Tammikuun tuhisijat 2013 *KESÄKUU*

:hug: kaikille menetyksen kohdanneille.

:heart: niille jotka ovat saaneet iloisia uutisia ultrasta.

Itsellä ärsytyskynnys on nyt erittäin matala. Ja itkuherkkyytä enemmän. Olen kyllä "normaalistikin" herkkä ihminen ja välillä helpostikin suuttuva. Mutta nyt extra enemmän. Ja raskausdementia vaivaa.

Mies on mukana ihan täysillä tässä hommassa. Intoilee välillä enemmän kuin minä. :D

ON: Väsyttää ihan hirveästi, vois nukkua vaikka kuinka. Hajuaisti herkistynyt huomattavasti. Erikoisia mielitekoja ei ole.
Tässä nyt pähkäilen kertoisinko työharjoittelupaikassa raskaudesta. Tosin ei olla vielä käyty neuvolassa, joten ei tiedä onko kaikki ok. Sitä paitsi harjoittelu loppuu tuossa paikassa juhannukseen. Tosin olen sitten menossa elokuussa samaan yksikköön, mutta vieroitushoidon puolelle (nyt olen siis kuntoutuksen puolella). Ja ne on ihan vierekkäin ja tod.näk. tulen työasioissa kulkemaan yksiköiden välillä. Joten tässä ihana pähkäilyssä päästään siihen, että olisi parempi kertoa, ettei tule sitten yllätyksenä elokuussa. Siinäkin mielessä olisi hyvä, että jos jotain sattuu ovat tietoisia. Ja ei tarvitsisi peitellä pahoinvointia ja väsymystä.
 
Voi ei Suerte, toivottavasti kaikki olisi kuitenkin hyvin!

Tuleepas voimaton olo, kun lukee muiden huonoja uutisia täällä. Kun ei osaa sanoa mitään vaikka mieli tekisi. Halaukset kaikille sitä tarvitseville!

Huomenna olisi meikäläisen eka neuvola. Piti sanoo jo äijälle, että saa luvan tulla töistä esikoisen kanssa oleen siks aikaa ku ite oon neuvolassa. 4,5 kuukautisen vauvan kanssa vois olla muuten tosi pikainen käynti.. =)

kaasu ja vyölaukkumatkustaja 8+2 (?)
 
Voi pesco suuri osanotto! Toivon sydämestäni, että teille kuitenkin vauva syliin asti vielä suotaisiin :heart:

suerte toivotaan kuitenkin, että pieni ottaisi kasvupyrähdyksen! Tsemppiä kovasti! :heart:

Ja onnea hyvistä ultrakuulumisista niille ketkä niitä ovat saaneet! :)

(.) Sairasloma ei enää oo kaukana :/ Oksettaa kokoaika, mikään ei mene alas, sappinesteitä oksenneltu tällekin päivälle jo muutamia kertoja. Toisaalta näistä oireista saa uskoa, että kaikki voisi olla hyvin, mutta maanantaina sen sit viimostaan näkee..
 
Todella iso :hug: menetyksen kohdanneille.

Paljon onnea hyvistä ultrakuulumisista niile ketkä ovat niitä saaneet!

suerte Toivottavasti reppuli ottaisi kasvupyrähdyksen. Oliko sama ultralaite? Joskus tulee suuriakin heittoja kun on eri mittaaja ja eri laite.

ON: Oltiin eilen purjehtimassa. Maissa oli ihan järkyttävä olo, mutta heti kun päästiin merelle niin helpotti. Taitaa mahassa matkustaa tuleva merikapteeni kun viihtyi niin hyvin merellä... :D Tissit on edelleen järkyn kipeät, sama ummetus vaivaa ja loputon nälkä. Pahoinvointia ei ole tänään vielä tullut, mutta ehtiihän sen sitten taas illalla potea. Väsymys meinaa painaa väkisin silmät kiinni. Vielä kolme pitkää viikkoa np-ultraan...
 
Pesco ja Äiti3, voimia :hug: Suertelle myös hurjasti tsemppiä, toivottavasti reppuli nyt jaksaisi kasvaa!

Onnittelut hyviä ultrakuulumisia saaneille :heart:

Tervetuloa myös uusille! :wave:

Mä en taaskaan ole ehtinyt seurata ketjua, esikoisella (1v9kk) on aikamoista uhmaa ilmassa, enkä mä todellakaan ole ehtinyt istua koneen ääressä. Pikkumies on nyt sitä mieltä, että hän ei enää päiväunia nuku, ja yöunille nukuttamisetkin on nykyisin yhtä tahtojen taistelua. Ja ilman päikkäreitä hän ei kyllä todellakaan pärjää, eilen sinnitteli melkein viiteen asti ja sit simahti mun syliin. Tänään sain onneks nukahtamaan melko helposti... Päivät menee kyllä ihan hirveetä vauhtia kun koko ajan pitää jotain touhuta :D

Mä kävin eilen varhaisultrassa , ja pieni papu siellä näkyikin :heart: Koko vastasi täysin viikkoja niinkuin menkkojen mukaan olin laskenut, ja sydämen syke näkyi hienosti. Todella helpottunut fiilis! Jotenkin alkaa vasta nyt konkretisoitua itsellekin, että olen raskaana. Oireita on kyllä ollut, pahoinvointi alkoi reilu viikko sitten (tosin ei ole tarvinnut oksentaa, rannekkeet toimii loistavasti), rinnat on vähän arat ja valkovuoto on lisääntynyt. Mulla on eka neuvola vasta juhannusviikolla, ei kyllä ole mitään huimia odotuksia. Mulla todettiin ekassa raskaudessa vasta-aineita veressä, ja jouduin sit ramppaamaan verikokeissa vähintään kerran kuussa. Onneksi ne vasta-ainetasot pysyi matalana läpi raskauden, ehdin kyllä aikamoiset paniikit jo kehitellä, että mitä jos kaikki ei menekään hyvin. Tässä raskaudessa tarvii varmasti kans käydä tiheästi verikokeissa, toivottavasti osaisin ottaa vähän vähemmän stressiä siitä kuin viimeksi...

Koirajuttujakin oli - me jouduimme valitettavasti etsimään meidän koiralle uuden kodin :'( Koira ehti olla meillä n. 5 vuotta ennen esikoisen syntymää, ja kun tultiin vauvan kanssa sairaalasta kotiin, niin koira kävi tietenkin nuuhkimassa, mutta ei sittemmin juurikaan reagoinut vauvaan mitenkään. Sitten kun vauva alkoi ryömimään ja konttaamaan, alkoi koira murista ja näyttää hampaitaan. Ilmeisesti se pelkäsi arvaamattomasti liikkuvaa vauvaa, kun ei ole tottunut pieniin lapsiin. Johtajuusasiat meillä on kunnossa, mutta kun koira ei totu vauvaan, niin minkäs teet. Ja nyt kun tuo taapero on jo isompi ja vauhti hurjempi, niin koimme reiluksi koiraa kohtaan (sekä tietenkin lasta suojellaksemme, koskaan ei voi tietää millon koiralla menee lopullisesti hermo ja se puree), että etsimme sille kodin jossa sen ei tarvitse stressata pienistä lapsista. Sydäntä särkee luopua rakkaasta perheenjäsenestä, mutta en antaisi itselleni koskaan anteeksi, jos koira joutuisi loppuikänsä elämään niin stressaantuneena. Enkä tietenkään antaisi sitäkään itselleni anteeksi, jos koira joskus purisi lasta, oli syy sitten pelko tai mikä tahansa. Koira on kuitenkin aina koira, eikä sen käytöstä voi 100% ennustaa. En tiedä mitä olisin voinut tehdä toisin siinä vaiheessa kun vauva tuli kotiin tms...

Mies on kyllä ikionnellinen tästä raskaudesta ja on täysillä mukana. Neuvolaan ei kyllä tule mukaan (ei tullut ekassakaan raskaudessa), mutta en kyllä sitä odottanutkaan. :D Varhaisultraankaan ei päässyt mukaan, kun oli työmatkalla, mutta tulee varmasti nt- ja rakenneultraan. Meillä on vaan todella huonosti tukiverkkoa asuinpaikkakunnallamme, kun kaikki sukulaiset asuu satojen kilometrien päässä. Vähän siis jännittää, pääseekö mies sitten synnytykseen mukaan vai joutuuko jäämään esikoisen kanssa kotiin. :|

Nyt mä jatkan hommia kun pikkumies vielä nukkuu! Voikaahan paksusti :heart:

Endotar & papu 7+3
 
pesco Voimia sinulle! :hug:

Suerte Toivottavasti Reppuli ottaisi kasvuspurtin!!!

Just noi minuukin pelottaa... Vaikka 6+2 oli kaikki oikein hyvin, ei seuraavassa ultrassa välttämättä olekaan... Ole tässä nyt sitten raskaana, kun varmuutta ei kuitenkaan ole.

Hennu & Möhkö 8+3
 
pescolle :hug:

Suerte tsemppiä ja kovasti jaksamista! :hug: Toivotaan parasta!

Cerazetteista meillä kans tärppäs heti ekasta kierrosta, ku lopetin niiden syömisen. Oonkin ens viikolla menossa sinne laskettunajanmäärittämisultraan, kun ei tosiaan oo kierrosta hajuakaan ja noin. Mutta voi kun tää aika kuluu hitaasti!

pipituuna & velisisko 6+6 :heart:
 
Pesco ja Äiskä3 paljon voimia !!!

Suertelle jaksamisia, toivottavasti asiat vielä kääntyy hyvin päin...

Olin jo ennestään kauhuissani enkä uskaltanut tästä raskaudesta nauttia, mutta nyt kun näitä huonoja uutisia on ollut näin paljon olen täysin lamaantunut. Itselläni muutamat oireet ovat oikeestaan kokonaan hävinnyt (mitä nyt mahaa menkkamaisesti jomottaa sillon tällön ja sehän ei mieltä kohenna) ja alkaa tuntua jo siltä että ensi tiistaina tulee tuomio johon meilläkin sitten vauva haaveet kyllä kuopattaisiin :ashamed: Voi kun nyt saisi aivokoppansa "hyllyttää" muutamaksi päiväksi, tämä odottelu on ihan kamalaa...
 
On: Mulla oli yöllä tullu sormenpään läntin verran ruskeeta housuihin ja se pahoinvointikin loppu niin varasin tälle päivlle heti ultran. Olin jo varma, että kesken meni, mutta siellä tuikki pieni sydän 1,37cm kokoisella pienellä <3 käden ja jalan alut näkyi hyvin eikä spekulatutkimuksessa näkyny vuotoa eikä verta! Jeee!

Pescolle voimia ja epätietoiselle Suertelle ja reppulille myös <3


Ainiin TINE, voisitko muuttaa laskettua päivän isommaksi eli uusi la 18.1
Laskujen mukaan piti olla 7+6 mut olikin 7+5 :)
 
  • Tykkää
Reactions: Zuh
Pescolle ja Äiskä3:lle kovasti voimia!

Itkuherkkyys: Olen kova itkeä pillittämään niin ilosta kuin surustakin. Nyt huomaan kuitenkin että raskaus saa taas hormoonit jylläämään ja mm. tänä aamuna ei "ylivuodolle" meinannut tulla loppua kun toisiksi vanhin tytär kertoi seurustelevansa (ja kaulastakin sen huomasi ;) ). Ja minun kun piti muka pitää jonkinlainen puhuttelu asiasta ja valaista muutenkin seurustelusta niin minä sitten itkinkin "Äitin vauvasta on tullut jo noin iso" :'( :D

Turvotus: Ylimääräinen turvotus on nyt hävinnyt ja tilalle on tullut söpö kumpu :heart: Käsi hakeutuu koko ajan silittelemään masua ja parit housut jo viikkasin pinkan alimmaiseksi koska ne ei mene enää kiinni. Pitänee lähteä metsästämään äitiyshousuja...
Siinä se onkin taas homma, voihan puh ja lääh!! Mulla kun on tapana levitä raskauden aikana ihan joka suuntaan niin muutaman kerran on käyny niin että alkuun uudet äippähousut on oleet tosi hyvät kunnes ovatkin käyneet persuksista pieniksi ja taas on saanu ostaa uudet :/ Pitäis löytää niin venyvät että menis sitten kerralla loppuun asti :D No leggarit on muotia joten sellaisillahan sitä pärjää aika pitkälle syksyyn ja siihen sitten joku kiva tunika.

Nälkä: ON! Ja ihan koko ajan :D Siinä kai se syy niihin ylimääräisiin kiloihin joita kerrytän raskauksien aikana. Onneksi saan ne kuitenkin aina pudotettua pois!

Muistutus!!! Tuli muuten mieleen että kun nyt tänä kesänä noita itikoita on taas enemmän kuin laki sallii (ja mun hermot!) niin muistakaapas että mm. Raid merkkinen, sellainen pistokkeeseen tökättävä karkotehökötys ei ole hyväksi raskaana oleville! Sellaista juuri minulle vinkattiin kun kavereilta kyselin että mitenhän sais yölliset inisiät aisoihin, mutta kaupassa onneksi sitten tarkastin ja näinhän se oli että kauppaan se sai jäädä.

Millaisia juhannus suunnitelmia teillä on??? :)

Elviida ja matkalainen 9+3
 
Pakko oli tulla laittamaan kaiken hässäkän keskellä iso osaanotto suru-uutisten saanneille :hug:.
Itselläni vielä odotusta ensi maanataihin ja olo on erittäin kärsimätön=(. Voimia meille kaikille masunkasvattajille=)

Taikax ja pikku T 9+6
 
Suuri halaus surun kohdanneille.

Tervetuloa uusille!

Haimi ollaankin vanhoja tuttuja esikoisen ryhmästä :) ( erosin kyllä siitää fb ryhmästä jo tovi sitten ) onnea raskauteen! Kiva kun on "tuttuja"

Täällä ei mitään ihmeellistä...olotila alkaa ( etova olo) helpottaa,nyt ei kahteen päivään mitään. Oon luottavaisin mielin kun esikoista odottaessa ei tarttenu puhallella kuin parisen viikkoo :) Ruokatottumukset tosiaan eivät ole muuttuneet, ruokaa menee ja nyt oon ruvennu himoitsee tuplajuustoja. En oo vaan saanu aikaseks haettuu...

Ai piru vie sokerirasituksissa heitti paastoarvo ja taas matka diabeteshoitajalle käy ja uudet rasituskokeet vastassa :( no ehkäpä tämä oli arvattavissa )

Vieläkin asutaan evakossa ja uutta kotia kovasti remontoidaan,mä haluan omaan kotiin...rupee anoppilassa olo ( 1 viikko takana) jo riittää....

Ranskis ja pätkis ( ja en muista )
 
Pesco:'( :hug: Omat pelot herää tässä ihan todenteolla kun mehän poistuttiin marraskuisten ryhmästä hyvin samaan aikaan. :'(

Suerte toivottavasti kaikki kuitenkin olis hyvin!

Huomenna siis tuomiopäivä.
 
Voi pesco :( Suertelle paljon hyvää onnea myös :hug:

Täällä paha olo ja VÄSYMYS jatkuu ja jatkuu ja jatkuu. Toisaalta tämä päivä alkoi myös hyvin: meillä oli ensimmäinen neuvola aamulla. :) Mies oli mukana myös (paitsi että meni kiltisti ulkopuolelle odottamaan kun mut punnittiin - jotain yksityisyyttä täytyy olla! :LOL:) Kaikki on ilmeisesti ihan hyvin. Kovasti täytyy nyt varailla aikoja verikokeisiin, ultraan, lääkärin tarkastukseen jne. Lopuksi hoitaja kokeile josko sydänäänet jo kuuluisivat, mutta eipä sieltä mitään kuulunut. Tosin hoitaja kertoi, että jonkun pulssi oli siellä yli 200 :) Eli elämää siellä nyt ainakin on :heart:

Tuntuu kyllä niin pahalta kaikkien niiden (niin monen!) puolesta, ketkä on joutuneet tämän ryhmän jättämään. Voiko sitä muka itsellä sitten käydä niin suuri onni, että menis kaikki jo ekalla kerralla hyvin? En myöskään ihan täysillä tästä uskalla iloita (vaikka tuo pahaolo myös pitää turhat ilon tunteet kyllä loitolla) ennen kuin se eka kolmannes ja eka ultra on ohi.

Nasdaq ja 7+6
 
heips täältä pöntön vierestä!

Tää alkaa menee jo yli ymmärryksen. Kauhea nälkä, mut ei mitään voi syödä, kun pelkkä ajatuskin saa oksentamaan. Vain hedelmät ja juotava jugu pysyy sisällä, mut ei kyl riitä millään ne pitämään miuta kunnossa, väsyttää koko ajan ihan hillittömästi. Eilen viel maistui nakit, mut tänään ei ole edes niitä pystynyt syömään :x

Ei meinaa päästä kotoota mihinkään, kun kaikki hajut on oksettavia (bussilla kuljetaan ja jos jollakulla on bussin takaosassa hajuvettä, niin saa niellä koko matkan ja kylmä tuskan hiki tulee)

Saa nähdä miten jaksaa sinne rv.12 asti. Eniten nyt pelottaa et tämä vähäinen ravinto ei riitä meille molemmille :|

Devilii ja salamatkustaja 7+6
 
Pesco Voimia kovasti :hug:

Suerte Toivotaan parasta!

ON eka neuvola oli tänään. Ja kutsua alkuraskaudenultraan tulee sit jossain vaiheessa :). Etova olo ja väsymys vaan jatkuu :(. Yksi asia mikä aiheuttaa yökkimisrefleksin on hampaitten pesu ja sit ku se tulee nii siihen jää hampaitten pesu. Sama homma oli myös noissa keskenmenneissä. Äitille soitin tänään, en voinu olla enää hiljaa asiasta. Oli toki iloinen ja toivoi että kaikki menisi nyt hyvin. Töissä en meinannu kertoa kun vasta tuon seuraavan ultran jälkeen (jos sillonkaan :D ). Tosin lipsautin asian yhelle työkaverille kun tiedusteli toisen työkaverin raskausviikkoja ja laskettua-aikaa. Tokaisin siihen että kyllä se jonnin verran mua eellä menee :D. Hups! Mutta onnex on sellanen työkaveri että ei oo heti muille rällimässä...

Mun kroppa huutaa hoosiannaa, eniten ehkä polvet :(, oon nyt kolme päivää kontannu yhen liikuntasalin lattialla ja teippaillu peliviivoja, tunnen olevani urani huipulla :D. Huomenna jo pääseekin maalaamaan niitä.

Fossiili ja Perillinen 6+4
 
Viimeksi muokattu:
Ai nii, kävin eilen kyselemässä apteekissa niitä pahoinvointirannekkeita. Mutta en ostanu vielä, voisin sanoa että VIRHE :D. Tää olo on välillä ihan jotain kauheeta :(

Ja kysyin neuvolantätiltä onko jotain neuvoo/vitamiinia/ihan mitä vaan :D tähän väsymykseen. Sano että ei oikein ole :(, menee ajan kanssa ohi. Toivotaan niin!
 
Väsymys On jotain aivan järkyttävää edelleen.!! Juuri heräsin 4 tunnin päiväunilta ja huomaan, ettei jää paljon aikaa lukea huomisiin pääsykokeisiin. Menkööt penkin alle sitten. Onhan ne vuoden päästä uudestaan. :whistle:

Turvotuksesta en voi sanoa muuta kuin, että JÄÄTÄVÄÄ! Paino noussu suunnilleen kilon, vaikka oon liikkunu ja syöny samalla tavalla kuin ennenkin. Minkähänlainen ryhävalas mä oon loppuvaiheessa? |O

Eka neuvola on viikon päästä. Sitä edelleen odottaessa. Samalle päivälle laittoivat ajan myös lääkärille? Onko kenelläkään tietoa mitä se lääkäri mahtaa tehdä?

Zanizipp ja Jalmari 6+4
 
haimi
JIPPII!! Ultrassa käyty ja lääkäri kun alkoi ultraamaan, näkyi heti 10mm kokoinen Nuppu jonka sydän sykki reippaasti!! :) Ihanaa ihanaa ihanaa, olen niiiin onnellinen! Vaikka nytkin voi tietty käydä mitä vaan, mutta ainakaan vielä en pudonnut porukasta!!

Nuppunen vastasi viikko 7+2 ja LA 21.1 olisi lähempänä tottuutta kun aikaisempi, eikä haittaa yhtään <3 :) :) :)

Jaksuja kaikille kenelllä ei mene hyvin.. :( <3
 
Voimia Endotar tuohon koira juttuun! Meillä on myös yksi ihana karvaturri kotona ja se on kyllä kans ihan perheenjäsen, todella rakas. En voi edes kuvitella minkälaista olis joutua luopumaan jostain noin rakkaasta :(

Onnittelut haimi hyvistä uutisista!! Mä niin toivon että mekin saadaan hyviä kuulumisia siitä nt-ultrasta.

Juhannus suunnitelmia ei vielä ole, jotenkin vaan eka haluan varmistuksen tästä masukista siellä ultrassa ja sit voi taas suunnitella elämää taas vähän eteenpäin. Nyt mennään vaan päivä kerrallaan :)

Olipas muksa Lintsipäivä, nyt kyllä taas väsyttää ihan hulluna taas, pitäs yrittää sinnitellä ainakin pari tuntia viel hereillä. Jos meen nyt nukkumaan pelkään et herään viideltä aamusta enkä saa enää unta :D tod näk nukkuisin aamuun ihan normisti...
 

Yhteistyössä