Mitä ajattelet jos lapsesi päiväkoti/koulukaverin isä olisi vankilassa?

[QUOTE="sipsi";22597019]Ei se kasvatuksesta aina johdu... Näin aikoinaan erityisen koskettavan muistovärssyn nuoren ihmisen kuolinilmoituksessa. Se meni jotensakin näin: "Saattelin lapseni valmiiksi, kuin laivan merelle. Ompelin purjeet, tarkistin ruorin, luotsasin reitit. Vain tuulille en voinut mitään." Allekirjoituksena oli Äiti.[/QUOTE]

Oli vissiin jompikumpi kouluampujista. Ja kyllä, oli hyvin liikuttava muistokirjoitus.

 

Jos lasten isä joutuisi vankilaan, niin lapset saisivat jatkaa yhteydenpitoa hänen kanssaan niin halutessaan. Tapaamisia ei tulisi vankilassa olemaan, ei ainakaan minun luvallani.

miksi? luulen, että minun lapseni kärsisivät moisesta kiellosta kovasti. isä on kuitenkin aina isä enkä näe syytä. tiesitkö, että on lapsen oikeus halutessaan tavata vanhempaansa, myös vankilassa olevaa.

miltä tuntuisi lapsesta, jonka rakas isä joutuisi vankilaan. siinä olisi jo surua kerrakseen mutta sitten vielä äiti estäisi pääsemästä isää tapaamaan. miten isästä tulisi lapselle vahingollinen jos hän olisi vankilassa esim talousrikoksesta tai mistä tahansa. vain siinä tapauksessa, että olisi vankilassa syystä, että on tehnyt lapsille pahaa, ei isä-lapsisuhteelle olisi perusteita.

 

Oli vissiin jompikumpi kouluampujista. Ja kyllä, oli hyvin liikuttava muistokirjoitus.

Taisi olla... Koulussa (olen ammattiaineiden ope) sattuneista syistä näistä paljon puhuttiin. Ja siitä myös, millaista olisi vanhempana jatkaa elämäänsä tällaisen tapahtuneen jälkeen...

 

Äitini on sellainen ihminen, ettei kukaan varmasti uskoisi, että hänellä on rikollisen kanssa lapsia. Suurin osa ei edes kerro, että on perheenjäsen/sukulainen vankilassa, joten aivan turha olla noin ennakkoluuloinen, luultavasti ette edes tietäisi jos lapsenne kaverin vanhempi on vankilassa. Vai miten tarkasti aiotte lapsen kavereiden perhetaustan selvittää? Järjestette heille ristikuulustelun? Harvassa on myös ne tapaukset, joissa vankilassa olleen lapsesta tulee myös vanki tai muuten huono ihminen.

niinpä en usko kovin moni tiätää..itse olen tuomittu rikolinen tosin olen ehdonalasessa kukaan ei oikeasti uskoisi sitä kun mut näkee ja tuntee.

meillä on ihan normaali perhe 2lasta NORMAALIA lasta,käyn töissä ,maksan vuokrat ,ostan ruokaa leikin lasten kanssa eletään normaalia perhe-elämää.
en käytä huumeita,viihteellä käyn 3-4kertaa vuodessa..

 

Irtisanoutuisin lasteni elämästä, jos heistä tulisi samanlaisia kuin esim. huumeisiin sekaantuneesta kaveristani, joka teki ryöstöjä, varasteli sukulaisiltaan, murtautui naapuriinsa ja sukulaisten luo, teki petoksia, laiminlöi lastensa hoidon tyystin...jne. Eli jos elämäntapa olisi sellainen, mitä en mitenkään voisi hyväksyä tai ymmärtää, ja mistä kärsii koko perhe ja lähipiiri.

Rakkaus lasta kohtaan säilyisi aina, vaikka lapsi isompana muuttuisikin sellaiseksi josta on todella vaikea ellei jopa mahdoton pitää.

Jos lasten isä joutuisi vankilaan, niin lapset saisivat jatkaa yhteydenpitoa hänen kanssaan niin halutessaan. Tapaamisia ei tulisi vankilassa olemaan, ei ainakaan minun luvallani.

Niin. En tiedä pääsisikö lapsistaan irti. Vaikka toisaalta, ehkä olisi pakko pyrkiä irtisanoutumaan. Niin pahalta kuin se kuulostaakin. En tiedä, ja toivoisin etten olisi koskaan sellaisessa tilanteessa. Vankilaan päästäisin ehkä lapset tapaamaan isäänsä, joskin se riippuisi siitä, millaisissa puitteissa tapaamiset järjestettäisiin.

 

miksi? luulen, että minun lapseni kärsisivät moisesta kiellosta kovasti. isä on kuitenkin aina isä enkä näe syytä. tiesitkö, että on lapsen oikeus halutessaan tavata vanhempaansa, myös vankilassa olevaa.

miltä tuntuisi lapsesta, jonka rakas isä joutuisi vankilaan. siinä olisi jo surua kerrakseen mutta sitten vielä äiti estäisi pääsemästä isää tapaamaan. miten isästä tulisi lapselle vahingollinen jos hän olisi vankilassa esim talousrikoksesta tai mistä tahansa. vain siinä tapauksessa, että olisi vankilassa syystä, että on tehnyt lapsille pahaa, ei isä-lapsisuhteelle olisi perusteita.

Vankila ei minusta ole lapsen paikka. Ei ainakaan suht pienten lasten, jotka tietää vain sen että tosi tuhmat ihmiset jotka tekee tosi väärin joutuu vankilaan, ja joilla on siihen asti ollut isä jokapäiväisessä elämässä.

 

Hups, koskettipas aihe. Mun molemmat vanhemmat on ollut vankilassa, meidät lapset otettiin huostaan. Toinen vanhemmista istui henkirikoksesta.
Jotkut kavereideni vanhemmista tiesivät ainakin jotain taustoistani, mutta silti minua ei ikinä hyljeksitty. Kävin muutaman kerran vankilassa tapaamassa vanhempiani ja olen ikuisesti katkera kun jossain vaiheessa tapaamiset estettiin mummoni toimesta. Sukulaiset olivat pahimpia "päälle sylkijöitä" ja antoivat monesti ymmärtää etten voi olla mitään kun vanhempani ovat mitä ovat.
No kuin kohtalon ivaa... nyt minulla on mies joka on istunut vankilassa henkirikoksesta, tapasimme hänen jo tuomionsa istuttuaan ja elämänsä muuttaneena. Minulla on lapsia, ei yhteisiä siis ja olen alkanut miettimään että koska joku paha kieli kertoo lapsille isäpuolen taustasta, ollaan meititty että pitäisikö meidän se kertoa.
Mun tietääkseni kukaan mun ystävä ei ole karttanut meitä siitäkään huolimatta mitä mieheni on tehnyt, tai kieltänyt lapsiaan tulemasta meille. En siis ole ystäviltäni salannut mieheni taustaa. Olen oikeasti aika järkyttynyt monista kommenteista täällä.
Tsemppiä teille ap!

 

Moni hokee tuota, että "kasvatuksessa täytyy olla mennyt joku pieleen, jotta lapsesta tulee rikollinen". Ehkä sitä hoetaan siksi, että koetaan liian kauheaksi ajatus, että omasta lapsesta voi tulla rikollinen. Se kun ei aina katso edes kasvatusta vaan hyvänkin kasvatuksen saanut voi ajautua rikosten tielle. Ette voi suojella lastanne loputtomiin ulkomaailmalta. Minun erään sukulaisen elämän pilasivat ulkopuoliset ihmiset. Hän ei ollut rikollinen, mutta ajautui vaikeuksiin ja nyt makaa haudassa. Hänen elämänsä olisi varmasti ollut aivan erilainen jos ei olisi sattumala joutunut erään tapahtuman uhriksi.

 

Minä olen lapsena käynyt vankilassa eikä siellä ollut yhtään kamalaa. Ei lapsi osaa pelätä vankilaa jos ei asialla pelotella lasta etukäteen. Usein se menee niin, että ennakkoluuloiset aikuiset opettavat ne ennakkoluulot vankilasta lapselle.

 

Ei kasvatuksessa ehkä aina menekään jotakin pieleen, elämä voi heittää ihmisen eteen sellaisia vastoinkäymisiä tai sellaista seuraa, että sitä ajautuu /joutuu tilanteeseen, jonka seurauksena päätyy vankilaan. Mutta en usko, että vaikkei syy vanhemmissa olisikaan, että kovin moni vanhempi ei lapsensa vankilassa olosta itseänsäkin ainakin joiltain osin syyttäisi ja syyllistäisi.

 

Moni hokee tuota, että "kasvatuksessa täytyy olla mennyt joku pieleen, jotta lapsesta tulee rikollinen". Ehkä sitä hoetaan siksi, että koetaan liian kauheaksi ajatus, että omasta lapsesta voi tulla rikollinen. Se kun ei aina katso edes kasvatusta vaan hyvänkin kasvatuksen saanut voi ajautua rikosten tielle. Ette voi suojella lastanne loputtomiin ulkomaailmalta. Minun erään sukulaisen elämän pilasivat ulkopuoliset ihmiset. Hän ei ollut rikollinen, mutta ajautui vaikeuksiin ja nyt makaa haudassa. Hänen elämänsä olisi varmasti ollut aivan erilainen jos ei olisi sattumala joutunut erään tapahtuman uhriksi.

Olen samaa mieltä kanssasi; ei se aina katso kasvatusta, ei todellakaan.

(joskin ihmettelen kovasti tuota "Ette voi suojella lastanne loputtomiin ulkomaailmalta"- kommenttia tässä yhteydessä....)

Kasvatus luo hyvän pohjan. Toivon, että pystyn iskoistamaan lapsiini niin hyvin oikean ja väärän eron, etteivät he myöhemmässä iässäkään lähtisi rikoksen tielle, vaikka joku kaveri houkuttelisikin. Niin hyvän itsetunnon, että uskaltavat sanoa EI. Vanhemmat voivat tehdä kaikkensa tiettyyn pisteeseen asti, loppupeleissä valinta on lapsen itsensä.

Mun tutussa perheessä on 4 lasta. Aikuisia jo kaikki. Kolme heistä rehellisiä, mukavia, kilttejä, ihan kivasti pärjääviä. Neljäs aloitti rikokset jo varhaisteininä, ja tehtaili niitä 15 vuotta, nyt on kuulemma ollut nätisti jo useamman vuoden mutta onhan rikosrekisteri ja vankilamenneisyys sellainen asia mikä ei ole eduksi esim. työnhaussa. Joten vaikeaa on, ja tulee olemaan vielä pitkään...toivottavasti hän on henkisesti tarpeeksi vahva pysymään kaidalla tiellä. Se jää nähtäväksi. Kasvatuksesta ei ainakaan heidän perheessä pitäisi olla kyse.

 

Minä olen lapsena käynyt vankilassa eikä siellä ollut yhtään kamalaa. Ei lapsi osaa pelätä vankilaa jos ei asialla pelotella lasta etukäteen. Usein se menee niin, että ennakkoluuloiset aikuiset opettavat ne ennakkoluulot vankilasta lapselle.

Minusta vankilaa kohtaan ja siellä olevia kohtaan KUULUU olla ennakkoluuloinen. Vaikka se taitaa monelle olla ihan hälläväliä-juttu, sellaista nyt vaan sattuu, voisi sattua kenelle tahansa...ihan kun kyse olisi sairaalaan joutumisesta tms.

 

En minä tunne lasteni kavereiden vanhempia sen kummemmin. Mutta eihän se isän vankilassaolo ole lapsen vika joten en mä oikein osaisi siitä hermostuakaan. Etenkin jos se isä on poissa kuvioista.

Jos isä olisi joutunut vankilaan väkivalytaisen käytöksen vuoksi ja olisis jo vapaana kotosalla, niin ehkä nyt en olisi ensimmäisenä lastani tuuppaamassa kylään...mutta näähän on niin tapauskohtaisia juttuja. Jossain perheessä kotityranni ei joudu koskaan vankilaan ja saastuttaa silti päivittäin kodin ilmapiiriä.

 

Vankila ei minusta ole lapsen paikka. Ei ainakaan suht pienten lasten, jotka tietää vain sen että tosi tuhmat ihmiset jotka tekee tosi väärin joutuu vankilaan, ja joilla on siihen asti ollut isä jokapäiväisessä elämässä.

mä en kyllä nyt tajua, varsinkaan tuota, että "joilla on ollut isä jokapäiväisessä elämässään". mun lapsilla näin ei ole ja siltikin mun mielestä olisi tosi tärkeä pitää yhteys isään vaikka isä joutuisi vankilaan. saati sitten jos isä on asunut yhteisessä kodissa, tuosta noinko vain lapsesi jäisivät ilman tapaamisia isän kanssa?

ei se lapsi varmaankaan siellä vankilassa näe mitään kamalaa, eikös ne tapaamistilat ole ihan normaalit, joku huone tms jossa viettää aikaa yhdessä. en tiedä mutta näin oletan.

 

[QUOTE="sipsi";22596445]Minä kyllä ajattelen, että vanhemman vankilassaolossa on pienelle ihmiselle ihan kylliksi taakkaa, minä en sitä omalla asenteellani, käytökselläni tai syrjinnällä (elikkä kaveruuden kieltämisellä) enää lisää haluaisi kannettavaksi laittaa...[/QUOTE]

Täysin samaa mieltä.

 

mä en kyllä nyt tajua, varsinkaan tuota, että "joilla on ollut isä jokapäiväisessä elämässään". mun lapsilla näin ei ole ja siltikin mun mielestä olisi tosi tärkeä pitää yhteys isään vaikka isä joutuisi vankilaan. saati sitten jos isä on asunut yhteisessä kodissa, tuosta noinko vain lapsesi jäisivät ilman tapaamisia isän kanssa?

ei se lapsi varmaankaan siellä vankilassa näe mitään kamalaa, eikös ne tapaamistilat ole ihan normaalit, joku huone tms jossa viettää aikaa yhdessä. en tiedä mutta näin oletan.

Jos isä tekee jotain niin typerää että joutuu vankilaan, niin ikävä kyllä isän ja lasten suhde kärsii siitä. Yhteinen arki loppuu, arki äidin kanssa ilman isää alkaa. Tapaamisiin en todellakaan mielelläni suostuisi, itse en menisi vankilaan käymään. Se nyt vaan on mun mielipide, onneksi tuo skenaario ei ainakaan mun tietääkseni ole kovinkaan todennäköinen.

 

(joskin ihmettelen kovasti tuota "Ette voi suojella lastanne loputtomiin ulkomaailmalta"- kommenttia tässä yhteydessä....)

Kasvatus luo hyvän pohjan. Toivon, että pystyn iskoistamaan lapsiini niin hyvin oikean ja väärän eron, etteivät he myöhemmässä iässäkään lähtisi rikoksen tielle, vaikka joku kaveri houkuttelisikin. Niin hyvän itsetunnon, että uskaltavat sanoa EI. Vanhemmat voivat tehdä kaikkensa tiettyyn pisteeseen asti, loppupeleissä valinta on lapsen itsensä.

Aina tuo ei riitä. Lapsesi voi joutua esimerkiksi jonkun traumaattisen tapahtuman uhriksi, jonka jälkeen hänen elämänsuuntansa muuttuu.

 

Aina tuo ei riitä. Lapsesi voi joutua esimerkiksi jonkun traumaattisen tapahtuman uhriksi, jonka jälkeen hänen elämänsuuntansa muuttuu.

No en vissiin väittänytkään että riittäisi aina?

Olen tosin sitä mieltä, että traumaattisen tapahtuman uhrillakin on valinnanvapaus.

 

Olen samaa mieltä kanssasi; ei se aina katso kasvatusta, ei todellakaan.

(joskin ihmettelen kovasti tuota "Ette voi suojella lastanne loputtomiin ulkomaailmalta"- kommenttia tässä yhteydessä....)

Kasvatus luo hyvän pohjan. Toivon, että pystyn iskoistamaan lapsiini niin hyvin oikean ja väärän eron, etteivät he myöhemmässä iässäkään lähtisi rikoksen tielle, vaikka joku kaveri houkuttelisikin. Niin hyvän itsetunnon, että uskaltavat sanoa EI. Vanhemmat voivat tehdä kaikkensa tiettyyn pisteeseen asti, loppupeleissä valinta on lapsen itsensä.

Mun tutussa perheessä on 4 lasta. Aikuisia jo kaikki. Kolme heistä rehellisiä, mukavia, kilttejä, ihan kivasti pärjääviä. Neljäs aloitti rikokset jo varhaisteininä, ja tehtaili niitä 15 vuotta, nyt on kuulemma ollut nätisti jo useamman vuoden mutta onhan rikosrekisteri ja vankilamenneisyys sellainen asia mikä ei ole eduksi esim. työnhaussa. Joten vaikeaa on, ja tulee olemaan vielä pitkään...toivottavasti hän on henkisesti tarpeeksi vahva pysymään kaidalla tiellä. Se jää nähtäväksi. Kasvatuksesta ei ainakaan heidän perheessä pitäisi olla kyse.

hyvin harvassa työpaikassa suomessa tarkastetaan taustat töitä on helppo saada vaikka olisi rikosrekisteri opiskella voi jne..

 

ei se lapsi varmaankaan siellä vankilassa näe mitään kamalaa, eikös ne tapaamistilat ole ihan normaalit, joku huone tms jossa viettää aikaa yhdessä. en tiedä mutta näin oletan.

Vankilassa ei todellakaan ole mitään pelottavaa, tai ainakaan silloin ei ollut kun siellä kävin. Luultavasti tapaamishuoneet ovat jopa paljon miellyttävämpiä kuin silloin oli.

 

No en vissiin väittänytkään että riittäisi aina?

Olen tosin sitä mieltä, että traumaattisen tapahtuman uhrillakin on valinnanvapaus.

On valinnanvapaus, mutta aina kaikki ei mene niin kuin haluaisi ja kaikki eivät ole yhtä vahvoja jatkamaan urheina elämää.

 

Aina tuo ei riitä. Lapsesi voi joutua esimerkiksi jonkun traumaattisen tapahtuman uhriksi, jonka jälkeen hänen elämänsuuntansa muuttuu.

Vankeja ja heidän taustojaanhan on tutkittu paljonkin...ainakin Suomessa on todettu, että moni sairastaa adhd:ta ja joskus katselin jotain dokua, jossa todettiin, että väkivaltaisesti käyttäytyneillä vengeilla oli jotain häikkää otsalohkossa (olikohan oikea ) ja se taas vaikutti mm. kykyyn tuntea empatiaa. Monen vangin taustalta löytyy myös äärettömän syviä hylkäämisiä (laitoslapsia ) ja perheväkivaltaa...

 

Vankilassa ei todellakaan ole mitään pelottavaa, tai ainakaan silloin ei ollut kun siellä kävin. Luultavasti tapaamishuoneet ovat jopa paljon miellyttävämpiä kuin silloin oli.

Eikä lasten tarvitse tavata yleisissä tiloissa vaan järjestetään ns perhetapaamisia ihan keskenään.

 

No en vissiin väittänytkään että riittäisi aina?

Olen tosin sitä mieltä, että traumaattisen tapahtuman uhrillakin on valinnanvapaus.

Hmmmm...minkälaisesta valinnanvapaudesta mahdat puhua. Mitäpä jos ikävät asiat kumuloituvat puisteeseen josta ei ole ulospääsyä tai ainakaan looginen ajattelukyky ei anna minkäänlaista ratkaisua..?

 

Hmmmm...minkälaisesta valinnanvapaudesta mahdat puhua. Mitäpä jos ikävät asiat kumuloituvat puisteeseen josta ei ole ulospääsyä tai ainakaan looginen ajattelukyky ei anna minkäänlaista ratkaisua..?

Siitä valinnanvapaudesta, joka jokaisella loppupeleissä on, oli olosuhteet ja historia mitkä tahansa. Toisilla toki on helpompi valita, enemmän realistisia vaihtoehtoja kuin toisilla joilla kaikki vaihtoehdot tuntuvat kovin huonoilta.

Syyntakeettomat on asia erikseen.