19. raskausviikko: Lapsi voi kuulla jo äänesi
Kun 19. raskausviikko on käynnissä, lapsen suolistoon kerääntyy jäteaineita kuten kuolleita soluja ja ruoansulatusnesteitä.
Lapsenpihka alkaa muodostua
On 19. raskausviikko. Sikiö harjoittelee yhä imemistä ja samalla hän nielee lapsivettä. Sen myötä lapsen suolistoon kerääntyy jäteaineita kuten kuolleita soluja ja ruoansulatusnesteitä. Näitä jäteaineita kutsutaan nimellä mekonium, ja tästä muodostuu syntyneen lapsen ensimmäinen uloste eli lapsenpihka.
Lapsen ihoa peittää rasvakerros, joka suojaa herkkää ihoa lapsivedeltä. Tätä rasvaa kutsutaan lapsenkinaksi. Hänen kasvonsa muuttuvat päivä päivältä ihmismäisemmiksi: silmät ja korvat ovat jo asettuneet paikoilleen.
Lapsen kuulo on alkanut jo kehittyä. Kun 19. raskausviikko käynnistyy, lapsi pystyy kuulemaan sydämenlyöntisi, verenkiertosi, aivastuksesi tai naurusi. Lapsi oppii tunnistamaan äänesi hyvin aikaisin. Pikkuhiljaa kehittyvät myös hermosolut, jotka liittyvät makuun, kosketukseen, hajuun ja kuuloon.
Rakenneultraäänitutkimus tehdään raskausviikolla 19–21. Pian pääset näkemään, kuinka huimasti vauvasi on kehittynyt edellisen ultraäänitutkimuksen jälkeen!
Äidin kehossa tapahtuu monia muutoksia
Kun 19. raskausviikko lähestyy, saatat nähdä muutoksia ihossasi. Vatsasi iho venyy kohdun kasvaessa. Ihonalaiseen kerrokseen saattaa syntyä repeämiä, joita kutsutaan raskausarviksi. Alussa raskausarvet ovat punaisia, mutta synnytyksen jälkeen ne yleensä vaalenevat. Raskausarpia voi myös ilmaantua rintoihin sekä pakaroihin, jotka myös kasvavat raskauden myötä.
Myös pigmenttiläiskät ovat yleisiä etenkin kasvoissa, olkapäissä ja käsivarsissa. Yleensä ne häviävät synnytyksen jälkeen. Auringossa kannattaa kuitenkin olla varovainen, sillä jos ihosi palaa, pigmenttiläiskät saattavat jäädä pysyviksi.
Vielä voi lähteä matkalle vaikka rapakon taa
Kun 19. raskausviikko käynnistyy, voit vielä lentomatkailla huoletta. Mannerten välisiä lentoja ei suositella enää 28. raskausviikon jälkeen.
Lennoilla on hyvä muistaa jaloitella useasti, sillä raskaus ja pitkään paikallaan istuminen voivat lisätä laskimotukoksen riskiä. Kannattaa myös muistaa juoda runsaasti, jotta elimistö ei kuivu liikaa. Tukisukkiakin voi käyttää lennolla helpottamaan oloa.
Jaa oma kokemuksesi