raskausoireketju(mahd.)

  • Viestiketjun aloittaja kuumeilija
  • Ensimmäinen viesti
Täällä muutama päivä oviksen jälkeen päivällä tuli kova alavatsakipu, joka kesti hetken. Nännit herkistyivät saman päivän iltana (viikko sitten lauantai) ja on siitä asti olleet vaihtelevasti kosketusarat. Nyt tosin taas vähemmän...On myös ollut valtava nälkä koko ajan, vaikka olisi juuri syönyt niin olo on nälkäinen. Oviksen jälkeen oli monta päivää kirkasta vuotoa, ja toisinaan vieläkin tulee ihan valkoisia vuotoja.
Lisäksi on ollut vahva tärppiolo.

No, oireista viis, tänä aamuna herkkä testi näytti negaa kp 29/27-35. Tiistaina olis oletettavasti menkkojen alkamis ajankohta. Toivon vaan hartaasti että tuli testattua liian aikaisin.....
 
Tapsu85,

luin just oliko nyt helistimen tms, sivuilta, että ovulaatiokipuja ei välttämättä tunne siltä puolelta, mistä ovuloi. En tiedä miksi, mutta siis oikeanpuoleinen ovulaatiokipu ei kuulemma välttämättä tarkoita, että olisit ovuloinut oikealla munasarjalla. Itselläni on kauheita kramppeja (puoli vaihtelee näemmä kierrosta toiseen) n. viikko ennen ovulaatiota kuukautisiin saakka, eli ensin folli kypsyy, sitten aloittaa keltarauhanen ja myös kohdun limakalvon kasvu aiheuttaa kipuja keskelle :headwall:
 
Moi,

luin tätä ketjua tooosi usein, kun haaveilin raskaaksi tulemisesta. Nyt kun sitten olen ihanasti paksuna, voin yrittää muistella miltä vikat päivät ennen oletettujen kuukautisten alkua tuntui:
- olo aika tyyni ja rauhallinen yleisesti koko kierron ajan
- mittailin lämpöjä ja oviksen jälkeen ne olivat 37.1.-37.3.. olin tosin aikaisemmissakin kierroissa seurannut lämpöjäni ja ne olivat aina oviksen jälkeen tuota luokkaa (mut mainitsin nyt kuitenkin :))
- isän synttäreillä kp 20/28 herkut eivät maistuneet (yleensä olen syöppö..)
- kp 24/28 tutkiskelin nipukkaa ja se oli ihan erilainen kuin ennen.. tosi napakka.. silloin nousi TOIVO (saman päivän aamuna aloin neuloa vauvan villapaitaa..)
- kp 27/28 näin yhtä vanhaa tuttavaa sattumalta ja siinä kuulumisia vaihtaessa salaa mietin, että miltähän tuntuisi möläyttää että olen raskaana.. omituista. Oli siis aika vahva tunne, että tärppi oli käynyt. ;)
- kp 29/28 viisaudenhampaan poisto.. tulin poski turvonneena kotiin ja menin apteekkiin. Otin reseptikipulääkkeet ja what the hell, raskaustestin. Menin kotiin ja selvä + !! En ikinä unohda sitä tunnetta, kun ei kivun takia voinut itkeä eikä nauraa. Sydän pakahtui! En syönyt sitten kipuun mitään, kun oksensin sinä aamuna hammaslääkärissä saamaani kipulääkettä koko illan.

Tsemppiä kaikille kuumeilijoille! Meillä vei sen 7 kuukautta tulla raskaaksi. Jos mietin konstejani raskautumiseen, join greippimehua ja söin lisäksi Lidl:n monivitamiinivalmistetta (samoin mies). Greippistä olin vetänyt jo nelisen kuukautta ennen tärppiä, joten en tiedä oliko siitä mitään apua. Lidl:n monivitamiinia oltiin molemmat miehen kanssa otettu sen kierron alusta, kun tärppi kävi. Ehkä ei mitään vaikutusta sillä, ehkä sitten olikin..?

- erika ja masuvauva 19+0
 
Alkuperäinen kirjoittaja Hilipati:
Täällä muutama päivä oviksen jälkeen päivällä tuli kova alavatsakipu, joka kesti hetken. Nännit herkistyivät saman päivän iltana (viikko sitten lauantai) ja on siitä asti olleet vaihtelevasti kosketusarat. Nyt tosin taas vähemmän...On myös ollut valtava nälkä koko ajan, vaikka olisi juuri syönyt niin olo on nälkäinen. Oviksen jälkeen oli monta päivää kirkasta vuotoa, ja toisinaan vieläkin tulee ihan valkoisia vuotoja.
Lisäksi on ollut vahva tärppiolo.

No, oireista viis, tänä aamuna herkkä testi näytti negaa kp 29/27-35. Tiistaina olis oletettavasti menkkojen alkamis ajankohta. Toivon vaan hartaasti että tuli testattua liian aikaisin.....

No niin, tänään alkanut kauheet menkkakivut. Maha jomottelee, jalat särkee, selkäkin hieman kiukutellut. Tuhrua ei onneksi näkyvissä, yleensä sitä on monta päivää ennen kunnon vuotoa. Saas nähdä miten käy.... :/
 
Onkohan kellään ollut sellaista oiretta, että tuntisi ikäänkuin pulssin tai sykkeen kohdussa. Omansa siis. Tuntuu kuin kauheasti sykkisi verta suonissa tuolla alavatsalla. Oisko se mahdollinen alkuraskauden oire? Nyt siis 11 pv mahdolisesta ovulaatiosta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja onneliina:
Onkohan kellään ollut sellaista oiretta, että tuntisi ikäänkuin pulssin tai sykkeen kohdussa. Omansa siis. Tuntuu kuin kauheasti sykkisi verta suonissa tuolla alavatsalla. Oisko se mahdollinen alkuraskauden oire? Nyt siis 11 pv mahdolisesta ovulaatiosta.
Mulla on ollut tuollaista ja varsinkin iltaisin nukkumaan mennessä noin puolentoista viikon ajan (nyt kp 36/29), mut sunnuntaina ainakin vielä näytti negaa... En tiedä mikä sielä jumputtaa.... :LOL: Ite oon miettiny samaa mitä lie se on ??? :eek:
 
Nyt vasta tajusin heittää ilmaan tällaisen hassun mahdollisen raskkausoireen elikkä onko kukaan kuulut nenän kutinasta raskausoireena??

Minulla ollut nyt viime torstaista lähtien joka päivä kauhea kutina nenässä ja ei ole mitään normaalia flunssaan tai allergiaan viittaavaa..

Olen muitakin oireita bongannut mutten uskalla niitä edes listata kun pelkään pahinta eli että kaikki on vain mielikuvituken tuotetta...
 
Kerronpa omista oireistani. Kierto on nyt 21/28. Ihan hölmöä mutta olen jo monta päivää tuntenut hassuja oireita. Eli:

Ensin meni sellainen jännä tunne vatsassa sillain edestakaisin ja sitä kesti pari päivää.

Kuumotti hiukan alavatsaa ja pörisi hassusti.

Menkkamaisia kipuja ihan valtavasti.

2-3 päivää sellainen metallinmaku suussa.

Oviksen jälkeen vuoto jatkui parin päivän jälkeen ja oli sellaista maitomaista. osin kokkareista eli epäilin hiivaa.

Nivuset on kipeät sekä ihmeellisi repäisykipuja.

Nyt viimeisin oire ollut kauhea närästys ja tätä kestänyt monta päivää.

Välillä hiki ja sitten taas kylmä.

Nyt parina aamuna tullut verta nenästä, eli limakalvot tosi kuivat.

Ja eikä yhtään innosta peitonheiluttelut, normaalisti kyllä



Eli tässä mun oireita joiden kanssa jännäilen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tinii:
Nyt vasta tajusin heittää ilmaan tällaisen hassun mahdollisen raskkausoireen elikkä onko kukaan kuulut nenän kutinasta raskausoireena??

Minulla ollut nyt viime torstaista lähtien joka päivä kauhea kutina nenässä ja ei ole mitään normaalia flunssaan tai allergiaan viittaavaa..

Olen muitakin oireita bongannut mutten uskalla niitä edes listata kun pelkään pahinta eli että kaikki on vain mielikuvituken tuotetta...

Minä väitän itselläni olleen "raskausoireena" aivastelun. Esikoista odottaessani aivastelin aivan järkyttävästi. :)

 
Oireilu ennen plussausta:rinnat arat ja kipanoivat ja nännit "töröllään" koko ajan,väsymys ja nukuin kuin tukki,hiljalleen lisääntyvä virtsauksen tarve,pupuiluttaa koko ajan ja jatkuva palelu,lämpö oli koholla(kait se ois muuteski) ja itkuherkkyys,ja lisääntynyt valkkari...nyt muutama pvä plussauksesta alavatsaa nippailee ja siellä on jatkuva painon tunne ja kun nukkuu vatsallaan tuntuu "hassulta" vatsa ei ole turvonneempi kuin yleensäkään ja ruoka maistuu samoin kahvi ts.pah.vointia ei vielä ole,esikosta alkoi joskus 5-6 vkolla...ja sitten mies sanoi että kasvoni oikeen "hehkuvat" ja silmissä on semmoinen kirkas palo! :D (vanha kansahan sanoo että sen näkee silmistä...)tiedä sitte! Ai niin ja alaselkä tuli tosi kipeeks mitä se ei yleensä ennen menkkoja tule!
 
mul kans selkäkipua alkanu oleen et joskus vain vihlasee tai sit vähä kauemmin sattuu.. sit itkuherkkyyttäki o tullu.. itkin tos hevoskuiskaajanki aikana eli yleensä en leffoje aikaan nyyhki :D mut tiä sit oisko raskaana vai ei... ovistestiin tuli haalean haalea viiva.. en mie tiiä :p kp 31 ja lämmöt ollu koholla yli vkon ainakin..
 
Toivon kovasti omaa pikkuista mutta sellaista ei nyt toistaseksi oo näkyny ekaa kertaa aattelen että josko nyt ois tulossa
-paleltaa (ruumiinlämpö 36,5 en tiiä mikä mulla on normaali)
- alavatsaa juilii
- valkovuoto lisääntyny
- tää kuulostaa hölmöltä mut kokoajan pierettää
- oksentelen ja etoo

kuukautiset pitäisi alkaa 3.01 viimeksi oli 3.12 ... toivottavasti tää on sitä
 
Tyhmänä kyselen, että voiko ulostaessa (siis kovaa ponnistaessa) tuntua alavatsassa ns. jännitystä jos olisi raskaana. Tai siis onko kellään ollut sellaista "oiretta"? :D Olipas sekava selitys, mutta vastatkoon ken tajuaa :D
 
Mulla taitaa olla nyt kp 21/28-30. En tiedä voiko nyt kovin kummosia raskausoireita olla, mut:

-Alavatsa jotenkin pinkeenä :LOL: ja sattuu vähän alavatsaan
-Alaselkä kipeä (ei koskaan ole kipeä)
-Tissit on kipeenä (en muista että koskaan olisin muuten laittanut niiden arkuutta merkille, nyt on sattunut jo pari päivää)

Osaako joku kertoa missä vaiheessa niitä oireita alkaa tulemaan?

Toissa kierrossa sain keskenmenon noin viikolla 5. Silloin oireina oli väsymys sekä huono olo aamuisin.
 
Rintojen semmonen omituinen "kipanointi" alkoi n.6vrk.oletetusta ovulaatiosta eli n.kp 23-24 ja palelu alkoi noihin samoihin aikoihin,plussasin haamun joskus kp 26 ja toisen haamun kp 28 ja kunnon viivan kp 31 ja kierto oli 31 viime kuussa;nyt rv 6+0 ;) (kyllä sen vaan tietää sitten kun on tärpännyt)
 
esikoista odottaessa väsymys oli valtavaa ja jotenkin paljon syvempää kun tavallinen väsymys. Nukuin pitkät yöunet ja mahdollisimman useat/pitkät päiväunet. Päätäkin särki, normaalisti ei koskaan. Plussaamisen jälkeen aloin myös tuntea nipistelyä alavatsassa
 
Luulen että olen itse kehittänyt taas itselleni raskausoireet, kommentoikaa jos kuullostaa tutulta. Olen syönyt pillereitä vuosikausia, normaalisti en syö liuskoja putkeen, nyt kuitenkin söin.
nyt jäljellä on toisesta liuskasta 5 pilleriä ja viikon verran on jo rinnat olleet aivan valtavat ja todella kipeät. Tänään alkoi kamala alavatsan pömpötys ja ruokahalu on ollut kummallinen viime päivinä. Samoin nenään on ilmestynyt finnejä, mitä käy todella harvoin.
Normaalisti rinnat eivät ole kipeät kun menkkojen alkamispäivänä, siksi ihmetyttää.
Aiheuttaako pillereiden putkeensyöminen tuota, vai onkohan mahdollista että olen raskaana? Ensimmäisen liuskan ensimmäiset pillerit otin vähän miten sattuu ja kierron puolessa välissä tuli oltua sänkypuuhissakin...
Lapsi olisi iloinen yllätys, ei siinä mitään, toivon vaan jotain mielenrauhaa tähän kummalliseen oloon...
 
mä en muista millaista se oli kun söi pillereitä yhteen pötköön, mut muistaakseni siitä ei koitunut sen kummempaa kun että menkat tuli milloin niitä huvitti sitten... siitä tosiaan aikaa kun niitä oon popsinut että en voi auttaa siinä :)

mutta joskus ne menkat tuli 1-7 päivää myöhässä tai liian aikaisin eli silloin kun söin sitä toista liuskaa. ehkä sulle on käymässä niin että olis menkat tulossa ennen aikojaan.

toivotaan nyt silti :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja lentoemo-76:
Tapsu85,

luin just oliko nyt helistimen tms, sivuilta, että ovulaatiokipuja ei välttämättä tunne siltä puolelta, mistä ovuloi. En tiedä miksi, mutta siis oikeanpuoleinen ovulaatiokipu ei kuulemma välttämättä tarkoita, että olisit ovuloinut oikealla munasarjalla. Itselläni on kauheita kramppeja (puoli vaihtelee näemmä kierrosta toiseen) n. viikko ennen ovulaatiota kuukautisiin saakka, eli ensin folli kypsyy, sitten aloittaa keltarauhanen ja myös kohdun limakalvon kasvu aiheuttaa kipuja keskelle :headwall:
Itse tunsin tästä tärppi kierrosta vihlaisun vasemmalta puolelta ja varhaisultrassa totesi irronneen vas puolelta!
 
Iisa83

Kp 28/32 menossa.

-alaselkä ollut pirun kipeä, jalkoja puuduttaa
-oviksen jälkeen ei ollut kuivaa kautta. Valkovuoto runsasta ja joukossa välillä sitkeää, venyvää limaa. Sekä kirkasta että vaaleeta/kellertävää. Valkovuoto muuttunut hieman vetisemmäksi
-Verisuonet kuultavat läpi etenkin käsivarsissa ja kämmenissä. Ovat ihan siniset!
-Röyhtäilyttää/närästää.

Tällaista mulla. En tiedä sit, kuinka suuri osa on mielikuvituksen tuotetta, kun niin kovasti toivon, että olis tärpännyt. Nooh, ens viikolla testailen, josko tarvetta.... :)
 

Yhteistyössä