick:
 
Pahoittelut kaikille takapakkia ottaneille :(

on: Täällä ehkä pahinvointi hieman laantunut...Päiväunet edelleen tarvii ja hyvin vähän vaihtoehtoja joita saattaa syödä. Mutta JES!!! :D Palelu on edelleen kovaa. Myöskin seisominen paikallaan pistää päässä pyörimään ja alkaa selkään koskea. Muutenkin huono selkä..
Huomenna saakin juhlia Itsenäisyyspäivää ja Pojan 4v synttäreitä <3
Eilen olikin Tiistai eli lempparini kun poksuuu! =)

*piuu&Masukki 9+1* :heart:
 
Voi Aurelia83, paljon voimia teille! :hug:

Mangrovekanalle voimia myös ja tsemppiä odotteluun :hug:

Voi kurja noita neuvolantätejä, joiden kanssa ette ole olleet samalla aaltopituudella

Tervetuloa uusille! :flower:

Kovaa väsymystä on täällä. Ja pahoinvointi vain pahenee. Oksentanut en ole vielä kertaakaan, muttei se kaukanakaan ole ollut... Tunnen luissani sen päivän tulevan vielä vastaan..
Tissit ovat ihan hervottoman kipeät - käveleminenkin sattuu! :D

Ilyana & Papu 7+2
 
Aurelia83 Voi itkujen itku. Todella paha mieli teidän puolestanne. Jaksamista ja voimia toipumiseen. :hug:

Mangrovekana Täällä ollaan hengessä täysillä mukana ja toivotaan niitä parhaita mahdollisia uutisia! Ajatuksissa olet! :hug:

Ruttu Tosiaan kehon kuivuminen tavallaan voi vääristää hemoglobiini-arvoja. Eli kun keho kuivuu esim. oksentamisesta, hemppari nousee. Nestetasapainosta onkin siis tärkeää yrittää kaikesta huolimatta huolehtia. Ymmärettävää tietty on, että ei välttämättä tee kovin paljon mieli edes juoda, jos kaikki meinaa tulla ulos. Tsemppiä! :)

Joku kyseli aikaisemmin veriseulonnan ja np-ultran ajankohdasta. Sain eilen neuvolasta lappusen ja sen mukaan meillä toimitaan seuraavasti: veriseulonta rv:lla 9+0-11+6 ja np-ultra rv:lla 11+0-13+6. Ite oon menossa veriseulontaan rv:lla 9+, jotta ehdin käydä niissä hyvin ennen joululomaa. Np-ultran aikaa ei ole vielä tullut, joten postia odotellaan. :)

Rauhallista ja mielekästä itsenäisyyspäivää kaikille!

-AnnaNanna 7+5-
 
Halaus huonoja uutisia saaneille :hug:

Onko kaikilla tissit kipeet?? Mulla ei oo, eikä mua myöskään närästä yhtään, mikä on tosi outoa edellisiin raskauksiin verrattuna..... Onhan tässä tietty vielä aikaa tulla vaikka mitä oireita. Mutta on se jännää miten yhtäkkiä voi olla niin erilainen raskaus kuin 3 aiempaa.

Onneksi on perjantai.....

Hyvää alkavaa viikonloppua kaikille!

Ruttu 8+1
 
Ruttu Täällä ei tissit ole kipeät eikä närästä. Tämä raskaus myös minulla täysin erilainen mitä aiempi, pahaa oloa ja väsymystä. Eka raskaus oli lähes oireeton. KYllä tässä ehtii vielä tulla vaikka ja mitä oireita, että niitä ootellessa ;)

Aurelia83 Halauksia ja jaksamisia :(

Mangrovekana Tsemppiä kovasti, toivotaan että ensi kerralla löytyis!

Karoliina 7+1
 
Aurelia83 :hug:

Mangrovekana, toivotaan että ensi viikolla syke ja alkio löytyy! :hug:

Ruttu, minulla on tissit kipeät/arat, mutta ei närästä yhtään. Edellisessä raskaudessa närästi vain ihan lopussa muutamia kertoja. Lisäksi en ole (vielä) oksentanut kertaakaan, vaikka ekassa raskaudessa oksensin joka päivä usean viikon ajan.

Ihanaa kun on vapaapäivä. Täytyisi lähteä kaupoille pitkästä aikaa. Ja sitten voisi ulkoilla, pakkasta on enää muutama aste ja lunta sataa hiljalleen :)

Hyviä vointeja kaikille!

Madagascar 8+1
 
Madagascar ja Ruttu, täälläkin tissit on tositosi kipeät ja arat! Esikoisesta mulla oli vain aamuisin tissit äärimmäisen kipeät, nyt ne taas ovat kokoaikaisesti.

Neuvolassa oli kaikki ok. Painon nousua pelkäsin, mutta se olikin laskenut, vaikken oksentele. Ilmeisesi liikunta ja syöminen ovat tasapainossa.

Vointeja teille!!

Ilyana ja Papu 7+5
 
Viimeksi muokattu:
Meillä otetaan verikokeet tossa heti ultran jälkeen ja tulokset tulee viikossa postissa. :) Mutta kuulema vuodenvaihteen jälkeen täällä muuttuu homma niin, että ensin käydään erikseen verikokeessa ja ultra on sitten vikkon-parin päästä siitä.. Tämä siis Kättärillä helsingissä..
 
Heippa kaikki heinikset, vieläkö mahtuu mukaan? =) Elikkäs laskettu aika ois 19.7, kolmatta odotellaan. Oon monta viikkoa jo lukenut palstaa, mutta vasta nyt sain sitten itteni tänne ilmoitettua! Väsyttää, väsyttää ja väsyttää, vaikka noi kaksi kullannuppua kyllä pitää huolen siitä ettei sitä päivisin tajuakaan kuinka väsy on =)

Ultra ois 2.1, joutuu siis jännäilemään ens vuoden puolelle ennen kuin pääsee masukkia vilkaisemaan. Onneksi tämä joulun aika menee aika nopeesti ja sitten onkin jo uusi vuosi ja uudet kujeet :LOL:

Hyviä vointeja kaikille ja paljon tsemppiä sitä tarvitseville!



Terkuin Taksu ja Eko 8+0, poks!

19.7/Taksu/kolmas/LS
 
Viimeksi muokattu:
Iitun emo täällä jännitetään miten uusinta ultrassa meni, eikö se ollut tänään? Toivottavasti kaikki on hyvin ja pääset nauttimaan raskaudesta...

Aurelia voi miten ikäviä uutisia, jaksamista sinne:hug:

Mangrovekana tsemppiä odotteluun ja epätietoisuuteen. On todella inhottavaa elää epätietoisuudessa, tiedän sen varsin hyvin. Toivon niin että saat ensi kerralla hyviä uutisia!
 
Viimeksi muokattu:
Pikaisesti vain OmaaNapaa.
Tissit mulla tullut vasta viime aikoina aroiksi,mutta vain jos makaa vatsallaan niin tuntuvasti.Tänään Hoksasin että miten mulla ei oo kauheaa vassahätää kokoajan! Joka raskaudessa ollut alusta asti..Yöllä ei tarvi nousta vessaan.
Kohtu "tuntuu" kun on vatsallaan <3 tai siis tulee semmonen kova paine ja ihankuin pallo ois vatsan alla..
Ja väsymys on helpottanut huomattavasti ja pahoinvointikin,ruoka pysyy sisällä mutta nirso olen edelleen mitä suuhun saatan laittaa Jano on koko ajan.
Mies ärsyttää edelleen suunnattomasti ja se makuukammari elämä on aika sammunutta.. Olen kauhea! :ashamed:


*Piuu&Masukki 9+4* :heart:
Hyvää viikonloppua kaikille.
 
Kaneli ja muutkin,
kiitos kysymasta :) Kavin siis tanaan ultrassa ja mytty oli kasvanut - tai siis tuplaantunut koossa - ja sydamen lapatys nakyi, tosin tosi tosi pienena enka ma sita olis osannut huomatakaan. Hidastakin se lapatys oli. Mutta lekuri tosin mainitsi, etta lapatys on ihan alussa hidasta ja nopeutuu sitten piakkoin.

Lekuri oli sita mielta etta kaikki nayttaa hyvalta, ja ma olen siis vaan toooosi paljon aikasemmassa kuin luulin ensin. Mielestaan mun ovis olis ollut jopa viikkoa myohassa. Sita ei voi tietaa, kun eivat viela seuranneet mun oviksia niin tarkasti.

Passitti mut sitten takas mun omalle lekurille, gynelle siis, jossa siis tuun tasta lahtien kaymaan. Kysyin viela lahtiessa, etta pitaako mun viela olla heihin (eli siihen lapsettomuusklinikkaan) yhteydessa ja han sanoi, etta ois kiva jos lahettaisit kortin kun oot synnyttanyt.

Printtas mulle sen kuvankin siita mohkaleesta ja sanoi, etta usko siihen. Eli kai ma sitten uskon :)

Eli kai mun taytyy nyt uskoa tahan, varsinkin, kun oireet pahenee tai vahvistuvat. Iltaisin on taas pahaa oloa ja vasy iskee yhtakkia. Mutta en silti pysty meneen nukkumaan -- ja sitten ollaan silmat ristissa aamulla.
Seuraava aika on siis kahden viikon paassa torstaina 20.12., ja mun omalla gynella joka siis myos on synnytyslaakari. Tosin, ei se kerennyt viimekskaan paikalle, kun oli jossain konferenssissa. Mutta kiva kuitenkin asioida taas saman (turkkilaisen) tatin kanssa.
 
Muuten, tein tanaan pastaa sieni kastikkeessa. Ne oli metsasienia (kanttarelleja luultavasti) ja yritin pesta ne tosi hyvin. Nyhdin myos ne sammaleen palat ja havunneulaset pois joukosta.
Mutta sitten kun aloin hyvalla halulla syomaan (=ahmien), niin karahti jossain vaiheessa hampaat hiekkaan. Aaargh! Nyt pelottaa, etta saastutan mohkaleeni niilla bakteereilla mita siita hiekasta voi tulla. Vaikka toisaalta, melkein poltin ne sienet pannulla, niin kauan ne siina paistuivat...

Miten sita on tan tokan kanssa - ihan alusta asti - enemman hysteerinen?
 
Iitun emo sieltähän tuli hyviä uutisi siis, ihanaa! Ja lääkäriä kompaten, usko siihen vaan :heart:

(.) täällä eletään siis vielä epätietoisuudessa. Kutsua polille ei ole vieläkään tullut, odotin niin että eilen olisi kirje tullut postissa mutta ei niin ei:kieh: Maanantaina varmaan soitan sinne ja kysyn missä mennään. Hulluksihan tässä epätietoisuudessa elämisessä tulee!
 
Viimeksi muokattu:
Eilis illasta asti ollut jotain kipuilua alavatsassa. No äsken sitten onneksi luin, että näillä viikoilla kohdun kasvu on voimakasta ja aiheuttaa kipuja. Olipas päässyt sekin unohtumaan. En kauhean huolissani ollut, mutta vähän kyllä vaivasi.

Pahoinvointi ei ole enää kokonaisvaltaista, mutta illalla taas oksensin. Siitä tulee kyllä aina parempi olo.

Jouluakin olen saanut nyt hiukan laitettua, kun on ollut tämä pitempi vapaa.

Itun emolle onnea hyvistä ultra kuulumisista.

Minulla eka neuvola keskiviikkona.

poks 8+0
 
Voi piuu, alkuraskaus on aina ihmeellistä ja muutosten aikaa naisille ja saa naisen käyttäytymään epänormaalilla tavalla. Miehen on vain hyväksyttävä se, ettei rakas tällä hetkellä olekaan ihan oma itsensä. Jaksuja :heart:

Itu emolle onnea hyvistä ultrakuulumisista! :heart:

Voi höh tuota kanelin tilannetta :( Kannattaa tosiaan maanantaina soittaa sinne ja kysyä mikä tilanne tarkalleen ottaen nyt on. Tsemppiä!

alanna, samanlaista kovaa, kourivaa ja polttavaa kipua mulla on ollut viimeiset kolme päivää. Inhaa, mutta onneksi asiaan kuuluvaa. Esikoisesta tunsin tätä kipua rv 9-10.

Meillä jouluvalojen lisäksi alkaa joulun tuominen kotiin huomenna.

Ilyana & Papu 7+6
 
  • Tykkää
Reactions: piuu
Terveisiä sairaalasta, tippaanhan sitä päädyttiin tälläkin kertaa. Mutta ultrassa molemmat vauvat voivat hyvin ja kuvankin sain!

Muut ovat ilmeisesti tässä pinossa päässeet vähän helpommalla pahoinvoinnnin suhteen? On tämä niin karua ettei tätä kenellekkään toivoisikaan. Mutta päivä kerrallaan kohti kesää!

Tuplat 8+6
 

Yhteistyössä