Helmikuun helmet 2017 *heinäkuussa*

Wuf
äitiysvaatteista: itse olen tykästynyt myös h&mn vaatteisiin ja kuopuksen aikaiset vaatteet onkin onneksi tallella niin ei kaikkea tarvitse ostaa. Vielä en ole mammavaatteisiin siirtynyt mutta normifarkut ei päälle enään mene mutta kesällä harvemmin farkkuja käytän.

Kertomisesta : Tällä hetkellä vain siskoni ja hänen puolisonsa ja yksi kaverini, jonka häihin olen menossa kuukauden päästä, tietävät ja lopuille kertotaan sitten nt ultran jälkeen.

Oireista: Pahoinvointia on edelleen ja kestää lähes koko päivän. Ainut jolla sen saa edes vähän helpottamaan on sipsien napostelu. Kunnon ruokaa pystyn syömään vasta illalla kun olo on parempi.
Maha on turvonnut jo reilusti ja rinnatkin jo saaneet hieman lisää kokoa. Saa nähdä paljon on ekassa neuvolassa paino noussut kun se on vasta ensi viikon perjantaina.
Itkuherkkyydestäkin joku puhui. Täältä löytyy myös jo sitä. Vähänkin surullinen tai muuten vaan tunteellinen kohta jossain ohjelmassa niin johan alkaa silmät kostumaan.
Ja viimeisenä mutta ei vähäisimpänä oireena on väsymys. Voisin nukkua kellon ympäri, toki asiaan vaikuttaa myös tuo 1v4kk poju joka herättelee mua moneen kertaan yössä. poju itse ei herää kuin pari kolme kertaa, mutta herään todella herkästi joten kaikki kitinä ja natina saa mut hereille :(

Wuf ja Etana 7+3
 
19.2. / Kerttu89 / 27 / ulkomailla / 1. lapsi

Täällä liityn keskusteluun! Ekaa vauvaa odotellaan syntyväksi helmikuussa, mutta tuo laskettuaika on vasta oma arvailu. Tämän viikon torstaina vasta päästään ekaa kertaa neuvola- ja lääkärikäynnille. Täällä antoivat ajan vasta kun ollaan viikolla 9. Kovasti on ollut pitkiä viikoja tässä odottaa, mutta vihdoin torstaina asiasta tulee jotenkin konkreettisempi sen ultran myötä ❤
 
On varmaan ihan yksilöllistä mikä auttaa kenelläkin pahoinvointiin, mutta itse olen huomannut kylmien syömisten menevän helpommin alas. Esim. Paistopisteen tuotteet ja vanilja jäätelö ihan ykkönen. Myös jogurtit, rahkat ja viilit uppoo hyvin. Myös ruokailussa maidon juonti helpottaa ja sitä voisinkin juoda varmaan litran kerralla.

Onko teille tullu vielä jotain mielitekoja? Itsellä on nyt pari päivää tehny kovasti mieli kermakakkua.

Kerroin jo aiemmin, että keitetyt kasvikset ovat alkanu ällöttää mua ja tänään työpaikan lounaalla huomasin, ettei se ole todellakaan helpottamassa. Niiden haju ja pelkkä ajatus niistä saa etovan olon. Kasvikset olis terveellisiä syödä, mutta ei voi syödä nii sitten ei voi. (n) :unsure:
 
Wuf täällä kans väsymystä havaittavissa. Töissä tuntuu, ettei jaloissa voimat riitä kävelemiseen ja illalla ei unta tarvitse odotella. Mies jo on maininnutkin asiasta, ettei minua voi jo niin aikaisin nukuttaa vaikka olisin vapaa päivänä nukkunut päivälläkin.
 
Väsymys täälläkin välillä aivan kamala! Osa päivistä on ihan ok, mutta esim. tänään on ollut aivan mahdotonta pysyä hereillä ja olo on muutenkin tosi uupunut. Aamulla jaksettiin sentään käydä 1,5h kävelyllä miehen kanssa, mutta aikalailla sen jälkeen olikin otettava parin tunnin päiväunet ja koko loppupäivä meni jotenkin kanttuveks-olotilassa. Mälsää kun tekis mieli liikkua ja puuhastella varsinkin kun ollaan lomalla, mutta kun ei vaan jaksa :(
 
Väsymys ja tämä huono olo vähän latistaa tätä viimeistä kotiäitikuukautta. Harmittaa lapsen puolesta kun äiti on niin kiukkunen, väsynyt ja huonovointinen ettei oikein omalla pihalla oloa kummempaa jaksa. Syksyllä jos olot helpottaa, niin täytyy ottaa viikonloppuisin vähän takaisin tätä menetettyä aikaa ja keksiä kivaa tekemistä. Enää reilu 3 viikkoa, niin 12 viikkoa täynnä, niin eikös sillon pahoinvoinnin pitäs alkaa helpottaa.. ?
 
No niin, nyt se on iskenyt minuunkin; ruokahimot!
Suoraan sanoen, en ole aikaisemmin ymmärtänyt ruokahimoja, joita joillekin syntyy raskauden myötä. Esikoisen kohdalla ei mulla tällaisia ollut. Nyt kuitenkin himoitsen suolaa. En siis suolaa purkista, mutta suolaisia makuja. Eilen menin töiden jälkeen kauppaan ja hyvä, että ehdin kaupasta ulos, kun piti avata minisipsipussi. Yleensä en juuri IKINÄ osta sipsejä :LOL: Ainoastaan ehkä juhannukseksi. Tälläkin hetkellä haaveilen pizzasta tai pastasta, jonka päälle voisin ripotella herbamarea :p... Tai merisuolalla maustettu riisikakku ja päällä tomaatti, avokadoa ja herbamarea...
 
Mulla ei ole ollut mitään yhtä selvää himoa mihinkään.. ehkä mullakin paremmin menee suolainen kuin makea :) Eilen kyllä teki mieli näkkäriä, mutta sen oksentaminen oli niin kamalaa, että ruokavalio ja himot täytyy kyllä jatkossa sovittaa helposti oksennattaviksi :sick: nyt oksennan vähintään aamuin sekä illoin hyhyh...

Eilen kävin ekaa kertaa neuvolassa ja tosi mukava nainen oli vastaanottamassa :) Jännitys hävisi jo ensivaikutelman jälkeen. Melkein kaksi tuntia juteltiin ja en ois arvannut, että ihan noin paljon paperia tulee sieltä kotiin :D toisaalta ihan hyvä vaan! Sit jännäsin vähän tota painoa, kun viimeeks käyny vaa'alla alkuvuodesta ja tässä välissä ollut liikuntakiellossakin muutaman kuukauden, mutta paino olikin sadalle grammalleen sama HUH helpotus :ROFLMAO: eikä tullut tällä kertaa saarnaa, vaikka bmi heittääkin lievästi lihavan puolelle :D

Cicada ja pieni pipu 8+4
 
Mielitekoja täälläkin suolaisen suhteen! Nachoja ja pasteijoita on mennyt mitä en normaalisti ikinä syö Myös silliä perunoiden kera teki eilen mieli! Mies vaan naureskelee näille mun muuttuneille ruokatottumuksille Etovaa oloa on nyt viikon ajan alkanut olla, mutta oksentaa ei ole tarvinnut. Säännöllisellä syömisellä näyttää pysyvän olo kurissa
 
Minut voi jättää pois listalta.
Kesken meni, mutta tyhjennyslääkkeet sain tänään vielä ultrasta mukaan että kohtu tyhjenis kunnolla. Kai mun on sitten siirryttävä sinne keskenmenon jälkeen kuumeilevien ketjuun! Hullua, en olis uskonut että ensimmäisestä mahdollisuudesta raskaudun, enkä sitten enää että vois mennä kesken, mutta niin vaan molemmat tapahtui. Tätä osasin jo aiempien ultrien ja viikonlopun vuotojen jälkeen odottaa ja on ehtinyt käsitellä, joten mieli on yllättävän positiivinen. Seuraavaksi meille aletaan toivoa ja haaveilla kesävauvaa :love:

Onnea kaikille muille odotukseen!
 
  • Tykkää
Reactions: Annamai
Minut voi jättää pois listalta.
Kesken meni, mutta tyhjennyslääkkeet sain tänään vielä ultrasta mukaan että kohtu tyhjenis kunnolla. Kai mun on sitten siirryttävä sinne keskenmenon jälkeen kuumeilevien ketjuun! Hullua, en olis uskonut että ensimmäisestä mahdollisuudesta raskaudun, enkä sitten enää että vois mennä kesken, mutta niin vaan molemmat tapahtui. Tätä osasin jo aiempien ultrien ja viikonlopun vuotojen jälkeen odottaa ja on ehtinyt käsitellä, joten mieli on yllättävän positiivinen. Seuraavaksi meille aletaan toivoa ja haaveilla kesävauvaa :love:

Onnea kaikille muille odotukseen!
Voimia oikein paljon! :unsure:
Pelkäsin näin käyvän. Kuulosti niin kovin samanlaiselta tapaukselta, kuin oma keskenmennyt raskaus.
Toivottavasti pääsette pian yrittämään uudestaan ja saatte sen halutun lopputuloksen!
 
  • Tykkää
Reactions: Summer2
Täältä surun keskeltä huonoja uutisia. Taitaa mennä pieni ihmisen alku samalla kun ukkikin. Eilen alkoi rusehtava valkovuoto ja tänään tuli verta ja hyytymä pönttöön veskissä käydessä. Kävin verikokeet antamassa josta katotaan HCG-arvot mutta tällä hetkellä ei hyvälle näytä eikä tunnu. Mulla on ollu pitkin raskautta sellainen "paha aavistus" ja nyt ne taitaa käydä toteen. Taitaa tulla rankka kesä tästä. Tsemppiä kaikille muille!
 
Tulin vain kuokkimaan ja lukemaan tekstejä tuolta keskenmenon jälkeen kuumeilevista.

Ihanaa nähdä, että piinamiina ja Bettinah ootte jo noin pitkällä ja ootte ihanan pahoinvoivia :love: Mua alkoi ihan itkettää teidän puolesta :LOL:

Tsemppiä kaikille helmikuisille ja nauttikaa! :)
 
Heipä hei. Ajattelin jospa nyt ilmoittautuisi taustalta kun pari viikkoa sitten löytyi viikkoja vastaava alkio voimakkaan sykkeen kanssa. Ja nyt viikon verran löytänyt jo omalla dopplerilla pienen sykkeen.❤
4 km taustalla. Rv 15+5, 10+ (menehtynyt jo aiemmin) 8+ oli kohdunsisäinen ja ulkoinen samaan aikaan. Sekä spontaani km 7+.
Ollaan yritetty tätä kuopusta 1/13 lähtien eli jospa se nyt onnistuisi.

9.2.17/Theran/neljäs (pahoittelut kännyllä en saanut värejä)
Rv 9+5
 
Viimeksi muokattu:
Pahoittelut ja isot voimahalit menetyksen kohdanneille! :(

Täällä ei mitään erityisiä himoja oo ruuan suhteen. Paitsi että välillä ruokahalu on ihan pohjaton ja mikä vaan menee. Välillä taas ei meinaa maistua sit mikään... Nyt en oo oksennellut mutta etoo kyllä pitkin päivää. Kahvi edelleenkään ei maistu. Vihreää teetä saattaa juoda vähän. Mulla oli kuopuksesta tuo kauhea suolasen himo, mistä muutamat omalla kohdallaan mainitsi, makea taas inhotti.

Väsymys on ihan kauhee :eek: Pitkin päivää silmät painuu väkisin kiinni ja torkahtelen istualleni sohvalle... Tarttisin ehottomasti päikkärit puoliltapäivin, mutta minkä teet... Pienet hoitolapset nukkuu samaan aikaan päikyt ku oma kuopus, joten sillon olis mahdollista nukkuu itekkin mutta kun on myös 5v hoitolapsi joka ei nuku ollenkaan :( Päivät tuntuu ihan kauheen raskailta, illoista puhumattakaan. Astianpesukoneen tyhjennyskin tuntuu ihan ylivoimaiselta tehtävältä. Ja mies on koko viikon reissussa joten yksin pitää koko huusholli jaksaa huolehtia. ... huoh. .
 
Onko muilla ollut ikävä saunasiideriä varsinkin näiden nättien kesäillan tullessa? (n) Itse olisi ihana juoda juuri jäähyillä se yksi siideri ja sen takia mietinkin, että jos kaupasta kokeilisi niitä alkoholittomia siidereitä silloin tällöin :sneaky:
 
Pahat enteet olivat totisinta totta. Hcg-arvo oli enää 3000 kun näillä viikoilla sen pitäisi olla korkeimmillaan. Vuoto on myös yltynyt, samoin kivut. Näihin fyysisiin kipuihin voi onneksi ottaa buranaa, mutta särkynyttä sydäntä se ei korjaa :(
Menen huomenna vielä ultraan mutta minut voi poistaa listalta. Tsemppiä kaikille odotukseen.
 
Ihana vauveli vanhalle :love:

Voimia tyyppinen <3

Mulle ei ruoka maistu. Vain roskaruoka olisi hyvää mutta enhän mä voi sitä syödä koko alkuraskautta:ROFLMAO: eikä mieskään katso hyvällä. :LOL: No en syönyt koko päivänä kunnes sitten tuossa klo 23 jälkeen tuli syötyä hesemättöä :ROFLMAO: ja nyt hereillä vielä ja onnellisena kun sain syötyä. Väsyttää kyllä kovasti mutta nukuin aamullakin pitkään kun kerran siihen oli mahdollisuus.
 
  • Tykkää
Reactions: Vauveli vanhalle
Voimia tyyppinen ja Summer2!

Olen seurannut ketjua taka-alalta ihan alusta asti, mutta en ole tohtinut kirjoittaa mitään. Alkuraskaus on ollut henkisesti hyvin raskas vuotojen takia (syyksi löytyi etinen istukka), ja pelko keskenmenosta on elänyt koko ajan. Dopplerin ostaminen helpotti hiukan pelkoja.

Mulla l.a. olisi 30.1., mutta mieluummin tulisin tänne.
Tänään rv11+2. Raskaus alkoi 6.ivf 1.passista. Taustalla on yksi onnistunut raskaus (icsi-poika nyt 2v), kaksi kohdunulkoista ja yksi varhainen keskenmeno viime kesältä.
Viikon päästä olisi nt-ultra, koitan antaa itselleni luvan nauttia tästä, jos kaikki on hyvin!

Hipsuli90, isoissa marketeissa ja joskus alkossakin on ihan hyviä alkoholittomia! Meidän lähiprismassa on ihan hyväkin valikoima. Oma suosikki on Stowford Press, siinä on 0,5% mutta yksittäisenä saunasiiderinä silloin tällöin menee ihan hyvin.


Tuba 11+2
 
  • Tykkää
Reactions: Hipsuli90
Voi kurjuus, kuinka nyt tulee ikäviä uutisia :cry:
Omat epäonnistuneet raskaudet nousevat sitä myötä mieleen. On se lapsen alulle saattaminen ja syliin saaminen vaan mielestäni niin iso ihme. Pienen pienistä soluista syntyy ihmistaimi, jonka solut tietävät mistä kasvaa käsi ja mistä nenä. Minusta jokainen uusi pieni ihminen on suuri IHME. Enkä tarkoita tällä mitään jeesus-kamaa (vaikka siis kukin saa uskoa, mihin haluaa.)

Tsemppiä teille!
 
  • Tykkää
Reactions: Helminhelmi

Yhteistyössä