Laitetaanko uusi pino kaikille raskaana oleville kaksosten odottajille :)

Myö ollaan käyty kans liikkeissä työntelemässä noita vaunuja/rattaita. Sit niitten työntelyitten (ja erilaisten netistä luettujen kokemusten) perusteella päädyttiin niihin Oran Land-vaunuihin. On nyt tilauksessa ja helmikuun puolessa välissä voidaan mennä hakemaan. Oli tosi jämäkän tuntuiset moniin muihin verrattuna ja saa meidän käytössä ollakin.

Myö käytiin eilen äitipolilla ja vaikka vähän toivoinkin, en päässy vielä saikulle. Lääkärin mukaan kaikki niin hyvin, et jaksan vielä pari viikkoa töissä. Poikien painoarviot 670 ja 780 grammaa. Onneks on tää loppuviikko kuitenkin lomaa.

Mites työ, joilla viikkoja 30+, millä painon lisääntymisellä ootte selvinneet noin pitkälle? Miulla tässä vaiheessa tullu n. 15 kg ja raskaalta tuntuu ja kauhulla mietin, et miten sitä jaksaa liikkua yhtään, jos tulee vaikka kymmenenkin kiloa vielä lisää.

Linnea rv 25 + 2
 
Kalkkiviioilla ollaan eli 37+6 ja painoa on tullut 12,5kg. Syy näin maltilliseen painonnousuun on raskausdiabetes ja tiukka ruokavalio. Olo on valtavasta mahasta huolimatta suht siedettävä. Aiemmissa yksösraskauksissani painoa on kertynyt 15-20kg eli nyt oli tällainen erilainen raskaus.

Painon noususta ei kannata mielestäni ressata liikoja. Sitä tulee tasaisesti ja yksilöllisesti ja näin ollen siihen tottuu ja jaksaa liikkua loppuun asti jos muuten ei ole vaivoja. Itse en supistelujen vuoksi ole juuri pystynyt kävelylenkkeilemään enään pariin kuukauteen ja se on ollu tosi kurjaa.
 
Painoa on tullut huikeat 20kg ja nyt alkaa jo posket näyttämään todella pyöreiltä. Viikkoja siis 33+5. Lähtöpaino oli normaali bmi.
Olen myös joutunut luopumaan liikunnasta täysin supistelun vuoksi.
Aikaisemmin kuitenkin liikkunut paljon.
Viime yönä olikin ekat kunnon kivuliaat supistukset ja maha ihan kuralla...Toivottavasti ei vielä tiedä lähtöä synnärille :eek:

Roosa ja pojat 33+5
 
Alkuperäinen kirjoittaja Linnea-81:
päädyttiin niihin Oran Land-vaunuihin. Oli tosi jämäkän tuntuiset moniin muihin verrattuna ja saa meidän käytössä ollakin.

Mites työ, joilla viikkoja 30+, millä painon lisääntymisellä ootte selvinneet noin pitkälle?
Me ollaan myös päädytty Oraan, näyttäis olevan kapeimpaa merkkiä. Hinta vaan on huimannut, mutta nyt löytyi käytettynä 4 v vanhat Ora duolettot, tosi siistit ja hyväkuntoiset, edullisesti. Pitäs vaan päättää otetaanko ne vai uudet. Linnea mistä tilasitte rattaat?

Viikkoja tulee nyt 30 ja kiloja tullut melkein 12. Neuvolan mukaan juuri sopivasti normaalipainoiselle, sellanen 20 voi ihan hyvin tulla, hui! Ei ne kilot muuten mitenkään erikoisesti näy, mutta jalkoja särkee kun paino noussut suht nopeasti. Mutta kahden imettäminen on kuulemma tosi kuluttavaa. Maha on iso, huomaan varsinkin aamuisin hakevani tasapainoa taapäin kallistumalla. Täällä myös kävelylenkit hidastuneet ja lyhentyneet, ja kyllä, takapuolessa ja takareisissä on ihan selvästi selluliittia :ashamed: onneks sitä ei näe itse :D

Sairaslomaa sain viikolta 27 alkaen, äippäloman alkuun asti. Kunhan osan porukasta saa ensviikolla kouluun, niin alan järjestää hoitopöytää ja vauvanvaatteita :)

Hyvää tätä vuotta kaikille, ja koittakaa malttaa levätä että vauvat sais kasvaa :wave: [/b]
 
Onnea Linnea-81 ratashankinnasta. Toivottavasti hankinta osui oikeaan.
Minä olen sellainen jahkailija, että kestää vielä tovin päätyä mihinkään malliin.

Eilen oltiin taas ultrassa ja kaikki oli hyvin. Sukupuolia emme tajunneet kysellä etukäteen ja lääkäri "unohti" katsoa. Ei kuulemma pompannut silmään. Olisivatkos sitten tyttöjä?

Pyörrytys ja supistelut ovat jatkuneet. Lääkärin mielestä normaalia toimintaa viikkoihin nähden. Kohdunkaula oli pitkä ja kiinteä, joten ei syytä huoleen. Vielä :whistle:
Sairaslomalle kuulemma rv 28 eli kaksi kuukautta työmaata vielä edessä.

Synnytysasiat tulivat mieleen, kun katselimme otusten tarjontoja. A-api on jalkatarjonnassa (vai miten se sanotaan). Jos tyyppi ei käänny, niin automaattisesti joudutaan sektioon. Se olisi minusta tosi harmillista. Onneksi on niin paljon aikaa ja tilaa vielä, että voivat olla miten päin vain kuukausien päästä.

Mukavia pakkaspäiviä kaikille.

juulia :wave:
 
Valvatti, Vantaalle avattiin muistaakseni marras-joulukuun vaihteessa uusi Lastenturvan myymälä ja siellä oli avajaistarjouksessa noita Land-vaunuja. Sen lisäksi saatiin vielä ekstra-alea monikkoperheyhdistyksen kortilla sekä vaunuista että tarvikkeista. Siellä siis tilaus.

Meillä lääkärin mukaan todennäköisesti sektio edessä, kun kuulemma turvallisempi B-vauvalle, kun on yhteinen istukka. Tällä hetkellä molemmat olleet ainakin kolmisen viikkoa raivotarjonnassa, mut sitä ennen kääntyilleet vaikka miten. Aluks miustakin sektio on kuulostanu hirmu luonnottomalta, mut nyt on alkanu vähän tottumaan ajatukseen. Itse asiassa siinä Prisman kaksosdokumentissa jokunen viikko sitten se sektio näytti siistimmältä puuhalta kuin normi alatiesynnytys (näin esikoisten odottajan silmin). Aika näyttää, mihin joudutaan.
 
Linnea-81 miulla kanssa sektio edessä,kumpikin poika syntynyt hätäsektiolla joten nämäkin syntyy sektiolla,poikien synnytysten päätyttyä sektioon en ole kerinnyt pelätä ollenkaan mutta nyt kun tietää että sektio on edessä ni jonkunlainen pelko on takaraivossa kun sen tietää mitä tapahtuu,miltä tuntuu ym. ainut että nyt on suunniteltu joten varmaan rauhallisempi tilanne kuin aikasemmin jos siis kaikki menee hyvin sinne asti...Olen kyllä sektiosta toipunut nopeasti,kuopuksesta pääsin kotia 3pv leikkauksesta vaikka hemppa oli 85,tekeminen on hiukka kankeaa ja nosto rajoituksia on mutta toipumisen suhteen ei ole jäänyt pelkoa.

Myö päädyttiin miehen kanssa niihin Jovi landin vaunuihin,ovat melko kapeat mutta pituutta makuu tilassa on ihan mukavasti,kantokoppia ei oteta kun kesällä ei välttämättä tarvia ja talvella topattuna eivät mahdu.

Tietääkö joku onko mitään sellaista monikko perheille tarkoitettuja sivustoja...tai siis olen niitä löytänyt netistä mutta onko kokemusta mikä olisi sellainen mukava sivusto??

Äitee ja tuplat 12+3
 
En ole viikkoon päässyt nettiin ja nyt oli ihan pakko tulla heti lueskelemaan. Miten sitä joskus onkaan pärjännyt ilman nettiä?!

Eilen oli sitten kauan odotettu neuvola. Oli niin ihana kuulla pienokaisten sydänäänet. Sain kinuttua vielä neuvola ajan tammikuun loppuun ennen rakenneultraa. Masua en pysty enää peittelemään, kaikki ovat heti huomanneet. Mun piti saada joku monikkolapsista kertova kirja mutta ovat kuulemma varastostakin tällä hetkellä loppu.

Painonnoususta kun puhuin(ekassa raskaudessani tuli 29kiloa,lähtöpaino oli silloin 60) niin täti käski syödä 6 ateriaa päivässä ja liikkua paljon. Olen niin laiska vaan lähtemään lenkille. No onneksi on tuota pituutta 176cm niin ei "muutama" kg näy niin helposti. Ja onneksi täällä lähellä ei ole missään Arnoldsia koska niitä donitseja en pysty vastustamaan...Nyt alkanut taas kahvikin maistua.

Selkäsärky vaan vaivaa. Eilen lumitöiden jälkeen se oli todella kipeä. Eli enpä taida ottaa enää lapiota tänä talvena käteeni. Pitää tässä varmaan alkaa jo muutenkin ottamaan niin rauhalllisesti kun vaan voi tuon villin 2-vuotiaan neidin kanssa. Vielä sentään pääsen pulkasta melko helposti ylös. Teillä kenellä on ennestään pieniä lapsia oletteko laittaneet hoitoon vai aiotteko jaksaa monen kanssa? Itse ajattelin koittaa jos saisi jonnekkin hoitoon edes muutamaksi päiväksi viikossa, että vähän edes helpottais.

Hyviä Vointeja Kaikille!

Kipa 15+6
 
Kipa72 miullakin toi maha työntyy sen verran eteenpäin että porukka on arvannu et mein perhe kasvaa...meillä on kaksi poikaa jotka täyttävät maaliskuussa 6v ja 3v...ei ole hoitopaikkaa ja pienellä paikkakunnalla kun asutaan ni ei saatu paikkaa kun olen itse kotona ei kyllä saanu esikkokaan vaikka oli lääkärin paperit.
Yritän jaksaa noiden kanssa,pienempää pitää kannella aika paljon kun osa allergioista aiheuttaa kovia mahakipuja ettei poika kärsi edes kävellä,onneks miehellä on paljon pekkasia pitämättä ja lomat päälle.

Onko teillä muilla ollu paljon hormooni päänsärkyä?
siis tää jotain ihan järkkyä kun ei lääkekkään auta ollenkaan.

Äitee ja tuplat 12+5
 
Ei aiota laittaa muita lapsia hoitoon (ihan jo infektioriskin takiakin, kuopus on sellainen imuri että jos joku aivastaakin niin hälle tulee kova flunssa ja korvatulehus, ja matkaakin tulis 20 km). Tokaluokkalainen ja eskarilainen nyt ovatkin päivällä koululla, mutta nuo 4 ja 2v pyörivät täällä kotona. Mies tulee iltapäivisin kotona käymään, että saan nukkua päikkärit, muuten en jaksa iltaan asti. Varsinkin kun 7 tunnin yöunien jälkeen ei pysty enää olemaan makuulla, kun on niin puutunut että pakko nousta jaloittelemaan. Kuopuskin olis jo liian painava kannettava, mutta tiedättehän pakkotilanteet, kun toinen heittäytyy kiemurtelemaan maahan... Ja onhan miehellä sitten isyysloma, että on kotona.

Tänään 4v tyttö sanoi isoveljelle, että jos tulee poika ja tyttö, niin sinä leikit sitten sillä pojalla ja hän leikkii sillä tytöllä :D Kovasti täällä jo odotetaan.

Niin tosiaan, rv 30 ultrakuulumiset: ne on jo ihan oikean vauvan näköiset! Painoarvio 1500 g, lääkärin mielestä isoja viikkoihin nähden. Olivat molemmat kääntyneet, A on nyt perätilassa ja B sen päällä poikittain kääntymässä raivotarjontaan... eli näillä asetelmilla olis sektio, mutta ehtiihän ne vielä kääntymään moneen kertaan.

Ihanaa kun on lunta, mielikin ihan virkistyi! Energiaa riittää pieneen siivoukseen ja järjestelyynkin =) Mukavia talvipäiviä kaikille :wave:
 
Kävin eilen salissa tipassa ja seurannassa... ei se synnytys käynnisty jos ei ole kypsä tilanne. Ei auta vaikka äitee olis kuinka kypsä tahansa... No, taitaa vauvat olla mukavuudenhaluisia ja nauttivat täyshoidosta loppuun asti, kuten 3v siskonsakin aikanaan. Hirvittää vain, että tällä pelillä pikkukaksoseni ovat syntyessään 4kg.

Tuosta hoitokuviosta... Mulla tämä 3v ikiliikkuja käy vain 2x viikossa srk kerhossa leikkimässä, muuten on kotona. Koululaisilla omat kuvionsa ja ovat ihanan omatoimisia mm. musiikkiharrastustensa kanssa, käyvät soittotunneilla koulunjälkeen suoraan, ei tarvitse illalla kuskailla.

Talviset terveiset kaikille täältä lapista!

Mopa 38+5
 
Siellä sairaalassa vierähti sitten reilut kolme viikkoa :eek:
Aika alkoi käymään lopussa tosi pitkäksi ja koti-ikävä vaivasi. :'(
Nyt olen vajaan viikon kölötelly kotosalla ja olo on koko ajan parempi. Kamut mylläävät masussa ja supistelut ovat pysyneet poissa, vielä olis tavoitteeseen matkaa 4 viikkoa! (rv 37) joten koetan pitää itseni levossa. Tuntuu hassulta rueta miettimään synnytystä, kun on viimeiset viikot keskittynyt pitämään vauvoja sisällä. Huomenna olisi taas äitipolille aika, jospa kaikki olisi hyvin, eikä tarvitsisi palata sairaalaan. Kamut ovat molemmat lähes 2kg, joten kasvun suhteen hyvillä käyrillä mennään.

koettakaan muistaa levätä kun vähänkin siltä tuntuu!

Korven tyttö ja Kamut 33
 
Valvatti, kyllähän nuo isoilta kuulostaa! Mie aina välillä käyn "asettelemassa" vauvoja tekay.fi-sivuston painon kehitys -käyrälle.

Meillä myös tänään äippäpoli ja pääsin saikulle pariks viikkoa. Sen jälkeen katotaan jatkosta. Pojat oli tänään 887 ja 899 grammaa ja yhä raivotarjonnassa kumpainenkin.

Linnea rv 27 + 0
 
Viime viikolla rv 36 kaksoseni syntyivät =)

Normaali alatie synnytys, puhkaisivat kalvot kun oloni oli jo tosi vaikea.
A poika 3290g ja 49cm
B tyttö 3130g ja 48,5cm

Vielä jäivät sairaalaan voimia keräämään, muuten terveet ihanat vauvat.

Voimia kaikille odotukeen,, on se sen arvoista =)
 
..kovasti koko poppoolle! :flower:
tosiaan hyvänkokoinen pari vaikka tulivatkin 4vkoa aiemmin.
menikö synnytys hyvin..ja lapset voivat siis hyvin?käyppä laittaa synnytystarinaa kun kerkiät niitä on kiva lukea kun se on itellä edessä :D
 
Sekavan onnenlinen olotila vieläkin..
Synnytys meni hyvin ja nopeasti, reilu pari tuntia.

Koko joulukuun olin levossa, kotona kylläkin.
31 lähtien supistellu ja kohdunsuu hiukan auki. maha laskeutui jo ennen joulua.

Äitipolilta ottivat sisään saikulle35+6 odottamaan synnytystä.
Lääkäri pyöritteli a vauvan kalvoja ja yön aikana paikat jo 6 cm auki mutta
siihen jäi.
Kysyivät että mitä itse haluan ja halusin synnyttää samana päivänä.
Olo oli tosi huono ja vaikee olo. Lasten painoarvio 3kg molemmilla.

Kalvot puhkaistiin a vauvalta ja vajaan 2 tunnin kuluttua molemmat oli maailmassa.
Onneksi sain sain synnyttää alateitse, kun a vauva syntyi niin toinen lääkäreistä piti b vauvaa paikoillaan ettei käänny perätilaan.
B vauva tuli siinä siivellä.

Huone oli täynnä porukkaa, kaksi synnytyslääkäriä, kaksi lastenlääkäriä ja
molemmille vauvoille omat kätilöt synnytystä hoitavien kätilöiden lisäksi.

Vauvat voivat hyvin, ovat vielä sairaalassa voimia keräämässä.
Heillä alhaiset sokeriarvot, johtuen minun raskausdiabeteksestä.
Ottivat minusta pitkäaikaisen sokeriarvon mutta ei ollut koholla.
Eli en omalla syömisellä ole heitä niin isoiksi kasvattanut.
Varmaan viikon tai kahden sisällä pääsevät kotiin.
Ehkä kovempaa ollu tää toipuminen, ei synnytyksestä vaan raskaudesta.
14kg jäi synnytyspöydälle, suolisto ja elimet ettiny paikkaansa tuossa maharepussa.
Ja oudoin tunne on kun menet pissalle, vaikkei kova hätäkään niin miten paljon sinne virtsarakkoon mahtuukaan nykyisin.

Nyt ei auta muu kun lypsää maitoa ja rampata sairaalassa.
Ihmetellä niitä pikkuisiaan, on ne ollu kaiken sen vaivan arvoisia :heart:
Ja enemmänkin..

Ei kannata synnytystä jännittää, kuka pääsee alateitse synnyttämään.

Kannatta ottaa loppuraskaus rauhallisesti ja levon kannalta.
Voimia kaikille teille tuplaodottajille
=)
 
Onnea Äippä66 :flower: :flower:
Mukava lukea kertomustasi. Täällä lähes samoilla viikoilla ja kovin tukala olo. Samanlainen tilanne kuin sinulla. Kohdunsuu ollut jo auki hyvänaikaa ja vuodelevossa vierähti melkein neljä viikkoa. Nyt ei sitten ole pojilla kiirettä tulla.. ovat alkaneet viihtymään masussa.

Mutta kyllä oli sinun vaaveilla kokoa. Voin kuvitella miten raskasta on ollut :eek:
Vielä kerran sylin täydeltä onnea pikkuisille ja vanhemmille :heart:

Roosa ja pojat 35+6
 

Yhteistyössä