"..."
Tuskin tässä, kuten ei monissa muissakaan keskusteluissa, on vain yhtä oikeaa tapaa toimia. Me vamhemmat toimimme omien lastemme parhaaksi, pyrimme tekemään juuri heidän kannaltaan oikeita ratkaisuja. Keskustelu on hyväksi, mutta tarvitseeko se käydä aina siihen sävyyn, että on vain yksi oikea tapa? Elämä ei ole mustavalkoista, samoin kun me ihmisetkään emme koe ja tunne kaikki samalla tavalla.
vippp
[QUOTE="...";29543769]Tuskin tässä, kuten ei monissa muissakaan keskusteluissa, on vain yhtä oikeaa tapaa toimia. Me vamhemmat toimimme omien lastemme parhaaksi, pyrimme tekemään juuri heidän kannaltaan oikeita ratkaisuja. Keskustelu on hyväksi, mutta tarvitseeko se käydä aina siihen sävyyn, että on vain yksi oikea tapa? Elämä ei ole mustavalkoista, samoin kun me ihmisetkään emme koe ja tunne kaikki samalla tavalla.[/QUOTE]
Hyvin sanottu.
Itsekin syyllistyin tässä keskustelussa juurikin tuohon.
Ja onhan lapsiakin niin erilaisia samoilla vanhemmilla, toinen voi kestää sen ja toinen olla niin herkkä ettei kannata viedä.
Hyvin sanottu.
Itsekin syyllistyin tässä keskustelussa juurikin tuohon.
Ja onhan lapsiakin niin erilaisia samoilla vanhemmilla, toinen voi kestää sen ja toinen olla niin herkkä ettei kannata viedä.
miunmau
[QUOTE="Neela";29543509]Näin minäkin ajattelen ja olen jotenkin hämmentynyt näistä vastauksista. En tiedä onko tässä asiassa jotain alueellisia vaihteluja tms., mutta ei meilläpäin ole edes käsittääkseni tapana käydä vainajia katsomassa. Edes omat vanhempani, molemmat päälle 65v, eivät ole koskaan ruumista nähneet. Enkä kyllä lähipiiristä edes kovin monen ole kuullut sanoneen, että olisivat kuolleita käyneet katsomassa. Sen sijaan eräs työkaveri kertoi, että heidän suvussaan (en muista mistä päin hän on) on ollut tapana, että suvun naiset yhdessä "valmistelevat" vainajan; pesevät, pukevat jne. mitä siihen nyt kuuluu. Heidän suvussaan normaalia, meidän suvussa tuo olisi vähän friikkiä touhua.
Itse juuri pelkäisin, että lapsille jää muisto vain siitä kuolleesta ruumiista, sen sijaan että muistelisi sitä aikaa kun vainaja oli elossa. Ja sitten juuri tuo, että tietyssä iässä varmaan etenkin pojille ruumiin näkeminen voisi olla aika "cool" juttu, jolla voisi vähän kehuskella kaveripiirissä. Niin, kunnes sitten oikeasti se ruumis on siinä edessä ja tajuaa, mistä todella on kyse.[/QUOTE]
Itsekin olen miettinyt, että onko eri puolella Suomea eri käytäntöjä.
Meillä itä-Suomessa ollaan aina käyty katsomassa vainajaa kappelissa ennen hautajaisia. Jos vieraita on kovin pajon niin sitten vain lähimmät ovat käyneet.
Minä kävin mieheni ja 1-vuotiaan kanssa katsomassa isääni osastolla, kun hän oli ollut kuolleena noin 10 tuntia. Saimme olla keskenämme huoneessa puolisen tuntia.
Hautajaisissa myös isommat lapset 2- ja 5-vuotiaat halusivat käydä sanomassa heipat ukille. Vanhin oli tehnyt enkelipiirrustuksen, jonka laittoi ukin syliin ennen arkun sulkemista.
Tuosta jäi ihana muisto, kun saimme kaikki hyvästellä hänet.
Itse juuri pelkäisin, että lapsille jää muisto vain siitä kuolleesta ruumiista, sen sijaan että muistelisi sitä aikaa kun vainaja oli elossa. Ja sitten juuri tuo, että tietyssä iässä varmaan etenkin pojille ruumiin näkeminen voisi olla aika "cool" juttu, jolla voisi vähän kehuskella kaveripiirissä. Niin, kunnes sitten oikeasti se ruumis on siinä edessä ja tajuaa, mistä todella on kyse.[/QUOTE]
Itsekin olen miettinyt, että onko eri puolella Suomea eri käytäntöjä.
Meillä itä-Suomessa ollaan aina käyty katsomassa vainajaa kappelissa ennen hautajaisia. Jos vieraita on kovin pajon niin sitten vain lähimmät ovat käyneet.
Minä kävin mieheni ja 1-vuotiaan kanssa katsomassa isääni osastolla, kun hän oli ollut kuolleena noin 10 tuntia. Saimme olla keskenämme huoneessa puolisen tuntia.
Hautajaisissa myös isommat lapset 2- ja 5-vuotiaat halusivat käydä sanomassa heipat ukille. Vanhin oli tehnyt enkelipiirrustuksen, jonka laittoi ukin syliin ennen arkun sulkemista.
Tuosta jäi ihana muisto, kun saimme kaikki hyvästellä hänet.
nikitön
Meillä oli avoin arkku isomummin hautajaisissa ja kyllä mentiin katsomaan, isomummi oli hyvin rakas mun esikoispojalle niin hän halusi käydä katsomassa ja ikää oli silloin kuusi vuotta en nähnyt siinä mitään pahaa, eikä lapsikaan siitä traumoja ole saanut. Ruusun heitti vielä mummille kun arkku oli hautaan laskettu.
vippp
Ihan mielenkiinnosta: Oletteko koskaan kysyneet lapseltanne miltä tuo vainajan näkeminen on tuntunut ja mitä tunteita herättänyt?
vieraas
[QUOTE="Neela";29543249]En veisi. Se on aika kova paikka aikuisellekin, saati sitten lapsille. Voi olla, että lapset silkasta uteliaiasuudesta haluavat mukaan, mutta se tilanne voikin sitten olla yllättävän raju kun se oikea ruumis siinä edessä on. Ihan jo pelkät hautajaiset ovat meillä lapsille olleet kova paikka ja herättävät hurjasti kysymyksiä. En ole itse 40-ikävuoteen mennessä nähnyt kuollutta ihmistä, enkä tiedä haluanko koskaan nähdäkään. Minusta on outoa, että joku edes harkitsee vievänsä lapsensa ruumista katsomaan. Mutta jokaine perhe tavallaan, toki.[/QUOTE]
Kun et ole itsekään nähnyt niin siksi et veisi lastakaan. Kuolema on täysin luonnollinen asia. Kuvittelet vainajan olevan jotenkin kammottava. Itse olen sinua nuorempi ja nähnyt kymmeniä vainajia.
Kun et ole itsekään nähnyt niin siksi et veisi lastakaan. Kuolema on täysin luonnollinen asia. Kuvittelet vainajan olevan jotenkin kammottava. Itse olen sinua nuorempi ja nähnyt kymmeniä vainajia.
"Ilkku"
Minä asun Länsi-Suomessa, enkä nyt 4-kymppisenä ole vainajaa koskaan nähnyt. Isäni kuoltua kysyttiin, haluanko käydä katsomassa. En pelkää kuolemaa tai vainajia, enkä pidä asiaa tabuna, mutta en halunnut katsomaan. Näin isäni muutama tunti ennen kuolemaa ja se riitti minulle. En koe että olisin mitään menettänyt kun en kuollutta käynyt hyvästelemässä, eihän isää enää ollut. Minulle ei tullut mieleenikään, että olisi pitänyt lapset sinne viedä. On kuitenkin ihan ok jos joku kokee sen tarpeelliseksi itselleen, niin kaipa se hänen lapsilleenkin tarpeellista on.
lökhj
Veisin, jos kerran itse haluavat. Meidän lapset ovat nähneet molemmat isoisänsä. Ekalla kerralla iät 6v ja 3v. toisella kerralla ikähaitari 8-1v. Asia tuli konkreettisemmaksi ja molemmilla kerroilla vanhimmat lapset sanoivat, että ymmärtävät, kun olin sanonut etukäteen, että hautaan laitetaan ihmisen "kuoret". Kuolluthan näyttää juuri kuorilta, elämän kipinä on poissa. Sitten ei tarvitse miettiä, mitä hautaan laitetaan ja onko siellä hyvä olla.
[QUOTE="Neela";29543249]En veisi. Se on aika kova paikka aikuisellekin, saati sitten lapsille. Voi olla, että lapset silkasta uteliaiasuudesta haluavat mukaan, mutta se tilanne voikin sitten olla yllättävän raju kun se oikea ruumis siinä edessä on. Ihan jo pelkät hautajaiset ovat meillä lapsille olleet kova paikka ja herättävät hurjasti kysymyksiä. En ole itse 40-ikävuoteen mennessä nähnyt kuollutta ihmistä, enkä tiedä haluanko koskaan nähdäkään. Minusta on outoa, että joku edes harkitsee vievänsä lapsensa ruumista katsomaan. Mutta jokaine perhe tavallaan, toki.[/QUOTE]
Mistä voit tietää, että on kova paikka aikuisille? Itsehän et ole yhtäkään nähnyt.
Mistä voit tietää, että on kova paikka aikuisille? Itsehän et ole yhtäkään nähnyt.
"vieraana"
Olen nähnyt äitini kuolleena kahdesti, kun olin 7-vuotias. Ensin aika pian kuoleman jälkeen ruumishuoneella ja toisella kertaa laitoin kukat hänen rinnalleen arkkuun. Veljeäni en saanut nähdä, koska oli kuulemma sen verran pahassa kunnossa ja arkkukin oli kiinni koko ajan.
Eli veisin kyllä omat lapseni katsomaan kuollutta, jos he niin itse tahtovat. Edellyttäen, ettei ruumis ole huonossa kunnossa.
Eli veisin kyllä omat lapseni katsomaan kuollutta, jos he niin itse tahtovat. Edellyttäen, ettei ruumis ole huonossa kunnossa.
vierasa
[QUOTE="ihmettelen";29543558]Te jotka sanotte ettette ikinä halua nähdä vaivajaa niin miksi? Mitä te pelkäätte? Entä jos vainaja olisi vieras eikä ketään aiemmin tuttu, entä sitten?
Ellei vainaja ole joutunut esim onnettomuuteen ja siksi ruhjoutunut tms niin ei siinä ole mitään pelottavaa. Toki vainaja on erilaisen näköinen kuin elävä ihminen, mutta ei mitenkään pelottava. Kasvot ovat kalpoeammat ja yleensä vainaja on hieman pienemmän näköinen kuin elävänä. Mutta muuten ihan ihmisen näköinen.[/QUOTE]
Ei mua haittais tuntemattoman vainajan näkeminen, mutta en mä myöskään näe, että se olisi jotenkin tärkeä asia, että kaikkien tulee ainakin kerran elämässään nähdä ruumis. En siis ole lähdössä norkoilemaan kirkkoon hautajaisten aikaan, että jos pääsis kurkkaamaan jonkun ruumista Tuntemattoman ruumiin, jos näkisi niin todennäköisesti kyse olisi siitä, että olisin se, joka löytää ruumiin ja se ei tietystikään olisi kiva asia. Läheisiäni en halua nähdä kuolleina, sillä haluan muistaa heidät elävinä. Pappani ruumiin näkeminen tuntui olevan monelle aikuiselle miehellekin kova paikka, ehkä siitä johtuen ajattelen, että en halua ruumista nähdä.
Ellei vainaja ole joutunut esim onnettomuuteen ja siksi ruhjoutunut tms niin ei siinä ole mitään pelottavaa. Toki vainaja on erilaisen näköinen kuin elävä ihminen, mutta ei mitenkään pelottava. Kasvot ovat kalpoeammat ja yleensä vainaja on hieman pienemmän näköinen kuin elävänä. Mutta muuten ihan ihmisen näköinen.[/QUOTE]
Ei mua haittais tuntemattoman vainajan näkeminen, mutta en mä myöskään näe, että se olisi jotenkin tärkeä asia, että kaikkien tulee ainakin kerran elämässään nähdä ruumis. En siis ole lähdössä norkoilemaan kirkkoon hautajaisten aikaan, että jos pääsis kurkkaamaan jonkun ruumista
Tuntemattoman ruumiin, jos näkisi niin todennäköisesti kyse olisi siitä, että olisin se, joka löytää ruumiin ja se ei tietystikään olisi kiva asia. Läheisiäni en halua nähdä kuolleina, sillä haluan muistaa heidät elävinä. Pappani ruumiin näkeminen tuntui olevan monelle aikuiselle miehellekin kova paikka, ehkä siitä johtuen ajattelen, että en halua ruumista nähdä.
Vier
Ilman muuta ottaisin lapset mukaan, kun he vielä itse haluavatkin. Tilanne on kaunis ja rauhallinen, ei mitään pelottavaa. Ja kuolema yhtä luonnollista kuin syntyminen.
,*,*
[QUOTE="Neela";29543249]En veisi. Se on aika kova paikka aikuisellekin, saati sitten lapsille. Voi olla, että lapset silkasta uteliaiasuudesta haluavat mukaan, mutta se tilanne voikin sitten olla yllättävän raju kun se oikea ruumis siinä edessä on. Ihan jo pelkät hautajaiset ovat meillä lapsille olleet kova paikka ja herättävät hurjasti kysymyksiä. En ole itse 40-ikävuoteen mennessä nähnyt kuollutta ihmistä, enkä tiedä haluanko koskaan nähdäkään. Minusta on outoa, että joku edes harkitsee vievänsä lapsensa ruumista katsomaan. Mutta jokaine perhe tavallaan, toki.[/QUOTE]
Olen vienyt, pienetki ja siis veisin.
Yllä oleva teksti kuvaa hyvin nykymaailman tilannetta, jossa kyuolema on olevinaan mystinen ja salattava asia.Minä puolestani pidän epänormaalina ,jos ihminen ei täysikäänsä mennessä ole nähnyt kuollutta. MItä enemmän tietää, sen helpompi on asiaan suhtautua.
Olen vienyt, pienetki ja siis veisin.
Yllä oleva teksti kuvaa hyvin nykymaailman tilannetta, jossa kyuolema on olevinaan mystinen ja salattava asia.Minä puolestani pidän epänormaalina ,jos ihminen ei täysikäänsä mennessä ole nähnyt kuollutta. MItä enemmän tietää, sen helpompi on asiaan suhtautua.
"tellu"
[QUOTE="Ilkku";29543841]Minä asun Länsi-Suomessa, enkä nyt 4-kymppisenä ole vainajaa koskaan nähnyt. Isäni kuoltua kysyttiin, haluanko käydä katsomassa. En pelkää kuolemaa tai vainajia, enkä pidä asiaa tabuna, mutta en halunnut katsomaan. Näin isäni muutama tunti ennen kuolemaa ja se riitti minulle. En koe että olisin mitään menettänyt kun en kuollutta käynyt hyvästelemässä, eihän isää enää ollut. Minulle ei tullut mieleenikään, että olisi pitänyt lapset sinne viedä. On kuitenkin ihan ok jos joku kokee sen tarpeelliseksi itselleen, niin kaipa se hänen lapsilleenkin tarpeellista on.[/QUOTE]
No tiedä sitten siitä aluehommasta. Asun myös Länsi-Suomessa ja lapsesta asti on jokainen vainaja käyty hyvästelemässä. Toiset kappelissa ennen hautajaisia ja toiset on "veisattu" kotipihalla matkalla kappeliin. Läheiset tietysti heti kohta kuoleman jälkeen. Tähän ikään mennessä olen hyvästellyt ainakin yhden per vuosi ja tuskin tuo tahti ainakaan hidastuu kun vanhenee.
No tiedä sitten siitä aluehommasta. Asun myös Länsi-Suomessa ja lapsesta asti on jokainen vainaja käyty hyvästelemässä. Toiset kappelissa ennen hautajaisia ja toiset on "veisattu" kotipihalla matkalla kappeliin. Läheiset tietysti heti kohta kuoleman jälkeen. Tähän ikään mennessä olen hyvästellyt ainakin yhden per vuosi ja tuskin tuo tahti ainakaan hidastuu kun vanhenee.
Minä kävin hyvästelemässä oman isäni 9-vuotiaana, eikä kaduta.
Itseasiassa siitä viimeisestä jäähyväisestä alkoi vuosien surutyö ja voin sanoa, että se helpotti asian kanssa elämistä huomattavasti.
Anna lapsesi itse päättää haluaako käydä, tuon ikäinen on jo varmasti kykenevä sen päättämään itsekin.
Itseasiassa siitä viimeisestä jäähyväisestä alkoi vuosien surutyö ja voin sanoa, että se helpotti asian kanssa elämistä huomattavasti.
Anna lapsesi itse päättää haluaako käydä, tuon ikäinen on jo varmasti kykenevä sen päättämään itsekin.
halipupu harmaana
Meillä lapset kävivät hyvästelemässä kuolleen enonsa kaksi vuotta sitten eli olivat silloin 4v. ja 7v. Eno ei ollut silloin edes missään arkussa laitettuna, vaan ihan saman päivän aamuna oli kuollut ja oli vielä hoitokodin sängyssä. Kyllähän tuo nuorempi reagoi enon kuolemaan heräilemällä yöllä ja itkemällä usein, mutta ei se johtunut siitä että näki kuolleen ihmisen, vaan yleensäkin siitä, että lähiomainen kuoli ja se ajatus siitä, että itsekin voi kuolla oikeastaan ihan koska vaan tuli todella lähelle. Mun veli eli lasten eno kuoli syöpään 30-vuotiaana, joten lapsetkin tajusivat ettei kuollut vanhuuteen ns. luonnollisesti, vaan liian aikaisin.
Joten kyllä minä ap ottaisin lapset mukaan, jos itse haluavat ja pääseehän siitä sitten poistumaan, jos ei hermot kestä. Riippuu myös aika paljon siitä kuinka kauan kuolemasta on, miltä ruumis näyttää, itse olen nähnyt vain vastakuolleita eikä se oli kovin paha, mutta ajatus siitä ettei sitä ihmistä enää ole tässä maailmassa on se pahin, mutta kyllä siihenkin tottuu, kun ei ole muutakaan vaihtoehtoa.
Joten kyllä minä ap ottaisin lapset mukaan, jos itse haluavat ja pääseehän siitä sitten poistumaan, jos ei hermot kestä. Riippuu myös aika paljon siitä kuinka kauan kuolemasta on, miltä ruumis näyttää, itse olen nähnyt vain vastakuolleita eikä se oli kovin paha, mutta ajatus siitä ettei sitä ihmistä enää ole tässä maailmassa on se pahin, mutta kyllä siihenkin tottuu, kun ei ole muutakaan vaihtoehtoa.
vieras*
[QUOTE="Neela";29543249]En veisi. Se on aika kova paikka aikuisellekin, saati sitten lapsille. Voi olla, että lapset silkasta uteliaiasuudesta haluavat mukaan, mutta se tilanne voikin sitten olla yllättävän raju kun se oikea ruumis siinä edessä on. Ihan jo pelkät hautajaiset ovat meillä lapsille olleet kova paikka ja herättävät hurjasti kysymyksiä. En ole itse 40-ikävuoteen mennessä nähnyt kuollutta ihmistä, enkä tiedä haluanko koskaan nähdäkään. Minusta on outoa, että joku edes harkitsee vievänsä lapsensa ruumista katsomaan. Mutta jokaine perhe tavallaan, toki.[/QUOTE]
Mistä voit tietää sen olevan kova paikka aikuiselle, kun et ole itse nähnyt.
Yhtä hyvin se voi olla rauhallinen ja kaunis jäähyväistenjättö.
Mistä voit tietää sen olevan kova paikka aikuiselle, kun et ole itse nähnyt.
Yhtä hyvin se voi olla rauhallinen ja kaunis jäähyväistenjättö.
vierass
Meidän lapset oli hautajaisissa, missä oli arkku auki. Eipä tuosta kenellekään ole traumoja jäänyt.
"Neela"
Itselleni olisi kova paikka nähdä joku todella läheinen elottomana, mieluummin säilytän "elävän" muiston mielessäni. Ja nopeana pikagalluppina tuossa mieheltä ja parilta muultakin aikuiselta kysyin asiaa, ja he eivät myöskään mielellään vainajaa menisi katsomaan. Ajatus vieraasta vainajasta ei ole itselleni niin paha, mutta en kyllä toivo kenekään ruumiiseen törmääväni missään tilanteessa.
Minusta on hassua, että jonkun mielestä on lähestulkoon välttämätöntä ihmiselle, että ruumista pääsee katsomaan, jonkun mielestä oli ihan kamalaa ajatus, että omat lapset eivät aikuisikään mennessä olisi nähneetkään kuollutta. Minusta on taas ikävä ajatus, että joku JOUTUU läheisensä näkemään kuolleena. Näin me olemme erilaisia. Ja kuten sanottu, en pidä kuolemaa tabuna, vaan täysin luonnollisena elämään kuuluvana asiana, mutta siltikään en pidä mitenkään välttämättömänä ruumiin näkemistä omin silmin.
Olivat 4v ja 6v nähdessään ukkini arkussa. Turha mystifioida kuolemaa, ei se ole traumaattinen näky, vaan hyvästit joka hyödyttää omaisia surutyössä. Lapset olivat 9v ja 7v nähdessään reaktioni yllättävään suru-uutiseen pikkuveljeni menhdyttyä. En peitellyt mitään, mutta keskustelimme paljon.
Meillä kuolema on lopullinen ja siksi ainut elämämme niin arvokas.
Meillä kuolema on lopullinen ja siksi ainut elämämme niin arvokas.
vieras*
[QUOTE="Neela";29544490]Itselleni olisi kova paikka nähdä joku todella läheinen elottomana, mieluummin säilytän "elävän" muiston mielessäni. Ja nopeana pikagalluppina tuossa mieheltä ja parilta muultakin aikuiselta kysyin asiaa, ja he eivät myöskään mielellään vainajaa menisi katsomaan. Ajatus vieraasta vainajasta ei ole itselleni niin paha, mutta en kyllä toivo kenekään ruumiiseen törmääväni missään tilanteessa.
Minusta on hassua, että jonkun mielestä on lähestulkoon välttämätöntä ihmiselle, että ruumista pääsee katsomaan, jonkun mielestä oli ihan kamalaa ajatus, että omat lapset eivät aikuisikään mennessä olisi nähneetkään kuollutta. Minusta on taas ikävä ajatus, että joku JOUTUU läheisensä näkemään kuolleena. Näin me olemme erilaisia. Ja kuten sanottu, en pidä kuolemaa tabuna, vaan täysin luonnollisena elämään kuuluvana asiana, mutta siltikään en pidä mitenkään välttämättömänä ruumiin näkemistä omin silmin.[/QUOTE]
Mieluiten näkisin isäni edelleen elossa, kyse vain ei ole siitä mitä tekisin mieluiten.
Jos lapset itse haluavat hyvästellä niin ottaisin heidät mukaan. Kukaan ei pakota tekemään yhtään mitään, itse haluan läheistäni kunnioittaa ja hyvästellä. Miksi ihmeessä menisin vierasta vainajaa katsomaan?
Minusta on hassua, että jonkun mielestä on lähestulkoon välttämätöntä ihmiselle, että ruumista pääsee katsomaan, jonkun mielestä oli ihan kamalaa ajatus, että omat lapset eivät aikuisikään mennessä olisi nähneetkään kuollutta. Minusta on taas ikävä ajatus, että joku JOUTUU läheisensä näkemään kuolleena. Näin me olemme erilaisia. Ja kuten sanottu, en pidä kuolemaa tabuna, vaan täysin luonnollisena elämään kuuluvana asiana, mutta siltikään en pidä mitenkään välttämättömänä ruumiin näkemistä omin silmin.[/QUOTE]
Mieluiten näkisin isäni edelleen elossa, kyse vain ei ole siitä mitä tekisin mieluiten.
Jos lapset itse haluavat hyvästellä niin ottaisin heidät mukaan. Kukaan ei pakota tekemään yhtään mitään, itse haluan läheistäni kunnioittaa ja hyvästellä. Miksi ihmeessä menisin vierasta vainajaa katsomaan?
halipupu harmaana
Parivuotias onkin vielä liian pieni ymmärtämään tuollaisia asioita ja näkee painajaisia monista muistakin asioista helposti.