Kävin jo kirjottamassa toiseen jättipitkään viestiketjuun, mut löysinkin tämän.. teiän juttuihin taitaa paremmin päästä perille, kun ketju on lyhyempi
yritän ainakin.. tosin mietin kaiken aikaa, että tullako mukaan vai ei, kun nyt on lapseton mutta jos en sitä enää oliskaan kahden viikon päästä, kuuden viikon päästä, kymmenen viikon päästä.. Tiedätte tän jatkuvan seilaamisen toivon ja epätoivon välillä. Epätoivoisen uskon siihen, että tässä kuussa tärppää ja ihan luomusti.. No päätinpä nyt kuitenkin tulla mukaan, kun tuntuu, että ajatukset pyörii kaiken aikaa tämän lapsettomuuden ympärillä ja on vähän niitä kelle siitä viittii arjessa puhua.
Ollaan molemmat 35v, lapsitoive ja yritys meillä ollut 3/2008 lähtien, tutkimuksiin hakeuduttiin siitä noin vuoden kuluttua ja jonottelujen jälkeen eka IUI nyt kesäkuussa. Suunnitelma on, että elokuussa 2. IUI ja sen jälkeen harkitaan laparoskopiaa toisessa munasarjassa olevien endometrioomien takia ja sitten IVF tai vaihtoehtoisesti ilman leikkausta suoraan IVF, jos arvio on, ettei leikkausta tarvitakaan (mitä mä toisaalta niin hartaasti toivon). Aluksi oltiin selittämättömiä, mutta nyt loppukeväästä lääkärit alkoi kuitenkin epäilemään endometrioosia ja lisäks nyt IUI:ssa siittiöiden määrä oli keskimääräistä alhaisempi, mutta liikkuvuus onneksi hyvä (määräkin oli hyvä analyysissä reilu vuosi sitten, joten en sitten tiedä heitteleekö vaan kerrasta toiseen..). Eli hoitojen suhteen ollaan vielä aivan alussa.
Oon nyt toistaseks ainakin vielä ihan pihalla kuka teistä on kuka jne. joten en nyt osaa esittää mun kysymyksiä tietyille nimimerkeille, mutta muutamat teistä kertoi endosta ja laparoskopiasta. Kovasti haluisin kuulla kokemuksia. Erityisesti tällä hetkellä mietityttää, että kuinka pitkään siitä kestää toipua eli kuinka nopeesti sen jälkeen päästäisiin taas jatkamaan hoitoja tai yrittämistä luomuna? Tosin sitten on myös julkisen puolen jonot, jotka ottaa oman aikansa varmaan.. Oon samaa mieltä teidän muiden kanssa, että vaikka tietyssä mielessä tuntui alkuun helpottavalta, että ei pitäisi olla mitään syytä lapsettomuuteen, on toisaalta ollut helpottavaa kuulla, että ehkäpä syy onkin olemassa, ja sitä myötä siihen hoidot. En vaan nyt meinais millään jaksaa tätä odottelua.. varsinkin kun lopputuloksesta ei voi koskaan olla varma.
Voi kun osais keskittyä täysin muihin asioihin ja antaa tämän asian mennä omillaan, mutta miten sen teet.. Onnistuuhan se jonain päivinä ja hetkinä, mutta sitten taas ajatukset pyörii kaiken aikaa lapsitoiveen ympärillä.
Että sellaista.. Yksin ei olla kuitenkaan, samaa surua kantavia meitä on monia, ja toivottavasti myös samaa toiveikkuutta kantavia, koska kyllä meillä siihen on oikeus. Luotan siihen, että jos biologista lasta ei saada, saadaan sitten jotakin muuta kaunista, mutta tää odottaminen vaan on aikas piinaavaa, ei voi mitään..