~HUHTIvauvat 2009~ huhtikuussa

  • Viestiketjun aloittaja millipilli
  • Ensimmäinen viesti
Hei vaan!

Ajattelin minäkin kirjoitella tänne muutaman rivin alkutunnelmista. Neljäs lapsemme siis syntyi 27.3. rv 39+5 kahden vuorokauden käynnistelyjen jälkeen.

Kotiuduttuamme olo oli tosi heikko mutta kyllä tämän perheen kanssa kuntoutuu tuota pikaa... Vauva saavutti hienosti syntymäpainonsa kahden viikon ikään mennessä vaikka viikon iässä painoa puuttui grammatolkulla. Vauva on tosi vaativainen ja ruokailee usein yötä päivää. Rintamaidon lisäksi ainakin kerran päivässä on pakko antaa lisämaitoa pullosta. Täytyy sanoa, että kyllä tämä tapaus on nyt vienyt mammalta vauvakuumeen niin että kolina käy. Yöllä vauva syö n. kahden tunnin välein puolisen tuntia kerrallaan niin että siitä pystyy laskemaan kuinka monen tunnin unilla mennään...

No, aika aikaansa kutakin, tiedänhän että tämä vaihe on ohitettu nopeasti ja unohtuu taas. Vauva nukkui alkuun koko yön minun viekussa mutta oli pakko raaskia laittaa omaan pesäänsä nukkuilemaan kun heräsi vielä useammin jatkuvan maidon hajun vuoksi. Pystyiskö sitä itsekään nukkua valtavan karkkivuoren vieressä ilman että heräilisi tämän tästä maistamaan paria melliä!

D-vitamiinit on aloitettu meilläkin ja neuvolasta antoivat Jekoviteja. Tälle vauvalle ne tuntuvat käyvän mutta edellisellä lapsella ne aiheutti ihan hirmuiset vatsavaivat ja hänelle kävi paremmin Devitol-tipat.

Tutti otettiin käyttöön jo sairaalassa mutta aika huonolla menetyksellä on kelvannut. Tätä poikaa ei huijata tutilla yhtään. Kattoo nyt alkaako kelpaamaan paremmin kun herralla tulee ikää enemmään ja suukin isonee. Tuntuu, että aiheuttaa oksurefleksiä useasti tutin laitto suuhun.

Ristiäiset varattiin toukokuun alkupuolelle ja nimikin alkaa olla selvillä. vaikeaa oli nimen valinta kun tuntui, että kaikki nimet oli jo käytössä kavereiden lapsilla.

Meillä taasen jyllää räkätauti joka on yltänyt vauvaan asti vaikka käsihuuhdetta on lotrattu ja räkäkaranteenia pidetty. Vauva parka on aika limainen ja joutuu nukkumaan nyt sitterissä hiukan kohoasennossa ettei lima valu kurkkuun. Täytyy nyt katsoa pitääkö kuskata lääkärille viikon aikana. Kuumetta ei ole ollut, joka tietäisi sairaalareissua.

Voimia kaikille vauva-ajan alkumetreille. On ne vaan niin lumoavia kumminkin :heart:

SydänAlma ja veikkavauva 2vko 4pv
 
täällä alkaa elämä voittamaan :D tajusin että otan yöksi korvatulpat käyttöön ja kyllä helpotti!! meidän poika pitää aikamoista möngerrystä nukkuessaan ja herään jokaiseen pieneenkin tuhinaan, niin kyllä korvatulpat auttoi :D eilen illalla pojalla oli kova kiukku päällä eikä meinannut millään nukahtaa..lopulta isi sai lapsen nukutettua, kun olin jo itse mennyt kahden tunnin tissillä roikkumisen jälkeen nukkumaan. tämän jälkeen heräsinkin vauvan itkuun ja olin itse saanut nukuttua jopa 4 tuntia putkeen :eek: loppuyö menikin kahden tunnin unilla, mutta yhteensä sain nukuttua 8 tuntia vähän ehkä levotonta, mutta paljon perempaa unta kun aikoihin :D

neuvolantäti kävi tänään meillä kotona ja senkn takia olo on mukavampi. pojalla on painoa tullut jo hyvin paljon yli syntymäpainon. muutenkin neuvolantädin mielestä oikein hyväkuntoinen ja terve poika. koitettiin sitten syömistä ilman rintakumia ja KAPPAS tämä tarttui heti tissiin :heart: nyt odottelen että poika herää ja päästään kokeilemaan uudelleen ja toisesta tissistä. olisi kyllä sata kertaa helpompaa jos rintakumia ei tarvitsisi käyttää!!

sitten kun kerroin väsymyksestäni ja parista lipsahduksestani neuvolantädille (oon polttanut 3 tupakkaa) niin ei tosiaan tullut mitään saarnaa vaan kannustusta!! sanoi että ihan rohkeesti vaan korviketta vaikka siihen vaikeaan iltasyöttöön. itseään ei kannata kiusata pumppaamisella, koska meidän poika vetelee helposti yli 100ml kerralla. ja tupakointiin sanoi, että poltat jos saa mielen paremaksi. mutta ennen imetystä olisi hyvä olla polttamatta se pari tuntia. tietenkään ei tupakoimaan rohkaissut, mutta painotti äidin oloa myös henkisesti ja tämä on se mikä saa mut rentoutumaan edes hetkeksi. toisaalta tulee vähän paineitä kun oon polttanut, että jos kaveri vaatiikin tissia sitten heti, mutta vielä ei ole siihen menty :saint:

nyt vaan toivon että syömiset sujuu ilman rintakumia ja yöt rauhallisina (kiitos korvatulppien). pysyn parissa tupakassa/päivä (jos ollenkaan) niin elämä alkaa taas hymyillä mullekkin :D

mainitsin muuten huonosta olosta ja vatsakivuista neuvolantädille, niin huomenna menen lääkärille ja katsotaan jos alan antibiotit mahdolliseen kohtutulehdukseen.

iskä lähti hakemaan tippoja masuvaivoihin ja D-vitamiinitippoja, jotka aloititaan sitten perjantaina kun on kaksi viikkoa plakkarissa.

JJ-t ja Joona 11 päivää
 
Hei mamasitat,

kivaa, kun tänne puolelle on ilmaantunut uusia mammoja. Ollaan vielä aika hiljainen pino. :)

JJt, hyvä, että olo jo parempi. Mulla olot vaihtelee ja päätä särkee joka päivä. Tykkäämisoloja vauvaan on jo tullut, joten en ole huolissani. Yritän vaan jaksaa syötöstä toiseen ja mies vaihtaa vaippoja mahdollisimman paljon.

Tuttipullosta on annettu pumpattua/korviketta enää kerran päivässä, tai oikeastaan yössä, silloin kun poikaa on vaikein saada tyytyväiseksi ja nukkumaan. Öisin menee usein helpommin, kun antaa poitsun jäädä viereen nukkumaan, muuten kyllä yritetään nukuttaa laatikkoon.

Ei olla vielä aloitettu d-vitamiinitippoja, kun ei olla päästy apteekkiin asti. Mies hakee ne vihdoin tänään, kokeillaan nyt aluksi Jekoviteja.

Tuttia ei käytetä ollenkaan.

Meillä oli tänään vauvan toinen neuvola. Painoa oli tullut +300g viikon aikana. Napaan oli päässyt tulemaan napasieni :( Johtui kaiketi siitä, kun tyngän irtoaminen kesti niin kauan (15vrk) ja nyt sitten käydään neuvolassa viikon välein hoidattamassa. Eiköhän se saada pian kuntoon kumminkin.

Etunimi alkaa olla jo päätettynä, toinen nimi vielä mietityttää, laitetaanko se, jota ensin halusin...Kutsutaan poitsua jo nimeltä ja maistellaan, miltä se kuulostaa.

En ole vieläkään käynyt missään. Möllötän vaan kotona ja vieraita on käynyt jonkun verran. Ehkä tällä viikolla lähden yksin shoppailemaan joku ilta. Tekisi varmaan hyvää. Harmittaa, kun noi kelit on niin huonot, ettei viitsi vauvaa hirveästi ulkoiluttaa. Aurinkoisella ilmalla tulisi itsellekin parempi fiilis ja voisi hyvillä mielin tehdä pidempiäkin lenkkejä vaunujen kanssa ja saisi painon laskuun reippailun tuloksena. Nyt ärsyttää, kun paino on jämähtänyt +4 kg. Minäkö kärsimätön :LOL:

Ihanaa vauvailua!

kadak & pikku-tiikeri 2vko 3pv
 
merkkailen pinon...

6.4. siis syntyi tyttö, eli millipillin kans samalla asialla ollaan silloin oltu samoihin aikoihin. :)
nyt opetellaan olemaan.
sain just juttunne luettua, ja osallistun lisää myöhemmin.

ventti. ja ronja 8 pvää :heart:
 
Löysinpä minäkin tieni tänne.

Pojat pitävät huolen ettei mammalla ole paljon tuota netissä surffailu aikaa. Haluaisin kyllä tavata sen joka on keksinyt fraasin kyllä kaksi menee siinä kuin yksikin. On tää vaan aika rumbaa.
Imetys ei meillä oikein suju. Sairaalassa sitä harjoiteltiin, mutta olivat liian pieniä jotta jaksoivat imeä. Nyt ovat jo niin pulloihin tykästyneet ettei tuo tissi kiinnosta kun joutuu niinpaljon enemmän töitä tekemään. Minä siis lypsän ja olo on oikeesti oikein lehmä. Pojat sitten saavat äidinmaidon pullosta. Hirveesti en joudu antaa lisämaitoo. Ja tuo imettäminen on muutenkin jonkin verran haastavaa jos yhtäaikaa molempia imettää. Ja sitten jos harjoittelee vain toisen kanssa niin toinen saapi raivarit sillä välin. Taidetaan siis jatkaa näin toistaiseksi.

Molemmilla selkeet luonne-erot. Toinen tykkää sylitellä päivisin ja toinen vastaavasti tykkää nukkua äitin kainalossa öisin. Käytännössä aika jolloin ei vauvaa sylissä on tosi kortilla.
Toisinaan aivan ihanaa, mutta kun ei pysty oikeen tekee mitään.

Vähän on alkanut molemmilla myöskin nuo masut vaivaa. En ole siitä syystä vielä aloittanut noita d-tippoja, ettei pahene vaivat.

Muistanko oikein vai eikö ollut jo perustettu joku yhteisö painon pudotukseen. Itellä on vielä 8 kiloa jäljellä, joka nyt sinällään on aikast hyvin kun painoa tuli 23kg.
Mutta kokemuksesta tiedän että nuo kilot on ne jotka eivät itsellään tipu.
Neljä vuotta sitten pudotin yhden ryhmän voimalla 15 jäänyttä raskauskiloa vuodessa. Joten stemppaukset ja tuki olis taas paikallaan.

Vuffi + pojat 3vko2pvä ( tänään olis laskettupäivä) :heart: :heart:
Niin ja meitin keskimmäisen neljä-vuotis synttärit
 
JJ-t mulla oli kohtutulehdus kun synnytyksestä viikko. Olin aivan kanttu vei ja nousi kuume, alavatsakin oli tosi kipee. Lääkäri silloin varoitteli tosiaan että jos ei lääkkeet pure parissa päivässä olis edessä sairaala reissu. Mulla onneksi tehosi nopeesti.
Ei kannata odotella jos olo kehno.
 
Moikka täältäkin :wave:
Kiva että on pino vauva-puolellakin. Jutut luin nopeesti läpi mut tälle kertaa kommentointi jää lyhyeen kun esikoinen heräs. Omia kuulumisia vaan että vauva on rauhallinen, syö ja nukkuu. Viime viikolla iho kellerti kasvoilla joten vähän on huoli että onko vauva liiankin rauhallinen..? esikoinen nimittäin aikoinaan kellastui niin että siitä on kokemusta. Ei kyllä tarvinnut sinivalohoitoa mut maitoa piti syötellä usein. No huomenna on neuvolassa käynti niin sanokoon sit asiantuntija mielipiteensä. Tuttia ei meillä ole tarvittu, ainakaan vielä. Rintakumit käytössä niinkuin esikoisellakin. Painoa mulla vielä +8 :ashamed: :eek: Ulkoilua ei olla vauvan kans vielä aloitettu kun on ollut niin kylmät säät. Tuttipullosta on saanut sekä korviketta sairaalassa että pumpattua maitoa kotona. Jekovit-tipat aloitetaan huomenna kun tulee 2vko täyteen.
Mitähän mun piti vielä... Napatynkä irtos 12vrk iässä ja vähän verta erittää, puhd.aineella olen sitä putsaillut. Katsokoon senkin terkka huomenna neuvolassa.
Nyt taitaa esikoinen hermostua.
Mukava muuten lueskella muidenkin vauva-arkea =)
 
Vuffi, kuntoklubi kerho on perustettu, mutta siellä ei vielä hirveästi ole elämää :) Siellä on mitta/painopinot ja kerholaisten esittelyt ja tavoitteet, mutta keskustelua ei vielä juurikaan.

http://kaksplus.fi/kerho/2009_huhtikuisten_kuntoklubi

Laala antaa yksärinä salasanan!
 
mulla on siis kohtutulehdus :kieh: kahta antibiottia vetelen ja tietty vauvallekkin rela-tippoja. plus sitten masuvaivatipat ja perjantaina alotetaan d-tipat. apteekkiin on kulunut jo yli 100 euroa rahaa :eek:

lähete meni TAYS:iin ultraan ja lääkäri varoitteli että voi joutua kaavintaan, sehän tästä vielä puuttuisi!! :kieh: olo on todella väsynyt ja sellanen pyörryttävä. kuuetta ei ole paljoa. välillä iskee sellasia kuumekohtauksia, mutta mittari näyttää 37 molemmin puolin.

ostin sen keinuvan sitterin, mutta vielä ei ole päästy testaan. ostin myös tommee tippee (vai mikä se oli) tuttipullon, koska saattaa olla että tämä imetys tästä pikkuhiljaa jää :ashamed: vielä ei poika ole yhtään korviketta saanut, mutta oma jaksaminen ja se perkeleen tupakka pistää vähän miettimään. oon nyt polttanut vähän, mutta pidän imetyksen välillä sen 3 tuntia. aina ei ole mahdollista, mutta vähintään sen 95min mikä on puoliintumisaika maidossa.

on kyllä morkkiset asiasta, mutta se on mulle nyt tullut sellaseksi henkireiäksi että vaikea päästää irti kun kerran poltti. katsotaan nyt mihin suuntaan tämä menee...

tänään oltiin ekan kerran ulkona ja poika nukkui koko ajan, taisi tykätä :heart:

JJ-t ja Joona 12 päivää
 
tää ei ole totta!!

kun oltiin oltu kotona kolme päivää sai esikoinen korkean kuumeen ja oli siinä ma-to, viime viikon keskiviikkona oksensi kaksi kertaa ja tänään kun odoteltiin neuvolassa aikaamme niin odottaessa esikoiselle nousi kuume ja valittelee korviaan :kieh: tietokone oli tiputtanut meidän ajan jonnekin nettiavaruuteen kun odoteltiin tunnin ajan, ja täti ihmetteli kun ei meitä lukenut missään.. HUomiseksi olisi tk.ssa lekuri aika esikoiselle, kun on ollut nyt melkein koko ajan kipeänä, mutta aloitti korvien valittamisen siihen malliin, että taitaa mies joutua viemään esikoisen yhteispäivystykseen..

että sellaista kivaa.. eka ollaan 3,5 vuotta terveinä ja kun taloon tulee toinen lapsi sairastetaan sitten monta viikkoa putkeen.. kun vain kaikki tulisi terveiksi niin pääsisi kunnolla puistoilemaankin.

poika voi hyvin, painoa oli tullut 500gr viime viikosta. Nukkuu hyvin, tosin öisin nukahtaa melkein vain ja ainoastaan mun mahan päälle tai kainaloon

nyt syöttämään

jaahassu ja sammo 3vko 1pv
 
JJ-t Kyllä sinuakin nyt koetellaan. Toivottavasti lääkkeet puree ja tulehdus katoaa ilman uutta sairaalakeikkaaa. Ja älä ressaa imetyksen kanssa. Jos se loppuu niin sitten vauva juo pullosta ravintonsa. Ei tästä imetyksestä kumminkaan kirkkaampaa kruunua saa!

Meillä kanssa tästä sairastamisesta tule loppua. Koko alku vuosi on ainakin yksi meistä ollut joko räkätaudissa tai mahataudissa. Viikkoa ennen vauvan käynnistysaikaa oli meitin iskä mielettömässä kuumetaudissa ja mulla tietysti sitten arjen rullaamisvastuu. Päivää ennen sairaalaan menoa meitin lastenhoitaja joutuikin sairaalaan tiputukseen rajun mahataudin takia. Ei muuta kun lastenhoitokuvio uusiksi. Sairaalassa ollessani tämä lastenhoitaja ilmoittaa, että vatsatauti alkoi hänellä! Silloin kyllä ajatteli, että ei voi olla totta!!!! Kun tulin kotiin niin heti seuraavana päivänä esikoinen korkeassa kuumeessa ja nyt sitä lajia on riittänyt niin paljon, että käytin vauvan tänään lääkärissä! Poikaparka on niin räkänen että tuntuu tukehtuvan, silmät rähmii ja vuotaa ja on muutenkin voipuneen oloinen. Kuumetta ei onneksi ole. Jos olo ei pahene ja kuume ei nouse, onneksi selviämme kotihoidolla! CRP eli tulehdusarvo oli onneksi normaali.

Rintakumit on meillä käytössä. Toinen tissi kestää hyvin imettämistä mutta toinen ei. Rikki ei ole mutta kipu on niin huumaava kun poju nappaa kiinni, että tuntuu kynsien irtoavan. Päivälklä käytän kumia mutta yöllä yritän imettää ilman kumia kun en jaksa puljailla sen kanssa. Kunhan aikaa kuluu niin ehkä nuo ruokapussit sen verran parkkiintuu, että kumeja ei enää niihin tarvita.

Jaksuja kaikille!

SydänAlma ja poikanen 2vko 5pv
 
millipilli
Mä olen nyt omanapainen...

Meillä pyörähti tänään elämä ympyrää ja aloitellaan nyt sitten vähän erilaista vauva-arkea. Miehen kanssa pitkään on jo mennyt huonosti, mutta tänään sitten vihdoin sain voimia tehdä ratkaisun ja päädyttiin eroamaan. Aika nyt tosiaan ei oo paras mahdollinen vauvan kanssa, mutta mitään muuta ratkaisua tähän tilanteeseen ei ole. Saatiin illalla puhuttua kunnolla, ollaan sovussa ja näyttäis siltä että pystytään eroamaan ns. kavereina ja lasten asiat sovittua sovussa. Rankkaa varmasti tulee olemaan, mutta tosiaan tää on ainoa oikea ratkaisu ja tää olis pitänyt tehdä jo paljon aikaisemmin.

Oon viimeisen ehkä puoli vuotta käsitellyt tätä asiaa mielessäni jo niin, että nyt kun ratkaisu saatiin tehtyä hävisi samalla multa kaikki kauna ja katkeruus miestä kohtaan. Nyt mä pääsen jatkamaan elämääni eteenpäin puhtaalta pöydältä. Lasten takia on meillä toki PALJON töitä tehtävänä ja varsinkin sen suhteen, että myös vauvalle muodostuu hyvä suhde isäänsä, mutta kaikki tollaset asiat nyt sitten lähtee kulkemaan ajan kanssa.

Asun lasten kanssa täällä nyt vielä niin pitkään, että asunto löydetään. Tämä nykyinen asunto siis on miehen. Ja helpotus oli tosiaan nyt niin suuri, että mua ei tähän ahdista edes jäädä siksi aikaa että päästään muualle. Toki toivon, että se asunto mahdollisimman pian järjestyy.

Ja syynä tässä nyt on se, että pitkään aikaan meidän välillä ei oo juurikaan mitään ollut... ollaan kaiketi aika pitkälti lasten takia oltu yhdessä. Lisäksi mulla on ollut jo pitkään epäilyni siitä, että miehellä on jotain sutinaa menossa toisaalla ja mun elämäni on mennyt siihen, että kyttään kaikki menemiset kun epäilen... ja myönsi mun epäilyni nyt olevan totta. Kertoi ihastuneensa, mutta mitään muuta kuulemma ei ole tapahtunut... en tiedä onko vai ei, mutta tässä vaiheessa se on mulle ihan sama.

No joo, se siitä tilityksestä...

millipilli & Aamu 1vko 2pv
 
Iltaa,

millipillille voimia uuteen tilanteeseen ja JJt:lle pikaista paranemista ja samoin sydänalman ja jaahassun perheisiin.

Täällä vaavi on taas aloittelemassa ilta/yövalvomista ja kiukuttelua. Päivisin on aina kovin kiltisti ja tässä loppuillasta alkaa kiukku. Toivottavasti pärjättäisiin jo ilman korviketta mun omalla maidolla, mutta jos kiukusta ei tuu loppua, niin on pakko antaa pullosta lisämaitoa.

Hyviä vointeja ja jaksamista!

k & pikku-tiger 2 vko 4 pv
 
jj-t koitahan jaksaa siellä ja jos pystyt pumppaa maitoa etukäteen varastoon ennen kuin menet tupakalle, niin ei tarvitse sen puolesta stressata. mulla on ystävä jolla 4 lasta, polttanut kaikkien imetys ja odotus ajat,terveitä muksuja kaikki ja tämä mamma imetti vielä pitkään, että eli sinä siellä itseäsi liikaa ruoski muutamasta tupakasta :hug: =)

millipilli :hug: , hienoa että olette saaneet asiat puhuttua ja päätyneet ratkaisuun ja vaikka ero onkin omalla tavallaan helpotus niin kyllähän se aina raapaisee omat jälkensä.

me otettiin tutti käyttöön paripäivää sitten, poika tykkää vaunullessa lutkuttaa, muuten ei niin vielä välitä ja huuto kopan pohjalla lakkasi =) ja nyt ollaan ulkoiltu kunnolla.

kadak meillä oli itku kiukut iltaisin esikoisella ja uusi pieni aloittaa aamu yöstä :D tänään taas kukuttu neljästä asti ja tossa se tissillä roikkuu vieläkin onneksi nyt rauhoittuneena.

täällä on pukkaa kanssa pientä lenssua koko perheellä (paitsi vauvalla), mutta ei mitään teidän,oksennus yms tauteihin verrattavaa, joten ei siitä enempiä..

oma vointi on hyvä täällä väsymystä lukuunottamatta ja olen kahdesti uskaltautunut käymään kevyesti jumppaamassakin.

oih.huuto jatkuu.
tutsa ja rasmus 3vkkoa5pvää
 
Huomenta tytöt, :flower:

niinhän siinä illalla kävi, että vaavi oli hereillä koko sen ajan, kun mies oli tullut kotiin. Yhteinen aika miehen kanssa on kyllä ihan nolla, jos vauveli ei aio nukkua iltaisin ja vaatii koko ajan huomiota. Huuto paheni sitten yötä kohti ja yhden aikaan aamuyöllä oli pakko lämmitellä korviketta ja antaa tuttipullosta, kun musta tuntui, ettei rinnoista vaan enää yksinkertaisesti tullut tipan tippaa, millä olisi saanut pienen rauhoitettua. Korvikkeen jälkeen se sitten nukahtikin viimein. Aamupäivällä ja päivällä tulee huomattavasti paremmin maitoa, mutta illalla ei enää tule. Mistäköhän se johtuu? Kotikaljaa ei olla vieläkään ostettu, mutta mielessä on, vaikka se onkin tosi pahaa. Harmittaa, kun maitoa ei tule tarpeeksi vieläkään. Haluaisin kumminkin imettää 100% ainakin sen 4 kk.

Jekovitit nyt aloitettu Rela-tippojen kera ja ostettiin varuiksi kaappiin myös Disflatyliä, jos maha rupeaa pienellä kiukkuiseksi. Ollaan annettu molempia kahtena päivänä yhdet tipat ja tänään nostan annoksen kahteen tippaan molemmissa.

tutsa, hienoa, että olet päässyt jo jumppaamaan!? Mä en saa itsestäni mitään sellaista vielä irti, kun ei ehkä uskallakaan vielä. Kai sitä voisi kevyesti jo aloittaa? Tikkien kutina ja jälkivuoto vaan ärsyttää. Ehkä tänään meen taas kävelemään vähän pidemmän lenkin kuin eilen.

Eiköhän vaavi jo kestä paremmin tuota ulkoilmaa, vaikkei siellä hirveän lämmin olekaan? On kumminkin yli 2 vko vanha. Ei olla topattu babyä mitenkään erikoisemmin ulos, potkarin päälle vaan lämmin pörröasu (vastaa varmaan kevyttoppapukua), pipo päähän, poika makuupussiin ja vaunuihin. Joskus on laitettu vielä huppari tonne väliin, mutta luulis, että siellä makuupussissa vaunujen läpän alla on lämmin.

Kaunista päivää toivottelee kadak&pikku-tiikeri 2 vko 5 pv
 
millipilli voimia sinulle

Mies kävi esikoisen kanssa päivystyksessä, korvatulehdus ja luultavastikin keuhkoputken tulehdus :( Jos tuo antibiootti tappaisi kaikki pöpöt ja oltaisiin sitten terveitä

vauva nukkui jälleen kerran melkein koko yön vieressäni, kun hän vaan ei rauhoitu illalla omaan sänkyynsä.. Täytyy kokeilla jos vaikka puristaisi maitoa pojan rättiin tms, jos vaikka rauhoittuisi sitten. Esikoisen kanssa nukuttiin useimmiten perhepedissä, eikä hän kamalasti öitä nukkunut omassa sängyssään ennenkuin täytti kaksi vuotta. Ihan kivahan se on pienen kanssa nukkua vierekkäin, mutta sitten se opettaminen omaan sänkyyn :| ja ei ollut kamalan tilavaa viime yönä nukkua 160cm leveässä sängyssä koko perhe, omaan sänkyyn en kipeistä esikoista laita, jospa me sitten lasten kanssa nukutaan vaikka sohvalla ensi yönä.

Mutta kaipa tää mamma lähtee kohtapuoleen apteekkiin, että saataisiin esikoinen kuntoon ja varaamaan ristiäisiä, tosin toinen kummi on edelleen kysymättä, pari vaihtoehtoa on ja uskon että toinen ainakin suostuu..

ihana aamu on, jospa lähtisi tänään vaikka lenkille vauvan kanssa kaksistaan..

jaahassu ja sammo
 
millipillille täältäkin halit :hug: jos pää hajoo tai muuta niin meille saa aina tulla sydäntä purkaan, täne ajaakin vaan 10 minuuttia!! ja mäkin pääsen vauvan kanssa liikkun kun on auto käytössä :attn:

sain varattua ristiäispaikan ja ajan :D hyvällä säkällä papiksi tulee herra joka kastoi mut ja veljeni sekä vihki mun vanhemmat :heart: mua pelottaa jo nyt kuinka väännän porua siellä kirkossa, koska oon aina ollut tosi tunteellinen ja varsinkin nyt itku on tosi herkässä :ashamed: ristiäiset meillä on 23.5 :heart:

|O yöllä oltiin taas niin kiukkusia!! isot kakat vaipoissa ja äiti ei reagoinut ensinmäisiin ininöihin niin sitten mentiinkin suoraa huutoa. välissä lähes kolme tuntia unta, onneksi. eli viime yön saldo: 2h, 3h, 3h ja 2h :D näissä siis mukana nukahtaminen ja se että uni on tosi pinnallista, mutta ihan hyvä saldo!! ja tuo vika pätkä jää kyllä nukkumatta kun mies alottaa työt, koska partistin sen vauvan kanssa seurustelemaan 7.00 kun 6.00 oli syöty ja olin juuri saanut unen päästä kiinni. tämä äippä saikin sitten nukkua puoli kymmeneen =)

:ashamed: polttanut nut olen ja ei siitä näköjään eroon pääse, vaikka joka syöttökerralla katson lastani itku silmissä ja toivon hänelle vain parasta, mitä en itse pysty antamaan :'( oma olo helpottaisi jos siirtyisi korvikkeeseen kokonaan, mutta jotenkin tää yhteiskunta painostaa tuolla imetyksellä niin paljon että ei ole helppoa :ashamed:

oon huomannut että maitoa ei tule enää niin paljoa. vauvalle ei riitä enää vain toinen tissi :| varmaan johtuu siitä kun mä en vaan syö. eilen olin iltakymmeneen mennessä syönyt kaksi piltiiä ja lätyn, kunnes mies teki mulle sämpylän. ja joka päivä sama juttu. voi kun saisi aina ruuan niinkuin sairaalassa. hyvää, terveellistä ja säännöllisesti. mä en vaan jaksa tehdä ja jostain syystä milään ei maistu. aamullakin kun piti lääkkeet ottaa ruuan kanssa niin väkisin vedin yhden piltin naamariin. eipä näillä elämäntavoilla vauva saa kauaa mun omaa maitoa, eikä se ole mitään kovin ravitsevaa..ÄH!! :kieh: en osaa nyt ollenkaan rentoutua tän imetysasian kanssa. ehkä pitää vaan myöntää ettei se ole mun juttu :ashamed:

poika nukkuu vielä joten taidan hilpaista suihkuun. tänään voisi taas käydä hieman vaunuttelemassa :saint:

JJ-t ja Joona 13 päivää
 
Millipillille :hug: paljon voimia ja valoisaa tulevaisuutta :flower:

sairastelijoille :hug:

jj:t älä sinä hyvä ihminen ruoski itteäs. Vauva voi hyvin kun itse voit hyvin. Ei se imetys ole kaiken a ja ö. Tee niinkuin itse koet hyväksi. Itse en ole koskaan kokenut imetystä "omaksi" osittaisena olen imettänyt aikaisemmin ensimmäísen kuukauden ja sitten lapset kasvanut korvikkeella. On kuule reippaita lapsia siinä kun imetetytkin. Ei sitä tarvitse häpeillä. Läheisyyttä ja rakkautta yms. voi antaa muutenkin kuin tissillä =)
 
Millipillille voimia ison muutoksen kanssa :hug:

Napatynkä Lähti irti eilen, 6vrk vanhana. esikoisella lähti myös tosi aikasin irti.

meitin poitsulla taitaa olla simmutulehdus :( soitin neuvolaan ja pyysin että voisko pyytää lääkäriltä tippareseptin ja tuoda tullessaan kun huomenna tulee kotikäynnille. ihan turhaa lähteä raahaamaan tuota lasta lääkärille kun tunnen oireet kokemuksesta itsekkin. esikoisella oli vuoden ikään asti silmäkierre ja oli jo leikkausjonossa mutta onneks meni ohi ilman leikkausta.

JJ-t meillä saa poika enimmäkseen korviketta, annan kyllä sen mitä heruu mutta aika heikosti tulee mutta onneks edes se vähäkin, saa siitä vastustuskykyä. ja vielä kun poltan minäkin niin pumppailen aina ennen pihalle menoa jos vaavi on kyllänen/nukkuu öisin en pumppaa mutta aamuyöstä imetän ja sit päälle korviketta. en ota mitään ressiä korvikkeesta koska musta on parempi että toi vauva saa niin paljon ruokaa kun se vaan tarvii.

Metin nuppu nukkuu 5-6h yöunia joka yö. :eek: mä oon ihan ihmeissäni kun saan nukkua :whistle: tankkaa kauheesti 23 jälkeen ja vähän yli puolen yön nukahtaa ja herää sitten 5-6 aikaan syömään ja vaipan vaihdolle.

sainpa tänään varattua kastepäivän 17.5 olis sitten se. :) ja vielä liputuspäivä :D

Nellah ja Toni 1 viikko :heart:
 
millipilli kovasti voimii ja :hug: onpa iso elämänmuutos ja taatusti erityisen rankka juuri nyt, kun uusi pieni perheenjäsen vaatii kovasti huomiota ja hoivaa. rohkea päätös kyllä, toivottavasti kaikki lähtee sujumaan mahdollisimman hyvin.

jj-t hyvä että menit lääkäriin ja toivotaan että lääkkeet auttaa tulehdukseen! ja siitä tupakanpoltosta ja imetyksestä, niin voihan sitä tosiaan pumpata etukäteen, jos haluaa imettää. ja jos ei, niin terveitä vauvoja tosiaan kasvaa korvikkeellakin. mutta yritä nyt kuitenkin oman jaksamisen osalta syödä paremmin. ostat vaikka kaupan valmisruokia tai sitten teette miehen kanssa isoja annoksia ruokia ja pakkaseen sopivia palasia. meillä pakkaseen tehdyt ruoat pelastaneet monta päivää.

mun täytyy kyllä myöntää että hirvittää kun lukee teidän arjen kulusta välillä, niin monella ollut sairauksia just nyt, vauvat itkeskelee (öisin), vaikeuksia imetyksen jne. kai se kuuluu elämään tässä vaiheessa ja ymmärrän kuinka onnekas olen, mutta meillä ei tosiaan toistaiseksi ole ollut juuri mitään ongelmia. tuntuu vauva-aika menevän yhtä helposti kuin raskauskin (jos ei oteta huomioon stressiä vauvan kasvusta), imetys sujuu, vauva ei juurikaan itke (max 10min päivässä kun tulee nälkä/vaippa kastuu) ja nukkuukin melko hyvin. suurin ongelma mulla on melkein se että rintoja pakottaa kun maitoa tulee vähän liikaa. vauva raukan naama saa maitosuihkun monta kertaa päivässä, kun mun meijereitä vähä raottaa... pitäs varmaan ottaa se rintapumppu käyttöön, mutta tuttipulloo (tai tuttiikaan) ei oo vielä kokeiltu enkä haluisikaan.

ainiin, pitihän mun siitä sanoa, jottei liian ruusunpunaista kuvaa tule meidän arjesta, että väsymys kyllä painaa, kun vauva syö 2-4h välein ja usein öisinkin 1-2h kerrallaan. eli unet on tosi katkonaisia ja vähiäkin silloin, kun ei päivällä ehdi nukkuun lisää. viime yönä nukuttiin 4h, kun vauva söi klo 23-01, 03-05 ja 07-09. sitten pitikin herätä laittaa aamupalaa, kun oli yövieraita. ja toinen mikä ahdistaa vähän on se, ettei saa kovasti vielä ulkoilla, kun vauva on alle 3kg... :/ ois niin kiva ulkoilla ja vähän liikkua itsekin. mutta tänään on neuvola ja toivotaan että olisi jo tuo 3kg täynnä tai ainakin lähellä :heart:

nyt neuvolaa varten valmistautuun. alkaisi olla just vauvan ruoka-aika mutta ei taida ehtiä imettään ennen lähtöä kun se on tosiaan piiitkä operaatio.

myöhemmin lisää. aurinkoista torstain jatkoa B)

t. manna + mini 2,5 vkoa :heart:
 
Nellah meidänkin pikkuinen saa kasteessa nimen 17.5 =)

meilläkin on kyllä mennyt niin hyvin etten olis ikinä uskonut. masu vaivaa pienellä on välillä, mut ajoittuu yleensä alkuiltaan, ja sit menee nukkumaan kiltisti siinä 21-22.
syö öisin 3,5-2h tunnin välein ja nukahtaa sit uudelleen.
aamuisin 5 jälkeen sitte vähä muristaan masukakkaa ja pieruja pois ja ähkitään, mut sit yleensä nukutaan vielä parituntia enne ylösnousua.

mut meillä on sit vaivana se sammas :headwall: tälle toiselle se iski jo heti alussa, kun pojalla vast 3kk iässä alkoi. mä en yksinkertaisesti jaksa sitä sammasta. millään kotikonstein se ei meijän lapsilta lähde, et sillä geelillä sit vaan. nyt aloitinkin pienelle säännöllisen lääkityksen kun oli suu jo ihan valkoinen :( oli vielä geeliä kotona niin sai helposti laitettua.
toi geeli kyl auttaa aika nopeasti, mut sitä täytyis säännöllisesti laittaa 8h välein, ja sekin stressaa mua :headwall:

sairauksia ei meillä ole ollut ollenkaan ja toivottavasti ei tuukkaan. esikoinen ei oo ollu ikinä kipeenä ja kohta täyttää jo 2. mä kans niin kammoan kaikkea ja varsinkin mahatautia. mun ei tarvi ku kuulla et jollain on/ollu mahatauti ja mä melkeen jo oksennan :LOL:
 
Hellou mammat!
Kiva lukea muidenkin arjesta.Täällä arki rullaa ihan mukavasti.Syömistä harrastetaan 2-3h välein päivällä ja yöllä 3-4h välein.Tississä kiinni 20min...eli aika helpolla pääsen...Tyttö ei juurikaan itkestkele nälkäänsä lähinnä sen huomaa kun puol nyrkkiä on suussa tai omasta kopasta kuuluu maiskutus...


RIntakumeista ollaa päästy täysin irti,ei tarvitse enää niitäkään keitellä.Mutta tosi hyvä apu niistä oli ainakin meille!Täytyy hankkii uus pari jos tulee vielä tarvetta noi vanhat on aika käytetyn oloiset.

Tupakasta..Lopetin samaan aikaan kun tein positiivisen testin ja yhtään en ole polttanut sen jälkeen.Eikä juurikaan tee mielikään.Sitä pelkään kun lähttee ekaa kertaa viihteelle alkon kanssa kuin sitten käy.

Omasta ruokailusta,en tajuu mihin mun ruokahalu katosi.Laitoksella söin ku hevonen ja koko ajan oli nälkä..Kotiin päästessä ruokahalu vaan katosi.Syön aamupalan ja 1lämpimän ruuan päivässä mut siinäpä se.OOn aina tykänny ruuan laitosta mut nyt se on niiiiiin pakkopullaa kun olla ja voi.JOtain nopeeta ja helppoo tulee laitettua.

Painosta,Nyt on lähtenyt -11kg ja 20kg:han mulle tuli...ja tarkotus ois tiputtaa viel se 20kg tuli vähän extraa jo enne raskautta..

Ihosta.Meidän neidistä tuli nyt sitten jo tasan kolmeviikkoisena murrosikäinen!Naama ihan täynnä "finnejä"Toivottavasti siistiytyy ennen ristiäisiä jotka sain varattua 17.5

Kuinka paljon teillä vauvat on hereillä päivisin?TUntuu et nyt 3 vimeistä päivää tyttö on vaan nukkunut päivisien.ollut hereillä puolisen tuntia syötön aikaan jos sitäkään.edellisellä viikolla oli hereillä yhtä soittoa 4h!

Jaksamisia kaikille tasapuolisesti ja toivotaan että tää pino kasvaisi nopeasti...tuntuu tuolla odottavien puolella olevan aika tuskaisia aikoja monella...

Happy ja neiti 3vko
 
syömisestä mulla oli kanssa vaikeuksia sen asian kanssa kun kotiin päästiin, osittain johtui varmaan siitä, että sain rintatulehduksen ja olo oli aika kamala silloin, nyt menee ruokaa alas vaikka kuinka paljon.. Kunhan vain ehtii syömään, poika meinaan usein herää just kun saan ruokaa eteeni.

ristiäiset on meilläkin 17.5. toista kummia vielä pitää kysyä.

Kävin lähikaupassa kävellen vauvan kanssa, ai että oli ihanaa! Vaikka kello olikin jo lähemmäs seitsemän ja aurinkoa ei ollut kuin nimeksi.

mulle soitettiin sairaalasta tänään ja kysyttiin, että söinkö antibiotteja virtsatulehdukseen, olin vähän että :eek: :eek: :eek: 27.3 sairaalassa tehtiin varmuuden vuoksi selkäkipujen takia plv testi, jonka kätilö sanoi tikutettuaan, että oli PUHDAS ja nyt KOLME VIIKKOA sen jälkeen soitetaan ja sanotaan, että oli tulehdus :eek: :eek: :kieh: :kieh: Kuka ikinä sieltä soittikin sanoi kyllä, että se on saattanut lähteä pois niillä rintatulehduksen antibiooteilla. Mä en sitä kuuria syönyt loppuun kun oireet hävisivät parin päivän jälkeen ja tuntui, että maidon tuotanto väheni. neuvolatäti hieman ihmetteli kun soitin ja sanoin, että soittivat. Varmuuden vuoksi huomenna sitten pissanäytettä kiikuttamaan.

harjoittelen tässä muuten liinailua, poika on tyytyväinen, minusta kyllä tuntuu, että poika valuu koko ajan, jospa huomenna kokeilisi sitoa liinan silloin kun poika nukkuu, ettei tee sitä paniikissa kun toinen huutaa.. Jospa sitä menisi yövaipan vaihtoon, sitten poika valvookin taas muutaman tunnin, mutta mieluummin nyt herättää kuin, että poika on hereillä sitten joskus keskellä yötä, kun ei tuo kuitenkaan nukahda omaan sänkyynsä.. mies sohvalle ja minä lapsien kanssa sänkyyn.

jaahassu ja sammo
 
Huomenta :)

omaa kiukkua: harmittaa, kun en ehdi olla miehen kanssa yhtään. Tuntuu, että mä olen vaan joku maito/vaipanvaihto/pyykinpesu -kone ja muuta ei sitten olekaan. Iltaisin, kun mies tulee kotiin, se leikkii vauvan kanssa ja kun vauveli eilenkin piti meitä valveilla yhteen asti illalla, mä olin jo totaalisen simahtanut. Vauva sitten nukkui meidän välissä ja aamulla mies taas lähti. Läheisyyttä kaipaisin kovasti :'( että jaksaisin paremmin. Ja mies lähtee nyt viikonlopuksi kaverinsa polttareihin. Mikä siinä on, kun naisten polttarit kestää yleensä yhden päivän ja miehillä 3 päivää...

Ja harmittaa myös, kun paino ei enää laske. En mielestäni syö kumminkaan mitenkään hullun lailla. Paino on jämähtänyt nyt tähän +4kg tilaan ja kun tavoitteena oli saada takaisin vanhat mitat, niin tuntuu ihan toivottomalta. Tiedän, että sen eteen pitää tehdäkin jotain (lesim. iikkua ja ei syödä herkkuja :) ), mutta kun ei vaan vielä millään jaksa. Ja ei voisi olla syömättäkään, kun pitää ajatella maidontuotantoa ja vauvelin parasta :) Katselin jo netistä lähikoululla järjestettäviä pilates/jumppatunteja ja mietin, että viimeistään syksyllä voisi ilmoittautua johonkin sellaiseen. Olisi kävelymatkan päässä ja täällä on myös jotain aikuinen-vauva jumppia, mutta ehkä vauvauinnit riittää aluksi. Pitäisi ilmoittautua johonkin elokuun alussa alkavaan vauvauintiryhmään. ...kävinpä tässä välillä ilmoittautumassa (tai ainakin tunkemassa meidät vauva-uintijonoon)...

jaahassulle piti sanoa, että meillä on kokeiltu kantoliinaa muutaman kerran, mutta mun väsyneet niskat ei siitä oikein tykkää. Vauva valahtaa sellaiseen tosi mukavan näköiseen kippuraan joo, mutta ei ole siitä moksiskaan. Eilen illalla syötön ja vaipanvaihdon jälkeen otin poitsun liinan sisään ja sinnepä hän nukahti tyytyväisenä. Mulla on sellainen hug-a-bub liina ja vauvan saa sinne suht nopeasti pujotettua, kun on ensin liinan itselleen taiteillut sopivalle kireydelle.

Kestovaippailussa edelleenkin ollaan n. 60 kertakäyttövaippaa / kuukausi säästölinjalla - vaikka eipä niitä kakkoja ole kiva käsin pestä ja kylppärin lattia on ihan maitokakassa...Tilasin juuri kestovaippakaupasta riisipaperia, joka varmaankin helpottaa tätä pesurumbaa. Tilasin myös näpsyjä, jos sopisivat äp:n flanelivaippoihin, niin niitäkin olisi helpompi sitten käyttää ja tilasin myös yhdet pienet all-in-one vaipat lisää. Pojalla on niiiiiin pieni peppu ja jalat jotenkin. Tuntuu, että kaikki maidot menee sen kaksoisleukaan :LOL:

Aurinkoisia kelejä toivotellen,

k & tikru 2 vko 6 pv
 

Yhteistyössä