Kolmannen kuumeilua <3

Kukkuu =)

Liitympä minäkin tänne kuumeilemaan! Meillä kolmonen kanssa haaveissa, tosin ajatuksella tulee jos tulee eikä tekemällä tehdä.... Lapset -11 ja -12 joten nyt onkin vähän enemmän ikäeroa tiedossa.

Pillereiden lopetuksen jälkeen sain odotella menkkoja useamman kuukauden ja nyt ne onneksi vihdoin olivat ja nyt olisi menossa kp24. Kuviteltuja oireita löytyy jo, mm. tissit on hieman pinkeät, närästää ja turvottaa ja piereskelen kuin sika :LOL: ehkä parin päivän ajan jotain outoa alavatsan seudulla ja pieniä nipistyksiä/kramppeja. Luultavasti vain eteilevät menkkoja. Eka muksu tärppäs ekasta kierrosta eikä edes kuukautisia kerennyt tulla kun plussa pärähti testiin, silloin en kerennyt edes kuumeilla kun en olettanut sen tapahtuvan ennen kuin ois edes yhdet menkat tulleet. Silloin muistan tissien olleen aivan jäätävän kokoiset jo ennen plussaa! Toista odoteltiin 4kk. Siinä en muista erityisemmin oireita olleen muuta kuin yksi ilta söin jätti iltapalan ja sen jälkeen meni puoli tuntia ja oli aivan järjetön nälkä. Siitä aavistelin olevani raskaana. Ekassa raskaudessa yösyöminen ja tauoton nälkä oli yksi isoin oire alussa, mutta vasta plussauksen jälkeen. Taustalla endometrioosi...

Jännäillään (y)
 
Kolmannen haaveilu päässyt kunnolla eteenpäin, nimittäin kierukanpoisto tapahtui viime viikolla! Menkat alkoikin sit mukavasti heti tällä viikolla. Tästä nyt sit vaan seuraamaan kuin kierto tasaantuu ja milloin nappaa :D Tiedossa siis kyllä jo iha kunnolla vauvantekohommia :D
 
Täällä uusi kolmannen kuumeilija ilmoittautuu Vauvakuume ollut jo 1,5v. joten ihanaa, kun viimein yritys aloitettu. Menossa nyt yk1, dpo6 ja mietin jo milloin sitä alkaisi testaileen...Tilasin first response testejä, joilla voi olla mahdollista saada tulos jo 6 pv ennen menkkojen alkamista, toki virhemarginaali isompi, mutta ei haittaa!
 
Minäkin voisin liittyä tänne :) Meillä lapset -08 ja -11 ja nyt haaveillaan kolmannesta. Huhtikuusta ollaan kolmosta toivottu ja plussan sainkin nopeasti toukokuun lopussa. Raskaus päättyi keskenmenoon 10+ viikoilla, syyksi epäiltiin traumaattista stressireaktiota, jonka sain kun isäni kuoli yllättäin ja olin itse paikalla todistamassa tapahtumaa. Tunteiden vuoristorata on ollut melkoinen tässä muutaman viime kuukauden ajan, mutta yritetään ajatella elämää eteenpäin ja toivoa uutta raskautta, joka sitten päättyisi onnellisesti.
Keskenmenon jälkeen kierto meni aivan sekaisin, joten raskautuminen on ollut miltei mahdotonta. Ehkä se tästä tasaantuu pikkuhiljaa..
 
Liityn joukkoon jos sopii :)
Kolmannesta haaveiltu jo useampia vuosia ja pitkällisen pehmittämisen jälkeen sain miehen mukaan :sneaky:
Pillerit jätetty ja kp 20 ekaa yrityskiertoa menossa -saa nähdä miten pitkä "kierto" tästä tulee, mulla on aiemmin ollut taipumus pitkään palautumisaikaan pillereistä eli yritän olla intoilematta vielä liikoja. Mutta miten sitä osais olla intoilematta? Täällä on kateltu jo vaunuja ja äitiysrahaa laskettu Kelan sivuilta... Mites teillä muilla, lähteekö koskaan mopo keulimaan?
 
Olipa kiva palata lueskelemaan kun tänne on tullut uusia kuumeilijoita ja jollakulla tärpännytkin jo! Oma kuume senkuin pahenee. Olen hurjan onnellinen näistäkin lapsista ja tunnen että olen saanut kaikkea toivomaani. Silti kolmannesta lapsesta on tullut sellainen kaipuu, kaipaus vielä kerran tuntea se kaikki. Raskaus. Synnytys. Vauva-arki. Ja se kaipaus tuntuu ihan fyysisesti, oikein rinnassa asti. Mies on kuunnellut oikein kivasti tuskaani tällä kertaa kun aiemmin ei ole saanut edes puhua asiasta. Olemme siinä kohtaa asian kanssa että hän ilmoittaa syksyn aikana jääkö lapsilukumme kahteen vai yritetäänkö kerran vielä. Jännittäkää kanssani! ;)
 
No ehkäpä mäkin voisin hypähtää tähän mukaan.
Itsellä on 2 lasta edellisestä liitosta jotka jo koululaisia. Miehelle lapsi olisi ensimmäinen. Kuitenkin hän oli se, jota piti pehmittää vauva-ajatukseen =). Tässä on mennyt reilu puoli vuotta tjot- meiningillä, mutta nyt kun mieskin saatu enemmän asiasta innostumaan, uskallan itsekin kunnolla aloittaa kuumeilun. Ikää vaan on jo kohta 40 ja aikaisemmin samantien raskautuneena oli hiukan yllätys että kuukaudet kuluvat eikä mitään tapahdu..Hiukan alkaa jo pelottaa, että tuliko tämä nyt liian myöhään eikä mahdollisuuksia kolmoseen ja yhteiseen lapseen nykyisen miehen kanssa ole...Onko minusta/meistä hoitoihin jos lasta ei ala kuulumaan...
 
Tänää tutustuin sitten näihin ovulastiotesteihin. Sain niitä mun pomolta, jotta nappaisi mahdollisimman pian :) aikaisemmin en oo koskaan niitä kokeillut mutta nyt halusin varmistaa kierukan jälkeen et kroppa alkaa toimii. Ja niihä se alko toimii! Nyt on kuulkaa kännykässä kalenteri mihi merkata menkat, mikä ilmoittaa ovulaatiot ym. Oha menny kunnon varustelu harrastamiseksi :p noh, lupasin maksaa miehelle auton maalauksen jos saan kolmannen. Eli luovuttaa mielellään kyl nesteitä ja harjoittelee mun kanssa :D mites ne kaiken maailman lyhenteet menikään näissä oviksien ja plussien odottelussa?
 
Hei mincha, mistä tuollaisen pomon saa joka on noin innokas edistämään sun raskautumista? Mullakin ois tarvetta...

Toivotaan että keijunkaisen ja muidenkin miehet lämpenee mahdollisimman pian! Meilläkin tosiaan kesti useamman vuoden mutta onneksi nyt on mies ihan kiitettävästi mukana. Vähän yritän kyllä rajoittaa mun vauvavouhotusta ettei väsy mun juttuihin liikaa - eikä muista mitään negatiivista vauvavuosista mikä voisi johtaa perääntymiseen. Leave well alone siis :whistle:

Arvatkaa kuka testasi negan kp 23? Joo, tiedetään, ei mitään järkeä. Mutta kun oli koko viikon alamaha ihan tärinäarka ja muistelin vastaavaa olleen aiemmin alkuraskaudessa... No, nyt elättelen toiveita että kyse olis oviksesta. Toinen vaihtoehto taitais olla pissatulehdus, mulla varmaan se tavallisempi syy alamahakivuille :mad: Olis kyllä niin hienoa jos jo ovuloisin! Senpä näkee sitten jos 2 vkon kohdalla vuoto alkaa. Ovistestejä ei varmaan auta tällaisen megakiertoihin taipuvaisen ihan heti ottaa käyttöön.
 
Kiva että täällä muita samassa tilanteessa =) .

Sokeripala, et ole ainoa aikaisin testaava.. Itse myös testasin negan kp21. Ihan typerää testin tuhlausta....Nyt on kp23 ja vatsa alkaa jo oireilemaan menkkamaisesti..

Nyt sitten olisi kunnon yritys lähdössä käyntiin. Ovista olen testannut kyllä jo useita kuukausia, mutta nyt sitten pitää miettiä muitakin juttuja... Vitamiineja, painon pudotusta ja mitä vielä keksisi.... :D:D
 
Jee, täällä on muitakin malttamattomia testaajia :) mä aloitin testauksen jo viikko ovulaation jälkeen ja negaa tietenkin joka päivä näytti, plaah...Ensimmäinen yrityskierto päättyi sit menkkojen alkamiseen pari päivää ennen aikojaan (säännöllinen 26pv kierto) ja nyt elellään kp2. Pettynyt olo, kun aikaisemmin lapset ovat saaneet alkunsa ensimmäisellä kerralla......Parempaa onnea teille muille, jotka elelette nyt jännittäviä aikoja ja piinapäiviä, tulkaahan kertomaan kuinka kävi!!
 
Ai ettien että. Tänään on hyvä päivä. Ostin sen sairaan kalliin kahta hormonia mittaavan CB:n digitestin ja päätin heti testata. Sain elämäni ensimmäisen ovisplussan, tai siis hymynaaman. :D
Mä en nyt oikein tiedä miten päin tässä olis, itkiskö vai nauraisko. Mä oon 4 kiertoa tikutellu ovista halpistesteillä ja kuten edellä näkee, en oo kertaakaan bongannu niillä ovista. Olin siis ihan varma etten edes ovuloi. Jotain toivoo tähän vauvakuumeiluun. :love:
 
Hienoa ouzeii, nyt vaan peitot heilumaan ja sitten jännäämään miten käy, toivottavasti tärppää! Kohta vois itsekin alkaa odottelemaan ovista, jos tulis ennen kp14,kun tuo viime kierto oli poikkeuksellisen lyhyt jostain syystä...viimeistään kuitenkin lauantaina pitäis munasolun irrota, mulla on niin kauheet oviskivut että huomaamatta ei kyllä jää...
 
Moikka kaikille! :) Pakko liittyä mukaan, jos vaan sopii, sen verran tohkeissani tästä projektista. Meillä on 1- ja 2-vuotiaat tytöt (-13 ja -15) ja nyt kolmonen on saanut luvan tulla pitkän (jos nyt näin voi sanoa näillä ikäeroilla) harkinnan jälkeen. Nämä edelliset raskautumiset oli hyvin erilaisia; ensimmäistä yritettiin 2,5 vuotta ja toinen tulikin yllättäen heti kun lupa oli annettu, joten saa nähdä miten nyt. Ovisplussan sain (vasta) kp25 ja nyt on dpo2. Tsemppiä teille kaikille! :)
 
  • Tykkää
Reactions: ouzeii ja Hipiti
Mukaan minäkin!;) Kolmatta yritetään ja yk4 menossa. Lapset -06 ja -09, ja kaamea vauvakuume :love: kierto menossa 26/30.. hätäpäissäni tein jo testin kun oli niin "hyvä fiilis" tästä.. puhdas nega tehtynä siis 25/30..:cautious:
 
Täällä kolmosta yritetty jo 14kk. Esikoinen on syntynyt -04 ja kuopus -08. Molemmat saanu alkunsa ekasta yrityksestä. Olen aika ihmeissäni siitä ettei vielä ole tärpännyt. E-pillereiden jälkeen elimistö ei oikein ole toiminut kunnolla. Tutkimuksissa löytyi ovulaatiohäiriö. Nyt on menossa toinen clomifen kierto. Ultrassa näkyi kp11 kaksi follia noin 11.9mm kokoisia. Ovisplussa tuli kp13 joten saa nähdä ehtivätkö follit kypsyä tarpeeksi. Tänään dpo 5. Luultavasti ei ole taaskaan tärpännyt...
 
Mäki tuun tänne myös :)
Lyhyesti siis: syöny minipillereitä 4v jonka johdosta menkat jäi pois kokonaan.. kuitenki jos unohdin ottaa parina päivänä niin heti alko tiputtelu. Nyt lopetin pillerit n 3vk sitten ja ei tietoakaan menkoista (n) ärsyttävää ko ei pääse ees yrittään kunnolla.. toiveissa olis siis kolmonen ens syksylle viimeistään :love: mutta alku ei ainakaan alkanu hyvin... 2 lasta -10 ja -11 syntyneet. Eka sai alkunsa yk 5 ja toinen yk1..... Nyt pelottaa jo ihan sairaasti et jos menkat ei alakkaan ja jos en ovuloikkaan jajaja ovistikut näyttää tasaseen tahtiin aika hyvää viivaa koko ajan :( tänään ehkä oli haalistunut ja 7pvä sitten se oli tumnimmillaan mutta ei silti ihan testiviivan vahvuinen...

No Joo mut astiasta kukkalaatikkoon... Mitä ne Royal geleet on ja mihin tarkoitukseen? Ja kuin paljon foolihappoa piti saada...aloin epäileen mun monivitamiinejä et onko sitä liian vähän ?
 
Mäki tuun tänne myös :)
Lyhyesti siis: syöny minipillereitä 4v jonka johdosta menkat jäi pois kokonaan.. kuitenki jos unohdin ottaa parina päivänä niin heti alko tiputtelu. Nyt lopetin pillerit n 3vk sitten ja ei tietoakaan menkoista (n) ärsyttävää ko ei pääse ees yrittään kunnolla.. toiveissa olis siis kolmonen ens syksylle viimeistään :love: mutta alku ei ainakaan alkanu hyvin... 2 lasta -10 ja -11 syntyneet. Eka sai alkunsa yk 5 ja toinen yk1..... Nyt pelottaa jo ihan sairaasti et jos menkat ei alakkaan ja jos en ovuloikkaan jajaja ovistikut näyttää tasaseen tahtiin aika hyvää viivaa koko ajan :( tänään ehkä oli haalistunut ja 7pvä sitten se oli tumnimmillaan mutta ei silti ihan testiviivan vahvuinen...

No Joo mut astiasta kukkalaatikkoon... Mitä ne Royal geleet on ja mihin tarkoitukseen? Ja kuin paljon foolihappoa piti saada...aloin epäileen mun monivitamiinejä et onko sitä liian vähän ?
Mä lopetin kesäkuun lopussa minipillerit, ekat menkat tuli elokuussa.. Tuskaista oli odottaa, vaikka ei tua nyt loppujen lopuksi niin pitkä aika ollut..
 

Yhteistyössä