
30. raskausviikko
Kun 30. raskausviikko alkaa, vauvan pää ei enää ole suhteettoman iso, vaan vartalokin on kasvanut ja pyöristynyt. Vauvan muisti kehittyy ja aivot poimuttuvat.
30. raskausviikko: Vauva harjoittelee jo hengittämistä
30. raskausviikko on muistin kehittymisen aikaa. Lapsen aivot jatkavat kehittymistään, ja niihin syntyy yhä enemmän poimuja. Kun lapsi harjoittelee hengittämistä, hän saattaa nikotella. Voit tuntea sen pieninä nykäyksinä kohdussa. Lapsen nikottelu on varsin yleistä seuraavien viikkojen aikana.
Lapsen ihon alle muodostuu lisää rasvaa 30. raskausviikon aikana. Keho kasvaa ja pyöristyy. Nyt lapsen pää ei ole enää iso verrattuna kehoon, vaan se on suhteessa kehoon lähes oikean kokoinen.
30. raskausviikon ikäiselle lapselle on jo kehittynyt muisti. Jos äiti kuuntelee rauhallista musiikkia rentoutuakseen, myös lapsi rauhoittuu samalla. Lapsi tottuu tähän, ja joka kerta kun lapsi kuulee kyseistä musiikkia hän rauhoittuu nopeammin. Jotkut äidit kokeilevatkin soittaa raskausajasta tuttua musiikkia vastasyntynyttä rauhoittaakseen.
Lue myös: Lapsen puheen oppiminen alkaa jo kohdussa
Väsymys ja uupumus on normaalia
30. raskausviikko on itsetutkiskelun aikaa. Kuuntele kehoasi, ja tee sitä, mikä tuntuu hyvälle. Välillä saatat olla täynnä energiaa, välillä olet väsynyt ja uupunut. Aika voi tuntua raskaalta sekä henkisesti että fyysisesti. 30. raskausviikon paikkeilla on normaalia tuntea jo harjoitussupistuksia.
Lapsi vie yhä enemmän tilaa kohdussa, ja siksi sinulla voi olla tiheä virtsaamistarve ja virtsankarkailua. Jatka lantiopohjalihasten jumppaamista niin usein kuin pystyt ja muistat. Myös synnytykseen valmistautumisöljy voi olla hyödyllinen hankinta.
Raskaana hemoglobiini laskee luontaisesti ja 30. raskausviikko on taitekohta, jolla raudanpuute näkyy veriarvoissa jo monilla. Hemoglobiinia kannattaa pitää yllä monipuolisella ruokavaliolla. Neuvolassa ohjeistetaan lisäraudan käytössä, jos sille on tarvetta.
Hemoglobiinin lisäksi raudan puute voi näkyä ferritiiniarvossa, joka kertoo kehon rautavaraston tilanteessa. Rautavarastot voivat olla tyhjänpuoleiset, vaikka hemoglobiini olisi normaali.
Lue myös Anna.fi: Väsymys, aivosumu ja turvotus voivat olla merkkejä raudanpuutteesta – jos tunnistat nämä oireet, ferritiinin mittaus kannattaa
Yritä vain elää juuri niin terveellisesti kuin voit. Syö monipuolisesti, juo tarpeeksi vettä ja lepää riittävästi. Raskausviikko 30:n jälkeen edessä on vielä kymmenen viikkoa synnytykseen, joten koita säästää voimiasi!
Lue myös: Raskausajan ruokavalio: näin syöt oikein odotusaikana
Kommentit (1)
[…] epämiellyttävältä. Hampaat kannattaakin pyrkiä hoitamaan kuntoon ennen 30. raskausviikkoa, sillä sen jälkeen selällään makaaminen hammaslääkärin […]
*Koeta