Toukokuiset 2019

Taateel, voih, kuulostaa samalta kuin mun edellinen raskaus. Hyvä että jäit saikulle, etkä kärvistelly yhtään pidempään, tarviihan se kroppa nyt ennen kaikkea lepoa! Mäkin muistan sillon kun ei vesikään pahimpina hetkinä pysyny sisällä. Nyt mulla pahoinvointi on erilaista. Joudun väkisin pakottamaan itteni syömään, mut sit kun syön, niin olo on hetkellisesti ok. Toistaiseks pärjää töissä. Mutta aika henkisesti raskasta tää kyllä on ton olon kanssa kamppailla koko ajan.

Mutta onnellisena täälläkin siitä, että eiköhän kaikki oo hyvin, kun olot on tällaset :love:
 
Uskallankohan itsekin jo varovasti kurkkia tänne. Eilen saatu haalea plussa testiin ja aika järkytys toisaalta oli, koska miehen kanssa ajateltu meidän perheen olevan jo täysi. Meillä jo kolme lasta ennestään, iältään 7-3v sekä kolme isohkoa koiraa.

Mies otti asian yllättävän hyvin vastaan, paremmin kuin minä itse :LOL: Joitakin oireita on nyt kun kovasti miettii. Jatkuva paleleminen, pientä lämpöä kokoajan, väsymys ja alavatsalla olevat "nippailut". Kierto hieman epäsäännöllinen, jotain 28-33 välissä. La ilmeiseti joskus touko-kesäkuun vaihteessa.
 
Moi!
Täällä epäuskoisena liittymässä ryhmään, viime perjantaina sain plussan sekä PC että Clearbluen digitalilla joten uskottava kai se on :rolleyes: laskettu aika menisi ilmeisesti 29.5 tienoille. Tosin nytkin kun tätä kirjoitan, mietin, että oonkohan nähnyt unta. Tällä hetkellä päällimmäisenä fiiliksenä siis hämmennys ja epäusko, vaikka sinällään toivottu tapaus on. Tämä olisi meidän molempien ensimmäinen, joten ihan ulapalla ollaan.. :D

Mulla ei ole oireina ollut kuin alavatsan "juilimista" ja nipistelyä, sitä on oikeastaan koko ajan, mutta oletan että on ihan normaalia... (n) vähän kun muiden kokemuksia lukee alkaa pelottaa ja kuulostella koko ajan kroppaa, niin alussa kuitenkin ollaan (4+5 jos oikein laskin).
 
  • Tykkää
Reactions: Tsiro
Moi vaan! Tääl tehty tänään plussa, laskurin mukaan 5+4 ois menossa. Oireita ei juurikaan oo, lähinnä ihan älytön väsymys mikä menee myös tän pimenevän syksyn piikkiin osittain. Kuitenki ollu semmonen jännä tunne, et nyt on tärpänny ja niinpä olikin
Fb-ryhmästä laitoin viestiä, se on mulle käyttiksempi paikka höpistä kun tää foorumi.
Listalle voi laittaa :
22.5./kukkis17/26/toinen lapsi/mks
 
  • Tykkää
Reactions: Tsiro
Heipä vaan. Mitäs kaikille kuuluu? Onko ultrissa käyty tai tulossa lähiaikoina?
Mitkä on voinnit?

Minä sain tänään vihdoin soitettua neuvolaan ja sain ajan jo perjantaille. Sieltä sitten ilmeisesti varataan aika ultraan, että selviää kuinka pitkällä raskaus tarkalleen on. Alkaa jo jännittämään. Onko raskaus oikeassa paikassa ja onko siellä varmasti ketään. Välillä ikävästi sattuu vasemmalle puolelle vatsaa ja silloin aina hiipii pelko. Väsymys on ihan järkkyä ja palelu.
 
Minäkin varasin tänään neuvolan, mutta se on vasta 4 viikon päästä. Missä vaiheessa niissä labroissa piti käydä? Varmaan vasta ekan neuvolan jälkeen? Muistelin vaan et ne piti ottaa ennen 9 viikkoa ja mulla eka neuvola on vasta 9+4. (n) ehkä mä muistan vaan väärin. Tämä on kyllä odottelua, tulis jo se rv 12 niin pääsis nt-ultraan ja näkis onko siellä oikeasti ketään. Ei tosiaan kestä maksaa yli 200e varhaisultrasta..
 
Heippa! Olen jo muutaman viikon kurkkinut tätä ketjua mutten ole uskaltanut ilmoittautua mukaan kun taustalla yksi keskenmeno ja tämä raskauden alkuunsaaminenkin oli työn ja tuskan takana... Nyt kuitenkin H6+3 ja eilen näkyi ultrassa syke aivan oikeassa paikassa <3. Näin ollen liityn joukkoon, ihanaa päästä jakamaan kokemuksia varsinkin, kun meille on ensimmäinen tulossa ja kaikki on uutta.

Ihan ruusuisesti ei tämä alku mennyt kun jo viikon ajan ollut aivan kauhea pahoinvointi ja eilen vointi oli jo niin kehno nestehukan vuoksi, että jouduin yön yli osastolle tippaan. Nyt sen myötä vähän parempi fiilis joskin etominen jatkuu ihan ennallaan ja kuulemma kätilön mukaan vain pahempaa vielä odotettavissa, kun taitaa pahimmillaan yleensä olla vasta 8-12 viikoilla...

Onko hyviä vinkkejä tämän olon taltuttamiseen?
Millä päivillä teillä muilla alkoi pahoinvointi?

Listalle voisi laittaa: 17.5./Brinavess/32/ensimmäinen/KHKS
 
Moikka!
Mulla tämän ketjun kurkkimiset jäi vaan kurkkimiseksi. Viimeisimmät testit negoja ja menkatkin tuli. Eli hipaisi vaan kohdun seinämää eli jäi kemialliseksi. Yritän testailla seuraavan kerran kun menkat on myöhässä kunnolla.

Onnellista odotusta teille kaikille ja toivottavasti kaikki pikkuset pysyisi matkassa mukana. Toivottavasti minäkin pääsen joskus tänne odottajien puolelle. <3
 
@Minni-83 Voih, pahoittelut! Ja onnea kovasti uuteen yritykseen.

@Uhups Mä kävin kätilön tekemässä varhaisultrassa, hintaa jäi n. 80€. Viime raskaudessa kävin lääkärillä ja ihan samat palvelut sai näinkin. Olin tosi tyytyväinen! Riippuu varmaan missä asut, että onko tätä mahista. Ja olisko se eka verikoe n. 10 viikon kohdalla, jos en väärin muista? Mullakin eka neuvola 9+0 vasta tulossa.

@Brinavess Täydet sympatiat sulle! Toi pahoinvointi on kyllä sellasta kun sen on ite pahana kokenu, niin melkein itku tulee kun kuulee jonkun kärsivän siitä. On se vaan niin hullun rankkaa. Muistan kun sen olon keskellä katui koko raskautta. Mulla oli edellisessä raskaudessa pahimmillaan ehkä viikolla 8-10 mut helpotti selvästi jo viikolla 12, siinä mielessä pääsin helpolla. Yhdellä kaverilla oli koko raskausajan ja joutui jatkuvasti tippaan (n) Nyt mulla on toistaseks helpompaa kuin viimeks, mutta on tää olo silti tosi kurja. En osaa antaa mitään vinkkejä, ite ainakin oman fiiliksen pohjalta keksi aina jotain mikä autto, ei auttanu vaikka kuinka luki netistä mitä joku muu on pystyny syömään. Tarpeeks lepoa ja nestettä ja syömistä vaan, sen minkä alas menee. Ja kokonaan stressaamatta työpoissaoloista ym. Tsemppiä:love:
 
@Giina täällä tosiaan ei taida olla kuin Terveystalon lääkärin tekemä varhaisultra ja hintaa sille siis tulee. Yritin kyllä etsiä, jos olisi löytynyt jostain kätilön tekemänä halvempi, mutta ei taida täällä olla sellaista palvelua saatavilla. 100e vielä voisi maksaakin, mutta hurjalle tuntuisi laittaa yli 200e.
 
Heippa kaikille!

Olen viikon vähän tuuminut taustalta, uskaltaisikohan sitä jo liittyä joukkoon.
Meillä napsahti viimeviikolla "ylläri" plussa testiin ja nyt ihmetellään 1,1v neidin ja iskän kanssa, että jahas 22-27.5 kierrosta riippuen olisi meille tulossa pikkuinen.
Pikkuhiljaa on alkanut ilmestyä oireita, pientä etovaa oloa, rinnat on kipeät, itkettää ihan kaikki mahdollinen ja mahdoton ja kamala väsymys.

Olen enemmän varmaan fbn kautta aktiivisempi niin olisi kiva päästä osallistumaan myös fbn ryhmään.

Verri/ 31v / 2 lapsi/ksks
 
Minut voisi muuten myös lisätä listalle

29.5./Daiya/33/esikoinen

Väsymys on kyllä melkoinen. Mulla on vielä lisäksi ollut ihan kamalan stressaavaa nämä päivät plussan jälkeen ja oon nukkunut tosi huonosti kaiken stressin takia. Eikä melatoniiniakaan saa ottaa että saisi nukahdettua hieman helpommin :( Meillä raskaus on kyllä sinällään toivottu, mutta nyt ajoitus sattui vaan muista syistä hieman huonosti, mm. juuri olen käynyt ensimmäisessä haastattelussa uuteen työpaikkaan johon kovasti haluaisin. Että mitenhän senkin kanssa sitten... o_O
 
Heippa, täällä tänään 5+2. Tissit on vähä kipeet, mut mitää muita oireita ei ole. Pelkään et tää on taas (km 7/18) joku vähä sinnepäin raskaus ku viimeskään ei ollut mitään oireita. Miten teillä muilla viikolla 5, oliko jo pahoinvointia väsymystä ym? Tiedän et ne on yksilöllisiä, mut kysyn silti!
 
Viimeksi muokattu:
@RUSKA82 Mulla alkoi tässä raskaudessa pahoinvointi tuossa 5.viikolla, edellisessä muistaakseni 6.viikolla ja sitä ennen on aina ollu ihan oireetonta. En olis yhtään huolissaan! Sitä paitsi eihän tuota pahoinvointia edes kaikille tuu, ja raskaus on silti ihan normaali :)
 
Tervetuloa @Daiya!

Samoin @verri. Me ollaan näköjään saman ikäisiä, lasketut ajat lähekkäin ja sama sairaala. :D

@RUSKA82 toivotaan parasta, että olisi vain raskauteen liittyvää vuotamista eikä tarkoittaisi mitään huonoa. Minullakin jomotellut alavatsaa tänään ikävästi niin mielessä on kyllä pyörinyt, että meneekö taas kesken..
 
  • Tykkää
Reactions: verri
@Giina Niinpä! En osannut kyllä yhtään odottaa näin kovaa pahoinvointia, ensimmäinen raskaus meni ihan alussa kesken (kemiallinen raskaus), joten mitään oireita ei ehtinyt tulemaan.

Nyt tämän viikon loppuun sairaslomaa, täytyy kyllä katsoa pystyykö maanantaina menemään töihin...

Yritin tänään käydä ihan pikaisesti H&M:ltä hakemassa kuminauhavyötäröiset housut kun tuntuu, että kaikki normaalit housut puristaa ja ahdistaa mahan kohdalta. Eipä siitä reissusta mitään tullut kun menomatkalla jo jouduin pysähtymään autolla bussipysäkille oksentamaan, kerkesin sen 5 min olla kaupassa niin tosi huono olo ja oli pakko lähteä pois. Kotimatkalla taas oksut. :sick::sick:
No, palkinto on niin hyvä, että tätä jaksaa! Kun nyt vain menisi kaikki hyvin!

@RUSKA82 mulla oli myös viikolla 4 vähäistä ja viikolla 5 tosi runsasta vuotoa, olin ihan varma, että meni kesken mutta niin siellä ultrassa vaan sydän sykki ja vuotokin on nyt rauhoittunut sittemmin, eli voi olla myös ihan normaalia alkuraskauden vuotoa.
 
Mullakin kiinnostaa suvittaren lailla, että miten iso facebook ryhmästä on tulossa? Niin tekisi jo mieli liittyä, mutta pelkään, että siellä on tuttuja tai tutuntuttuja kun haluisin pitää koko homman salassa rakenneultraan asti. Ja itseäni ei hillittömän suuri ryhmä houkuttele.
@Tsiro ja @Suvitar89 myös sinä kysyit. En tiedä oletteko jo saaneet vastausta tai oletteko jo liittyneet fb-ryhmään, mutta siellä on tällä hetkellä 42 toukokuisen odottajaa. Ryhmä on siis melko pieni, eikä siitä mitään jättiryhmää tulekaan. Siellä oli keskustelua, että suljetaanko uusien ottaminen sitten, kun on kaikki on käyneet nt-ultrassa, mutta se jäi vähän avoimeksi.
 

Yhteistyössä