**TAMMIKUU2008**joulukuu

Perjantai iltaa!!

On muuten mennyt maku näistä perjantaista ja viikonlopuista yleensä, kun päivät nyt toisensa jälkeen samanlaisia. Ennen siis 5 pv töitä ja sitten vihdoin viikonloppu. Nyt yhtä viikonloppua.. :D

Meillä kyllä tuo neiti kuumeessa, yöllä mitattiin yli 39 astetta. Toinen niin kipeä.. En tiedä onko se vesirokko nyt sitten tulossa kun tytön toisella serkuilla nyt parasta aikaa. Heidänkin perheessä sairastettu jo pitkään kun vuorotellen lapset sairastuvat. Mutta toivottavasti ehtii tytteli nyt parantua ennenkuin tästä tarvitsee synnyttämään lähteä.

Viimeeksi ei nuo SSS:t auttaneet täälläkään yhtään. Kaikkea tuli kyllä kokeilultua ja sitten kun neiti viimein syntyi viikolla 42 niin olin vain levännyt aikaisemmat päivät. Eli kannattaa kokeilla tuota lepoakin!! =) Nyt ajattelin kyllä samoin kuin muutkin, että rakettejen ampumisen jälkeen voisi tuota ukkoa yrittää houkutella..

Täällä ei pitäisi ainakaan olla isoa vauvaa tulossa. tyttö syntyi siis 42 viikolla ja painoi 3275 g ja tämän pitäisi olla suht samankokoinen. Synnytystä on tullut pohdittua jo melko paljon, viimeeksi olin ammeessa, sain ilokaasua sekä epiduraalia 2 kertaa, 12 h meni kaiken kaikkeaan, muttei jäänyt pelkoa. Kyllähän sitä miettii miten sen kivun taas kestää, mutta eiköhän ne jostain ne voimat löydy. Haluaisin kokeilla sitä jakkaraa tässä synnytyksessä, mutta riippuu paljon siitä mikä on se vointi sitten ponnistusvaiheessa.

Kukahan muuten saa vuoden ensimmäisen vauvan? pistetäänkö veto pystyy? Katjalla ja nuuskiksella ainakin jo merkkejä ja Gorthaur:lta taisi jo limatulppaa irrota..

iita 37+5
 
Musta tuntuu että mä olen varmaan ainoa, jolla povataan max 3kg vauvaa... Toisaalta mä olen aika pieni itse että sopii ihan hyvin tulla sellanen pienempi vauva. Toisaalta sekin vähän vaikuttaa nyt että kuinka pitkälle tää raskaus menee...

 
En mää muuten pelkäiskään, mutta kun nlatäti oli aika vakaasti sitä mieltä että yli 4 kiloinen vauva on... ja poitsu oli syntyessään 3770g ja sillonki paikat repes mulla... ja en pysty vähään aikaan istumaan kunnolla...
 
Saaru: piti tossa jo aikaisemmin sanoa noihin sun selkätuntemuksiin, että mun eka synnytys käynnistyi sellaisilla tavallaan selkäsäryillä. Selkää aina välillä poltteli ja tuntui kun olis ollu lihakset ihan poikki/väsyneet selästä. Sitte se koveni sellaiseksi aaltomaiseksi. Samaan aikaan oli eka ihan tavallisia harjoitussupistuksia jotka ei tavallaan sattuneet. Ne sitte päivän mittaan koveni ja koveni. Ekassa synntyksessä oli kans kovimmat synnytyskivut juuri tuolla selän puolella. Kätilöt kertoi että jos vauvalla kasvot synnyttäjän selkärankaanpäin niin vauvan luut ja synnyttäjän luut osuvat sillai että aiheuttaa juuri noita selkäkipuja.
En nyt tahtois mitenkään lietsoa sulle lähtöä mutta eihän sitä koskaan tiedä. Ja toiveajattelullahan pärjää taas sitten vähän aikaa, päivän tai sillai... ;)

Ja jos vielä lisään että tuolloin mullakaan ei poika ollut laskeutunut (eikä laskeutunutkaan)
 
Saapis Olipas oikein mukavaa kuulla kuulumisia sieltä suunnilta :saint:

Lellu1 Nopeaa toimintaa siellä teillä, onnittelut joulupäivän pojasta :heart:

Synnytyksestä Uskon, että täällä otetaan epiduraalia ja varmaan sängyn puolelle kallistutaan...

Pikkupeikko Kiva kuulla että piiitkä odotus nyt palkittiin ja saatte pojan kotiin.

tahtoo äidiksi Kiitos synnärikertomuksesta.

Omassa mahassa muljaillaan kovasti ja yritetään tunkea raajoja vatsasta läpi. Alhaalla tuntuu välillä kunnon vihlaisuja ja harjoitussupistuksia tuntuu tulevan mukavasti, jopa niin että alaselkään sattuu ihan pirusti välillä. Jalat tuntuu välillä repeävän liitoksistaan...

Neuvolassa käyty:
Viikot 36+1
Paino: +210kg/ vko (jouluruuan syöminen ja suklaa näköjään kannattaa :D )
RR: 127/80
Pissa: Puhdas
Hb: eka mittaus 117, toka mittaus 119, lopullinen merkintä 122
Sf- mitta 31 (viimex 30)
Rt, sykkeet n.125, liikkeet ++
Veikkasi pojan olevan enintään 3,5kg syntyessään, jos siis syntyy laskettuun aikaan mennessä... (tuskin)
Seuraava aika ensi viikon perjantaina.

...Aattooo tulepas jo ulos, vielä olis hetkonen aikaa :wave:
 
taas tää...

Mä vertasin vanhoja neuvolakortteja, ja huomasin, että sf menee melki samalla lailla kun kahdella aiemmillakin kerralla. Et jos se mitään kertoo, niin tää olis ihan samaan haarukkaan (edellyttäen, et syntyy sit samoilla viikoilla). Esikoisesta oli yllättäen isoin mitta, vaikka vaatteista olisin päätellyt, että nyt on isoin (ei mee enää yksistä äitiyshousuista nappi kiinni, ja toiset on tosi kireet yllä). Noilla kahdella on ollu sentti pituuseroa ja 20 g painoeroa, et tosi samankokoisia. Syntyneet 40+3 ja 40+4. Tosin, toisesta oli la muutettu ekan ultran mukaan, ja toisesta ei. Et periaattees toinen syntyi kyllä vähän aiemmin. Tästä ei ole myöskään muutettu la:ta. Et jos nyt sit spekuloidaan oikein kunnolla... Nuo painaneet vähän alta 3,5 kg ja tosi hyvin mahtuneet tulemaan, et pitäs tämänkin mahtua, vaikka olis sitten isompikin. Hatun kokoa en muuten katsonutkaan, enkä muista ulkoa...

Mulla ei ole mitään hajua limatulpista. Toisesta meni vesi, mut en silloinkaan kyllä ollu mitään tulppaa etukäteen huomannu. Ehkä se tuli sit vasta kun sitä vettäkin?? Olihan se vaaleenpunervaa. Se on muuten jännä tunne, kun kalvot puhkastaan. Yhtäkkiä masusta tulee ihan erilainen, ja muutenki. aika paljon sitä vettä siellä sitten tosiaan on... :whistle:

Pitäsköhän hipsiä petille päin... Huomenna tulee vieraita. Meillä on ollu jokapäivä, paitsi tapanina. Ihan kiva nähdä sukulaisia ja tuttuja, mut olen kyllä aika väsynyt jo.. Sit olis tytön synttärit kohtapuoliin kans...ja sit tullaan kattoon vauvaa...
 
Nettipimennosta pääsen vihdoin lukemaan ja kirjoittelemaan.Kone on jostain syystä takkuillut ja sivustoille on ollut vaikea päästä.

Onnitteluja kaikille vauvan saaneille :flower:

Itselläkin alkaa olla jo malttamaton ja osin vähän haikeakin olo.Haikeutta siiä syystä,että viimeistä pukataan ja tuntuu ettei näillä viimemetreilläkään ole päässyt täysin "mukaan" ja nauttimaan tästä olotilasta.Pitäis muistaa jotain masukuviakin räpsiä,ettei vallan pääsis unohtumaan.

Tänään kävin neuvolassa.
Painoa tullut +400g/vko,yhteensä alkupainosta n.4,6kg.Mulla raskausdiabetes,joka vaati insuliinia,joten jonkin verran kurinalaisuutta yritetty noudattaa,edellisissä raskauksissa painoa tuli lähes 20kg...

RR 113/74
Pissa puhdas
Hb 130,joten tämä armoton väsymys ei mene alhaisen hb:n piikkiin...
Sf-mitta 34
Sydämen sykkeet 130-140 luokkaa


Mulla oli eri hoitaja ja tuumasi kyllä,että isokokoinen vauveli ois tulossa.Kokoarvioksi annettiin reilu viikko sitten äitipolilla rv 34+4 n.3,4kg.Ensiviikolla uudet arviot ja pohdinnat tilanteen suhteen.

Olo tosiaankin on ollut melkoisen väsynyt.Yöt on katkonaisia ja päivälläkään ei juurikaan pysty nukkumaan.

Tuon peittojen heiluttelun suhteen taidan olla outo tapaus.Mua nimittäin kyllä kiehtoo touhut,vaikka iso vatsa onkin tiellä ja olo jokseenkin kömpelö.Mutta tuntoaisti tuntuu olevan ihan eri luokkaa ja hommat kyllä maitta... :LOL: :LOL: Ajattelin kyllä tuossa vuoden vaihteen jälkeen tosissaan ruveta pehmittelemään paikkoja sen käynnistämisen toivossa.Kun viikot ei vielä ole puolella,mutta vauveli tuntuu kasvavan.Jospa kypsenneet paikat sais tohtorinkin näkemään tilanteen toisin...

Mulla on siis edelliset kaksi isokokoista käynnistetty osin suuren koon vuoksi ja koska tilanne on ollut suhteellisen kypsä.Eli käynnistys on käytännössä ollut kalvojen puhkaisu ja tippa.Se miinuspuoli asiassa on ollut,että pää ei ole ollut ihan kiinnittyneenä,joten liikua ei ole saanut vaan sängyn pohjalla se aika on mennyt.Tosin nopeita synnytyksiä olivat,joten ei siinä mitään.Ois vaan kiva kokeilla kävelyn tai muun oheistoiminnan vaikutusta supistusten sietoon...

Joulukin sitten meni ja meillä lapset on sairastelleet.Itse onneksi on välttynyt sairasteluilta.Nyt varmaan pitäis koputella puuta,kun näin rupean kehuskelemaan.Mutta eipä sitä ole varaa sairastaa,kun kukaan muu ei mun hommiani hoida!Isät kun ei voi jäädä töistä pois,jos kotiäiti sairastaa ja on pää kainalossa-Toista se on sitten,jos lapsi sairastuu ja äitikin on työelämässä...

Tässä sitä uutta vuotta odotellessa ja jännitellessä,kuka seuraavaksi nyyttinsä kainaloon saa...ehkäpä se Saarun Aattokin vielä ehtii muuttamaan mieltään ja tulis omin avuin ulos...


nintendo tasan 36
 
Huomenta hei!
Ylläri ylläri, täällä yhdessä koossa edelleen eikä mitään merkkejä synnytyksen käynnistymestä..

Mullaki tais synnytyksien yhteydessä poltella enemmän selkää, mut tämmösiä selkäsärkyjä en muista. Mutta nekin kyllä sitten lakkasin levolla. Oli kyllä eilen niin poikki ettei jaksanu mitää, torkuin soffalla vain. Mutta sit ku sänkyyn menin, niin uni ei millää meinannu tulla. Siellä pyörin ja kaikennmaailman kauhuskenaarioita synnytyksestä, isosta koosta, yliaikasuudesta yms. kehittelin pienessä päässäni. Jotenkin tuntuu että kaikki on niin mahollista yms. sitä ei osaa nii huolettomana ja luottavaisena lähtee synnyttämään. Varmaan se keskenmeno silloin sai "herämään" tälläiset tunteen nyt. Silloinkin se tuli niin puun takaa, yhtään ei osannu ajatella että semmoinen sattunee omalle kohdalle. Niin nyt sitten miettii vaa että kaikki on mahollista.. *tulipa taas avauduttua*
Onneksi eilen neuvolassa sai puhuttua hiukan, niin ehkä hetkeksi rauhoittui miele, maanantaina sitten uudestaa jutella sille omalle terkalle peloista. Jospa sekin sitten vaikuttais siihen ajan saamiseen.

Jaa-a.. Kukakohan meistä tosiaan tekasee sen vuoden ensimmäisen nyytin, minä se en ainakaa ole. Iitalla oli aika hyviä veikkauksia.
Omasta synnytyksestä veikkailisin et syntyneepi siinä 10pvä tienoilla potka poika...*mmh, omasta puolesta kyl sais tulla aikasemminkin:D*


Mutta nyt aamukaffen keittoon, ja jatketaan täällä notkumista..

Saara ja Ylikypsä Aatto +1pvä
 
Hei vaan koko porukalle. "Isojen" vauvojen odottajiin minäkin liityn, eilen äitipolilla veikattiin että sellainen himpun alle nelikiloinen olisi masussa... 4 viikkoa sitten painoarvio oli 2,6 kg, joten reippaasti on kasvanut. Mut arviohan on vaan arvio. Mulla ei kummemmin supisteluja ole ollut, joten ensi vuotta olen koko ajan veikkaillut syntymäajaksi, MUTTA... tänä aamuna on ilmeisesti lapsivettä alkanut tihkumaan... sellaista vaaleanpunaista valui pitkin reisiä. Mietin josko se liittyisi eiliseen lantiotutkimukseen, kun se lääkäri venytteli kohdunsuuta.. mut voiskohan se myös nyt edesauttaa synnytyksen käynnistymistä? Sittn olis melkoisen täsmällinen tämä vauva. Noh tässä odottelen, mitä tuleman pitää. Ei tässä kamalia supisteluja vieläkään, ehkä menkkajomotusta. Jännittämään rupesi!!!!

SuTi + vauva 39+6 =)
 
Halinappi:mulla kutiaa kans rinnat ja vatsa.luulen että liittyy tuohon ihon venymiseen vaan.

Täällä takana kans levoton yö.eka ei meinaa saada unta ja yölläkin valvoskelee.juoksee vessassa ja sit alkaa lonkkasäryt.sit kun aamulla saa unesta kunnolla kiinni niin pitääkin jo nousta.ARGHH!!Nivuset kipeenä(eilen oikein revähti kun nousin tuolilta) ja ulos tekis mieli mutta kun ei siellä jaksa kauaa olla.vali,vali.
oikeesti mä kaiholla pidän tätä vaavia masussa niinkauan kun haluaa olla koska tämä on meidän viimeinen vauva ainakin todella suurella todennäköisyydellä.miten sitä voikin tulla niin sellainen olo että ei vielä vaikka muuten onkin ihan kypsä :D
mut niinpä täällä taitaa olla tilanne monella muullakin että viimeistä kertaa kääröjä sairaalasta haetaan.
Mä kans jännitän kuka sen ekan vauvan uutena vuotena saa.minä se en ole
 
Uijui, sieltäkö SuTi meinaa tehä sen seuraavan nyytin? Kummallehan vuodelle syntyneepi.. Tsemppiä sinne!

HeMa Meillä kans viimosta vauvaa täällä muhitaan ja mielelläni jo luopuisin tästä mahasta. Väsyttää ja harmittaa olla näin "vaivanen" ja muutenkin. Tuntuu että son nyt niin paljon noilta pojiltakin pois, ku ei jaksa oikee kauhiasti touhuta ja mennä. Kiva sitten taas päästä voimiinsa ja touhuamaa niittenkin kanssa. Kaikki ulkoilut ja menot yms ei oo niin hankalia enää ku maha lähtee.
 
Suti:sunhan pitää jokatapauksessa sitten kohta olla synnärille yhteydessä eli lähellä on sulla käärön haku :D kaverilla tuossa tilanteessa käynnistettiin synnytys kun ei edistymistä tapahtunut ja lapsivettä oli tihkunut jo kauan,tulehdusriskihän se on.
Ei muuta kun lykkyä,täällä jännätään :)
 
Saaru:juu niinhän se on et aikansa kutakin.mä kans odotan että voin normaalisti touhuta vaikka en IHAN kamalan vaivanen ole mutta kun ei voi tytön kanssa ulkona tehdä mitään.siivoilut saanut unohtaa...jäljellä vaan löhöily joka sekin kyllästyttää.ja tää väsymys..onhan ne yövalvomisetkin rankkoja mut se on taas sit erilaista.eli loppujen lopuksi annan tämän mahan mielellään jo pois :LOL: voihan sitä sit kuvista ihailla :D
 
Halinappi Täällä kans kutiavat rinnat..

Josko SuTi olis sitte seuraava synnyttäjä. Tsemppiä!

Eilen käväsin minäkin äitipolilla ja 3kg kaveria veikattiin.. Kohdun suusta, pehmeä, sisäsuu oli 1cm auki ja kanavaa 2cm jäljellä. Ilta siinä meni lärvistellessä, kun selkää poltteli ja painontunnetta alapäässä. Onneksi ystäväni tuli kyläilemään ja istuskeltiin siinä polte loppui ja niinpä käytiin nukkumaan. Ehdin jo isäntää varoittamaan josko kohta lähdetään takaisin. Joka kerta vessareissulla syynää et joko olis merkkejä. Sekä kaikki kolotukset huomaa paremmin näin loppumetreillä (vali,vali)Mielelläni odottelisin vielä tiistaille sitte sais syntyä. Vaikka aivan varma olen että jos menee tiistaille asti, niin sitte meneekin reilusti yli la 9.1.

Saaru: Minä olen kans sellainen joka luo kauhukuvia itselleen synnytyksestä, km täälläkin takana ja uudelleen synnyttäjänä tietää (suurinpiirtein) mitä tuleman pitää. :hug:

Hyvin nukuttu yö takana..
nyt kaffen keittoon..

glaudia rv 38+3
 
SuTi: tuohan kuulostaa jo lupaavalta. Ehkä taidatkin olla seuraava joka saa nyytin syliinsä? Itse varmaankin ainakin soittaisin synnärille ja kysyisin tuosta "vuodosta". Tulehdusriskihän siinä taitaa olla kuten HeMa jo tuossa kirjoittikin.

Saaru: toivottavasti selkäkivut ovat merkki synnytyksestä! Ehkä uudenvuodenaattona? ;)

Itse kävin eilen sydänfilmissä ja lääkärillä rytmihäiriö kohtausten takia. Pitäisi olla vaarattaomia vauvalle, mutta synnytyksessä todennäköisesti pitää myös minun sykkeitä seurailla. Ja ainakin siinä tapauksessa, jos mun vointi on vähääkään huterampi. Jos näitä :heart: -tykytyksiä tulee jatkossa enemmän niin sitten tehdään sykkeen pitkäaikaisnauhoitus. Ihan hyvillä mielin siis mennään eteenpäin nyt.

Onko muilla ollut sellaista melko paikallista kipua ylävatsalla, suunnilleen siinä kohtaa missä vauvan peppu on? Täällä on tuo paikka vähän välilä kipeä ja vauvan liikkeet ihan sattuu tuossa kohdin. Melkein tuntuu kuin kohtu repeäisi sisältäpäin :eek: . Nivuskipuja on täälläkin ollut päivittäin. Yöllä on ihan hirveetä nousta vessaan kun menee nukkuessa niin kankeaksi koko kroppa! Ja noita alapään vihlaisuja tuntuu tulevan jatkuvasti. Ihme jos ei ole muutosta alkanut tapahtumaan kohdunsuulla. Maanantaiaamuna olisi sitten viimeinen lääkärikäynti. Saa nähdä millaisen painoarvion me saadaan vauvasta. Itse kyllä toivon sitä alle 4kg kääröä..

Afu ja mini 36+5
 
Saaru: Vai ei mitään merkkejä synnytyksen alusta siellä, minä kun oliln jo ihan varma, että se Aatto olis jo pois sieltä tulossa :LOL: (Sorry, oli ihan pakko :D )

SuTi: Taitaa olla sulle seuraava vauva tulossa =) Mites se muuten menee, jos tuota lapsivettä tihkuu, niin eikös sitä aika piakkoin pidä kuitenkin lähteä saikulle jo? Kun siinä on se tulehdusvaara? Vuorokauden sisään tai jtn, vaikkei ees supistelisi? Että taitaa joulukuun vauva tulla sinne vielä.. =)

Omaa napaa: Yöllä supisteli noin kolme tuntia aika napakasti, sitten meni ohi. Hyi ällö kun sellaista limaa valuu ihan hirveästi koko ajan.. :x Mitä sitten lie... :x
Kyllä tää tuonne tammikuun puolelle menee ihan helpostikin, varmaan viikon verran ainakin =)

Katja ja rv 39+2
 
Afu:tyllerön peppu pyörii täälläkin tuossa navan ja pallean seutuvilla ja siitä kohtaa iho on arka.eiköhän se ole aika ymmärrettävää että nahka kipeytyy siitä kohtaa kun peppu siinä koko ajan hinkkaa :D

Meille sanottiin synnärillä että jos vedet menee eikä supistukset ala niin silti 12 tunnin sisään pitää synnärin päivystysosastolle mennä.siellä sitten miettivät että käynnistävätkö heti.varmaan riippuu kypsyysasteesta..
 
Sutin tilannetta täälläkin jännätään kovasti!
Ihanaa, että täällä aletaan pikkuhiljaa vauvaantumaan, antaa toivoa että se omakin joskus putkahtaa vaikka laskettuun aikaan onkin vielä kolmisen viikkoa, huoh!

Saaru mullakin oli eilen illalla ihan sairaan kipeä selkä. Jomotti sillai ihmeellisesti ja masu oli pinkeä kuin potkupallo. Huh huh. Aika pitkään sai lepäillä että tilanne rauhoittui. Välillä kävi pari hassua viiltoa alavatsan / nivusten liepeillä mutta siinäpä se.
Josko sulla se tarkoittaisi sitä että Aatto tulee ilman käynnistystä maailmaan? Pidän peukkuja pystyssä =)

Meillä eilen kans eksyttiin romantiikan puolelle ihan tosissaan ja arvatkaa, nyt tuntuu siltä kuin olisi hiiva puskemassa. Gaggeli soikoon, yhtään en haluaisi kyllä sitä vaivaa tähän loppumetreille häiritsemään. Inhottavaa.
Tosin eikös näin loppuraskaudesta voi alakerta olla arka ja turvonnut ihan muistakin syistä? Vaikka kutinaahan loppuraskaus ei taida selittää millään.

Katja kannattaiskohan sunkin soitella sinne äippäpolille, ettei sieltä nyt vaan tule lopun limatulpan seassa lapsivettä?

Täällä on myös kutiavat rinnat. Tai siis vain nännit kutiavat, mutta en ole asiaa sen kummemmin miettinyt. Ehkä se kutina loppuu kun vauva saadaan maailmaan?
 
Mä lähtisin kyllä veikkamaan Accoa vuoden ekan beibin tittelistä.

Ennen nukkumaan menoa tuli vielä uusi pienempi limatulppa, ei sitten tainnut koko köntti tulla aamusti..

Kutinasta. Mulla ei kutise, vaan kirvelee. Liekö sitten repeämisestä johtuvaa, mahassa olevat arvet on olleet ilmestyessä vähän sellaset verestävät. Kellään muulla tällaista? Jouluaattoisen saunomisen jäljiltä toi navan ympäristössä oleva iho on ollut jotenkin tunnoton. Onkohan tuntohermot jotenkin vaurioituneet repeemisen seurauksena tai jotain?

Gorthaur 39+1
 
Mullakin tota kutinaa ollut rinnoissa ja reisissä ja mahassa, mutta kun iho venyy niin kutisee. Ekassa raskaudessa mulla repes joka paikka ihan hurjasti ja ne oli sitte kipeitä ja ihan tummanpunaisia ne arvet. Jäi ihokin niin ohueksi niiltä kohdin että jos on vetoketju housuissa/mekossa jää varmasti nahka väliin jos ei varo. muutaman kerran niin käynyt.
Taidan lähteä kauppan hakemaan synttäritarvikkeita pojan synttäreille. Sitte jos jo tänään vähän leipois ja loput huomenna.
 

Yhteistyössä