Vauva kahdeksan kuukautta - Meillä ei nukuta
Kuukausi vierähti ohi aivan järkyttävän nopeasti ja meidän perheen pienin täytti tiistaina jo huimat kahdeksan kuukautta, en kestä! Siis juuri vasta aloiteltiin vauvavuotta ja tässä alkaa pian jo äitiysloma vedellä viimeisiään. Eihän tämä nopeus mitenkään yllätyksenä tullut, mutta joka ikinen kerta se nopeus kuitenkin yllättää.
Tuntuu, että hän on kasvanut kuukaudessa taas paljon ja uusia juttuja on tullut, kuten vihdoin tuli alhaalle ensimmäiset hampaat. Nyt suussa komeilee kaksi pientä helmen alkua, joita testaillaan jonkin verran tissillä ollessa. Onneksi se pahin pureskelu ajoittui siihen, kun hampaita ei vielä ollut. Sehän ehtii kyllä vielä muuttua, mutten nyt murehdi sitä yhtään.
Vauva kahdeksan kuukautta ei nuku, mutta kiljuu kovaa ja tutustuu uusiin makuihin
Kiinteitä hän maistelee reippaasti ja puuro on tällä hetkellä ykkössuosikki. Eri ruokia löytyy jo ihan kivasti. Ollaan menty niin, että osittain hän sormiruokailee ja minä syötän. Tämä sama oli käytössä Saagallakin ja toimi kyllä hyvin. Välillä hän saa ruuan ennen tissiä, mutta usein tehdään toisin päin. Riippuu vähän tilanteesta kummin pän mennään.
Yöt meillä on olleet aivan järkkyä hulinaa ja meillä ei kyllä nukuta juuri ollenkaan. Tiedä sitten onko syyllisenä ollut hampaat vai alkaako imetys öisinkin häiritä unia. Nyt pitäisi siis ottaa itseä niskasta kiinni ja jättää ne yöimetykset pois, jospa ne parantaisi meidän öitä. Nyt nimittäin hän heräilee 7-10 kertaa yöllä sen normaalin 2-3 kerran sijaan. Hän kyllä pärjäisi yön ihan mainosti ilman tissiä, joten ehkä alkaa olla aika tehdä asialle jotakin.
Yöllä hän nukkuu kyllä kuitenkin lähes koko yön omassa sängyssä, vasta aamuyöllä otan viereeni, kun en enää silloin jaksa nostella omaan sänkyyn, vaan saa imetyksen jälkeen jäädä kainaloon jatkamaan unia. Harmittaa vaan, kun sitten kun jätän yöimetykset pois, pitää siitäkin tavasta varmaan luopua samalla. Ainakin siksi aikaa, että yöllä syöminen unohtuu.
Eedit on kova kiljumaan ja murisemaan. Hän myös hokee mäm-mäm-mää ja hekottelee sen jälkeen. Hän makaa usein vatsallaan ja nostaa kädet ja jalat ilmaan (lentokoneasento) ja huutaa siinä kovaan ääneen. Kierimällä päästään edelleen liikkumaan paikasta toiseen ja kaikki pienet esineet koitetaan ottaa maasta käteen.
Kylpemisestä hän nauttii koko sydämensä pohjasta ja ihana, kun se ei ole enää mikään jännä juttu, vaan näkee kuinka hän nauttii siitä. Muutenkin hän on niin iloinen tapaus, ettei hänen kanssaan voi olla kuin hyvällä tuulella. Kovasti hän on minun perään ja itku tulee, jos katoan näkyvistä. Niin kovaa halaa, kun syliin pääsee ja antaa kuolaisia suukkoja.
Mutta jottei tämä teksti venyisi mahdottoman pitkäksi niin lopettelen. Nämä kahdeksan kuukautta ovat olleet aivan mahtavia ja vaikka meillä ei nukuta tällä hetkellä hyvin, niin ei se ole haitannut. Kerkiää sitä vielä myöhemmin nukkumaan vaikka kuinka.
Seuraa meitä myös instagramissa
Kurkkaa ihmeessä myös nämä:
Synnytyskertomus -Kiire maailmaan
Vauvan ensimmäinen kuukausi
Vauva täytti kolme kuukautta
Meidän vauva täytti neljä kuukautta
Vauva viisi kuukautta
Takana 6kk ihanan vauvan kanssa
Vauva seitsemän kuukautta – Täällä liikutaan kierien
Jaa oma kokemuksesi