Itse odotan toista, ja eka synnytys oli käynnistetty. 3 päivää meni sairaalassa käynnistellessä ja kun supistukset vihdoin alkoivat, sattuivat heti todella paljon. Epiduraalin sain, sen laitosta en tykännyt yhtään (vaikkei sattunut, niin tuntui ällöttävältä ) . Epiduraali laitettiin kalvojen puhkaisun jälkeen, sitä ennen oli työnnetty oksitosiinitippaa käteen ja verenpainepiuhaa toiseen, joten siinä ei hirveästi liikuskeltu synnytyskipujen helpottamiseksi. Reilun kuutisen tuntia vain makasin paikallani... tuossa kohtaa epiduraali helpotti, mutta myös pysäytti hetkeksi koko synnytyksen. Ennen epiduraalia lilluskelin ammeessa (siitä tykkäsin, mutta siinäkin oli lilluskeluaika rajoitettu tuntiin per potilas ) ja se helpotti kipuja todella tuntuvasti. Epiduraali sotki ponnistusvaihetta todella pahasti, koska en tuntenut supistusta kunnolla, että olisin voinut sen aikana ponnistaa, mutta onneksi siitä huolimatta ponnistusvaihe kesti vain 16 minuuttia. Eppari tehtiin, en kyllä tajua miksi, veikkaan että siitä syystä, kun toisen kätilön piti tulla painamaan vauvaa alaspäin, että saatiin pää kunnolla syntymään... kai se sitten jotenkin sitä helpotti. Tämän toisen kohdalla toivon, että ei tarvitsis käynnistää synnytystä, vaikka pahalta näyttää, viikkoja tällä hetkellä kasassa 41+1 ja perjantaina ya-kontrollikäynti. Toivoa sopii että pääsee vielä viikonlopuksi kotiin. Haluaisin kokea ainakin sen, mitä se on kun synnytys lähtee käyntiin itsestään, eikä lääkkeillä ja myös senkin, että millainen se oma kipukynnys sitten loppuunsa on. Epiduraalin laitto nimittäin oli tuossa edellisessä synnytyksessä suurelta osin kätilön päätös, koin muutenkin etten juuri voi tapahtumien kulkuun vaikuttaa, kalvojen puhkaisukin tehtiin puoliväkisin... mutta saa nähdä mitä tästä synnytyksestä tulee, itse olen sitä mieltä että kukin tyylillään.