Radiosta kuultua: lapsettomat ovat onnellisimpia

Missä täällä asia on ilmaistu ei-tahdikkaasti ja toisia alentavasti?

Esimerkkejä sinulle on jo aiemmista kommenteistasi annettu.

 

Absoluttisia onnen hetkiä on kuitenkin luultavasti enemmän.

Tai sitten se on vain toiveajattelua... Mistäs tiedät miten paljon vapaaehtoisesti lapsettomalla on absoluuttisia onnen hetkiä?

 

Minusta lapsettomat eivät kyllä tiedä paljon mistään mitään...Minuakin aina huvittaa lapsettoman tuttavani "murheet" joskus...

 

[QUOTE="vieras";23104153]Minusta lapsettomat eivät kyllä tiedä paljon mistään mitään...Minuakin aina huvittaa lapsettoman tuttavani "murheet" joskus...[/QUOTE]

No nämä ovat niitä kommentteja, mitkä saa harkitsemaan pitkään sitä lapsen hankintaa. Jos se sitten on vaan kilpailua siitä, kenellä on eniten ja suurimpia murheita, ja kukaan muu ei tiedä mistään mitään.

Kuulostaa todella ahdistavalta elämältä.

 

[QUOTE="vieras";23104153]Minusta lapsettomat eivät kyllä tiedä paljon mistään mitään...Minuakin aina huvittaa lapsettoman tuttavani "murheet" joskus...[/QUOTE]

tällaista ajattelua en ymmärrä ollenkaan. Miten sä voit sanoa, ettei lapsettomat tiedä mistään mitään? Lapset ovat tuoneet elämääni monta asiaa, mutta monta asiaa jää valintani vuoks myös kokematta.

 

No nämä ovat niitä kommentteja, mitkä saa harkitsemaan pitkään sitä lapsen hankintaa. Jos se sitten on vaan kilpailua siitä, kenellä on eniten ja suurimpia murheita, ja kukaan muu ei tiedä mistään mitään.

Kuulostaa todella ahdistavalta elämältä.

No siis kun itse olet valvonut vuoden putkeen, ei oikein jaksa aina kuunnella miten tänään väsytti aamulla, kun töihin lähdin kello 8, kahdentoista tunnin yöunien jälkeen...

 

Esimerkkejä sinulle on jo aiemmista kommenteistasi annettu.

Selasin juuri pari-kolme viimeistä sivua läpi ja en kyllä löytänyt yhtään esimerkkiä kenenkään kommenteista. Minulta on jäänyt kyllä huomaamantta ne ei-tahdikkaat kommentoinnit.

Joku täällä veti herneet nenään, kun kerroin omista kokemuksista aikaisemmin, mutta ei sekään kommenttini ollut ei-tahdikas eikä kyllä ahdasmielinenkään. Kerroin ainoastaan elämästäni ennen ja jälkeen lapsien ja ajatuksistani.

 

tällaista ajattelua en ymmärrä ollenkaan. Miten sä voit sanoa, ettei lapsettomat tiedä mistään mitään? Lapset ovat tuoneet elämääni monta asiaa, mutta monta asiaa jää valintani vuoks myös kokematta.

Niin siis onhan se kynnen katkeaminen ihan omg!

 

[QUOTE="vieras";23104202]Niin siis onhan se kynnen katkeaminen ihan omg![/QUOTE]

mä en kyllä ymmärrä edelleenkään miten jonkun lapsettomuus vaikuttaisi siihen, ettei ihminen tietäisi mistään mitään....

 

Mielenkiintoinen käsite tuo "absoluuttinen onnen hetki". Kompensoiko se todellakin sen, jos muu elämä on kurjuutta 24/7? Ja kun on riittävän kurjaa, eikö siedettäväkin hetki ala tuntua absoluuttiselta onnelta? Näinhän ihmismieli toimii, etsii ilonpilkahduksen sieltä mistä voi.

Näin yleisellä tasolla uskon, että onnellisimpia ovat tilastollisesti ne, jotka ovat itse voineet päättää elämänsä kulusta (mm. parisuhde ja lapsien hankinta) ja joilla on kyky nähdä asiat valoisasti. Jälkimmäistä taitoa lapset voivat usein opettaa vanhemmilleen.

Mutta minua karmaisee ajatus, että kaikkien ihmisten yhteisenä onnellisuuden maksiimina pidetään "pieniä käsiä kaulan ympärillä". Ei lapsilla ole vaihtoehtoa: he tulevat maailmaan pyytämättään ja kiintyvät vanhempiinsa, olivat nämä sitten millaisia sikoja tahansa. Tuollainen kiintymys on kaunista, mutta tietyllä tavalla ansaitsematonta. Siksi on kovin moukkamaista nostaa itsensä tuollaisen kiintymyksen nojalla vapaaehtoisesti lapsettomien yläpuolelle.

 

Nainen on luotu äidikdi. Ajatelkaa velat, jos teidänkin äitinne olisi valinnut tavallanne...

 

[QUOTE="vieras";23104153]Minusta lapsettomat eivät kyllä tiedä paljon mistään mitään...Minuakin aina huvittaa lapsettoman tuttavani "murheet" joskus...[/QUOTE]

Sekö todistaa onnellisuuden miten paljon on murhetta? Taitaa mennä toisinpäin.

Murhe on suhteellista. Ei sitä voi verrata. Kuten ei myöskään sitä kula tietää mistäkin minkä verran. Varsinkaan kun kyse on elämästä.

 

[QUOTE="vieras";23104202]Niin siis onhan se kynnen katkeaminen ihan omg![/QUOTE]

Entä puolison vakava sairaus, firman konkurssi, lemmikin kuolema? Saako lapseton puhua/murehtia niistä vai onko sun vapaaehtoisesti tehty valinta aina oltava etusijalla valituksissa?

 

Selasin juuri pari-kolme viimeistä sivua läpi ja en kyllä löytänyt yhtään esimerkkiä kenenkään kommenteista. Minulta on jäänyt kyllä huomaamantta ne ei-tahdikkaat kommentoinnit.

Joku täällä veti herneet nenään, kun kerroin omista kokemuksista aikaisemmin, mutta ei sekään kommenttini ollut ei-tahdikas eikä kyllä ahdasmielinenkään. Kerroin ainoastaan elämästäni ennen ja jälkeen lapsien ja ajatuksistani.

Esimerkiksi tämä kyllä kuulostaa kaikkea muuta kuin neutraalilta elämästäsi kertomiselta:
"PS. äidiksi tulo vähentää minäkeskeisyyttä, voit lisätä sen listaasi pluspuolelle."

Seuraavaksi varmaan kerrot, etten ymmärrä huumoria

 

Varmasti voi olla yhtä varma, mutta tällä palstalla on nyt ollut toisenlaisiakin esimerkkejä eli sellaisia lapsettomia, jotka asettuvat puolustamaan omia valintojaan, vaikka kukaan ei olisi edes kyseenalaistanut heidän valintojaan.

Kun tein positiivisen raskaustestin, olin ensin muutaman päivän aivan shokin partaalla, vaikka tulos oli toivottu. Koin, että elämäni on nyt eletty ja maailmani on loppu. Saman tien kuitenkin alkoi myös äidiksi kasvaminen, johon yhdistän suunnattoman rakkauden. Lapsesta tuli heti uskomattoman rakas. Oli aivan ihanaa nähdä hänet ensimmäisen kerran ultrassa, hänen pikkupotkunsa ja pienet nyrkkinsä - minun oma rakas lapseni. Väitän, että sellaista rakkautta, jota ihminen tuntee omaa lastaan kohtaan ei voi missään muualla elämässä kokea - niin puhdasta ja ehdotonta. Ilman omia lapsia ihminen jää paitsi suurimmasta rakkaudesta, jota maan päällä voimme kokea (tämä on nyt minun mielipidettäni kaikki, että ei kannata kenenkään kimpaantua, en väitä, että tämä on jokin absoluuttinen totuus).

Se suunnaton rakkaus hautaa alleen kaikki ne huolet ja murheet, joita lapset tuovat tullessaan.

Kun ihminen menettää oman lapsensa, hän saa hyvin voimakkaita fyysisiä kipuja ja oireita. Side vanhemman ja lapsen välillä on niin vahva, että lapsen menehtyessä vanhemmat reagoivat siihen joka solullaan, side on paitsi henkinen myös fyysinen, biologinen (aiheesta voi lukea kriisipsykologi Soili Poijulan teoksista, googlettamallakin saattaa löytyä). Muidenkin rakkaiden menettäminen voi aiheuttaa samankaltaisin reaktioita, mutta lapsen menetyksessä ne ovat voimakkaimpia. Siksi, koska rakkaus on voimakkainta. Se hautaa alleen kaiken muun.

Voiko ihminen elämässään ihanampaa saada kuin suurta rakkautta lapsiensa kautta.

Minäkin uskon, että ei ole mitään suurempaa ja mahtavampaa kun vanhempien rakkaus lapsiin, vaikka minulla ei lapsia olekaan. Uskon kuitenkin myös, että pelkkä se rakkaus ei minulle riittäisi. Rakastan vapauttani tehdä mitä haluan milloin haluan. Teen paljon töitä ja pidän siitä, matkustelen, en siivoa, en laita ruokaa, en kestäisi olla vuottakaan kotona jne. joten en usko, että pelkkä rakkaus lapseen tekisi minut onnelliseksi kun joutuisin luopumaan niin monesta muusta asiasta jota rakastan ja joko olisin lapsen kanssa kotona ja olisin luultavasti onneton tai rakentaisin uraani ja saisin koko ajan tuntea huonoa omatuntoa siitä, että en ole lapsen luona.

 

[QUOTE="vieras";23104234]Nainen on luotu äidikdi. Ajatelkaa velat, jos teidänkin äitinne olisi valinnut tavallanne...[/QUOTE]

No sitten ei minua olisi. Enhän sitä sitte tietäisi, kun minua ei olisi. Ajatteletko sinä, että kaikki ne syntymättömät lapset, joita sinä et hanki, ovat jotenkin onnettomia? Oletko sinä joka päivä suunnattoman onnellinen juuri siitä, että vanhempasi päättivät hankkia lapsia? Vai oletko vain onnellinen, että elät nyt? Niinkuin kaikki muutkin ihmiset tässä maailmassa..
Vähän suhteellisuutta nyt.

 

[QUOTE="vieras";23104234]Nainen on luotu äidikdi. Ajatelkaa velat, jos teidänkin äitinne olisi valinnut tavallanne...[/QUOTE]

En ole vela. Mutta minua kai se viimeiseksi harmittaisi, jos näin olisi oman äitini osalta käynyt.

 

Esimerkiksi tämä kyllä kuulostaa kaikkea muuta kuin neutraalilta elämästäsi kertomiselta:
"PS. äidiksi tulo vähentää minäkeskeisyyttä, voit lisätä sen listaasi pluspuolelle."

Seuraavaksi varmaan kerrot, etten ymmärrä huumoria

Olen jo kahdesti tuon kommentin jälkeen sanonut, että se oli vi..ttuilua ja olen myös kertonut olevani pahoillani siitä, että alennuin sellaiseen. Esitän vielä kerran anteeksipyyntöni tuon yhden lauseen vuoksi.

Mielestäni on epätahdikasta ja ahdasmielistä takertua yhteen yksittäiseen lauseeseen, jonka kirjoittaja on jo moneen kertaan kertonut olevansa pahoillaan siitä YHDESTÄ lauseesta.

Toistan vielä kerran senkin, että silloin kun minulla ei ollut lapsia olin aivan tyytyväinen elämääni ja olisin voinut hyvinkin jatkaa samalla linjalla. Valitsin kuitenkin toisin ja olen erittäin tyytyväinen valintaani. Valintani myötä olen oppinut huomaamaan, miten paljon enemmän elämä voikaan antaa. Olisin saattanut tyytyä vähempäänkin, jäädä ilman lapsia, mutta onnekseni en tyytynyt. On tärkeää, että jokainen saa tehdä itse omat päätöksensä, mitä sitten päättääkin.

 

Minäkin uskon, että ei ole mitään suurempaa ja mahtavampaa kun vanhempien rakkaus lapsiin, vaikka minulla ei lapsia olekaan. Uskon kuitenkin myös, että pelkkä se rakkaus ei minulle riittäisi. Rakastan vapauttani tehdä mitä haluan milloin haluan. Teen paljon töitä ja pidän siitä, matkustelen, en siivoa, en laita ruokaa, en kestäisi olla vuottakaan kotona jne. joten en usko, että pelkkä rakkaus lapseen tekisi minut onnelliseksi kun joutuisin luopumaan niin monesta muusta asiasta jota rakastan ja joko olisin lapsen kanssa kotona ja olisin luultavasti onneton tai rakentaisin uraani ja saisin koko ajan tuntea huonoa omatuntoa siitä, että en ole lapsen luona.

Miksi nää lapsettomat roikkuu täällä todistelemassa itselleen olevansa vapaaehtoisesti lapsettomia?

 

[QUOTE="vieras";23104469]Miksi nää lapsettomat roikkuu täällä todistelemassa itselleen olevansa vapaaehtoisesti lapsettomia?[/QUOTE]

Meinaatko, että lapselliset ei voisi keskustella muistakin kuin lapsista, muidenkin kuin toisten mammojen kanssa?
Pienet on sulla piirit.

 

[QUOTE="vieras";23104469]Miksi nää lapsettomat roikkuu täällä todistelemassa itselleen olevansa vapaaehtoisesti lapsettomia?[/QUOTE]

En kyllä ole todistelemassa itselleni että olen vapaaehtoisesti lapseton, kun edes niin varma siitä ole. Siis tällä hetkellä olen vapaaehtoisesti lapseton, mutta olen vielä nuori enkä olen ehdottoman varma siitä, ettenkö jonain päivänä saattaisi halutakin lapsia. Mitäs nyt osallistuin keskusteluun, harmi jos se sinua ärsyttää.

 

Miekin kannan korteni kekoon... Tästä aiheesta tuli tietysti melko tunteita herättävä ketju, mutta ehkäpä kaikkien pitäisi ottaa kuvaannollisesti yksi askel taaksepäin. Olen itse kohta 30 täyttävä vapaaehtoisesti lapseton nainen. Lapsettomuuteeni ei liity traumaa, enkä todella vihaa lapsia. Päinvastoin, ne parikymmentä lasta, jotka elämässäni ovat, ovat minulle tavattoman rakkaita, ja hyvin korkealla arvojärjestyksessä. Eli en siis ole tätä lapsista pitämätöntä porukkaa. Helposti tulee varmasti sellainen olo, kuin me vapaaehtoisesti lapsettomat puhumme omasta elämästämme, että jotenkin väheksyisimme vanhemman rakkautta lapseensa. Enhän toki tiedä siitä siteestä mitään, mutta jos se on kymmenkertainen siihen rakkauteen, mitä tunnen sisarusteni lapsia kohtaan, voin hyvin kuvitella miten voimakas se side on. Edelleenkin väännän rautalangasta että voin siis asian vain KUVITELLA.

Kuitenkin, itseänikin korpeaa hieman tämä kommentointi, että kyllä minäkin ajattelin niin ja näin ja noin, mutta sitten tein lapsia ja taivas aukesi. Jokaisella meistä on oma tie kuljettavanaan, ja tärkeintä on elää elämää, joka tekee jokaisen itsensä onnelliseksi. Itseni onnelliseksi on tehnyt vielä tähän asti lapsettomuus, eikä muutosta ole näköpiirissä. Mutta en ole niin tyhmä, että vannoisin tietäväni, mitä teen tai ajattelen tulevaisuudessa, enhän tiennyt nykyisestä elämästänikään 10 vuotta sitten.

Uskoisin pysyväni onnellisena ilmankin lapsia, ja se se vasta surullisinta on, jos täytyy vanhainkotivierailua varten lapset tehdä...eihän niin pieni ihmisolento voi syntyä jo niin raskas elämäntehtävä harteillaan. Itse ajattelisin mieleni muuttuvan vain, jos kulman takaa kolahtaisi niin suuri rakkaus, että haluaisin luoda mieheni kanssa jotain uutta, meitä yhdistävää. Yksinäiseksi äidiksi en halua ruveta vain sen vuoksi, että jatkaisin sukuani.

 

Olen siis eksynyt tälle palstalle, kun etsin tietoa eräästä miesnäyttelijästä, ja google osoitti minulle häntä osoittavan ketjun. Ja sitten huomasin, että täällä on aktiivista keskustelua kaikenlaisista aiheista. En siis tullut pilkatakseni, enkä haastaakseni riitaa, ja tämä on ensimmäinen kerta, kun kommentoin tänne.

 

[QUOTE="Yhden lapsen äiti";23103956]Minun elämäni ennen lasta oli todella hyvää ja onnellista. Mietin kauan ja harkiten haluanko edes lasta ja kenen kanssa. Monta hyvää, mutta ei tarpeeksi hyviä lasteni isäksi, miestä jäi matkan varrelle. Sitten tapasin nykyisen aviomieheni, joka täytti "kriteerini" ja päätimme hankkia lapsen. Olen edelleen todella onnellinen ja elämäni on hyvää. EN IKINÄ TEKISI LASTA VAIN SIKSI, ETTÄ ELÄMÄSTÄNI PUUTTUU JOTAIN, OLISIN ONNETON TAI TUNTISIN TYHJYYTTÄ NIIKUIN TÄÄLLÄ(KIN) SANOTAAN. Aivan väärä peruste tehdä lapsia!!

Tämä palsta on juuri esimerkki sen suhteen, miksi niin kauan mietin haluanko lasta, koska en todellakaan olisi halunnut lasta väärän miehen kanssa, väärään elämäntilanteeseen (opiskeluajat, vähemmän rahaa, huono parisuhde jne). Täällä JATKUVASTI joku valittaa "ettei mies tee kotona mitään", "ukko on paska, jättää perheensä, pettää, lyö..", "mistä rahat vuokraan, 0€ tilillä", "aina yksin kotona lasten kanssa, ei ystäviä, ei harrastuksia" ja plaaplaaplaa.

Enkä sano pahalla, mutta onko tämä sitä lasten tuomaa onnea? Ei varmaankaan, mutta tuntuu niin pahalta, että lapsia syntyy maailmaan jo heti tehtävä edessään :tehdäkseen äidin onnelliseksi! Voisi usempi nainen ja mies miettiä kenen kanssa ja koska niitä lapsia edes haluaisi. Lapsen "tekeminen" on itsekkäin teko maailmassa.[/QUOTE]

Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Lapsen tehtävä ei ole tehdä ketään onnelliseksi.

 

[QUOTE="Sarppana";23104648]

Kuitenkin, itseänikin korpeaa hieman tämä kommentointi, että kyllä minäkin ajattelin niin ja näin ja noin, mutta sitten tein lapsia ja taivas aukesi.
[/QUOTE]

Jos jollekin on näin käynyt niin miksei sitä voisi tämänaiheisessa ketjussa kertoa?
Viestisi oli kaikin puolin hyvin perusteltu ja asiallinen.Tämä kohta jäi ainoastaan ihmetyttämään.