Hep! :wave:
Kirjoittelin eilen lenkin jälkeen pitkät pätkät tekstiä, mutta en saanut tilaisuutta kirjoittaa sitä loppuun kun tämä hillitön härdelli keskeytti minut jälleen kerran, ja kun illan lopuksi pääsin taas koneelle, olin jo niin väsynyt, että tinttasin vain ruksista koko netin kiinni ja sammutin koneen ja painelin unten maille! En ymmärrä miten minä näin väsynyt olenkin..
oletteko muut, kahden tai useamman lapsen äidit erityisen väsyneitä? Vai mahtaako kyseessä olla tämä minun babyblues joka tekee olon entistä nuutuneemmaksi..?
pikkuvaemo kyseli vinkkejä
miten saada vauva syömään tuttia. Meillä on vieläkin vähän opettelussa, mutta jonkin verran tyttö nyt sitä jo imee, ja tähän on päästy sillä, että oon vaan kitinöihin sitä aina ehdottanut (vaihtelevalla menestyksellä ), ja silloin, kun kitisee taatusti nälkäänsä, niin oon antanut aluksi hetkeksi tutin, vaikkapa vaipanvaihdon ajaksi, tissiä odotellessa. Nälkäänsä kun kitkuaa, niin vauvahan haluaa ja hamuaa sinne suuhunsa jotain, ja kun se tissi ei vaikkapa sen kesken olevan vaipanvaihdon takia voi vielä sinne suuhun tulla, niin siinä kohtaa on hyvä sauma totutella moiseen kumimollukkaan suussa!
Mitä teette kun tenava köllii? Ööh, köllii..? Meillä ei juuri köllitä vielä, ne hereillä olo hetket menee aika lailla siihen syömiseen, vaipanvaihtamiseen, ja loppuaika siihen että ollaan ihan ihmeissään, että hei, nyt tämä on hereillä!! Ei oikein raski mitään tehdä, ja toisaalta tyttö ei niin hyvin itekseen viihdy, ettäkö siinä saisi mitään tehtyäkään. Ja vielä kolmanneksi, ni tuon vauhtitaaperon kanssa ei voi vain jättää vauvaa köllimään olohuoneen lattialle ja käydä itse vaikka laittaa pyykkikone pyörimään
. On tämä sinänsä ihan hullun erilaista verrattuna esikoisen vauva-aikaan. Tänään oikein nautin kun sain aikas rauhassa jutustella Annikan kanssa sohvalla vajaan puoli tuntia, ilman että kukaan häiritsi, ilman että tyttö kitisi. Katseltiin vain toisiamme ja minä lauleskelin ja jutustelin. Ihana, harvinainen hetki! :heart:
Ihana ois tuo
angelin ehdottomana 30-vuotislahja, mutta vähän liian kallis. Ehkä joku vajaa 100 euroa mulla on siihen varaa sijoittaa, ja mietin rannekellon sekä zipon välillä.. mies kun tupakoi, niin zippo vois olla jees. Sillä on joskus ollu moinen, mutta nuorena huimana vaan hävittänyt sen, joten josko tuo nyt jo pysyis tallessa sitten.. =) Rannekello ois kans hieno, mutta miehellä ei oo ollu semmosta enää moneen vuoteen; osaiskohan se sitä enää käyttääkään.. Adidaksen superstarat ois kans mageat ja tiedän että mies tykkäis, mutta ne on aina vähä että pitäis melkein saada sovittaa. Siis vaikka kengänkoon tiedänkin, niin. Mietitään siis vielä! Onneksi on jo kumminki ideoita, hetki sitten oli vielä pää ihan tyhjä!!
riksu, onnea Amandalle ihanasta nimestä! Luna on tosi kaunis myös, ja Maria perinteinen. Tosi kiva yhdistelmä! :flower:
Saanko kysyä paljonko painat, kun kerta jälkitarkastuksessa "käskettiin" lihoa? Mietin kun itse tunnen oloni tosi kuikeloksi, ja oon yrittäny syödä puputtaa ku pieni eläin, että kertyisi vähän vararavintoa lämmikkeeksi.. toisaalta painoindeksi on 21, joten ihan normaalipainoinen pitäisi sen mukaan olla. Tunnen itteni vaan kauhean laihaksi, ja muutkin sanoo niin. Oisko se sit se puuttuva maha kun tekee..?
Korven tyttö, tuli mieleen tuosta kun sanoit että tuntui hassulta astua taas keskolan ovista sisään.. oispa kiva käydä siellä vielä. Tavallaan nyt "selväjärkisempänä" ja ei enää huolesta soikeana käydä kattomassa, että mihin sitä oikein kulki, missä tyttö oikein oli. Ja nähdä tietty niitä hoitajia sieltä, ainakin parin kanssa kävi niin kemiat yhteen että jäi melkein ikävä!! =)
Relatipat Ei meillekään oo neuvola noista mitään sanonut, mutta kuten Misupai, niin myös minä olen syönyt Gefilus-kapseleita lähes koko raskausajan, ja syön edelleen, osaksi myös oksutaudin pelossa, mutta myös siksi, että maitohappobakteereista sanotaan just tuota että voi ehkäistä allergioita. Huuhaata tai ei, ni ei siitä haittakaan liene! =) Ja onpahan ainakin oma vastustuskyky parempana jos ei muuta.
Misupai esitti toiveen, että niistä omista tunteista kerrottaisiin, jotta voisi tarvittaessa tunnistaa piirteitä myös itsessään. Minä en osannut pitämääni blogiinkaan muotoilla ajatuksia itse, vaan lainasin Vicky Iovinen sanoja babybluesista, kirjasta
Tyttökavereiden opas vauvavuoteen. Tässä siis pätkiä sieltä, mutta voisivat olla yhtälailla minun itseni kirjoittamia:
". että meistä tuntuu kuin eläisimme tyhjiössä ja muu maailma jatkaisi elämäänsä ilman meitä; että mieluummin nukkuisimme kuin juttelisimme kenenkään kanssa; että itkemme monta kertaa päivässä; että inhoamme sitä, että vauva vie kaikki voimamme."
Juuri tältä minustakin tuntuu! On vain tämä meidän perheen kupla, jossa ongelmat on, ja muu maailma jatkaa elämäänsä onnellisena, huolta vailla. Minä todentotta ajoittain mieluummin nukkuisin, kuin juttelisin kenenkään kanssa. Minä itken toisinaan monta kertaa päivässä. Ja minä ennenkaikkea inhoan sitä, että vauva ja taapero vievät kaikki voimani!
".yksi silmiinpistävimmistä piirteistä on äärimmäinen optimismin puute. Jotkut äidit eivät kerta kaikkiaan pysty kuvittelemaan, että joskus tulisi aika, jolloin he eivät olisi väsyneitä, surullisia tai hermostuneita ja unohtelisi asioita."
No hei, voinko oikeasti koskaan enää olla oma itseni?! :ashamed:
". ettet pysty päättämään, menisitkö ulos vai jäisitkö sisälle, ostaisitko kanaa vai naudanlihaa, pukisitko päivävaatteet yllesi vai jäisitkö sänkyyn."
Niinpä, niinpä!!
"
Mielenkiinnon puute sellaisia puuhia kohtaan, jotka ennen tuottivat mielihyvää."
Rrrrrrakastan leipomista, mutta miksei se kiinnosta minua nyt ollenkaan?! En jaksaisi todellakaan aloittaa edes yksinkertaisimman marjapiirakan tekemistä. Tai ehkä jaksaisin, mutta en viitsi, en sitten millään!!
Jotenkin näin..
tuntuu siltä kuin olisi pilvi pään päällä, eikä oikein tiedä, alkaako siitä sataa ihan kohta kaatamalla, vai väistyykö se, paljastaen takaansa lempeän auringonpaisteen...
Siitä olen oikeastaan varma, että kyseessä on todella babyblues, eli synnytyksen jälkeinen masennus, ei se sellainen "tavallinen", josta aiemmin olen kärsinyt. Se että selviänkö tästä ihan vain ajan avulla, vai tarvitsenko hoitoa/lääkkeitä, on vielä mysteeri.. Pidän teidät ajan tasalla, ja olen tosi kiitollinen tuesta ja halauksista. On tärkeää kun tietää että muut samassa elämäntilanteessa olevat ymmärtää ainakin jotenkin, että miltä minusta tuntuu.
Nyt päivittelen vielä listan, sitten surffailemaan muualle, kun sain muutaman tunnin omaa aikaa. Joskin Annika nukkuu pihalla, mutta kun tosiaan nukkuu, niin voi tätä melkein omaksi ajaksi kutsua. Ihana hiljaisuus, ei kuulu kuin näppäimistön naputus. Ulkona olisi ihana ilma, jos vaikka jaksaisi tänään vielä käydä pikku lenkillä. Kunnon koheneminen on yksi lääke babybluesiin!
Ippu :heart: Annika 8 vkoa