Raskaus viikko viikolta 25.12.2014 Päivitetty 18.09.2024

6. raskausviikko: Raskauspahoinvointi voi jo alkaa

6. raskausviikolla alkio on suunnilleen pikkusormen kynnen kokoinen. Kehitys on äärimmäisen voimakasta, ja uusia hermosoluja muodostuu noin 100 000 kappaletta minuutissa. Odottavan äidin yleisiä raskausvaivoja ovat pahoinvointi ja väsymys.

Teksti
Toimitus

Lapsi kasvaa hurjaa vauhtia

6. raskausviikko on uskomattoman kehityksen aikaa.

Alkio on nyt noin 7 millimetriä pitkä, eli suunnilleen pikkusormen kynnen kokoinen. Lapsen kehitys on äärimmäisen voimakasta, ja uusia hermosoluja muodostuu noin 100 000 kappaletta minuutissa.

Lapsen koko kolminkertaistuu, ja tietyt piirteet alkavat muodostua lapselle jo nyt. Silmien ja korvien alkeet muotoutuvat, ja myös ruoansulatusjärjestelmä ja hengityselimistö kehittyvät.

6. raskausviikko on jännitävää aikaa, sillä alkion sydämen sykkeen voi yleensä havaita varhaisraskauden ultraäänessä kuudennella raskausviikolla.

Äiti voi olla väsynyt

6. raskausviikon aikana useimmat odottajat tuntevat voimakasta väsymystä. Alkuraskauden aiheuttama väsymys ei tunnu hälvenevän nukkumalla tai ulkoilemalla, mutta siitä huolimatta tulevan äidin kannattaa yrittää levätä niin paljon kuin mahdollista. Väsymys alkaa yleensä helpottaa hiljalleen viimeistään raskausviikon 12. kohdalla.

Raskaudenaikaiseen väsymykseen on useita syitä. Raskauteen kuuluvien hormonien, kuten keltarauhashormonin ja estrogeenin tasot ovat nousussa, ja varsinkin keltarauhashormonin lisääntyminen saattaa aiheuttaa väsymystä ja uneliaisuutta. Hormonimuutosten lisäksi verenkierto kiihtyy ja sydän joutuu tekemään töitä entistä enemmän.

Myös aineenvaihdunta mukautuu raskauteen, ja tämä johtaa väsymykseen. Väsymystä aiheuttaa myös veren laimeneminen: kun verimäärä lisääntyy, punasolujen määrä ei samalla kasva. Tämä aiheuttaa hemoglobiinin laskua, mikä on normaalia. Äidin on hyvä kuunnella kehoaan ja levätä niin paljon kuin mahdollista.

6. raskausviikko on sitä aikaa alkuraskaudesta, että monenlaisia muitakin raskausoireita voi alkaa ilmetä. Raskaana oleva nainen voi tuntea olonsa pahoinvoivaksi, hänen rintansa saattavat tuntua aroilta ja turvonneilta ja mielialat saattavat vaihdella. Lue lisää alkuraskauden oireista.

Lue myös: Mikä auttaa raskausajan väsymykseen?

Pahoinvointi on monen kiusana

6. raskausviikko ja sen lähiviikot ovat monille odottajille voimakkaan pahoivoinnin aikaa.

Jopa noin 70–90 prosenttia odottajista kokee raskauspahoinvointia. Yleensä se ilmenee aamuisin, mutta ei aina.

Alkuraskaus on pahoinvoinnin kannalta usein hankalaa aikaa, mutta väsymys ja pahoinvointi ovat oireita, jotka yleensä helpottavat muutaman viikon kuluessa. Kannattaa myös muistaa, ettei pahoinvointi ole vaarallista alkiolle.

Jotkut naiset ovat jopa iloisia alkuraskauden oireista, kun ne eivät häiritse liikaa normaalia elämää. Raskausoireet auttavat ymmärtämään ja uskomaan, että todella on raskaana.

Lue myös: Raskauspahoinvointi – koska se alkaa, loppuu ja mikä siihen auttaa?

Raskausviikot

Lue myös

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X