Vauvan kehitys 29.02.2024 Päivitetty 31.05.2024

Kuusiviikkoinen vauva itkee eniten – pian parkuminen alkaa vähentyä ja kehitys ottaa harppauksia 

Kuusiviikkoinen vauva voi olla vanhemmille vaativa, mutta toisaalta tähänkin ikävaiheeseen liittyy paljon hyvää.

Teksti
Anniina Rintala
Kuvat
iStock

Kuusiviikkoinen vauva ei ole enää vastasyntynyt – silti hän on vielä hyvin pieni vauva. Monet vanhemmat saattavat kokea, että nyt elämä vauvan kanssa on vaativimmillaan. Tunteelle on selkeä syy, sillä useimmiten vauvan itkuisuus on korkeimmillaan juuri näihin aikoihin.

Myös tiheän imun kausi osuu usein suunnilleen kuuden viikon tietämille. Vaikka ikävaihe saattaa olla vaativa, on mukaviakin asioita tiedossa.

Vauvan kehitys | Kuusiviikkoinen vauva ja itkuisuus

Alle kolmen kuukauden ikäiset terveet ja normaalisti kehittyvät vauvat itkevät keskimäärin kaksi tuntia vuorokaudessa. Itkuisuus on tutkitusti huipussaan noin kuusiviikkoisena. Hyvä uutinen on, että itkuisuus alkaa tämän jälkeen hiljalleen laskea ja vähenee selkeästi kolmen kuukauden jälkeen.

Etenkin illat saattavat olla pitkiä vauvan kanssa, jonka itkuisuuteen ei tunnu auttavan mikään. Vanhempien kesken vuorottelu ja esimerkiksi kuulosuojaimet auttavat jaksamaan vaikeimman yli.

Itkusta kannattaa mainita neuvolan hoitajalle kuin lääkärillekin. On hyvä tarkistaa, että vauvan itkun taustalla ei ole sairautta tai muuta vaivaa. Itkua on myös helpompi kestää, kun vanhempi voi luottaa siihen, että vauvalla ei ole suurta hätää.

Lue myös: Näin pysyt järjissäsi itkevän vauvan kanssa – 9 keinoa

Toisaalta vauvan vuorovaikutustaidot kehittyvät nyt nopeaan tahtiin. Vauva hymyilee ensimmäisen kerran yleensä noin viiden tai kuuden viikon iässä. Suunnilleen samoiin aikoihin vuodatetaan myös ensimmäiset kyyneleet.

Pienokaisen toiminta saattaa nyt vaikuttaa muutenkin erilaiselta ensiviikkoihin verrattuna. Vauvan näkö kehittyy jatkuvasti ja hän katseleekin aiempaa tarkkaavaisemmin vanhempiaan ja erilaisia esineitä. Näön kehittymisen myötä myös vauvan oma vuorovaikutus alkaa hiljalleen muotoutua aiempaa leikillisemmäksi ja monipuolisemmaksi.

Vauva oppii nopeasti vanhempiensa ihastuneista ilmeistä, äänistä ja kosketuksista, mistä asioista saa parhaan palautteen, ja alkaa hiljalleen tehdä lisää tämänkaltaisia asioita.

Vauvan ravinto | Tiheää imua

Tiheällä imulla tarkoitetaan ajanjaksoa, jolloin vauva tankkaa maitoa erityisen ahnaasti ja lyhyin syömisvälein. Vauvan tarkoituksena on kasvattaa maitomäärää, jotta maidontuotanto rinnoissa kasvaisi tulevaa tarvetta varten.

Vauva saattaa muutenkin olla tavallista tyytymättömämpi ja itkuisempi sekä herätä yöllä useammin kuin muuten.

Tiheän imun kausi kestää suunnilleen 2-7 päivää. Toisaalta ensimmäiset elinviikot voivat tuntua vanhemmasta tauottomalta tiheän imun kaudelta, kun vauva viihtyy jatkuvasti rinnalla.

Kaikki apu läheisiltä tai vaikka naapureilta on tervetullutta näinä aikoina. Lähettyvillä kannattaa olla syötävää, jota voi nappailla yhdellä kädellä. Lähellä kannattaa muutenkin pitää tarvikevalikoimaa, kuten harsoja ja vanhemman vesipulloa. Kirja tai tv-ohjelma voi myös tuoda piristystä tiheän imun hetkiin.

Lue myös: Imetyskori helpottaa imetysmaratoneja sohvan pohjalla

Vauvan uni | Ulkona nukuttaminen

Vauvat nukkuvat usein paremmin ulkona vaunuissa tai kantoliinassa kuin sisällä, etenkin leudolla tai viileällä kelillä.

Sääolosuhteet on kuitenkin syytä ottaa tarkasti huomioon.

Lasitettu parveke lämpenee auringonpaisteessa nopeasti. Myös suojaisen vaunukopan lämpötila nousee auringossa. Niinpä vauvan vaatetus on syytä suunnitella sen mukaan, nukkuuko vauva suojaisalla parvekkeella vai täysin ulkoilmassa vanhemman lenkkeillessä.

Talvipakkaseen totutellaan askel kerrallaan. Kaksiviikkoinen, terve vauva voi jo ulkoilla alle kymmeneen asteen pakkasessa noin vartin verran kerrallaan. Tällöin vauvan keuhkot saavat totutella pakkasilmaan. Seuraavat ulkoilut voivat kestää aina vartin pidempään.

Kuusiviikkoinen vauva voi nukkua talvisäässä 1-1,5 tuntia, jos uni hänelle maittaa. Kun vauva tulee kolmen-neljän kuukauden ikään, voi hän nukkua halutessaan ulkona pidempäänkin.

Jos pakkasta on enemmän kuin 15 astetta, on parempi, että vauva nukkuu sisällä.

Vauvan tärkeimmät ihmiset |  Mikä vauvalle nimeksi?

Oma erityinen pienokainen ansaitsee tietenkin jokaisen vanhemman mielestä kauniin nimen kannettavakseen. Lapsen nimen valitseminen lieneekin yksi vaikeimmista valinnoista kahden vanhemman perheessä, tai sitten – voihan olla, että olette hyvin yksimielisiä siitä, miten lapsi nimetään.

Joka tapauksessa nimen pohtiminen kannattaa käynnistää kunnolla viimeistään nyt. Silloin vanhemmilla on vielä aikaa pyöritellä ja makustella erilaisia vaihtoehtoja. Lapsen nimi täytyy nimittäin ilmoittaa viimeistään kolmen kuukauden kuluessa syntymästä väestötietojärjestelmään.

Apua nimen ideoimiseen löytyy muun muassa Kaksplussan nimikoneesta tai lukuisista muista, teemoittain rakennetuista nimikoosteista!

Lue myös: Kaikki eivät ilmoita lapsensa nimeä ajoissa – mitä tapahtuu, jos nimen ilmoittaa liian myöhään?

Lähteet: Suomalainen vauvakirja (Otava), Imetyksen tuki ry

Lue myös

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X