Lokakuiset 2018 <3

Tänne nyt pakollinen puoliväli postaus eli 20+0! Puolessa välissä jee!

Juhlistetaan sitä nyt sairaslomalla, eilen olin jo kotona selkäjumin takia / lapsi sairaana samalla ja tänään poikkesin avoneuvolassa konsultoimassa omaa tilannetta, kun työterveys ei uskaltanut ottaa kantaa mihinkään muuta kuin että älä ole töissä. Lopputulos loppuviikko selän lepuuttelua. Ihan hyvä että joku muu sanoo sen, kun itse sitä menisi "vähän kokeilemaan" töihin ja selkä ei rauhottuisi. Selkä taisi säikähtää maanantaina kuntöiden jälkeen oltaisi kasattu lasten uusi kerrossänky. Vähän käännyin ja siitä se lähti.. Tässä tuntee olonsa kyllä vanhaksi ja raihnaiseksi. Eilen ilta menikin kun supisteli illasta, aiemmin nää harjoitussupparit ei ole olleet näin slkeitä tai osannut edes tunnistaa. Toivottavasti ei nyt kovaksi vaivaksi tule loppuodotukseen.


Eli saraneito ja rv 20+0!
 
Tänne nyt pakollinen puoliväli postaus eli 20+0! Puolessa välissä jee!

Juhlistetaan sitä nyt sairaslomalla, eilen olin jo kotona selkäjumin takia / lapsi sairaana samalla ja tänään poikkesin avoneuvolassa konsultoimassa omaa tilannetta, kun työterveys ei uskaltanut ottaa kantaa mihinkään muuta kuin että älä ole töissä. Lopputulos loppuviikko selän lepuuttelua. Ihan hyvä että joku muu sanoo sen, kun itse sitä menisi "vähän kokeilemaan" töihin ja selkä ei rauhottuisi. Selkä taisi säikähtää maanantaina kuntöiden jälkeen oltaisi kasattu lasten uusi kerrossänky. Vähän käännyin ja siitä se lähti.. Tässä tuntee olonsa kyllä vanhaksi ja raihnaiseksi. Eilen ilta menikin kun supisteli illasta, aiemmin nää harjoitussupparit ei ole olleet näin slkeitä tai osannut edes tunnistaa. Toivottavasti ei nyt kovaksi vaivaksi tule loppuodotukseen.


Eli saraneito ja rv 20+0!
En oo vielä puolessa välissä mutta selän ja käden vuoksi saikulla. Eli tsemppiä sinne.
 
Onnea @saraneito ja tsemppiä selkävaivojen kanssa (myös @Eetuha )!

@amaia Mahtavaa, kun oot selvittänyt syyn tuohon oksenteluun! Onko kahvinjuonti pitänyt edelleen oksentelut poissa? Mä kyllä juon tätä nykyä aamukahvit ja joskus vähän iltapäivälläkin. Mulla on nyt takana hyväoloinen viikko (pientä flunssaa lukuunottamatta) ja kaiken lisäksi tähän väliin on sattunut myös muutamia vapaapäiviä, mikä on ollut mahtavaa kun täällä on ollut ihanan lämmin ja aurinkoinen sää. (y) Oon ulkoillut paljon ja kävin jopa ex-tempore jalkahoidossa sandaalien käyttöön ottamisen innoittamana! :LOL:

Kävin aamulla neuvolalääkärissä ja kaikki vaikuttaisi olevan kunnossa. Tosi nopea visiitti se oli, mutta niin se kai kuuluu ollakin?! Kuunneltiin lähinnä sykkeet, katottiin kohdunsuun tilanne ja eipä paljon muuta.

Viikonloppuna käytiin vihdoinkin vauvauutisten kertomisreissulla molempien puolten sukulaisille! Esikoinen kertoi ylpeänä uutiset ja kyllähän ne otettiin hyvin vastaan :love:. Mun isosisko totesi, että onpa ihanaa saada vielä yksi vauva hoidettavaksi, vaikka omia ei enää tulekaan (hoitaa siis tosi mielellään meidän lapsia ja ovat läheisiä vaikka ei asuta lähekkäin. Hänen omat lapset on jo teini-iässä). Ja kävi ilmi, että myös siskolla raskauspahoinvointi oli aina illalla, kuten myös mulla. Ehkä se on sitten perinnöllistäkin ja varmaan liittyy jotenkin väsymykseen. Mulla siis tuo väsymys tuntuu yleensä jo aamulla ja huono olo menee ja tulee päivän mittaan. Huonoin olo ja oksennus tulee melkein aina illalla vähän ennen kuin käyn nukkumaan. @Ane773 En oo huomannut, että tähän mitkään kikat auttaisi, esim päikkärit ei yleensä auta ollenkaan vaan ylös noustessa voi olla entistä kurjempi olo. Mutta jospa noi oksentelut olis nyt oksennettu kun on taas ollut monen päivän tauko...:)

Ja me päästiin mökillekin miehen kanssa lauantaina laittamaan paikkoja kuntoon talven jäljiltä - ilman lapsia, kun olivat mummolassa hoidossa. Ei ehkä kovin romanttista, mutta ihanaa yhteistä tekemistä :) Mökillä siis on paljon ns likaista hommaa talven (ja monen vuoden ulkomailla asumisen) jäljiltä, joten sinne on kivempi mennä lasten kanssa sitten kun siellä voi jo yöpyä. Ehkä ensi viikonloppuna :love: Oon muuten ehtinyt jo iloita siitä, että laskettu aika on vasta lokakuun lopulla niin saa kesän ajan reissata, mökkeillä ja lomailla ihan rauhassa (huom luultavasti) ilman suurempia kremppoja tai pelkoa synnärikeikasta :cool:.

AnMaaria ja Papu rv 17 + 4
 
  • Tykkää
Reactions: amaia
Täällä poksahti 18. viikko tänään käyntiin! (y)

( . ) Kävin eilen taas kuukausittaisessa tarkastuksessa. Mitattiin paino, verenpaine, sf-mitta ja kuunneltiin sykkeet. Kaverin jumputus kuului jo tosi voimakkaana! :love: Paljon kovempaa kuin 4 vkoa sitten. Paino oli vihdoin lähtenyt nousuun (nyt +2kg) ja kohtu oli jo käytännössä navassa, olisko n. sentin alempana. Sain myös luvan varata seuraavan ultran kesäkuun puolivälin paikkeille 22. viikolle. Jospa siellä vihdoin näkyisi kumpi siellä majailee?! Kuten täällä on jo todettukin - ei välttämättä :LOL: Mutta ihanaa päästä näkemään miten paljon pieni on muuttunut viime näkemästä!

Maha möyrii kovasti mutta en vieläkään oikein usko että olisi itse sankari asialla. :cautious: Tuntuu niin voimakkaalta, luulen että on suolen liikkeitä. Jonkun verran jotain pientä kutittelua myös tuntunut sivuilla, mutta ei mua nyt vielä oikein vakuuta että se on hän. Aamuisin huomaan että vatsa on "valahtanut" sille puolelle, millä kyljellä nukun. Ihan toispuoleinen alien-vatsa! Sillä puolen on kova patti ja toisella puolella tyhjää. Tuntuu myös inhottavalta nousta ylös tai kääntää kylkeä kun se kiristää hetken ja siirtyy sitten keskelle :X3: Voinko syyttää tästä pientä matkustajaa vai valahteleeko se kohtu tuolla lailla? Toivottavasti ei. o_O

@AnMaaria oksentelu on melkein pysynyt poissa, nyt viikon sisään lipsahti vain kerran ja sekin oli vasta ihan illalla ja varmaan oma moka kun join ison lasin mehua sohvalla röhnöttäen ja nousin siitä vähän liian vauhdikkaasti ylös. Kahvikuuri siis jatkukoon!

Muuten olo on aika jees! Vähän oikeaa jalkaa on tässä vihlonut ikävästi mutta jumppaamisella se on helpottanut. Tsemppiä kaikille joiden olo on huono! Onneksi teillä on vissiin sitä aurinkoenergiaa kerrankin tarjolla, jospa se helpottaisi ;)

amaia ja pieni valahtelija 17+0
 
  • Tykkää
Reactions: AnMaaria
Eilen paukahti puoliväli, eli tänään jo 20+1. En ymmärrä mihin tämä aika juoksee??? Juurihan mä vasta plussasin

oksentelu laantunut noin 2-3 aamuoksuun per viikko toivottavasti myös muilla alkaisi helpottamaan pikkuhiljaa.

Pikkuinen myllää jo kovasti ja potkut alkaa olla jo melko napakoita. Hyvin mies ja esikoisen niitä bongaa jo omiin käsiinsä ja näkyy myös päällepäin

24.5 olisi vihdoin RU ja sokerirasitus samana aamuna yhh...se on niin epämiellyttävää puuhaa. Mulla ei ole minkäänlaista oloa kumpaa tässä nyt odotellaan. Esikoisen kohdalla oli niiiin poikaolo ja tyttöhän sieltä tuli joten nyt en arvailemaan lähde lainkaan ehkäpä hän suostuu paljastamaan sukupuolensa ja voin vihdoin alkaa tehdä hankintoja enemmän.

Ihanaa kesäpäivää kaikille

Flowerpower ja "Mart" 20+1
 
Viikot ne vaan menee eteenpäin ja puoliväli alkaa häämöttämään. Tänään olisi jo 18+4:love:
Viime viikolla kävin toista kertaa neuvolassa ja jäin ihmettelemään kuinka vähän siellä nyt oikeasti sitten käydäänkin. Hieman jäin miettimään kuinka paljon näissä on vaihteluita, koska kaverille joka tuossa rinnalla kasvattaa mahaa, kertyy käyntejä tuplat. Eikä hänellä ole vielä mitään riskejä, vaan ns. Normiraskaus toisin kuin näköjään minulla :LOL:
Mielelläni kuulisin muiden neuvola rytmistä koska mulla on nyt käynnit rv8,rv17, rv 24 ja siis ultrat 13 ja 21. Lisäksi kuulemma tulee ylimääräisiä äippäpoli käyntejä ja silloin suositellaan perumaan normineuvola (n)

Eli mulle totesi nyt neuvolatäti että olen tarkemmassa seurannassa perussairauden takia, toki sitä seuraa oma erikoislääkäri myös, ja koska olen rh-. Toki Hyvä vaan kun seurailevat ja pitävät huolta :)

Muuten täällä on elämä nyt hyvin tasaista ja hiljalleen ihmiset ympärillä alkavat tietää, vaikea tätä enää on peitellä koska maha muotoutunut raskausmahaksi.
Liikkeitä mä odotan koko ajan tuntevani, antaisi selkeämmän merkin pikku tyypistä.
Enää pari viikkoa rakenneultraan, 4.6, ja toiveisiin saada tietää mikä tyyppi siellä mahassa pyörii :love:
 
Neuvolakäynneistä,

tämä siis kolmas ja tiedän että on vähemmän käyntejä kuin esim ensimmäisen kanssa.

Kaivoin neuvolakortin ja siellä eka käynti 8+5, (tosin sitten la aikaistui, joten olisi sen mukaan 9+0), toka neuvola 15+5, tosin sen olisi pitänyt olla aiemmin mutta th oli sairas ja siirtyi. Eka neuvolalääkäri oli 15+6.
Ja seuraava neuvola itsellä tuossa kesäkuun alussa, mikä on se Kela-neuvola (eli saa lausunnon kelaan, jonka kanssa haen äitiyspakkauksen, äitiysrahat yms ja mitä tarvitsen myös työnantajalle tiedoksi kun saan palkkaa pari ekaa kk äitiyslomasta).

Käsittääkseni on ne tietyt peruskäynnit, mutta tapauskohtaisesti niitä lisätään ja myös jos itse kokisin että tarvetta useammille tapaamisille, niitä lisätään sen mukaan. Kuten yllä mainitsit, tarvetta perussairauden takia seurata tai sitten jos kokee, että tarvetta puhua, tai odottaa yksin, voi lisätä tarvetta tuelle. Yksilökohtaista.

Huomenna sitten rakenneultra :) <3 Heti aamusta vielä, ei tarvitse niin paljoa odotella..

saraneito ja rv 20+1
 
@Kems Kuulostaa hyvin samanlaiselta neuvolarytmiltä kuin mulla. Mulla on siis olleet neuvolat seuraavasti: rv9, rv14 ja sovittuna rv 24. Ja tähän päälle ultrat rv14 ja rv21 ja neuvolalääkäri rv 17.

Kaivoin huvikseni myös esikoisen neuvolakortin esille - hän siis syntyi 2010. Kortin mukaan oon silloin käynyt vain kaksi kertaa neuvolassa ennen rv 30 (rv7 + rv21) ja 2x ultrassa rv12 ja rv19 sekä neuvolalääkärissä rv24. Sitten alkoi tiheämpi neuvolassa ravaaminen (6 kertaa välillä rv30-rv40). Oon kuullut, että nyt näitä käyntejä olisi vähennetty, mutta ainakaan viellä ei vaikuta siltä (mikäli toi neuvolakortti pitää paikkansa) :).

AnMaaria ja papu rv 17+5
 
@Kems Katsoin meidän neuvolan lappusista että täällä ensimmäistä odottaville on 12 neuvolaa, joista 2 synnytyksen jälkeen (kotikäynti + jälkitarkastus). Uudelleen synnyttäville on yksi käynti vähemmän, he eivät käy ollenkaan välillä rv - 22-30, kun ensisynnyttäjillä on käynti myös 26-28 viikkoina. Molemmille on sitten lisäksi kaksi ultraa, eli nt-ultra ja rakenne.

Ei mulla ole myöskään ollut vasta kuin kaksi neuvolaa, seuraava eli kolmas on sitten muistaakseni kun viikko 20 alkaa. Se on sitten eka lääkäriultra, onko joku jo sinne asti kerinnyt ja mitä kaikkea siellä syynätään?
 
@amaia Hahhah muistan ekasta raskaudesta tuon mahan valahtelun. Taisi olla silloin kyllä isommilla viikoilla. :LOL:

Kävin neuvolassa lääkärillä myös alkuviikosta. Pikainen käynti. Siellä kehuin, että hyvin menee niin eiköhän sen jälkeen ole pari päivää mahaa vihlonut välillä terävästi ja harjoitussupistukset on myös alkaneet. Nooh pitää soitella sinne, jos vihlominen oikein jatkuu.
Mulla on ollut neuvolat:
8+2 Th
14+2 Th
16+3 Lri
Seuraava neuvola tulee 21+5
Sitten on ollut ultrat 7+6 ja 12+3.
En jotenkin ole edes kaivannut tiuhempaa tahtia. Rakenneultraa odotan kyllä kovasti. :love:

Mies ilmoitti edellisessä raskaudessa, että hän ei sitten enää sinne neuvolaan jaksa tulla, kun siellä vaan kysellään tunteista. Ultrassa halusi olla aina mukana äippäpolilla. Käytiin silloin useamman kerran seuraamassa kasvua. :ROFLMAO:

16+5
 
  • Tykkää
Reactions: amaia
@amaia Ai niin, myös mun mahassa on tätä nykyä aamuisin selkeästi toispuoleinen kova möhkäle ja toinen puoli on ns tyhjä, mutta iltaisin tätä ei huomaa. Myöhemmillä viikoilla masu-asukit voi itse vääntää itsensä johonkin suosikkinurkkaan lymyämään, mutta nyt se varmaan johtuu vain painovoimasta.
 
  • Tykkää
Reactions: amaia
Pakko esittää tyhmä kysymys: onko täällä ketään toista, jolla ultrissa ei ole mahassa käynyt kauhea vilske ja vilinä?

Lueskelin tässä vähän marraskuisten ja syyskuisten ketjuakin, ja tuntuu että kaikilla muilla on ultrakuulumisina aina se kuinka ultrassa näkyi kiivaasti viuhtova, volttia ja kärrynpyörää heittävä vauhdikas sikiö varjonyrkkeilemässä, kickboxaamassa ja tekemässä jos vaikka mitä kevätjuhlatemppuja. Siis noin kärjistetysti. :) Tämä nyt on typerää, mutta mua oikeasti vähän mietityttää että meillä kyllä hyvin näkyi että sikiö liikkuu, mutta en nyt millään muotoa puhuisi mistään volteista ja kolmois-slutzeista :) Enemmän luokkaa käsien ja jalkojen heiluttelu ja yksi kyljen kääntö.

Onko meille tulossa laiskimus vai pitäiskö mun oikeasti huolestua siitä, jos normaali sikiön liikehdintä on oikeasti hirveää viuhtomista ja voltin heittoa? Kun monessa paikkaa sanotaan että sikiön normaalia vähäisemmät liikkeet on huono merkki. Onhan tuo vähäistä jos vertailukohta on jotain ihan muuta, mutta pahapa se on tietää mikä on sitten normaali määrä liikkeitä, tai edes keskiverto?

yst.terv.nimim. Tästäkin keksin huolestua :)
 
Aamusta tuli siellä rakenneultrassa käytyä.
Kätilön lisäksi paikalla oli th-opiskelija, joten varmasti senkin takia kävi tarkasti läpi kaikki kehon osat, kun opasti toista. Ei haitannut yhtään, sai katsella pitkään toista. Ja oli myös oudoissa asennoissa, että joutui kyllä tökkimään sillä ultrauslaitteella että saa mitattua pään yms.
Kaikki siellä siis hyvin ja poikalupaus saatiin, pojasta näinkin unta raskauden alkuaikoina eli vahvistui sekin :D

"Kummallista" on se, että jos kaikki hyvin menee niin seuraavaksi sairaalassa synnyttämässä :D
Mukavaa viikonloppua, me lähdetään su perheen kanssa reissuun naapurimaahan ni jo haaveilen että jotai voi uskaltaa hankkia :)

saraneito ja rv 20+2
 
  • Tykkää
Reactions: Kems ja amaia
Olitkin kirjoittanut samaan aikaan kun mä @Montecea
meillä ei olla oltu kovin vilkkaita yleensä kun ollut ultrassa, siinä nt-ultrassa jouduin juomaan nestettä jotta saadaan vauva liikkeelle mittauksia varten.
Viime raskaudessa loppupuolella kävin melko usein äpolilla, kun en tuntenut liikkeitä kovin hyvin, tosin olen nyt tajunnut että taitaa olla enempi normi kuin poikkeus omalla kohdalla ettei vaan tunne edes liikkeitä. Mutta tämäkin yksilökohtaista. Tähän odotukseen olen valmistanut itseäni että muistutan itseäni etten heti hätäänny. Helpommin sanottu kuin tethy, mutta yritän.
Mutta kannattaa näistäkin jutella myös neuvolassa, osaavat varmasti kertoa enemmän. Tai seuraavaan ultraan juo trippimehun tai muuta sokerista, eiköhän vilkastu :)
 
@Montecea Oon vasta käynyt nt-ultrassa (rv 14) ja silloin sikiö lähinnä vaan pötkötteli. Vähän yritettiin tökkiä pientä, entä nähdään jotain liikettä ja kyllä hän sitten käänsi kylkeä ja ojenteli laiskasti jalkoja. :love: Kätilö vaan kommentoi, että sun aamupalasta on tainnut kulua jo hetki, koska sikiön liikkeet korreloi sen kanssa miten paljon veressä on sokeria (mikä olikin totta, koska aamupalasta oli kulunut 2-3 tuntia). En tämän takia tästä "rauhallisuudesta" ollenkaan huolestunut - luulisin siis että on varsin normaalia.

Aiemmista raskauksista kyllä muistan, että arvailin lasten tempperamenttia jo hieman loppuraskauden (vikojen kuukausien) liikehdinnän perusteella ja arvaukset meni kyllä ihan oikeisiin suuntiin - esikoinen oli mahassa rauhallinen eikä niin paljoa myllännyt (on tempperamentiltään sellainen rauhallinen ja hitaasti lämpiävä tapaus) ja kuopus mönki ja väänsi itseään tosi paljon, niin että oli tukalaa tämän takia (hän on tosi vahvatahtoinen, nopeasti kiihtyvä ja energinen).

AnMaaria
 
En @Montecea huolestuisi, ei meillä esikoinen ikinä masussakaan heilunut ja pomppinut hullun lailla, tunsin ekat liikkeet viikolla 22+ ja senkään jälkeen ei koskaan ollut mitään jatkuvaa potkimista, ihan satunnaisia potkuja ja sitten sitä möyrimistä ja asennon hakemista tunti siinä loppuvaiheessa. Ja kohdun ulkopuolellakaan ei ole koskaan ollut mikään sätkynukke vaan hän toimii aina kohtalaisen rauhallisesti ja miettii ennenkuin tekee. Nyt vasta tässä 2+ uhmassa alkanut rimpuilemaan ja hötkyilemään ja sekin tuntuu että vaan lähinnä meitä ärsyttäkseen. Niin ja Nt-ultrassakin jän vaan imi peukkua, samoin kun tämä sisaruksensakin nyt :rolleyes:

Toinen mikä voi tietty vaikuttaa ni mulla on kohtalaisen alhaiset verensokerit, molemmissa sokerirasituskokeissakin on 1h arvo ollut jo 6 pintaan. Ja tosiaan kuten aiemminkin todettua niin istukan paikka vaikuttaa tosi paljon.

Tällä hetkellä mua masentaa kans itseäni toi liikkeiden puute ihan suunnattomastti, olin jo toivonut että tässä vaiheessa tuntisin kun nyt ei oo istukka ihan edessä vaan vissii tos eessä/kyljessä, mut en oo tuntenut kun EHKÄ jonkun 5 kertaa, enkä läheskään päiviträin ni siks en oo varma onko nekään sit oikeesti ollut liikkeitä. Ja sit puolet ajasta oon ihan varma että vauva on kuollut :cry:. Mutta toivottavasti nyt ei sentään. Yritän lohduttautua et esikoisestakin tunsin niin myöjään mut ei ae jotenka auta kun olin niin toivonut että tästä tuntisin aikaisemmin.

Muuten tänne kuuluu hyvää, ihana kyllä nauttia näistä kesäkeleistä esikoisen kanssa, hän niin innoissaan alkan potkupyöräl ajaa :love:
 
  • Tykkää
Reactions: Eetuha
TT1
Rakenne ultra olikin sitten jo tänään. RADin takia aikastu pari viikkoa. Pienellä pojalla kaikki kunnossa ja painoarviokin vastasi viikkoja 18+3/267g.insuliinit alkaa tänään ja toivon, että saisin siitä pikaisesti helpotusta tohon aamun kauheaan oloon, joka johtuu noista sokereista.sappikivut vaivaa öisin ja sainkin nyt lääkettä, joten toivottavasti mukavampia unia tiedossa.
Lämmöstä nauttien
TT1
 
  • Tykkää
Reactions: saraneito ja Eetuha
Puoliväli saavutettu! Tänään 20+3 meneillään :)

Eilen käytiin miehen kanssa rakenneultrassa. Kaikki näytti olevan hyvin. Masuasukilla oli semmone vauhti päällä että meinas kokoaja karata ultralaitteen alta :love: Sukupuoli saatiin selville ja poika sieltä olisi tulossa (y):p Poikaolo ollut raskauden alusta saakka, samoin vatsa työntyy eteenpäin eli poikamaha ja tuo kiinalainen syntymäkalenteri lupaili poikaa :ROFLMAO: Millään ei malttaisi odottaa syksyyn että pääsee näkemään uuden tulokkaan. Katseltiin miehen kanssa eilen ultrakuvia ja pongailtiin miehen kasvonpiirteitä pojasta :love: Painoa pojalla tällä hetkellä 336g.
 
  • Tykkää
Reactions: amaia ja Kems
Kiitos ihanat @ahmis @AnMaaria ja @TT1

Jotenkin tuntuu hirveän pitkältä tämä väli edellisen neuvolan ja sen tulossa olevan välillä, ja nyt kun olo on hyvä eikä oikeastaan minkäänlaisia oireitakaan ole, alkaa pohdiskella että näinköhän tässä sitä raskaana ollaankaan. Pahoinvoinnissa oli aikoinaan ainakin se hyvä puoli, ettei tuota huolta herännyt. :) Muita hyviä puolia siinä ei sitten juuri ollutkaan, joten en kaipaa!

@TT1 ja @Wiiwiii oli saaneet ultrasta poikakuulumisia, onnea! Saapa nähdä saadaanko tyttö- vai poikavoittoinen ketju aikaan. Mulla ei ole oikeastaan minkäänlaista tyttö- tai poikaoloa, en osaa yhtään sanoa. Hirveän pitkä aika siihen että saa tietää!
 
Ihana lukea jo muiden rakenneultra kuulumisia ja poika odotuksia :love:
Meillä olis vielä puolitoista viikkoa matkaa ja mä alan olemaan jo malttamaton. Mä tahon nähä meidän pikku tyypin!
Täällä on edelleen vahva poikaolo ja pojalle olisi jo nimikin valmiina, mä kyllä miehelle jo nauroin että se on kuitenkin tyttö ja me väännetään nimestä ristiäisiin asti :ROFLMAO:

Olot on pysynyt aika tasaisina, selkä on aika jumissa jos istuu ja väsynyt tunnun olevan koko ajan. Raskauden kolmas migreeni kohtauskin tuli koettua ja nyt menin suosiolla sairaalaan, enkä odotellut kahta päivää sen ohi menemistä. Mä niin toivoin kuuluvani niihin joilla migreeni katoaa raskauden myötä, mutta ei näköjään. Äippäpolilla ajattelin ottaa asian puheeksi, koska aika rajuja ollut kohtaukset.
Muuten tää kaikki on just nyt kivaa, maha kasvaa, tyypin sydänäänet kuuluu kotidopplerilla ja ihmiset ympärillä on iloisia meidän puolesta ja sanoo että mä hehkun. Toki niitä liikkeitä vielä odottelen, mutta ehkä tyyppi on kuin isänsä eli hieman hidas liikkeissään :ROFLMAO:

Kems+ pikku tyyppi 19+4
 
  • Tykkää
Reactions: ahmis ja AnMaaria
Onpas aika mennä hurahtanut. Olevinaan niin kiire (lue kooma), ettei ehdi palstakuulumisia lukemaan. Ulkona on tullut oltua minkä töiltä on pystynyt, ihana tehdä vähän pihahommia.

Lauantaina on luvassa kahdenkeskistä laatuaikaa miehen kanssa, lähdetään "lapsivapaisiin" häihin. Päästään kahdestaan yöksi hotelliin, keskeytymättömät yöunet ja hotelliaamiainen, täältä tullaan!

Rakenneultra ensi viikolla! Jospa suostuisi näyttämään sukupuolensa, nimiongelma vähenisi 50% :D

Vuorikristalli 19+6 (huomenna jysähtää)
 
Hellou kaikille! :)

@amaia voi kyl hyvin olla justiin tuoki, et jos äkisti jättää jottain pois :0 Hyvä jos kahvi maistuu ja jännä juttu kyllä, vaikka itellä kuvitella, ku tekee vieläki pauhaa- tosin välillä oon juonu tyyliin 1/2 kuppia mut pakko olla jottain makiaa kyl seurana... Eli ei kahvia mulle, valitettavasti :ROFLMAO: Pitääpä itekki testata, jos meinaa pahaa oloa vielä iskeä, et josko johtuiski jostain, jonka jättäny pois, hmmm...o_O Ihana kans, että ihmiset huomaa masun <3 Itelläki justiin tuo, et uskaltaako luottaa siihen, et tuntemukset on pikkunen! Ärsyttää, kun toisaalta joo mut toisaalta ja äh!:D

Voi hyvänen aika @saraneito , eikös me kaikki vasta plussattu, vai miten se meni??? o_O Miten jo näin pitkällä, ää! :love: Toivottavasti allergiat helpottais, nyt ollukki vissiin aika pahasti siitepölyy liikkeellä; itelläki vissiin vähän yrittäny (koivu), mut ei oo vielä allergiatabuja tarvinnu, niin ku joihin vuosina, mut joka vuotaa/tukos ja silmät kutissu:/ Ikävääkans, et saikkua ja sellaisina ja Harjotussuppareita, toivottavasti on jo helpottamaan päin? IIIK, IHANAA KUULLA RAKENNEULTRASTA:love: Onnea poikalupauksesta ja ihana ku oli opiskelija, ni kävi varmaan viiiiielä tarkemmin kaiken läpi;) Voi että, ääägh, miten mie kestän vielä vajaat 3 viikkoa?????????:mad::confused::ROFLMAO::love::barefoot::cautious::whistle::sleep::D Hurjaa tosiaan, et seukkina ootkin toivon mukaan jo synnärillä ja sitten nyytti kainalossa, hui apua, miehän ihan sekosin:love::ROFLMAO::LOL:

@Dippadai Hihii, jokos liikkeet vahvistunu? ;) Haha, mulla sillon ihan alussa, ku olin niin huonovointinen, ni vähän kyl nauratti, ku yks työkaveri tuumas, ku olin justiin käyny laattaamassa, tukka rasvanen, olin kalpea, huohotin, yritin juua vettä ja istuin ku joku plösö taukohuoneessa, et "kyllä raskaana oleva nainen on kaunis, siis toi raskauden HEHKU":ROFLMAO: Hyvällä huumorilla siis sano :ROFLMAO: Mäki ootan aina, et pääsee Lukeen miten muilla menee, varsinki just noilla, jotka on pidemmällä, mut sit ootan kans aina innoissani "peränpitäjiäki", ja viimeaikoina oonki miettiny, et saa nähä miten tulee meneen sit loppupeleissä saattaahan sitä Iteki olla ekojen tai vikojen joukossa sitten... Koskaan ei voi tietää :D

@Montecea toi oli tosi hyvä toi sun kirjotus/ vastaus tohon Jocrowlle! Oli pakko vielä erikseen mainita:)
Ja kaikesta sitä keksiikin huolestua, nimimerkillä "onko normaalia jos sikiö/vauva..." -hakusanoilla alkavia googletuksia löytyy sivuhistoriasta varmaan sata sivua :whistle: Minoon nyt tullu siihen tulokseen, et ei saa verrata muihin ja pitää kuulostella sitä omaa oloaan. Jos oikeen ahistaa, ni voi vähän ja varovasti googlettaa tai sit soitat neuvolaan. Mulla just nyt viimesin näitten liikkeiden kans, ku en oo varma ja sit ku oon varma, ni onko normaalia et ei tunne taas moneen päivään ja ääääh! :D Edelleen oon hämmästyny kuin alussa ja kuin rytinällä tuli kaikki noi huolenaiheet:confused:

@viipulainen ihana symppis muksu teillä:love: Voi kun minäki tuntisin jo kunnolla liikkeitä..!

@Wiiwiii en EHKÄ kestä ku tuntuu jo tollai liikkeet:love::love::love:

@Eetuha onko fb-juttu ratkennu? :confused: Mie siis ymmärrän, jos se Itelle ei tunnu hyvälle varsinkaan vieraitten miesten kans höpötellä; luulis tosiaan, et löytyy "miehettömiäki" ryhmiä. Mut sitten kans just tää, et miesten näkökulmasta voi tosiaan tuntuu pahalta, jos ne ei saa millään keinoin osallistua. Son niinku kun susta tuntuu epämukavalta olla ryhmässä, jossa on miehiä, ni voi miehestäki tuntua epämukavalta, jos ei pääse mukaan noihin juttuihin. Mutta kyllä siihen joku ratkaisu löytyy! :) Sullaki jo hurjat viikot poksuilee! :love: Tsemppiä saikulle ja tulehuksiinki :confused: Voi kökkö ku eka koetellaan:confused: Mutta lopussa kiitos seisoo:)

@ahmis no sekin kyllä:D En ite niis feisbaryhmis paljon kommaile tai luekaan, ni en tiiä mitä porukka kirjottelee sinne, mut tuskinpa joo niistä limatulpista:D Samaistun kans tohon kun liikkeitä ei vaan tunnu, kuumottaa onko normaalia ja vaikka kuin tiedostaa, et on normaalia, ettei vielä tunne, ni silti!!! Mutta pidän edelleen kiinni siitä, et katoppa vaan, ni sit loppuraskaudessa kadun tätä, ku toivonu, et riehuis ihan täpönä:D

@AnMaaria Miten ja millon se kohdunsuun tilanne katsotaan?:confused: Mulla ei oo vielä katottu, ainakaan en muista.... :eek: No kyllähän tuo romanttisesta kuulostaa, mökin kunnostus:) Yhteistä tekemistä ja rauhaisassa paikassa :>

@Flowerpower85 minäkin haluun jo liikkeet tuntuviksi ja näkyviksi! :D Ihana ku toiset voi jo sulla tunnustella:love: MITEN MENI RAKENNEULTRA (ja sokerirasitus)?! :LOL:

@Kems neuvolajutusta en sinänsä tiiä, mulla ollu nyt kolme? Neljä? Käyntiä, seuraavaksi kesäkuussa se kelakäynti neukussa... Mut kävin aluksi äippäpolilla 2 viikon välein ja nyt kuukaus väliä, tosin sit taas 2 viikkoa väliä, koska ru:D Hyvä on, että seuraavat ja äippäpolilla ainaki itellä käynyt niin, et saanu nähä vauvan sit useemmin;) Oiskhan jotenki, et jos neukku tietää, et äippäpolilla joudut, ni sit senki takia harvemmin käyntejä..? Omasta mielestä kyl ollu neuvolassa siinä mielessä mukavampi käydä, kun keskitytään perheeseen ja tulevaan vauvaan; äippäpolilla kun hyvin lääketieteellistä... Tosin syystäkin, en siis kritisoi:)Voi että harmittaa toi sun migreeni :( Toivottavasti helpottavia tai heillä ois joku kikkakolmonen tai ihmepilleri, jonka vois käyttää, inhottavaa tuollanen:( Mut ihana, et sulle löytyny se hehku ja vielä ihanampaa, ku ihmiset onnellisia teän puolesta:love: Minäni oon Malttamaton enkä millään meinaa jaksaa oottaa ru:n!!! 30.5. Nään kans käsittääkseni pikkusen ihan perusultrassa, vissiin vaan kattovat en on kunnos ja painoa..? En oikeen oo varma miksi ne ultraa äippäpolilla melkein joka kerta. Mut ei haittaa kyl:D Ois kans huippua, jos ois sellanen lämminhenkinen ultraaja, joka suositus ees veikkaan tai huvikseen kattoon joskos jo sillon ennen sitä 13.6. näkyis sukupuoli ;) Lähinnä kyl veikkaan, et eivät kato, vaikka näkyyhän ne vissiin jo..... :whistle:

@TT1 Jaahas, poikaa pukkaa sielläkin ;) Nyt kyllä näyttää poikavoittoselta tämä, mut saas nähä! Pahoittelut rad:n takia:confused: Mielenkiinnosta; onko rad kuinknpaljon hoidettavissa ruokavaliolla ja kuin paljon insuliinilla? En oo oikeestaan koskaan uhrannu kunnolla ajatusta rad:lle, ku ite t1d, ni sen vaan tiiän, et ykköstyypissä insuliinintarve vaihtelee paljonki. Korkeat sokerit joo muuten ainaki itellä aiheuttaa toooooooosi paljon pahaa oloa:confused: Piän peukkua, et se on sokereista johtuvaa, ni saanet sen hyvin inskoilla hallintaan! (y)

@Wiiwiii ihanaa, onnea teillekin pojasta:love::love::love: Näkyykö rakennusvaiheessa jo niinkö selvästi, et voi bongata vanhempien piirteitä?!:eek: HerraJumala, ihanaa!:love: Nytpä sitä vasta malttaako ootella ultria, huoh:D

@Vuorikristalli onnea puolesta välistä;) Voi että, vaikkei vielä lapsia ookaan ennestään, ni hotelli ja nimenomaan jotelliaamiainen kuulostaa kyl luvattoman hyvältä;) Kerrohan sieki sit miten meni ru!:p
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: amaia ja Kems
Onpas ollu huippu lukea teän kuulumisia taas; eritoten nuo ru-kuulumiset! Menikö nyt oikein, et ei yhtään tyttölupausta oo vielä tullu, vai hyppäsinkö jonku yli??? (Suokaa anteeksi, yövuorot...:D) Onkoan tää sit lokapoikien kuu??? :D Millähän anoppi ja hellu on sitä mieltä, et tyär, samoin veikkas nt-ultrassa ultraaja... Minä yks kerta sillon alussa sain tunteen, et ois poika, mut sen koomin en oo sit oikeen osannu ajatellakaan... Saas nähdä, miten tosiaan kestän vielä sen kolmisen viikkoa??? :ROFLMAO: Ja tähän asti muutenki pikkunen kyl kiitettävästi paennu antureita, et saas nähä....:rolleyes: Oiskoan nyt hyvä juua just jottain maniaa mehua ennen ultra , jos se iikuskelis, vai oisko nimenmaa parempi, jos ois vähän rauhassa, mm sais mitat ja muut? :D

Menoon nauttinu kesäkeleistä; oon pyöräilly hulluna ja ollu ulkona ja NAUTTINU. Kävin kans tosiaan äitin ja siskon luona kylässä; oli huippua:) Ennen äitienpäivää luulin, et tunsin liikkeitä ja siskon luona käydessä varmistu, et noki niitä:X3:Samanlaista "pilareiden poksuntaa"/möyrintää oli ihan hulluna, ku makasin kylellään vuodesohvalla, sit tuntu pari kertaa POTKUT :love: Semmonen pieni tumps ja tömps, sit käännyin selälleen ja hymy korvissa kuulostelin, sisko tuli kysyyn, et mikä mua vaivaa (näytin varmaan ihan idiootilta siinä ollessani:ROFLMAO:) ja kerroin sit et liikkeitä taidan tuntea. Se sit vaan nopsaan ja kysymättä tunki kylmän käen mun alavattalle ja hetken päästä hätkähettiin molemmat, ku kunnon potku jysähti niin, et siskoki tosiaan tunsi sen:love::love::love: Oh My God olin niin innnoissani:love::love::love::love: Mut sen jälkeen ei oon kyl tuntunu yhtä selvästi ja tosi harvoin sitä möyrintääkään :confused: Harmittaa... Mut se meän kevyempi kissa tykkää maata mun vatsan tai kyljen päällä ku makaan, ni se välillä jos Iteki tunnen sitä möyrintää (=mietin onko suoli vai vauva, koska skeptinen :D) , ni näyttää hämmentyneitä ja tuijottelee sinne kohtaan vattaa, missä möyrii:D Monasti just kissaparan alla möyrii, ni raukka kissan ilme, ku ei tiiä mitä tapahtuu:ROFLMAO: Voi toki olla, et on vaan suolen liikkeitä, mut jotenki korostuu tms raskauden myötä? En tiiä, mut HALUAISIN ajatella, et son vaavi:D

Välillä iskeny hienoinen paniikki, kun tajuan, et meille oikeesti tulee vauva! Ehkei se vielä(kään) oo täysin iskostunu Itelle, et vauva on oikeesti tulossa; jotenki vielä välillä ihan havahtuu vaan siihen, et meillä on kohta vauva:love: Välillä juurikin paniikinomaisesti iskostuu; osaanko? Voidaanko? Mitäs sitten jos? Tai jos sitä tai tätä? Ja välillä taas vaan valtaa ihan älytön onnentunne ittensä, ku se iskostuu... Vaikia selittää, mut tiiätte mitä tarkotan..? :oops:

En muista mainihinko viimeksi tätä, mutta voihan kananmuna... Oon siis yleensä syöny PALJON kananmunia. Ihan missä muodossa tahansa (kokkeli nyt ei oo lemppari, mut menee sekin). No nyt useamman kerran jo tehny mieli kunnon paistettua kananmunaa... Tuoksuuki niin hyvälle ja ah <3 MUTTA kun saan sen eteeni ni ällöttää! Siis oksettaa ku syön sitä:cautious: Ja nyt samaa tekee keitetytki munat:ROFLMAO: Siis en käsitä! Hurjaa :ROFLMAO: Suklaata ei edelleenkään tee mieli, mut suklaavanukasta (siis tiiättekö niitä jackyn vanukkaita? Se kaakao, se mikä sillai lohkeaa..?)! En siis ihan sillai himoitte, et pakkohetinytsaada, mut melkein:ROFLMAO:

Nyt tosiaan malttamattomana oottelen ultria, eritoten sitä RAKENNEULTRAA!!! Ois jo 13.pvä!!!:D:D:D

Pahoittelut a) romaanista, b) kaksiosaisesta ja c)jokseenkin sekavasta viestistä:D

Ane773 ja Pätkis rv 19+1
 
  • Tykkää
Reactions: amaia ja AnMaaria

Yhteistyössä