Helmikuiset 2019

Mulle on painoa tullut 2-3 kg ja neuvolassa sanottiin et hyvä vaan et tulee. Oon normaalipainon ylärajoilla kyllä muutenkin, että rasvaakin kropasta löytyy.

Ihan hirveät migreenit on vaivanneet töiden alettua ja oon joutunut syömään panadolia ja buranaa (lääkärin määräys). Tuntuu pahalta, mut särky on vaan niin sietämätön. Stressaan et aiheutan jotain kamalaa pienelle.
 
Laitoin myös liittymispyynnön fb-ryhmään.
Torstaina oli nt-ultra ja kaikki oli kunnossa. Ensimmäistä kertaa näin myös pienen, ja nyt asia tuntuu enemmän todelliselta. Radi myös napsahti, kuten odotinkin. Ultrassa näin myös jonkun radi hoitajan, jäi kyllä tosi tympeä kuva hänestä. Ultraaja oli sentään ihan mukava. Jatkossa en kyllä kyseistä radi hoitajaa halua enää nähdä, kommentit oli sen tyylisiä että itku silmässä lähdin vastaanotolta. Mutta joo, tästäkin yli päästään.

Paino on hieman tippunut ensimmäisestä neuvolakäynnistä, ja tarkoitus että raskauden aikana ei tule yhtään ylimääräistä. Tuntuu toistaiseksi melko helpolta kun eilenkin tuli töiden jälkeen halailtua vessanpyttyä. Töissä ollut hieman stressiä näin loman jälkeen joten perjantaisin on sitten pää kipeä ja huono olo. Buranaa on siis kulunut ja minullekin sanottiin että se on turvallista.

Ultrassa näkyi myös supistuksia, niitä en onneksi tuntenut, mutta oli pakko googletella asiaa. Ilmeisesti normaalia aiemmin synnyttäneille.
 
13 viikkoa pulkassa ja NT-ultra tehtynä. Kyllä on ollut ensikertalaisille jännää. Vanhempana odottajan riskit ovat taulukkoarvot mukaan 1:36 ( kun yli 36v tms), meillä oli 1:90. Muut mittaukset olivat myös OK, Lääkäri kertoi olevansa tyytyväinen mitattuihin arvoihin. Nyt tulisi päättää NIP-testistä, jos se halutaan. Tällä hetkellä on olo, että asiat näyttävät olevan kunnossa. Seuraavaksi lähden tutkimaan verkon syövereitä aiheeseen liittyen... täytynee käydä myös muutamat keskustelut muutamien ihmisten kanssa... Väliaikaraportti on kuitenkin selvästi hyvä. Ihanaa viikonloppua teille kaikille
 
  • Tykkää
Reactions: Sennu mama
Mua ärsyttää yleensäkin ulkonäön kommentoiminen (vaatteita toki saa kehua tai vaikka uutta kampausta, mutta tyyliin paino, nenän muoto ym), vaikka se tarkoitettaisiinkin hyvällä. Mua usein kehutaan hoikaksi ja se ärsyttää tosi paljon, tulee sellainen olo, että mua pidetään jotenkin ulkonäkökeskeisenä, vaikka eihän se varmaan siitä johdu.

Nytkin töissä taas muutama ihminen sanonut, että "sää pystyt käyttää niin kivasti hameita kun olet niin hoikka" ym. ja nyt se ärsyttää vielä normaalia enemmän. Itse olen viikon sisään alkanut vähän huomaamaan vatsan kasvua ja joudun taitella sukkahousut alareunasta, etteivät tule mahan päälle, kun painavat. Ei mua se haittaa, ettei muut mun pientä, alkavaa vauvamahaa huomaa, mutta kun muutenkin ärsyttää, niin nyt ärsytti vielä enemmän. Itse odotan kuitenkin, että näkyisi jo enemmän. :D Aika pienet murheet mulla kyllä, mutta silti tuntui jotenkin pahalta. Katsoisivat tarkemmin, jos haluavat ulkonäköä kommentoida :ROFLMAO:
 
Onko jollain kokemusta noista turvavyön alentimista, joita markkinoidaan raskaanaoleville? Onko ihan tarpeellinen ja hyvä laite vai humpuukia, jota ei tarvitse?

Itse ajan työkseni kohtuullisen paljon ja siksi mietin, että kannattaisiko tuohon sijoittaa. Maha ei ole vielä kasvanut, joten en tiedä miten vyö myöhemmin käyttäytyy, mutta ainahan sen tulee kulkea lonkkaluiden yli, eikä niinkään mahan.
Kokemuksia ja ajatuksia viisaammilta olisi mukava kuulla. :)
 
Tänään 15+0 ja oli ekaa kertaa harjoitussupistuksia. Yllätti jonkun verran, en ollut odottanut näin aikaisin, vaikka eihän siinä mitään epänormaaliakaan ole.
Minä neuvolaan soittelin selkäkipujen vuoksi ja ohimennen kysyin harjoitussupistuksista koska luulen niitä minullakin olleen niin neuvolan täti tyrmäsi minut ja sanoi että höpö höpö niitä noin aikaisin ole (n):LOL:

Muutenkin oli kyllä aika tympeä täti kun selkäkivuista tosiaan soittelin niin ei tuntunut niitäkään oikein uskovan koska liian aikaista kuulemma niillekkin raskaudesta johtuviksi, vaikkei minulla ole ikinä ollut aijemmin selän kanssa ongelmia. Nyt siis 14+6 :cautious: kävin kuitenkin lääkärillä joka tutki ja totesi että luultavasti lihasperäistä kipua, ei kyllä siltäkään tunnu. Ihan alaselässä/takalantiossa tuntuu viiltävää kipua jos on töissä ollut rankempi päivä, välillä ei ole voinut kävelläkkään kunnolla. Salilla olen käynyt viisi vuotta että en lihaskuntoanikaan kovin heikkona pitäisi ja luulisin tietäväni miltä jumit tuntuu :LOL: Onko muilla ollut selkäkipuja?
 
Heippa,

@Punanokkonen sulle meinasin vastailla että voisi kuulostaa myös issias kivulta. Eli suuri issias (en oikeasti tiiä miten kirjoitetaan :p) kulkee jossain kohdun alla ja kun kohtu painaa voi kipeytyä. Jopa säteillä jompaan kumpaan jalkaan.
Mulla itsellä tuo kipu johtuu välilevyn pullistumasta, sitä helpotan alaselän rullailulla, mahallaan maaten lantio maassa punnertaen ja sitten selällään maaten jalat 90 asteen kulmassa. Kokeile jos saisit helpotusta näistä :love:

Mulla huomenna 17+0, kuulumisia ei ole erikoisia. Rakenneultraan kuukauden päästä ja se on mukavaa. Mittään ei olla vielä vauvalle ostettu eikä kyllä julkistettukaan uutista.. lähipiiri tietää toki.

Mitäs tänne kuuluu muille?
 
  • Tykkää
Reactions: - M U T S I K K A -
Heippa,

@Punanokkonen sulle meinasin vastailla että voisi kuulostaa myös issias kivulta. Eli suuri issias (en oikeasti tiiä miten kirjoitetaan :p) kulkee jossain kohdun alla ja kun kohtu painaa voi kipeytyä. Jopa säteillä jompaan kumpaan jalkaan.
Mulla itsellä tuo kipu johtuu välilevyn pullistumasta, sitä helpotan alaselän rullailulla, mahallaan maaten lantio maassa punnertaen ja sitten selällään maaten jalat 90 asteen kulmassa. Kokeile jos saisit helpotusta näistä :love:

Mulla huomenna 17+0, kuulumisia ei ole erikoisia. Rakenneultraan kuukauden päästä ja se on mukavaa. Mittään ei olla vielä vauvalle ostettu eikä kyllä julkistettukaan uutista.. lähipiiri tietää toki.

Mitäs tänne kuuluu muille?
Kiitos vinkeistä! (y) rullailu onkin tuttua puuhaa mutta jonkinlaista selän liikkuvuus reeniä pitäisi ilmeisesti alkaa harrastamaan. Kävin tänään vielä neuvolassa sulkemassa tulehdukset pois ja tuo neuvolan täti meinasi että kyllä hyvinkin voi tulla joillekkin tosi aikaisin jo selän oireiluja raskaudesta ja fyysinen työnikin siihen voisi vaikuttaa.. pitänee sellainen tukivyö hommata hyvissä ajoin :)
 
Meillä alkaa olla jo tässä vaiheessa enemmän tavaraa kuin oli suunniteltu. Kuitenkin kun haluan päästä edullisesti ja ostaa mieluummin käytettynä, niin hyvä aloittaa hankinnat jo ajoissa. Ostanut olen vasta muutamalla eurolla kirppikseltä kestovaippoja, kun mieluummin käyttäisin niitä kuin kertiksiä.

Tänään kerroin töissä muutamalle, joiden on ehkä ihan oleellista tietää (+esimiehelle, että saan neuvolakäynnit palkallisena, ensi viikolla kun on neuvolalääkäri ja piti sijaista katsoa, että on henkilökuntaa tarpeeksi siksi ajaksi kun olen poissa). Sittenpä yksi työkavereista lupasikin vanhat vaununsa meille ja mielelläni toki otan vastaan. Ilmaiseksi olen saanut vaatettakin ja pinnasängyn + syöttötuolin saan sitten myöhemmin kun sille on tarvetta.

Mulla on selässä myös ollut jo aika aikaisin jotain pistoksia vasemmalla puolella pakaran päällä. Olisko jostain 9 viikolta (nyt 15+3)? Ei mitenkään isosti, eikä päivittäin, mutta mulle ihan uutta. Alaselkäkivut on keskellä selkää on tuttuja ja niitä ei nyt ole ollut paitsi jos on joutunut istua liian pitkään, mutta tällainen ei.
 
Mulla on myös ollut vähän selkäkipua. Reipas kävely tuntuu auttavan siihen. Selkä saa liikettä ja verenkierto paranee. Ja onneksi töissä meillä on taukohuoneessa sohva, johon voi heittää hetkeksi selälleen. Se tuleekin tarpeeseen kun on koko päivän seisaallaan töissä. Pahoinvointi on vähän hellittänyt nyt vko 13 mutta edelleenkään ei ruokahalut ole kovin hyvät. Väsymystä on vielä ja odotan innolla milloin ne energiset viikot alkaa (n) jos ollenkaan :LOL:
 
Oletteko lähteneet tai aikeissa lähteä "jenkkihömpötyksiin", gender reveal partyt tms.? Entä oletteko kuvanneet/kuvauttaneet itsenne viikoittain tai tehneet vaikka miehen kanssa jonkinlaista kuvakollaasia tai videota, jonka voi lopulta yhdistää yhdeksi setiksi?

Itse olen ottanut viikoittain sivuprofiilikuvan samalla paikalla samanlaisissa vaatteissa. Kuvat ovat vain itselleni vatsan kasvun seuraamiseen :) Olen pitkään pohtinut, julkaisenko raskaudesta mitään somessa ja tällä hetkellä olen kallistunut siihen, etten julkaise mitään. Ne joiden haluan tietävän saavat tiedon kasvotusten.

kyan ja 17+3
 
  • Tykkää
Reactions: - M U T S I K K A -
Mulla on ollut ihan hirveää päänsärkyä taas viikon ja olen joutunut syömään panadolia, buranaa ja jopa yhden migreenilääkkeen (lääkäri sanoi et sellaisen voi pahassa kohtauksessa ottaa). Ahdistaa noi.
Masentaa muutenkin. Puoliso on viikon sisään viidettä iltaa jossain vaikka toivoin että oltais vaihteeksi kaksin kotona. Ite en jaksanut kaverin tupareissa olla kuin kymmeneen asti, kun pitää saada unta eikä voi juodakaan. Yksin sain tulla kotiin. Muutenkin mies on ollut tosi ilkeä ja tuntuu tosi pahalta. Kaipaisin kovasti tukea näiden kipujen kanssa ja huolettaa, mitä kaikkea stressi aiheuttaa vauvalle. On todella yksinäinen olo.
 
Oletteko lähteneet tai aikeissa lähteä "jenkkihömpötyksiin", gender reveal partyt tms.?
kyan ja 17+3
Ne kollaasit on kyllä kivoja, eikä niitä tartte jakaa julkisesti. Sekin riittää että on kivat koosteet tallessa, voi sitten vuorien päästä muistella tätä aikaa läheisten kanssa. Yksi kokonaisuus julkiseen jakoon, laajempi omaksi iloksi talteen? Gender reveal on ihan hauska idea, sen voi toteuttaa monella tavalla. En ole biletyyppiä, enemmän keppostelija, eli yllätän kaverit pienissä erissä;)

Tämä oli hauska, muusikon oma kollaasi odotusajalta https://youtu.be/sfLXD5spY4U
 
Mulla on ollut ihan hirveää päänsärkyä taas viikon ja olen joutunut syömään panadolia, buranaa ja jopa yhden migreenilääkkeen (lääkäri sanoi et sellaisen voi pahassa kohtauksessa ottaa). Ahdistaa noi.
Masentaa muutenkin. Puoliso on viikon sisään viidettä iltaa jossain vaikka toivoin että oltais vaihteeksi kaksin kotona. Ite en jaksanut kaverin tupareissa olla kuin kymmeneen asti, kun pitää saada unta eikä voi juodakaan. Yksin sain tulla kotiin. Muutenkin mies on ollut tosi ilkeä ja tuntuu tosi pahalta. Kaipaisin kovasti tukea näiden kipujen kanssa ja huolettaa, mitä kaikkea stressi aiheuttaa vauvalle. On todella yksinäinen olo.
Minullakin oli pääsärkyä muutama viikko sitten varmaan kaksi viikkoa putkeen mutta sitten ne loppui yhtäkkiä. Taisi kroppa tottua johonkin hormoonirysäykseen :LOL:

Meilläkin oli alkuraskaudessa vähän hankala päästä samalle aallonpituudelle miehen kanssa, olin niin väsynyt ja huono oloinen etten pystynyt kesä-heinäkuussa juuri muuta tekemään kuin sohvalla rötköttämään. Mies taas oli joka päivä jossain menossa kun lomat ja kaikkea mutta ei oikein osannut olla minulle tukena. Kerran sitten kyllästyin niin jatkuvaan yksinoloon että ärähdin kunnolla, että puolison tehtävä on olla tukena varsinki sillon ku oon huonoa seuraa ja väsynyt ja kuinka yksinäinen olo mulla on. Pyyteli kyllä anteeksi eikä ollut kuulemma tajunnut että kaipaan seuraa sinne sohvan pohjalle örnöttämään, olihan tuota itessäkin vikaa kun en ääneen kai ollut tajunnut kunnolla sanoa mitä haluan :whistle:

Nyt kuitenkin mies ollut tosi hyvin tukena, seurana ja apuna selkäkipujen vuoksi. Joka päivä lenkittää koiraa ja hieroo :love: kaippa se kestää toisella puoliskolla hieman enemmän aikaa sisäistää vauvan tulo ja sen tuoma elämän muutos (n):rolleyes:
 
Mulla oli kanssa muutama päivä voimakasta päänsärkyä. Mulle muutamakin päivä on poikkeus, yli 10 vuotta varmaan aikaa edellisestä päänsärystä, joka ei ole johtunut flunssasta tai vastaavasta.

Päällystin tänään miehen vauva-aikojen äitiyspakkauksesta tulleen makuupussin. Ehjä, mutta ulkopuolelta ruma ja molemmilla puolin tahroja, jotka ei lähtenyt pesussa, niin päällystin sekä ulko- että sisäpuolen. Onnistui hyvin, ainakin mun ompelutaitoihin suhteuttaen. Pientä kauneusvirhettä on, mutta kaukaa näyttää hyvältä. Tein ulkopuolen kankaasta ja vanhasta päiväpeitteestä vielä peitonkin, kun makuupussi on aika ohut.

Ajatuksena oli ottaa kuvia viikottain, mutta se on kyllä jäänyt. Ehtisi sitä tässä vaiheessakin vielä aloittaa, mutta taitaa jäädä väliin. Itselleni olisin kuvannut, en olisi laittanut mihinkään esiin.
 
Mulla migreenitausta ja päänsäryt tuttuja mut nää on pirullisia, kun kunnon troppeja ei voi käyttää. Kovasti on sanottu, et helpottaa 2. kolmanneksella, mut on jo 17+0 menossa.

En oo hankkinut vielä mitään vauvalle. Ei erityistä pesänrakennusviettiä. Parisuhdekin on niin riekaleina, että kaikki voimavarat menee päivästä toiseen selviämisessä. Neuvolasta on tosi vaikea saada apua, vaikka olen jaksamiseni ottanut esiin pariin otteeseen.
 
Mä oon kans yrittänyt ottaa kuvan masusta joka viikko, mutta en ole aina muistanut. Niinpä kuvailen kun muistan. Ja ne on vaan mulle itselleni. Voi kai niitä johonkin albumiin joskus laittaa, jos haluaa, mutta ei niitä julkiseen levitykseen ole tarkoitettu. :) En muutenkaan asioitani julkisesti jakele, eikä tämä tee poikkeusta. Kivempaa jutella tuttujen kans kasvokkain.

Mä oon edelleen (toistaiseksi) päässyt vähällä. Joitain pieniä kipuja ja vihlaisuja on alkanut tulla, mutta ei vielä mitään suurempaa. Onneksi!

Meilläkin mies käsittelee asiaa hitaammin ja ottaa rennommin kuin minä. Mä haluisin vähitellen alkaa laittaa kotia kuntoon ja ruveta etsimään tarvikkeita, mutta hänen mielestä tässä on vielä hyvin aikaa. Miehillä se on niin eri asia, kun ei heidän elämä vielä tässä vaiheessa muutu mitenkään. Uskon kyllä, että myöhemmin ollaan samalla viivalla. :)

Jaksamista ja tsemppiä @miisumaasu lle! Lyö nyrkkiä pöytään, jos neuvola ei muuten kuuntele. Ei tuollaisessa tilanteessa tarvitse yksin pyristellä.
 
Flunssa iski ja nyt oon kipeenä kotona. Meillä on töissä nyt tosi raskas vuosi ja oon oikeestaan ihan tyytyväinen siihen, että olen kipeänä kotona, enkä terveenä töissä. Harvoin on näin, mutta nyt on. Samoin olen iloinen siitä, ettei tarvi jaksaa kesään asti vaan saa jäädä jo puolivälissä pois.
 

Yhteistyössä