Talven 2011-2012 aikana lapsettomuushoidoista plussanneet

Mirdav, hyvä että isovanhemmat ovat lähellä ja voivat auttaa! Saat sinäkin vähän levätä. Tsemppiä sullekin vaivojen joukkoon, enää ei kestä kauaa!

Tunafish, kiitos ehdotuksesta, mutta se tukivyö on suunniteltu alaselkävaivoihin, ja mun kivut paikallistuvat kieron selkäni johdosta rintarangan alueelle joten vyöstä ei olisi minulle apua siihen. itsekin ajattelin muutossa osallistua vain pakkaamiseen ja purkamiseen, mulla on viikkoja muuton koittaessa saman verran kuin sulla nyt :)

Viime aikoina on tunteet olleet ihan pinnassa, kyyneleet alkaa valumaan ihan mistä syystä tahansa. Ilosta, surusta, kyllästymisestä, nostalgiasta, you name it. Eilen itkin puoli tuntia kun muistelin meidän hääpäivää ja miehen piti tulla lohduttamaan mua. Ja se oli iloinen muisto! En oikein tajua itseäni enää.

Rödluvan ja Beetakingi 22+2
 
Heippa

Rupeaa juu tama kroppa tuntumaan raskaalta pikku hiljaa. Mullakin on oma paino ottanut nyt pikku spurtin ja paino on noussut siihen 7 kiloon!! Jee....
Lisaa vaivoja on toki tullut mukana, jalkapohjat tuntuu kipeilta ja kadet myos varsinkin aamuisin on puutuneen tuntuiset. Oliko se Susirouva joka sanoi, ettei saa puristettua katta nyrkkiin kunnolla. Sama taalla!! Ja sit tietty Iskias kipua oikeaan pakaraan kaupan paalle. Siis OIKEESTI! Mulla on KAIKKI vaivat, mita raskaana oleva voi saada..... :)
Ei voi valittaa kuitenkaan. Pieni ihme masussa on sen arvoista. Mut en kylla edelleenkaan tajuu miten jotkut tekee 5 lasta! ha ha ha... Ehka jos olis nuorempi?

Talla viikolla typykka 33 viikkoa ja tiukka seuranta jatkuu!
Dreamer74
 
Mirdav, samaa olen miettinyt, että voi olla että tulee vielä ikävä näitä kaikkia liikkeitä mahassa :D. Välillä on kyllä tosi alien olo, kun vauva myllää siellä aivan valtavasti, ja voi ulospäinkin tuntea kehon osia. Outoa "täsmäsilitellä" esim. vauvan jalkaa tai kättä...

Haaveilija, mulle myös sanottiin viimeksi neuvolassa että vauvan pitäisi jo asettua raivotarjontaan, mutta kyllä tämä tyttö pyörii tuolla vielä vaikka miten päin. Kiitos tuosta asentolinkistä, luin sen, ja laitoin kirjanmerkkeihin. Osaatpa muuten tarkkaan määritellä missä asennossa vauvasi on! Wau.

Mies nyt sitten vitsailee etten saa enää istuskella sohvalla :D. Mutta eihän juuri pitäisikään. Yritän kyllä myös harjoittaa siinä mainittuja liikkeitä, koska uskon että mulla juuri on vauva ihan väärässä paikassa, ja saattaa tarvita vähän "ohjausta" että on sitten optimaalisessa synnytysasennossa. Eli hyvä linkki oli! Enkä todellakaan ole edes kuullut tuollaisesta.

Jännä kuinka vieläkin on paljon ihan perus asioita synnytykseen ja odotukseen liittyen joista ei juurikaan puhuta. Neuvolassakaan ei oikein saa mitään uutta tietoa. Kysyin viimeksi tästä käsien ja jalkojen turvotuksesta ja kivusta, ja vastaili vain, että muista juoda vettä. Noh, sen tiesinkin, mutta sitten netistä etsittynä löysin sellaista, että jollekin oli kerrottu, että kun elimistössä tapahtuu nivelten löystymistä synnytystä varten, niin tuo löystyminen ei ole ns. täsmälöystymistä vain sieltä mistä pitää, vaan nivelet löystyvät joka paikasta, ja siitä johtuu jalan koon kasvu raskauden aikana, ja toisille tulevat kipeät kädet.

En kyllä minäkään malttaisi enää odottaa että valvomisen syyt vaihtuisivat pissahädästä vauvan hoitoon :D. Meillä myös viiden vuoden odotus on päätöksillään, aivan uskomatonta että vain pari hassua kuukautta enää kahdestaan. Mutta ajatella, sinulla ja Mirdavilla ei ole enää kuukauttakaan!

Tunafish, tosi mahtavaa että pääset pois töistä noin aikaisin. Varsinkin kun teilläkin on muutto tulossa. Onnea teillekin uuteen kotiin, näin etukäteen, jos en myöhemmin muista sanoa. Ihanat elämänmuutokset teilläkin nyt menossa :).

Rödluvan, niinpä! Ja yritäpäs katsoa jotain ohjelmaa missä on vauvoja, tai vielä "pahempaa", joku synnyttää. Byääää :D. Ja minua itkettää joskus vain pieni huomionosoitus mieheltäkin. Mutta toisaalta, nauran nyt myös herkemmin ja enemmän. Plus että minusta on kyllä ihana tuntea voimakkaasti. Tuon itkemisen kanssa vain on joskus vähän tuskallista kun niin älyttömät asiat saattavat itkettää, eikä ihan joka paikassa kehtaisi :D.

Hassua Dreamer, mutta juuri hetki sitten sanoin työkaverilleni, että on se kyllä kumma kun toiset saavat viisikin lasta, ja tuntuu että ovat raskaana ns. ohimennen.

Minulla on todella vähän vaivoja verrattuna moniin, mutta raskausaika tuntuu yllättävästi pidemmälle kuin olisin ajatellut, ja se tuntuu kropassa enemmän mitä osasi kuvitella. Kaikki nousemiset, kenkien laittamiset, fyysiset rasitukset...not so much fun. Mutten valita oikeasti minäkään. Kaikki ns. otetaan vastaan mitä tulee, kuten joskus "lupasin" jos raskaudun.

Mulla on myös tuota iskias kipua, varsinkin jos nukun huonolla patjalla, mökillä. Huh, miten tuskainen voi yö olla. Siihen päälle että yö wc ramppaamiset ulkovessaan...Onneksi mökkikausi alkaa olemaan ohi :D.

Olen kyllä päässyt muuten helpolla tämän raskauden ajan, mutta kädet ja jalkaterät eivät oikein meinaa pysyä menossa mukana. Kengistäkin voin laittaa jalkaan korkeintaan jotkut nauhakengät, josta nauhat voi jättää tosi löysälle. Nyt kun ilmat alkavat olla jo sen verran viileitä, ettei avonaisilla kengillä enää tarkene.

Susirouva ja sudenpentu 33+0
 
Rödluvan joo kyllä se on hyvää kun ovat tullut jo nyt kun kotona yksinkin on todella tylssä:) nyt opin enemään Italia kun eivät puhu englantia:) Isä teke ruokaa ja äiti siivo että olemme nyt onnekaita:) mutta voitko kuvittella että 14.9 tule miehnin isovanhemmat + setä ja täti jos laskin nyt + vauva niin ollaan sitten 10 hlö kun tytärini asuu meidän kanssa:) onneks huoneita riitä:) että sille..

Tunteet on kyllä erilaista minä on ollut aika rauhallinen ja hymyllyvä raskaana oleva ainakin kaverit sanoi niin, mutta perhevalmennuksessa monet sanoi että niitä itkettä ilman mitään syystä..eheheh kai tämän raskaus aikana on tuhat miljoona erilaista. Rödluvan toivon että sun selkä kipuu mene ohi.

Susirouva turvksessa asia minulla oli tasan yksi kertaa kokenut kun olin juhlissa ja piti olla paikalaan 3 tuntia onneks sen jalkeen ei ennä tullut, minullekin sanotiin että juo paljon vettä, mutta luin jostain että sanoivat että suolaista ei saa syödä..

Minä viime yönä nukuin hyvin heräsin vain kovat supistukset ja jopa oli tosi kipee alavatsa kävin wc:n ja sen jalkeen nukahdin huolimatta.nyt vässyttäääää...ja tuntuu koko ajan paine tuossa kohdun kohdalla.ennä 10 pv LA ja kaikki pyöri mielikuvitusta:)

Dreamer ehkä jollain on 5 lasta eivät edes huoma että ovat raskaana :LOL: täytty vähän laita huumoria täällä. ei saakaan välittä mutta emme vällitä vaan puhumme mitä meistä on tullut tähän raskauden aikana ja tämän palsta on tosi hyvää sain todella paljon tukea teiltä ja olen ikikiitollinen teistä kaikista nyt rupeen itke :) oi oi tunteet tulikin mulle:)

Haaveilija sinulla on tasan viikko LA mitä sulla kuuluu?

Katoin myös siitä linkki oli tosi hyvää:) kiitos Haaveilijalle


Mirdav ja Bambino
 
  • Tykkää
Reactions: Rödluvan
Heippa äiteet!

Rödluvan, onnea poikalupauksesta ja jaksamista selkäkipujen kanssa.

Haaveilija ja Mirdav kohta on vauvat sylissa ?

Täällä remppa jatkuu, nyt töitten ohessa, mutta etenee päivä päivältä :)

Liikkeet tuntuu koko ajan ja välillä ihan säikähtää kun on niin kovia potkuja keuhkojen puolelle, istueltaankin hengästyy joskus. Maanantaina on eka neuvolalääkäri ja toivon todella että kaikki hyvin kohdunsuullakin, että saan rauhassa olla töissä vielä nämä 5viikkoa! Apua enää 5viikkoa!

Kivuttomia supistuksia tulee kyllä päivittäin ja välillä pistää miettimään jos ne jotain aiheuttaa... En kuitenkaan usko että yhtään aikasemmin tulis ulos tämä jätikkä, koska äitilläkin mennyt kaikki 4 raskautta käynnistykseen.
Vauvauutisia odotellessa :)

Lotte ja mukula 30 POKS
 
Heippa kaikille,

ihanasti taas tullut kirjoituksia.

Mirdav onpa teille tulossa ihmisiä kylään.. mutta ihanaa että sulla on nyt siellä apua niin saat itse nauttia. Toivottavasti pääset pian synnyttämään :)

Haaveilija mikäs on olotila?

Lotte
harjoitussupitukset eivät pitäisi aiheuttaa mitään. Niin ainakin mulle ovat kaikki toitottaneet. Mutta jos niihin liittyy kipua niin voivat kypsytellä kohdunkaulaa. Onpa teille ihmeellisen myöhään neuvolalääkäri ja miten vaan 1? mulla on jo kolmas tulossa. Ja se kuuluu ihan Oulussa normaaliin ohjelmaan..

Susirouva mä voisin kanssa jo nuo yöheräämiset mielellään vaihtaa vauvan hoitoon :) On totta, että nyt sitä vasta huomaa kuinka tuo raskaus vaikuttaa kroppaan.. mulle ei mene kuin ballerinat jalkaan ja eilen ähisin tunnin että sain leikattua varpaan kynnet, vielä olisi lakat ottamatta pois ja en oikeasti tiedä miten siitä selviä. Itsehän en edes ole noita kynsilakkoja varpaisiin laittanut vaan ne laitettiin kosmetologilla heinäkuussa :D Niin se minäkin joskus vannoin että en valita mistään vaan mies sanoi tässä yks päivä että kyllä se sinäkin vaan valitat joka asiasta nykyään :D heh.. en ehkä niinkään raskaudesta vaan kaikesta muusta.

Dreamer
sullahan on kohtuullisesti paino noussut.. olispa itelläkin niin :D Se iskias kipu on kyllä kamalaa.. Itse en siitä juuri ole kärsinyt, mulla on nämä kaikki muut vitsaukset. En kyllä itsekään tajua miten jotkut tekee 5 lasta.. HUH! mutta kyllä mä toisen vielä haluan jos vaan se joskus onnistuu!!!!

Rödluvan mä olen kans ollut tosi tunteellinen koko raskauden ajan.. Perhevalmennuksessa pillitin kun katsottiin se synnytysvideo. Meillä on aivan ihana se synnytysvalmennus ollut ja olen kyllä siitä tosi tyytyväinen. Muutenkin kaikki tunteet tulevat läpi 100 kertaisena, mies tuumailee että mulla on hulluhormonit saaneet vallan :D

ON Mulla ovat alkaneet nyt sellaiset kivuliaat supistukset ihan kunnolla.. niitä tulee muutamasta pariinkymmeneen päivässä, ei niin säännöllisesti mutta jos on hetken ylhäällä ja välillä ihan levossakin. Tuntuu siltä että alkaisi kuukautiset ja sitten kipu siirtyy alamahasta selkään. Kesto 10sek-30sek. Jokohan sitä kohta ollaan laitoksella. Yöllä piti ihan ähkiä jo kun kävi niin kipeää.. vauva liikkuu tosi aktiivisesti ja ihan riehuu välillä. Neuvolasta sanottiin että vasta kun supistuksia tulee säännöllisesti ja kestänyt noin 1-2 tuntia niin synnärille. Joten tässä sitten supistellaan. Onneksi on kohta se kontrolli niin nähdään onko jotain tapahtunut kohdunkaulalla tms. Muutamana iltana on vihlonut tuolta alapäästä oikein kunnolla ihan levossa ja netistä luin että voi merkitä kaulan avautumista.. no ei ole tullut lapsivettä tms. joten odotellaan rauhassa. Nyt on jo vauvan kai ihan hyvä syntyäkin..

Jännittää... :D

LadyBlue ja pikkutirri rv 34 *POKS
 
Moikkis! Meille syntyi suloinen pieni poikapallero 16.8. (rv 41+1) :) Synnytys kesti kaiken kaikkiaan n. 17h, käynnistyi itsellään supistuksilla. Hieman jouduttiin imukupilla lopussa auttamaan sydänäänten alkaessa laskea, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Hieman tuli pojan mitat yllätyksenä, 54cm, 4150g ja pipo 38cm. Ajattelin kuitenkin jotain hieman pienempää, kuljin kuitenkin seurannoissa keskikäyrällä ja joskus jopa alapuolella sitä :) Kaikki hankitut 50cm vaatteet siis jää nyt käyttämättä :D Nyt kolmas päivä kotona ja hyvältä tuntuu! Tsemppiä kaikille odotukseen! :)
 
:flower: Valtavasti onnea Nirpppanen!! poikavauvan johdosta:flower:

Synnytykset kuulostavat aina jotenkin helpoilta noin nopeasti kerrottuina, vaikka teilläkin on kyllä aikaa kulunut, ja imukuppi ei kyllä ole kuulemma mitenkään miellyttävä...omaa synnytystä jännittäessä on kyllä ihana kuulla hyvin menneistä synnytyksistä, ja muutenkin tietenkin.

Meillä ei kauhean paljoa niitä 50 cm vaatteita olekaan, vaikka varmaan tytöstä usein tuleekin pienempi. Itse olin syntyessä 53 cm ja painoin 4180 g...joten jää nähtäväksi minkä kokoinen tyttö meille tulee :D. Myös keskikäyrillä ja ihan vähän alle mennään sf mitoissa.

LadyBlue, hurjastipa sulla supistelee. Eilen muuten siinä sydänääniä ohjelmassa yhdellä naisella oli supistuksia ainakin viisi viikkoa ennen synnytystä, ja kävi välillä "näytillä", mutta kotiin lähtetettiin joka kerta. Laskettuun aikaan suurin piirtein kuitenkin meni. Mietin vain, että aika hurjaa kun joutuu niin monta viikkoa kärvistelemään supistuksissa. Ja vielä kun ei tiedä yhtään että tuleeko se vauva tänään vai huomenna..Jaksamisia vain sinulle :hug:. Aina vähän hampaat kalahtaa kyllä kun kertoilet noita "juttuja", kun ollaan niin läheisillä viikoilla :D. Kun sitä tulee sitten se omakin synnytys vähän läemmäksi henkisessä mielessä kertomustesi myötä :D.

Huvitti muuten kun viimeksi kävin neuvolassa, niin huomasin että th katsoi varpaitani. Varmaan sielläkin nähdään jos jonkinlaisia jalkoja, kun raskauden tässä vaiheessa jalkojen huolto alkaa olemaan jo tuskaa. Onneksi minulla kyllä oli siistit varpaankynnet. Vielä olen saanut ne huollettua, mutta mietin kyllä viimeksi ähkiessäni, että pitääkö sitä jossain vaiheessa pyytää miestä leikkaamaan niitä :D. Kynsilakat olen ottanut jo pois, enkä uusia laita, ettei sitten jää sen puolesta epäsiisteiksi, kun mitään älyttömiä aikoja ei pysty nytkään kyykistelemään kynsien parissa.

Mirdavilla on kyllä mielettömät tukijoukot siellä kotona!! Eipä varmaan mene enää kauaa ennen kuin nyytti on kainalossa :).

Meillä on huomenna ensimmäinen perhevalmennus, muuten ei tänne oikein mitään kuulu. Vauva liikkuu tosi ahkerasti.

Susirouva ja sudenpentu 33+1
 
  • Tykkää
Reactions: Nirppanen
:flower::heart:Nirppanen kovasti onnittelut sinulle ja koko perheelle:flower: ihanaa:)

Ladyblue ja Susirouva se on tosi kivaa että ne tulevat ja kuuluu niiden kultuuri ovat niin läheisia:)

Ladyblue toivotavasti toi supistelu ei jatkuu kun sulla on kuitinkiin vielä muutamaan viikko LA. mutta jos vauva päätä että hän halua jo tulla niin tervetuloa:D

Lotte kivaa kun taas kirjoittelet ja sulla on menyt hyvin.

Rödluvan tämän selkä kipuu on minulle ranka kun nukuminen se hairitse mutta totta kohta se on ohi ja kaikki kivut unohtuu kun vauva on syllissa:)
ON mulla supistelut usein mutta koin sen että ovat harjoitusta. maha on laskeuttunut kyllä aika alhaala että kohta kohta kohta..nyt mulla on semoinen tunne että pelottaa, jännittä ja kaikki :D vauva on liikunut koko ajan enemaan kun koskaan että ulos se halua tulla..mulla on vielä neuvola perjantaina niin saa nähdä.

Mirdav ja Bambino 38+5
 
  • Tykkää
Reactions: Nirppanen
Tuna Eipä varmaan ole hauskaa tuo ripuli, mä voisin vähän luovuttaa tätä ummetusta sulle :LOL: Ihana kun pääset kohta lomalle, ja sullakin pääsee sitten pesänrakenusvietti ihan valloilleen! Saat vauvalle laittaa kaikkin pikkutavarat valmiiksi ja hypistellä niitä =) Sullakin on jo hienot viikot!

Rödluvan Minusta mullakin oli just tuossa 20-30 viikkojen tuntumassa eniten tuota mielialan heittelyä. En sitten tiedä, ehkä sitä jotenkin huokaisi sen alun jännityksen ja pelkojen jälkeen ja uskalsi antaa kaikenlaisten tunteiden tulla käsiteltäviksi. Vaikka aina sanottiin, että keskivaihe on seesteistä, niin ei se mulla ainakaan tunnepuolella ollut.

Dreamer Onnea pulskistumisesta! Jospa siellä pienikin otaisi kasvuspurtin. Oletteko te muuten itse olleet minkä kokoisia syntyessänne? Toisethan tekee tosi siroja vauvoja, munkin kaverilla kaikki syntyneet vähän alle 3 kiloisina, mutta ihan terveitä ovat olleet. Varmasti ikä vaikuttaa noihin vaivoihin, mutta nin kun hyvin tiedetään, niin eipä tätä raskautumista niin vain ajoiteta. Kovasti jaksamista! Pitääkö sun muuten siellä jenkkilässä käydä vielä töissä tuosta kaikesta huolimatta vai oletko sairaslomalla?

Susirouva jotenkin tuo vauva on ihan pinnassa tuossa ja sen osat on tosi helppo tunnistaa, ihan kun pyllykin olis jo tuossa oikein silityksiä kerjäämässä :D Olen myös tehnyt vähän neuvolatyötä joskus kauan sitten, joten se helpottaa tunnistusta. Noilla viikoilla vauvalla on varmaan joku sporttiaika, meidänkin neiti oli tosi hurjana tuossa 30+ viikoilla. Nyt se ei enää muuta kun vähän möyryä tuolla masussa. Tässä muuten on toinen linkki, josta olen tykännyt näin synytyksen lähestyessä Voimaannuttavat synnytyskokemukset

Onnea Nirppanen pienestä miehestä!!! Vihdoin hän on teillä sylissä! Minäkin haluun...

Mirdav Onpa teillä kohta väkeä! On nämä meidän kulttuurit vaan niin erilaisia, täällähän perinteisesti erakoidutaan muutamaksi viikoksi vauvan kanssa :LOL: Tosi hyvä, että saat apua ja teillä on tilaa noin isolle porukalle. Mulla ei ole vielä masu laskeutunut, taidat sinä päästä ensin tositoimiin!

Meillä oli Lotte kanssa vaan yksi lääkäri tuossa 30 rv:n tienoilla. Jännä miten erilaiset käytännöt samassa maassa voi olla. onko teillä isokin remppa menossa? Voi kun et väsyisi liikaa!

Toivotaan nyt LadyBlue, että nuo sun supparit vielä rauhoittuu. Huilaat vaan! Vaikka hyvinhän se vauva jo pärjäisi jos oikein malttamaton olisi jo tulemaan. Mulla on ihan samanlaista supistelua ollut ekan keerran siellä rv 36, ja vielä kasassa ollaan =)

Täällä vaan supistellaan, yötä päivää. Välillä saa nukuttua puoli tuntia putkeen, välillä puolitoista. Kuitenkaan supistukset ei säännöllisty tai muutu kivuliaammaksi, sellaista kovaa menkkakipua alavatsalla ja selässä vain. Lueskelin, että joillain on tällaista viikkokaupalla ja silti joutuu yliaikaisena käynnistykseen :headwall: Eikä mulla ole mitään paineentunnettakaan alapäässä kun vaan tuon supparin aikana on sellainen pissa-ja kakkahädän tunne. Mutta näillä mennään... Aika väsyttävää vain. Arvatkaapa kuka muuten istuskelee nykyisin tässä koneella tuolissa "väärinpäin", heh. Eipä siitä haittakaan ole :D

Haaveilija ja sinnikkäästi masussa viihtyvä Pallero rv 39+0
 
Kovasti onnea nirppanen pienestä pojasta :heart:

Mirdav Siellä varmaan sellainen kulttuuri että muut hoitavat arjen pyörittämisen ja sinä saat keskittyä vain vauvaan. Kuulostaa ihanalle! Olen kuullut että meidän tapaamme kauhistellaan kun äiti jää yksin vauvan kanssa pyörittämään arkea ja ei ne kaikki iskätkään edes isyyslomia pidä.

Susirouva Mua ärsytti se sama nainen suunnattomasti siinä Sydänäänissä :D Odotti hoidoilla aikaansaatua toista lasta ja valitti ihan kokoajan raskaudesta että kuinka kamalaa on olla raskaana. Ja eniten ärsytti se kommentti että hoidoilla on kiva kun voi päättää että milloin haluaa että vauva syntyy ja kuinka he nyt teki suvun painostuksesta tästä kevätvauvan. No tuleehan näitä samoja kommentteja helposti sikiäviltä luomuvauvan odottajiltakin :kieh: Ehkä mä oon katkera kun ei itsellä ole ollut kyllä varaa alkaa yhtään laskelmoimaan noiden syntymäaikojen kanssa vaan ollaan oltu huippuonnellisia että raskaus ylipäätään on saatu alulle.
Teilläkin noin myöhään vasta eka perhevalmennus! Mä kun luulin että meillä meni myöhään kun ens viikolla vasta eka.

Rödluvan Hankalassa paikassa sulla noi selkäkivut. Se kineesioteippaus voisi kyllä auttaa sinne yläselkään/rintarankaan. Mä en tainnut vielä onnitella sua poikalupauksesta! Meillä vielä pieni pitää meitä jännityksessä eikä ole vehkeitään ultrissa esitellyt :D

Ladyblue Hui noita sun suppareita! Toivottavasti pieni vielä 2-3 viikkoa jaksaisi masussa viihtyä, vaikka melkein valmis vauva siellä jo nytkin on ja ihan varmasti saat terveen pikkuisen vaikka jo nytkin tulisi lähdön hetki.

Mä kans ennustan että meidän vauva on sellanen jytky ettei sille kannata paljon noita 50cm vaatteita ostella. Äippäpaketissa vissiin jotain sen kokoista oli tulossa? Meillä vauvan iskä on ollut sellanen keskiverto 3600g, mutta minä sitten sellainen "pieni" 4700g pallukka :D

(.) Onkos ketään muuta vaivannut yölliset suonenvedot? Ne on olleet mulla vaivana viimeiset pari viikkoa. Viime yönäkin piti 4 kertaa nousta kävelemään, venyttelemään ja hieromaan jalkoja. Ja siihen vielä 2-3 pissareissua päälle niin melkoisen katkonaiseksi jää yönet. Ja mikä kurjinta, ne huonot yöunet taas vaikuttaa aamusokereihin ja insuliinitarpeeseen. Laittelinkin viestiä äitipolille että olisikos heillä mitään vinkkiä miten tämän noidankehän saisi katkeamaan. Otan jo magnesiumia 400mg lisäravinteina joten ei se siitäkään voi olla kiinni.

Tuna ja Sintti 27+2
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Nirppanen
Nirppanen, lämpimät onnittelut! Teillä mentiin sitten vähän pidemmän kaavan mukaan mutta ihanaa että kaikki kuitenkin sujui hyvin.

Elämä täällä pyörii vaipanvaihdon ja tissittelyn ympärillä. Siksi ehdin vain pikalukemaan joskus näitä teidän juttuja. Mutta ajatuksissa kyllä olette :heart:

Meillä synnytys oli siis enemmän kuin vauhdikas. Lapsivettä lorahteli siitä puoli neljästä lähtien silloin lauantaina 11.8. (rv 38+5). Supistuksia tuli ihan vain muutama ja nekin harvakseltaan. Soittelin tosiaan puoli kahdeksalta sinne synnärille ja käskivä tulla näytille iltapäivällä jos mitään ei ole alkanut tapahtua sitä ennen. (Perjantai-iltanahan mulla oli semmoinen ihmeellinen painon tunne takamuksissa ja levoton olo. Yhtäkkiä tuli tunne että nyt tarvii saada raitista ilmaa ja meninkin takapihalle haukkaamaan happea.) Puoli kymmeneltä alkoi yhtäkkiä supistella ja aika tavalla napakastikin. Noin 20 minuutin kuluttua piti sanoa miehelle että haepas auto oven eteen, nyt tuntuu siltä että pitää lähteä. Normaalilla vauhdilla meiltä ajaa synnärille noin 20 minuutissa, mutta nyt vauhtia oli moottoritiellä niin paljon että kortti olisi mieheltä lähtenyt jos poliisi olisi nähnyt....Autossa supistuksia tuli jo minuutin välein. Onneksi saatiin parkkipaikka ihan synnärin oven luota ja yritin olla kuin ei mitään vaikka mies kysyi että haenko pyörätuolin. Ulko-ovesta kävelin vielä sisään mutta päätin kuitenkin istua pyörätuoliin koska olo oli jo tukala. Olin soittanut matkalla sairaalaan ja kätilö tulikin meitä käytävällä vastaan. Minut vietiin suoraan synnytyssaliin (oli muuten kaikki salit täynnä ja olin jossain ihmeen varasalissa...). Omaa paitaa ja rintsikoita en ehtinyt edes riisua, hyvä että sain edes housut pois jalasta :LOL: Kätilö pyysi makuulle synnytyspöydälle ja tarkasti jalkovälin tilanteen - lapsen päälaki näkyi jo! Kysyi että tekeekö jo mieli ponnistaa johon totesin että ei ihan vielä... Kätilö siihen että kun tuntuu niin ponnista vaan ja samantien tekikin jo mieli ponnistaa. Itse ponnistusvaihe kesti kaksi minuuttia ja poika näki päivänvalon kätilön mukaan klo 10.39 (mies sitä mieltä että muutaman minuutin aiemmin). Sisään kirjautumisesta meni siis 29 minuuttia kun poika oli ulkona. Kaikki kävi niin äkkiä että mieheni totesi että ei oikein edes ehtinyt tajuta mitä tapahtui.

Pojan pituus siis 53 cm, paino 4400 g ja pipo 36 cm. Ensimmäiset kolme päivää pojan pää oli aivan mustelmilla (hurjan näköinen kuvissa) koska synnytys oli niin vauhdikas. Nyt näyttää jo ihan hyvältä ja normiväriseltä. Ainoastaan silmät ovat vielä verestävät.

Koska vauva on iso, niin sokeriarvoja tarkkailtiin sairaalassa ahkerasti että poika saa tarpeeksi ruokaa. Maito alkoi nousta kunnolla kotiinlähtöpäivänä maanantaina ja nyt maitoa tulee erittäin runsaasti. Syntymäpaino (koska aluksi paino laskee) oli jo ylitetty 16.8. ja eilen pituutta oli jo kertynty 55,5 cm (56 vaatteet kiristävät) ja painoa 4625 g.

Oma vointi on hyvä. Selkä vaan on ollut pirskatin kipeä synnytyksen jälkeen, vieläkin kipeämpi kuin odotusaikana. Tikkejähän mulle ei tarvinnut laittaa kun ei tullut mitään "sotavammoja" vaikka synnytys olikin niin pikainen. Sen vaan sanoivat mulle että jos vielä lisää lapsia suotaisiin niin sitten joutuisin rv 38 sisälle sairaalaan ja synnytys käynnistettäisiin koska seuraava synnytys olisi vieläkin nopeampi... No, sitä ei nyt tarvitse miettiä.

Vertailun vuoksi muuten tarkastin vielä kummilusikasta omat syntymämittani ja pituus oli 53 cm ja paino 3710 g.

Hyviä vointeja kaikille!

Jypy & Murmeli 11 pvää :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Kohta luen tuon Haaveilijan uusimman linkityksen. Tosi kiva kun tänne tulee kirjoitusta, ja mukavia aina nuo "extratkin". Kuulostaa kyllä tuskaiselta sinun yösi! Onneksi olet sentään jo äitiyslomalla, aika silmä kädessä varmasti olet. Eipä ainakaan tule järkytyksenä sitten vauvan kanssa heräämiset sinulle :D. Voi kun saisit vain levättyä kunnolla ennen synnytystä!

Tunafish, kiinnitin samoihin asioihin huomiota siinä ohjelmassa. Ja vähän turhan kiukkuinen tyyli käsitellä asioita, ainakin omaan makuuni. Kauhean söpö poika heillä oli :heart:. Ensi jaksossahan sitten tulee uuden vauvan synnytystä.

Niin, luulen että meidän perhevalmennus on niin myöhään kesälomien takia. Etteivät siis järjestäneet niitä kesän aikana. Onpahan ainakin tuoreemmassa muistissa sitten :D, ja se hyvä puoli on tuossa myös, että minun ei tarvitse olla niitä varten töistä pois kun olen enimmäkseen äitiyslomalla niiden aikana, paitsi tämän ensimmäisen. Kumma kun ne järjestetään aamulla. Luulisi että ilta sopisi paremin suurimmalle osalle osallistujista, ja sen mukaan mentäisi. Meillä ainakin töistä joutuu sitten tekemään takaisin niitä tunteja.

Mulla ei ole ollut suonenvetoja, vain niitä lonkkakipuja joskus öisin, joihin heräilen vessaheräilyjen lisäksi.

Wow Jypy mikä synnytyskertomus!!! Todella hurjaa! Ajattelen, että tuohan olisi ihan ideaali synnytys, mutta riskinä tosiaan näissä syöksysynnytyksissä on se, ettei ehdi sairaalaan, ja vauva ei ehdi ihan mukaan synnytykseen. Että ei kai tuollaista voi ns. toivoa, vaikka nyt ajattelenkin että voi kun itsellekin kävisi noin :D.
Ihan mahtavaa että voitte kaikki hyvin. Vielä kerran, isosti onnea koko perheelle :heart:. (yritän nyt olla itkemättä kun olen töissä, vaikka vaikeaa pidätellä kyyneliä kun ajattelenkin teitä).
 
  • Tykkää
Reactions: Haaveilija 82
Vielä sellainen kysymys, että miltä teidän vauvat tuntuvat päällepäin?

Haaveilijalla on kokemusta vauvojen tunnuselusta, ja osaa hienosti määritellä miten päin vauva on. Minulla on yksi kohta tuossa oikean rinnan alapuolella, johon jatkuvasti nousee joku kova "osa". Joskus se on tuntunut ihan kuin olisi pää tai takapuoli, mutta nyt lähes aina että olisi sääri. Jos silittelen vatsaani, niin vauva jotenkin (kuten haaveilijallakin) tulee pintaan kuin "kerjäämään" silityksiä :D. Melkein aina kun silittelen vastsaani, alkaa vauva työntymään enemmän vatsan pintaa kohti :D. Täällä sitten hiulaan vatsaani pitkin työpäivää...On kyllä todella erikoisen tuntuista, ja jännää kun on tavallaan kunnolla vuorovaikutuksessa vauvan kanssa jo ennen hänen syntymäänsä.
Miten teillä muilla?
 
Susirouva Pää on pyöreämpi ja pylly sellainen vähän kulmikas ja niitä pitkin kun tunnustelee, niin huomaa selän ellaisena pitkänä, isona ja tasaisena. Kantapää on taas sellainen ihan terävä ja paljon pienemmän tuntuinen eikä siitä jatku mitään isoa osaa, on enemmän sellainen "irtonainen". Mutta tuota päätä ja pyllyä on joskus kokeneenkin hankala erottaa toisistaan.

Tuna mullakin oli paljon noita suonenvetoja, eikä niihin oikein mikään auttanut... Huomasin kyllä että niitä oli enemmän jos ei muistanut juoda vettä riittävästi tai jos oli jotenkin rasittanut itseään enemmän. Toivottavasti kätilöt tietävät jonkun konstin!

Aikamoinen tarina Jypyllä! Onneksi kaikki meni hyvin! Minua rupesi naurattamaan kun mietin, että jos poliisi olisikin pysäyttänyt teidät niin olis sillä pitäny aika paljon olla pokkaa jos sakon kirjoittaa kun sulla jo vauva katselee jalkovälistä :D Ihanaa vauva-arkea teille ja jaksamista kaiken uuden keskelle!

Käväisin neuvolassa, siellä kaikki hyvin. Paitsi kun terkkari jotenkin tosi empaattisesti kysyi, että mahdat olla väsynyt kun jo 5 päivää supistellut noin, niin minua rupesi itkettämään kun tajusin, että joo, niinpä olenkin tosi väsynyt. Ja sitten tuli se hävetys, kun valittaa tuollaisesta vaikka maailman upein lahja on jo melkein sylissä :ashamed:
 
Susirouva Kuulostaa ihanalle tuo vauvan silittely :heart: Mulla ei ole mitään havaintoa vauvan oleskeluasennosta paitsi noiden potkujen perusteella voi arvella miten päin pieni siellä on. Mulla on istukka edessä niin silittelyt menee sitten istukansilittelyksi :D

Voi hurja mikä synnytys Jypy! Onneksi teillä ei pidempi matka ollut sairaalaan! Ai kamala kun alkaa jännittää meidän tunnin matka tuonne sairaalalle! Onneksi kuitenkin teillä meni kaikki hyvin ja sait ison pojan synnytettyä ilman suurempia komplikaatioita! Onnea vielä kovasti pikku-prinssistäsi :heart:

Tuna ja Sintti 26+2 muoks! Eipäs kun jo 27+2!
 
Viimeksi muokattu:
Lusmutaan nyt oikein urakalla sitten tänään töistä ja roikutaan palstailemassa :D

Voimia sulle Haaveilija :hug: Saa olla väsynyt ja rasittunut eikä mun mielestä siitä tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa tai häpeää. Ihana kun olet noin symppiksen neuvolatädin saanut :heart:

Kävin eilen muuten ihmettelemässä vaatekaupassa (tai ensin ihmettelin omalla vaatekaapilla) että mitä ihmetta sitä laittaisi parin viikon kuluttua häihin päälle. Ostin jo melko alkuraskaudessa syksyä varten sellaset siistimmät mammamalliset mustat suorat housut ja ostin nyt sitten niiden kaveriksi Lindexin Generous -mallistosta sellasen vaalean kullanhohtoisen rypytetyn topin ja sen päälle vedän vielä sellasen mustan jakun ja boleron välimuodon. Tykkäisin pukeutua hameeseen mutta en kyllä raaski alkaa investoimaan mihinkään mammamallin juhlamekkoon. Näillä mennään ja saa kelvata! On jo hyvin jos päälleen keksii jotain muuta kuin trikoot ja tunikan tän mahan kanssa :D

Jos joku on nähnyt mun työmotivaatiota harhailemassa jossain niin sen voisi palauttaa tänne vielä 3 viikoksi :D

Tuna ja Sintti 27+2
 
  • Tykkää
Reactions: Haaveilija 82
Wow, onnea Nirppanen hurjasti koko perheelle!!!!:flower:

Jypylle iso kiitos kun jaksoit synnytyskertomuksen meille väsätä, kuulosti hurjalta! Vielä kerran isot kasat onnea ja iloa teillekin! :saint:

On tullut niin paljon kirjoituksia etten nyt kerkiä kaikkea kommentoimaan, mutta silittelystä voin sanoa ettei vielä tunnu miten päin vauva on paitsi että potkuista voi päätellä.

Eka perhevalmennus oli eilen, oli parisuhdeluento. Herätti kyllä ajatuksia mutta meillä ei mitään ongelmia sinänsdä ole että saattoi olla ihan tyytyväinen itseensä :p

Kävin hieronnassa tänään, hierottiin tunnissa selkä ja pakarat. Oli kyllä ihanaa, mutta ei se selkäkipuun auttanut kuin ihan hetkeksi. Mutta sainpahan hemmotteluhetken =) Pitääpä kysyä tuosta kinesioteippauksesta fysioterapeutilta enemmän, jos se voisi auttaa.

Huh, Mirdav, teillä on tosiaan sitten paljon porukkaa! Mutta jotenkin ihana ajatus että suku kokoontuu odottamaan uutta vauvaa ja auttamaan sua =)

Rödluvan ja Beetakingi 22+4
 
  • Tykkää
Reactions: Nirppanen
Iso kiitos kaikille onnitteluista! :)

Jypy, aika hurjasti sujui synnytys kyllä! Toisaalta, mitäpä sitä kauempaa panttaamaan ;)

Voin toki hieman avata enemmänkin tuota omaa kertomustani.

Keskiviikkoaamuna 15.8. (päivänä, jolloin oli tarkoitus ottaa yhteyttä Tyksiin käynnistysajan merkeissä) klo 8:30 heräsin merkilliseen oloon. Ihan kuin jonkinlainen vanne olisi kiristellyt lantion alueella tietyin väliajoin. Hetken asiaa ihmeteltyäni tajusin kyseessä olevan THE supistukset...tietenkin! :) Herätin miehen, että kannattaa varmaan alkaa valmistautumaan.

Klo 12 aikoihin supistukset olivat jo melko voimakkaita ja niitä tuli n. 7min välein, kestoltaan 1-2min. Sitten lähdettiin. Tyksissä oli kauhea ruuhka, synnyttäjiä oli paljon! Odoteltiin kontrollihuoneessa sydänkäyrillä synnytyshuoneen vapautumista, tässä vaiheessa supistukset olivat jo taas voimakkaampia ja tiheämpiä. Kun päästiin synnytyshuoneeseen (n. klo 13.30), alkoi kipu olla jo sen verran sietämätöntä, että pyysin epiduraalin ja sen samantien sainkin. Kohdunsuu oli tässä kohtaa n. 4cm auki. Epiduraalilla kivut poistui kokonaan ja pysyivätkin poissa n. 4h. Pieni paineen tunne alapäässä supistuksen aikana tuntui ja se oli hyväkin, siitä tiesi että asia etenee. Sitä paineen tunnetta kun epiduraali ei vie pois.

Kätilöä näkyi klo 15-21 välisenä aikana melko harvakseltaan ruuhkasta johtuen, mikä hieman kyllä harmitti. Hän kävi toki välillä tarkistamassa kohdunsuun tilannetta, mikä oli jumiutunut 5cm:iin. Sain toisen epiduraaliannoksen kun edellinen lakkasi vaikuttamasta (n. klo 18).

Yövuoron kätilö sitten pyysi lääkäriä puhkaisemaan kalvot, lapsivesi kun ei mennyt missään vaiheessa ja tilanne junnasi paikoillaan 5cm:ssä. Kalvojen puhkaisu tapahtui siis n. klo 22:30. Tästä synnytys alkoikin sitten edetä vauhdikkaammin.

Toisen Epiduraalin vaikutuksen loputtua sain kipupumpun ja ilokaasua (havaitsin omaavani PALJON matalamman kipukynnyksen kun olin luullut :D). Ilokaasusta en varsinaisesti kipuun tai paineentunteeseen kokenut olevan apua, mutta nämä asiat eivät harmittaneet läheskään niin paljoa kun oli pienessä pöllyssä :D Suosittelen siis kaikille! :D

Yhden jälkeen yöllä saikin sitten alkaa ponnistaa, mikä oli taivaallista, koska kova ponnistamisen tarve oli ollut jo pidemmän aikaa! Ponnistusvaihe kesti siis 49min. Lopussa tosiaan sydänäänet alkoivat hieman laskea ja lääkäri päätti hieman avustaa lopussa imukupilla. Jälkeenpäin lääkäri sanoi, että olisin varmasti saanut vauvan ulos ihan omin avuinkin, mutta hän ei halunnut ottaa riskejä. Poika tuli maailmaan käsi poskella, mikä luonnollisesti...öhöm...tuntui hieman ikävältä :D Täytyy kyllä rehellisesti sanoa, että ne viimeiset kaksi ponnistusta olivat ehkä elämäni kauheinta aikaa, mutta silti kaikesta siitä kivusta ja väsymyksestä huolimatta jostain sitä sai voimaa ponnistaa. Ajatus siitä, että pian se on ohi ja vauva on täällä :)

Traumoja minulle ei synnytyksestä jäänyt, toisen asteen repeämä välilihassakaan ei haittaa yhtään kun tuota tuhisijaa tuijottelee :heart: :)
 
Kiitos Nirppaselle synnytystarinasta! Tykkäsin erityisesti tuosta sanamuodosta "öhöm... tuntui hieman ikävältä". Just näin aion ajatella sinnikkäästi, lähiviikoina tapahtuva synnytys aiheuttaa hieman epämukavaa tunnetta... :D Ihana, että olet toipunut noin hyvin!

Tunafish Sitä työmotivaatiota saat metsästää, se ei enää palaa :LOL:

Kiitos, että olette täällä!
 
  • Tykkää
Reactions: Susirouva
Onnea Nirppanen:heart:

ja kiitos Jypylle ja Nirppaselle synnytystarinoista! On niitä ihana lukea ja sitten miettiä minkähänlainen mahtaa omalle kohdalle tulla :)

Perhevalmennus on meillä edessä mun mielestä vasta lokakuussa, eli vasta äippälomalla eli myöhään menee. Tayssissahan on tutustumispäivä joka torstai, mutta luulen et mennään sinnekin vasta äippäloman aikaan.

Suonenvedot on myös täällä välillä öisin kylässä. Ja samaten tuskalliset suonikohjut toisessa sääressä varsinkin. On muuten ihan kivan näkösetkin : /

Vauvaa en osaa tunnustella, mutta potkut tuntuu tossa kylkiluissa, eli kyllä se varmaan rt:ssä on, no maanantaina selviää :)

Jotenki oon nyt alkanu miettimään, että meille ei mitää pientä pirpanaa tule, vaan oon jo henkisesti valmistunu yli 4kiloseen jässikkään, ei siis mitään perusteita tuolle, kunhan tunne vaan :)
Tänään sain kelan päätöksen pakkauksesta ja vaunut tulee myös tänään kotiin!

Me ostettiin tosiaan vanha omakotitalo jota tässä remppaillaan. Pintaremonttia ihan, mutta joka päiväksi on puuhaa. Mutta innostusta riittää ja toivon että suurin osa olis valmiina kun poikamme saapuu maailmaan =)

Lotte +mukula 30+2
 
  • Tykkää
Reactions: Susirouva
Moikka ladys, luin pikaisesti kaikki mutta en nyt komentoi kun olen nyt ihan poikki.
Kahden maissa yöllä minuti)heräsen kun vauva myylas todella voimakaasti ja en pyystynyt nukuu,
03,39 alkoi kovat ja kivulias supistukset, siitä lähtien joka 10 minsa,20 vaile 05:00 soitin
Syynytysosastoon ja pyysyvat otaa 2 kpl 500gm panadol ja jos ei kipuu helpotaa niin suoraan
syynytys vastaanotto, minuti)klo.06.12 saapumme ja heti tutkivat supistukset oli joka 5 minuuti, ja 3 cm auki.
Kätelö sanoi että klo.12:00 mennaan syynytys huone ja käyt suihkuu valmistautumaan:)
Mutta ei sittenkaan joudun odotaa noin puoltois tuntia ja laitoivat uudestaan sydän ääni ja tutki kohdun suu oli sama
3 cm auki. Klo.1300 mulle sanotiin että sinut siiretaan seurantaan 4 kerroksen, ja heti laitoivat laiteet sitten ilmene että vauvan sydän äänillä on häiriö :( mitä oli järkyttävä itken kun kuulin sen, hoitajat kutsuivat lääkäri ja heti se tuli ja sanoi myös että on häiriö joten joutuvat otaa ulträäni vauva oli vilkas ja sydän oli normaali. Mutta kohdunsuu ei ole muhtuksia, joudun kuitinkin seuranta joten jään tänne yöks ja ei tiedä pääsenkö kotiin huomenna:( tai syynytaanko yölä tai viikonpäästä:( että täläistä. Raportoin heti kun tiedän jotain uutta. Supistukset ei ennä joka 5 minuuti vain tunin välein:(
 

Yhteistyössä