Marraskuiset 2019

Onnea uusille plussanneille <3 En ole paljon ehtinyt täällä kirjoittaa muiden kiireiden takia. Tänään 5+3 ja olen tehnyt muutaman testin vielä. Eilen testiviiva oli jo tummempi kuin kontrolliviiva eli eiköhän tässä raskaana olla ;) Esikoista siis odotan ja oireettomuus mietityttää. Olen voinut todella hyvin, ruoka maistuu, kahvi maistuisi (olen vähentänyt 2 kuppiin päivässä), vain kohdussa välillä repäisyjä tai jomotusta. Ehkä se on vain niin yksilöllistä, onko oireita vai ei.

Joku ehdotti facebook-ryhmää. Olisin kiinnostunut, mutta sen pitää olla ehdottomasti salainen.
 
Salainen faceryhmä luotu!

Ryhmään pääsee mukaan laittamalla minulle täällä viestillä oman nimen (tuntomerkkejä profiilikuvasta jos monta saman nimistä)/linkin profiiliin. Lisään kaveriksi hetkeksi jotta saan lisättyä ryhmään, sen jälkeen poistan kavereista. :)
@Alissa211 ryhmä on siis jo luotu ja sinne on liittynyt porukkaa, tervetuloa mukaan :)

Ekan lapsen alkuraskaus oli aika oireeton, kyllä se silloin minuakin stressasi. Nyt en osaa tokaa kertaa siitä niin stressata, kun ne oireet eivät ole suoraan verrannollisia siihen, että kaikki on hyvin tai huonosti. Nyt viime päivinä on ollut aika paljon närästävää tunnetta (tai röyhtäyttävä, ilmaa nousee) ja hitusen ällötystä. Tsemppiä stressaajille. Kyllä minua nyt on vähän alkanut jännittää, kun alkaa tajuta todella olevansa raskaana.
 
Kiitos vastauksesta :) Pyydänpä liittymistä sinne.

Tottahan se on, että oireista tai oireettomuudesta ei voi päätellä, onko kaikki hyvin vai ei. Pitäisi vain luottaa. Ystävilläni, joilla on ollut pahoinvointia, on usein syntynyt tyttöjä. Tietysti saattaahan se pahoinvointi vielä alkaakin, mutta jos ei ala, niin epäilen poikaa :D
 
Onnea uusille plussille!

Kauhun sekavan tunteet on tuttuja! Kyllähän tässä kerkee miettiä ihan liikaa kaikkea...

Mulla ollut lonkat super super kipeät viimeiset kolme yötä ja tänä iltana ei nyt ollenkaan, en todellakaan toivo samaa kipua uudestaan mutta onhan tämäkin nyt taas outoa. :D Pahoinvointi on enemmänkin illan hommia, klo 15-18 on pahin aika, mulla on aika rankka työ niin voi olla että sieltä väsymys alkaa painaa ja sen takia tulee myös huono olo? Aamut taas puolestaan on olleet tähän mennessä mukavin vuorokauden aika (ei pahoinvointia eikä illan vatsa/lonkkakipuja).

Mää taidan uskaltaa Faceryhmään viikon päästä perjantaina olevan varhaisultran jälkeen :D :D
 
@Alissa211 Mullakaan ei esikoisesta ollut juurikaan pahoinvointia, ja tyttö tuli :D Tytöllä oli myös tosi tuuhea tukka jo syntyeassään, mutta mua ei närästänyt yhtään raskausaikana.

Nyt pahoinvointia tai etovaa oloa on ollut jo plussasta lähtien, jännä nähdä kuka siellä oireita aiheuttaa :p
 
Mä tuun tänne marraskuisten puolelle vaikka periaatteessa la on 27.10 menkkojen mukaan. Kuitenkin clearbluen testillä tuli lauantaina tulokseksi raskaana vkot 2-3 ja mulla on todennäköisesti epäsäännöllinen ja melko pitkäkin kierto, koska pillereiden lopettamisen jälkeen kerkesi tulla vain yhdet (oudot) luomumenkat ja silloinkin kierron pituus oli 36 päivää.

Mun taustoista siis, että olen 27-vuotias ja ensimmäistä kertaa nyt raskaana. Mulla on aina ollut jotenkin epävarma olo mun kropan kanssa ja oon ollu varma että mulle raskaaksi tuleminen on hankalaa, koska mulla on paljon ollut menkkojen kanssa ongelmia ja endometrioosiakin on epäilty. Oli siis todellinen yllätys kun viime perjantaina tein plussatestin.
 
@Mirkkuli26 anteeksi jos kuulostan ilon viejältä, mutta rv 2+6 on tooooodella aikaista testata, raskaus ei tuolloin vielä näy kun munasolu ei välttämättä edes ole kerennyt kiinittyä. Mulla ekat haamut tulleet 3+2,mutta nekin oli sellasia että ei millään meinannut nähdä. Eka selvempi tuli 3+3 mutta sekin on tosi aikaisin vielä. Sen lisäksi rfsun herkkä antaa helposti viivanpaikkoja, itse sellaisia monta saaneena. Viimisin oli jo ihan punertava mutta menkat alkoi. Eli kannattaa ihan rauhaksiin odotella. Huomenna voi jo näkyä jos testaat mutta tuo sinun on todennäköisesti ollut vain viivanpaikka. Toivottavasti kuitenkin plussan saat!
 
  • Tykkää
Reactions: Itkisinkö onnesta
@Mirkkuli26 anteeksi jos kuulostan ilon viejältä, mutta rv 2+6 on tooooodella aikaista testata, raskaus ei tuolloin vielä näy kun munasolu ei välttämättä edes ole kerennyt kiinittyä. Mulla ekat haamut tulleet 3+2,mutta nekin oli sellasia että ei millään meinannut nähdä. Eka selvempi tuli 3+3 mutta sekin on tosi aikaisin vielä. Sen lisäksi rfsun herkkä antaa helposti viivanpaikkoja, itse sellaisia monta saaneena. Viimisin oli jo ihan punertava mutta menkat alkoi. Eli kannattaa ihan rauhaksiin odotella. Huomenna voi jo näkyä jos testaat mutta tuo sinun on todennäköisesti ollut vain viivanpaikka. Toivottavasti kuitenkin plussan saat!
Itsekään en ollut uskoa silmiäni :D tiedän, että kuullostaa erikoiselta ja epäilen itsekin testiä suuresti, varsinkin kun on nyt lukenut noista kyseisistä testeistä
 
Onnea kaikille uusille plussanneille!

Mulla on nyt elämää suurempi dilemma kun en tiedä laskenko lasketun kuukautisten mukaan jolloin la olisi 11.11 ja tänään laskureiden mukaan 4+3 vai ovulaation/hedelmöityksen mukaan jolloin la olisi 14.11 ja tänään 4+0. :D Ovulaatio oli vasta kp21 eli melko myöhään, kierto keskimäärin 30 päivää.
 
Minulla oli aika sama tilanne kuin sinulla @muttakun ja päätin laskea menkkojen mukaan. Neuvolassa kumminkin katsovat siitä lasketun kuitenkin. Tietää vaan itse ettei huolestu, jos vastaa vaikka varhaisultrassa muutamaa päivää pienempää!
 
Terve kaikille ja onnea plussasta!

Itse tein eilen elämäni ensimmäisen positiivisen raskaustestin. Himmeän, mutta mun ja miehen mielestä kuitenkin selkeesti positiivinen :D

Meillä on melkein 10 kk yritystä takana ja vähän rupes jo tuntumaan, että ikinä ei tärppää. Kierto mulla on ollut pitkä ja ajoittain aika vaihteleva niin siitä syystä mulla ei nyt ole oikein tarkkaa tietoa millä viikoilla mennään. Tein viime sunnuntaina negatiivisen testin ja viikolla 7 yritin pongailla ovista siinä kuitenkaan onnistumatta joten olettaisin, että viikkoja on nyt kasassa 3+(5?). Kuukautisten mukaan jos laskisin olisi kai 5+3. Toivon kovasti, että pääsisin julkiselle alkuraskauden ultraan :)

Vähän vielä vaikea uskoa koko asiaa ja ajattelinkin huomenna aamulla tehdä uuden testin ja jollei kuukautiset viikonloppuna ala, soitan ensi viikolla neuvolaan. En oikein osaa edes olla vielä asiasta onnellinen kun en uskalla luottaa siihen, että raskaus jatkuu.

Viime sunnuntaista lähtien on ollut ajoittain kuvotusta ja tän viikon oon ollut todella väsynyt töitten jälkeen. Sohvalle kun istahdan meinaan nukahtaa välittömästi. Tänäänkin nukuin parin tunnin päikkärit ja ajattelin tästä kohta mennä yöunille. Normaalisti nukun noin 7-8 h yössä enkä todellakaan päikkäreitä. Hieman erikoisia tuntemuksia on alavatsalla. Pyöräillessä välille pisteli vasemman munasarjan paikkeille ja muutenkin on outoja "tuikkauksia" välillä ympäri alamahaa. Toki tän tapaisia tuntemuksia on välillä ihan normi kierroissakin. Oikeestaan kaikkein ikävin "oire" on se, että mies ärsyttää tällä hetkellä jostain syystä todella paljon :/ Yritän olla näyttämättä sitä kuitenkaan ja käyttäytyä silti kun eihän se ton toisen vika oo. Jotenkin on vaan nyt semmoinen tunne, että haluaisin pari päivää rauhassa ajatella asiaa omassa pienessä kuplassani.
 
  • Tykkää
Reactions: Nappula00
Siis en ymmärrä mikä mulla on? Oon menossa vasta 4+2 ja vatsassa niin tukala olo. Olo kuin ois jo tooosi iso vatsa joka häiritsee istumista. Luultavasti ilmaa vatsassa, mutta kolme päivää jo häirinny tää tunne. Ei nyt luulis kolmannessa raskaudessa vatsankaan kasvavan ihan näin nopeasti
 
Hei vaan marraskuiset, liityn varovaisesti mukaan joukkoon Vuosi yritystä takana, josta tuloksena tähän mennessä kaksi keskenmenoa. Vielä ei kauheesti uskalla tuuletella, mutta positiivisin mielin, toivotaan että nyt kolmas kerta menee paremmin! Facessa kirjoittelen sitten mielellään lisää, laitan sinne ryhmään liittymispyyntöä, onnea kaikille plussista
 
  • Tykkää
Reactions: Nappula00 ja Camy
Onnea uusille plussanneille! :)❤ Toivotaan @Bir_dy että pieni pysyy matkassa..

Mulla menossa 4+6. Alamaha tuntuu niinku ois jo paljon pidemmällä, turvonnut ja pinkeä. Helposti tulee myös huono olo jos syönnistä kulunut useampi tunti. Rintoja vihloo ja nännit arat. Vessassa saa ravata. Silti nautin näistä oireista, vielä :D
 
Heippa kaikille ja onnea plussista!

Olen kolme päivää stressannut herkkään testiin tulleita selvästi punaisia, mutta hyvin haaleita viivoja. Tänään tein testin jonka herkkyys 25 ja plussa tuli jo ennen kontrolliviivaa, joten uskaltaudun nyt liittymään tänne.

Olemme kaksi vuotta yrittäneet toista yhteistä lasta (minun kolmatta) ja käyneet lapsettomuuspolilla lokakuusta alkaen. Tässä kierrossa piti tehdä eka inseminaatio, mutta ovisplussa tulikin viikonloppuna. Melko uskomatonta, että juuri nyt sitten tärppäsi ihan kotitouhuilla. Yksi keskenmeno mahtuu näihin kahteen vuoteen, joten liikaa ei vielä uskalla innostua. Laskettuaika on n. 18.11.

Onnea odotukseen kaikille!
 
Hei!
Minäkin kirjoitan nyt tänne, vaikka hyvin vielä varovaisella mielellä olen. Oon 37-vuotias kolmen lapsen äiti. Uuden puolison kans on yritetty lasta puolitoista vuotta ja takana yksi kemiallinen ja yksi keskenmeno. Siksi ei uskalla ajatella vielä oikein mitään. La olis 2.11., eli nyt 6+1 menossa. Lapsi olisi miehelle ensimmäinen.
Keskenmenon jälkeen on meistä jo jotain kokeita otettu ja tukihoitona raskauteen on Primaspan ja Lugesteron. Yrityksessä oli apuna Terolutit. Mulla ois ensiviikon perjantaina alkuraskauden ultra äitiyspolilla, joten sinne asti jännittämistä, onko tuolla ylipäätään ketään. Oireita on niukanlaisesti. Väsymys on ehkä ollut se eniten tuntuvin oire.

Onnea jokaiselle plussanneelle ja toivon todella, että kaikilla pienet pysyis matkassa! ❤
 
  • Tykkää
Reactions: Camy ja HooMama
Hei! Täällä kirjoittelee esikoistaan odottava La pitäisi olla 1.11. Täällä on jo parin viikon ajan voitu melko huonosti. Plussasin 3+4 kun oli jo voimakkaat menkkamaiset kivut ja rinnat arat. Sen jälkeen kivut kestivätkin reilun viikon ajan. Pahoinvointia ollut parin viikon ja oksentaakin on saanut ihan kiitettävästi. Vatsa on todella turvoksissa ja housut ei mene enää kiinni. Mulle on vuosi sitten ennustaja ennustanut kaksosia, vähä jännittää et kuinka käy :D Itellä työnpuolesta etuna et töissä onnistuu ultraaminen ja katsottiinkin jo 5+3 et raskaus on oikeassa paikassa. Nyt tiistaina (jolloin 6+4) olisi tarkoitus vilkaista josko näkyisi jo monta tulokasta on. On tämä vaan jännää aikaa! Tsempit kaikille plussanneille ❤
 
Onnea plussista!

Täällä aika ikävää pahoinvointia, hurjalta tuntuu jos tämä jatkuu monta viikkoa. Väsymys myös suurta, unen tarve on ihan toisenlaista kun yleensä. Onko muilla myös levottomia unia? Painajaisia, heräilyä ja levotonta unta on ollut jo jonkin aikaa..

Onko moni jo facen puolella? Täällä ainakin niin hiljaista. Itse voisin liittyä kunhan olen ultrassa käynyt.
 
Täällä 5+5, plussa viikko sitten maanantaina! Siitä asti ollut kokoajan onnellisuuden tunne läsnä. Toista odotellaan. Oireita ei ole juuri ollut, kuten ei edellisessä raskaudessakaan. Voisin liittyä tuonne fb-ryhmään, tulisi varmaan enemmän kirjoiteltua sinne!
 

Yhteistyössä