Talven 2011-2012 aikana lapsettomuushoidoista plussanneet

Onnea Dreamer :heart: Ihanaa että olette jo kotonakin!

Huomenna alkaa virallinen äippäloma, tänään vapaillaan ja on ihan outoa, ettei töihin ole menemistä piitkään aikaan :eek:
Remppa edelleen kesken, mutta nythän on aikaa :) Eli suunnitelmissa on kaikki valmiina ennen vauvaa. Yhtään vaatetta en ole pessyt ja kaikki pikkuostokset on tekemättä, onhan tässä vielä aikaa. Yhdet häätkin olis juhlittavana tässä ensi viikonloppuna jajaja tekemistä riittää :)

Maha liikkuu ylös alas koko ajan, välillä helpompi olla (vauva alhaalla) ja välillä taas aika tukalaa(vauva ylhäällä). Muita vaivoja ei juurikaan ole, iskiaskivutkin hävis viikonlopun aikana jonnekkin.

Lotta+mukula 34+6
 
Ha ha jää, älkäähän haaveilko liikaa niistä syömisistä, olen nimittäin joutunut rajottamaan syömisiä nyt imetysaikana enemmän kuin raskauden aikana... Esim. suklaa, ruisleipä, sitrushedelmät, paprika, pähkinä, omena... Et herkutelkaa nyt vaan!

Ja Susirouva + muut synnytystä miettivät. Voisitko ajatella niin, että kehosi tietää mitä tehdä. Aivan kuin sydämesi tietää kuinka pumpata verta, niin myös ihmeellinen kohtusi on osannut kasvattaa lastasi ja osaa sen myös synnyttää. Sinun ei tarvitse osata tai hallita sitä... Tämän kun olisin itse tajunnut ennen synnytystä, niin olisin monta murhetta voinut jättää murehtimatta. Ja lisäksi kehoa on ohjaamassa oikeaan suuntaan ammattitaitoinen henkilökunta. Itse murehdin sitä vauvan tarjontaa ja laskeutumista, mutta vauva hoiti sen hienosti synnytyksen aikana :) Ihan niin kuin se löyti nänninkin synnyttyään ja alkoi heti maistella ja imeä. Teillä on ihmeitä masussa ja minulla jo sylissä! Pallero olikin muuten saanut kuukaudessa kilon painoa, hyvin kasvaa rintamaidolla :)
 
Haaveilija, kätken sanasi sydämeeni :flower:.

Pari kertaa aamulla ja aamuyöstä minulle on nyt tullut sellainen polttava n. minuutin kestävä kipu vatsaan. Ei vastaa ihan menkkakipua, vaan on enemmänkin sellainen polttava kipu. Epämiellyttävämpi mitä menkkakipu on, vähän niinkuin sisällä polttelisi joku meduusa tms. Outoa.

Onpas haaveilija teidän vauva kasvanut ihanasti ! Mielessäni ajattelen usein teitä jo vauvan saaneita, että miten ihanaa teillä on kun on ne omat vauvat jo vieressä tuhisemassa :heart:. Hyvinpä on teillä kasvettukin!!

Rödluvan wow. Olette kyllä olleet energisiä muuton sutheen! Hienoa että homma on edennyt tuohon malliin. Ehdit sitten vielä vaikka mitä!

Ja niinpä :D, toivon että tuo kääntesyys toimii :D. Eilen laitoin vauvalle parit sairaalavaatteet sivuun varmuuden vuoksi, niin ei tarvitse miehen niitä ainakaan lähteä arpomaan että mitä vauvalle puetaan kun haetaan sairaalasta. Se kun on tunnetusti sellaista ydinfysiikkaa johon vain nainen pystyy :xmas:.

Olen muuten tässä raskauden aikana syönyt ulkona vuohenjuustopastaa pariinkin otteeseen. Graavilohta aion jouluna syödä antaumuksella :p.

Lotte onnea äitiysloman alkamisen johdosta :flower:.

Susirouva ja sudenpentu 38+0 (vihdoin näissä lukemissa!!)
 
Haaveilija, äh jos ei imetysaikanakaan saa syödä niin kuin haluaa :'( Pitää toivoa rautavatsaista vaavia :p

Huomenna mennään miehen kanssa 4D-ultraan (jee!), jännittää että mahtaako kasvot näkyä vai onko kädet ja jalat edessä koko ajan :p Toki odotan myös kiinnostuksella sitä viimeistä rakenteiden tsekkausta joka siinä myös tehdään, ja painoarviota myös. Ajattelin pyytää myös tarkistamaan kohdunkaulan kun tässä nyt on vajaa kolme viikkoa tiukkaa muuttotyötä takana ja varovaisuudesta huolimatta on tullut kipeitä suppareita. Kohtu on myös muutenkin tosi supistusherkkä, noita kivuttomia harkkasuppareita tulee ihan koko ajan, kaikesta liikkumisesta ja välillä levossakin. Tuolilta nouseminen riittää siihen että tulee napakka harkkasuppari.

Huomenna yritetään tehdä myös suurin osa lopuista hankinnoista sen ultran jälkeen, kuten vaunut, pinnis, yms isot jutut joita säästeltiin tähän muuton jälkeen. Tänään koottiin uusi lipasto ja pääsin taittelemaan pienet vaatteet sinne :heart::heart:

Susirouva, mäkin mietin tuossa yksi päivä että onko alentuvaa miestä kohtaan valita itse vauvalle kotiutumisvaatteet valmiiksi vai ei :D Toisaalta olis kiva valita itse joku kiva kokonaisuus, mut toisaalta tekis miehelle ihan hyvää (ja osoittais luottamusta siihen) saada valita itse kotiutumisvaatteet ilman että on ketään jolta kysyä neuvoa. Joutuu siis ihan oikeasti miettimään että miten se vauva kuuluu pukea ;)

Rödluvan ja Beetakingi 27+5
 
Meille syntyi pieni poika tänään.. Kokoa 3520g ja 52cm.. Pisteet 9. Poju syntyi sektiolla 24 tunnin ponnistuksen jälkeen.. Tulen kertomaan synnytystarinan myöhemmin. täällä ollaan hyvin rakastuneita <3

Ladyblue ja pikkutirri
Oi vitsit, mieletöntä :heart:! Ihan hirmuisesti onnea koko perheelle!! Mietinkin tänään että nyt olet kyllä synnyttämässä kun susta ei ole "kuulunut!. Ihan kauhealta kuulostaa nyt näin äkkiseltään tuo synnytys :(.

 
LadyBlue: Onneksi olkoon pikku prinssistä! :flower: =)

Mie aloitin eilen verensokereiden mittaamisen, kun sain vihdoin sen laitteen ja hoitajan mukaan ruokavaliossa ei ole kuin pientä hienosäätöä, joten toivon mukaan sillä pärjään. Joskus olen syönyt vissiin liiankin vähän. Ainoa harmi vain nyt on, kun niitä liuskoja oli niin vähän tuossa paketissa mukana ja aion käydä hakemassa vasta maanantaina lisää, kun en viitsi toiselle puolen kaupunkia sen takia joka päivä kulkea. Eilen en jaksanut hakea, vaikka ei olisi tarvinnut kuin tehdä kuin pienen mutkan, koska tuli juuri ennen tapaamisen loppumista tuli nälkä, kun viime ruokailusta oli yli neljä tuntia. Pitää tänään mitata vielä pari kertaa ja sitten jatkaa ensi viikolla taas. Onneksi ei tarvitse tosiaan kuin parina päivänä viikossa, niin ei haittaa vaikka nyt viikonloppu menee ilman. Kertaakaan ei ole nyt ollut verensokerit korkealla, tänäkin aamuna eka tulos oli 3,4, joka kyllä on matala, mutta edellisestä syömisestä oli yli 10 tuntia ja sitten tunti syömisestä 5,7. Eilenkään yksikään arvo ei noussut edes lähelle raja-arvoja, joten toivottavasti kaikki menee nyt loppuun asti hyvin.

Ainoa mitä ihmettelin oli, kun hoitaja suositteli syömään rautatabletin jo illalla ennen nukkumaan menoa, jotta aamulla voisi syödä maitotuotteita, mutta myös suositteli syömään toisen iltapalan ennen nukkumaan menoa, ettei ruokailuväli olisi niin iso. Mie vain olen ymmärtänyt, että rautatabletti olisi hyvä ottaa tyhjään mahaan ja minulle on hyvin käynyt se, että aloitan maitotuotteiden syömisen vasta lounaalla ja syön niitä sitten loppupäivän aterioilla. En uskalla kyllä riskeerata tätä hemoglobiinin nousua muuttamalla noita tabletin syömisaikoja, vihdoin kun se on alkanut vähän nousta.

Meillä alkaa ensi viikolla se valmennus. Sopivasti samana päivänä on neuvola, mutta se on aamulla ja tuo valmennus vasta iltapäivällä. Se oikeastaan on hyvä, että se on iltapäivällä, niin miehenikin pääsee mukaan. Tuo ensimmäisen käynnin pitäjä vähän mietityttää, kun se on seurakunnasta, että mistä tämä ihminen sitten puhuu. Toivottavasti jostain mielenkiintoisesta, että miehenikin jaksaa pari tuntia siellä istua.

Sain tänään täytettyä sen esitietolomakkeenkin, kun vihdoin saimme päätettyä ne nimet. Vaikka ne eivät välttämättä olekaan lopulliset nimet, niin on nuo ainakin tarkaan harkittu ja mietitty. En olisi uskonut, että nimien valitseminen olisi niin vaikeaa. Vaikeaksi varmaan tekee myös se, että tämä pikkuinen voi jäädä meidän ainokaiseksi.

Peppi1981 ja Sykerö 29+4
 
Ladyblue voi miten ihanaa oiken paljon paljon Onnea koko perheille <3:flower:
täällä on nyt paljon vauva tullut ja tulossa:)

Haaveilija (Ha ha jää, älkäähän haaveilko liikaa niistä syömisistä, olen nimittäin joutunut rajottamaan syömisiä nyt imetysaikana enemmän kuin raskauden aikana... Esim. suklaa, ruisleipä, sitrushedelmät, paprika, pähkinä, omena... Et herkutelkaa nyt vaan! ) Miksi olet joutunut rajoitaa? minä syön kaikki enkä tienyt että pitä rajoita :D miten meni vauvan kanssa? meillä hyvin nuku joskus enemään ja joskus vahemaan mutta ei haita olenkaan :)

Kaikille kiitos teidän ihana sanoja :)


Odotamme vieläkin vastaus siitä monitorista, mutta kun lääkäri kuuntele sydän äänet silloin kun käytiin 19.9 niin sanoi että ei mitään ennä ylimäärä mutta silti laitoivat siitä monitori 24h..Vincent kasva silloin 18.9 neuvolasta käytin niin painoi jo 4070kg ja 55 cm neuvola täti sanoi että poika kasva hienosti. Mulla on vieläkin nänit tosi kipeä mutta kun vauva ime vähän aika niin se kyllä helpotaa mutta aina alokuun on todella kipee. Tukijouku on jo lähtinyt ja nyt ollaan vaan me hiljaisuudessa mutta joudumme tekemaan kaikki:( oli todella hyvää kun olivat meillä voi että miten iso apuu nyt pitää mennä vauva jo tarve maitoa :)

heippa hyvät naiset <3

Mirdav ja Vincent 1 kuukaus ja 2 pv
 
Peppi, kuulostaa siltä että tosi hyvin olet saanut pidettyä RD:n kurissa! Vaikka ei varmasti helppoa ole.

Mirdav, kylläpä pieni on kasvanut, onnittelut :) Tsemppiä imetykseen, kurja että sattuu mutta ehkä se siitä ajan kanssa helpottaa. Onko sinulla rintakumi käytössä?

ON. Tänään oli 4D-ultra Kaarinassa Jussi Savonlahden vastaanotolla Varsinais-Suomen lääkäripalvelussa. Oli aivan ihana tilaisuus, lääkäri (keski-ikäinen mies) oli empaattinen, lämmin ja asiantunteva. Ihanasti selitti ja kertoi paljon ja kehui että suloinen vauva. Lähtiessä toivotti vielä kädestä pitäen onnea loppuodotukseen =) Kaikki oli hyvin, painoarvio 1240g, syntymäpainon arvio n. 3800g että ihan normikokoinen vauveli pitäisi olla tulossa. Mitat vastasi viikkoja ja kaikki rakenteet oli normaalit. Kasvot näkyi hyvin, meidän pieni siellä imi peukkua, haukotteli ja näytti kieltä :heart::D:heart: Pyynnöstä tarkastettiin vielä kohdunsuukin, ja se oli kiinteä ja kiinni. Lääkäri lupasi että kun ei ole kohdunsuulla mitään tapahtunut vaikka mua on supistellut kuukausia, ja koska oon jo aika hyvillä viikoilla niin saan 30+0 lähtien elää ja rasittaa ihan normaalisti, ei tarvi enää varoa. Jee!

Käytiin tänään myös ostamassa kertaheitolla rattaat (Emmaljunga City Cross pehmeällä kantokopalla), turvakaukalo (Maxi-Cosi), telakka ja travel adapteri jolla saa kaukalon kiinni rattaisiin, amme, sitteri, pinnasänky, sänkyyn patja, hoitopöytä ja siihen alusta. Puh! Rahaa paloi mutta aika vähän meidän taskuista koska kummankin vanhemmat auttoi kustannuksissa reippaasti. Olipa ihana saada tuokin tehtyä, nyt puuttuu vaan pienempiä juttuja kuten kantoliina, rintapumppu, leikkimatto jne.

Tänään oli hyvä päivä :saint:

Rödluvan ja Beetakingi 27+6 (huomenna taas poksutaan!)
 
Peppi Tosi hyviä nuo sun arvot! Olet kyllä saanut hyvin homman toimimaan!

Mirdav Ei tarvitse pakosti välttää mitään, mutta vauva on itkanyt masuaan niin paljon, että minun on vältettävä. Nuo ruoka-aineet tuntuvat pahentavan vatsakipua. Jopa koliikista on ollut puhetta, joten aika rankkaa täällä... Tosi pahalle tuntuu vauvan itku, kun se ei rauhoitu vaikka mitä tekisi.

Rödluvan Kuulostaapa teidän päivä ihanalle ja ikimuistoiselle! Noita hankintoja on hienoa hypistellä, kohta se on pieni teilläkin!
 
Rödluvan: Varmasti oli ihana nähdä pikkuinen. :)

Olen aika kiltisti ollut noiden syömisten kanssa sen neuvolan jälkeen, mutta tänään olen vähän lepsuillut. Käytiin miehen kanssa kaupungilla ja söin sitten Hesessä kerroshampurilaisen, kun alkoi tulla kolme tuntia lounaasta. Join samalla Sprite Zeroa, koska muistelin, että siinä ei ole sokeria. Kävin sitten äsken katsomassa paljonko hiilareita tuossa hampurilaisessa on ja pikkuisen yllätyin, kun niitä olikin jopa 40g. Onneksi se diabetes-hoitaja sanoi, että välipala voi välillä ollut tukevampikin, joten ei tuo heitto varmaan haittaa, kun en ota tavaksi. Päivällisenäkin tuli syötyä reilu 60g ja ajattelin tuossa iltapalan paikkeilla syödä pitkästä aikaa yhden Suukko-herkun. :whistle: Olen aika hyvin osannut nyt muuttaa noita ruokailutapoja ja jättänyt hedelmät ja muut makeat jälkiruuaksi, enkä napsi mitään välillä. Joskus olen kyllä välipalana syönyt korvapuustin teen kanssa, mutta en laita teehenkään ollenkaan sokeria, koska ajattelen, että korvapuustista tulee tarpeeksi makeaa. :)

Tänään juteltiin miehen kanssa, että ei tässä ole enää kuin 10 viikkoa jäljellä ja mietittiin, että koskahan tässä alkaa kiire tulemaan noissa hankinnoissa. Ehkä viimeistään marraskuussa saattaa paniikki iskeä. :) Käytiin katselemassa yhdellä kirppiksellä olisiko siellä ollut mitään lipastoa tai hoitopöytää, mutta ei siellä ollut. Saa nähdä pitääkö joku viikonloppu lähteä käymään Haaparannalla, kun olemme alkaneet miettiä sitä Ikean lipastoa, johon saa sen hoitopöydän tason erikseen. Harmi kun Ruotsin kruunu on nyt vahva, niin noi joutuu maksamaan vähän enemmän kuin Suomen Ikeassa joutuisi. Toisenkin lipaston kyllä siinä tapauksessa kuitenkin tarvitaan, kun ei ne vaatteet siihen mahdu. Meillä kun ei ole yhtään vapaata vaatekaappia lapselle. Olemme miettineet myös pinnasängyn patjan ja sen suojan, joka estää lasta joutumasta pinnojen väliin, mutta en oikein tiedä mistä kaupasta niitä voisi katsoa. Pitäisi mitatakin tuo pinnasängyn pohja, niin osaisi oikean kokoista katsoa.

Peppi1981 ja Sykerö 29+5
 
Hei!
Kotiuduttiin sitten perjantaina sairaalasta oman "pingumme" kanssa. Neiti näki päivänvalon ma 24.9. klo 9.32. Strategiset mitat olivat 3010g ja 49cm!
Leikkaus oli vaikeampi ja pidempi kuin mitä odotettiin; sen seurauksena olin pari ekaa pvää melko lailla pelistä pois vauvanhoidosta... Mutta yllättävän nopeasti se olo siitä sitten paranee. Ja tuota pienokaista ei väsy ihmettelemään!!!
Palailen vielä tuonnempana kirjoittelemaan!!!

LadyBlue: valtavasti onnea pienokaisen syntymän johdosta:flower:

Tsemppiä Susirouvalle, joka taitaa olla lähimpänä h-hetkeä?! Ja tietty kaikille muillekin; jokainen päivä on kotiinpäin!!!!!
 
  • Tykkää
Reactions: Susirouva
Iiiisot onnittelut Ladybluelle ja Mangulle!! :flower:

Nyt vaan ootellaan etta Susirouvan sudenpentu nakee paivan valon... :)

Meidan perheessa kaikki hyvin. Pikku tyttomme kasvaa ja on suloinen. Aidin unet jaa melko vahiin oisin, mutta ei haittaa!!

Dreamer74 ja onnellinen pikku neiti
 
  • Tykkää
Reactions: Mangu76
Iiiisot onnittelut Ladybluelle ja Mangulle!! :flower:

Nyt vaan ootellaan etta Susirouvan sudenpentu nakee paivan valon... :)

Meidan perheessa kaikki hyvin. Pikku tyttomme kasvaa ja on suloinen. Aidin unet jaa melko vahiin oisin, mutta ei haittaa!!

Dreamer74 ja onnellinen pikku neiti
Iihanaa :heart:. Olen myös teidän puolesta onnellinen. Koko ajan uskoinkin että kaikki tulee menemään teillä hyvin!

Ja sitä täälläkin kovasti odotellaan, että tuo sudenpentu tulisi ulkomaailmaan. Maanantaina th sanoi että vauva on laskeutunut niin ettei päätä enää tunne, ainoastaan olkapäät. Mutta eipä tuo valitettavasti juuri sen ihmeempiä ennusta synnytyksen käynnistymisestä. Usein mietinkin että olette kyllä onnekkaita kun olette saaneet vauvat ns. hyvissä ajoin. Tämä pidemmälle venyminen ei kyllä ole kauhean hauskaa. Ei malttaisi enää odottaa että näkisi tuon oman vauvan.

Susirouva ja sudenpentu 39+0
 

Yhteistyössä