Raskaus viikko viikolta 17.12.2014 Päivitetty 18.09.2024

14. raskausviikko: Lapselle on kehittynyt hiukset ja kulmakarvat

On 14. raskausviikko, ja lapsi jatkaa kasvuaan ja liikkuu edelleen paljon. Hän pystyy kannattelemaan päätään, ja muutkin liikkeet voidaan havaita paremmin.

Teksti
Toimitus

Lapsen kasvonpiirteet kehittyvät

Kun 14. raskausviikko alkaa, lapsi jatkaa huimavauhtista kasvuaan ja liikkuu edelleen paljon. Lapsi pystyy kannattelemaan päätään, ja muutkin liikkeet voidaan tässä vaiheessa jo havaita paremmin. 14. raskausviikon aikana lapsen jalat ovat käsiä pidemmät. Varpaissa ja sormissa on kynnet.

Lapselle on myös kehittynyt hiuksia ja kulmakarvat, ja lapsen kasvot näyttävät yhä enemmän ihmisen kasvoilta. Myös piirteet, jotka tulevat sinun tai partnerisi puolelta, tulevat selvemmäksi. Tällainen peritty piirre voi olla esimierkiksi iso nenä.

Lue myös: Näin geenit periytyvät

Äidin paino alkaa nousta usein viimeistään 14. raskausviikolla

14. raskausviikko saattaa olla se kohta raskaudestasi, jolloin ehkä tunnet, että vaatteet rupeavat kiristämään joka puolelta. Kohtu ei ole kasvanut, sen sijaan lapsiveden määrä on lisääntynyt, mikä aiheuttaa sen, että vatsasi kasvaa.

Myös painosi on saattanut lähteä pieneen nousuun. Kolmen ensimmäisen kuukauden aikana painon ei kuulu nousta juuri ollenkaan, mutta tästä lähtien aina synnytykseen sen kuuluisi nousta tasaisesti ja asteittain. Koko raskauden keskimääräinen painonnousu on 10–16 kg, viikossa noin 200–800 grammaa.

Keskustele neuvolan tai lääkärin kanssa, jos sinua väsyttää vieläkin. Väsymys on normaali alkuraskauden oire, mutta 14. raskausviikon kohdalla väysymyksessä voi olla kyse siitä, että saatat tarvita lisärautaa.

Liikunta voi helpottaa monia vaivoja

Nyt kannattaa muistaa liikunta, jos oma olo sen vain sallii. Liikunta rentouttaa ja usein myös piristää. Lisäksi liikkuva äiti jaksaa paremmin erilaiset odotusajan rasitukset. Synnytyksestäkin toipuu nopeammin, kun on muistanut liikkua riittävästi raskausaikana.

14. raskausviikko on sitä keskiraskauden aikaa, jolloin vatsa ei yleensä vielä kovin paljon vaikuta liikkumiseen. Jos olet aktiivinen urheilija, voit jatkaa kunnon ylläpitämistä samaan tyyliin. Jos kuitenkin olo huononee tai oireilet muuten, tahtia täytyy olla valmis hidastamaan.

Vaikka et olisi aiemmin juurikaan urheillut, liikunnan aloittaminen kannattaa silti! Kävelylenkit, raskausjooga ja uinti ovat lempeitä tapoja liikkua.

Lue myös: Raskausjooga – 7 tehokasta joogaliikettä raskausajalle

Päänsärky on monen odottavan äidin vaiva

Monet naiset kärsivät raskauden aikana päänsäryistä. Nämä päänsäryt johtuvat usein progesteronista, jonka määrä alkaa seitsemännen raskausviikon jälkeen kasvaa istukan kehittyessä.

Voit ensin kokeilla juoda paljon ja tehdä päivittäisiä kävelylenkkejä. Jos se ei auta, voit kohtuudella käyttää särkylääkkeitä. Raskauden aikana parasetamolia sisältävä särkylääke on sopivin vaihtoehto.

Raskausviikot

Lue myös

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X