35. raskausviikko: Lapsi liikkuu eri tavalla kuin aikaisemmin
35. raskausviikolla lapsen ja paino lisääntyy noin 25-35 grammaa päivässä, ja hänellä alkaa olla jo ahdasta. Äiti saattaa erittää kolostrumia, eli eräänlaista esimaitoa.
35. raskausviikko | rv 34+0–34+6 | RV 34
35. raskausviikko tarkoittaa sitä, että raskaus on kestänyt 34 viikosta ja 0 päivästä 34 viikkoon ja 6 päivään (rv 34+0–34+6). Sikiön pituus päästä peppuun (CRL) on n. 30 cm ja koko pituus n. 41 cm. Sikiö painaa n. 2300 g.
Lapsi avaa ja sulkee silmiään
35. raskausviikolla lapsella on jo oma rytminsä. Hänellä on hereilläollessaan silmät auki ja vastaavasti kiinni silloin, kun hän nukkuu.
Hänen silmänsä ovat luultavasti vielä siniset, kuten vastasyntyneillä yleensä on. Silmien pigmentointi ei ole vielä valmis, ja siksi valtaosa lapsista syntyy sinisilmäisinä. Väri alkaa kehittyä silmien altistuessa syntymän jälkeen valolle. Lapsen silmien väri kehittyy lopulliseksi puolen vuoden ja kahden vuoden välillä.
35. raskausviikolla lapsen paino lisääntyy edelleen vauhdilla, noin 25-35 grammaa päivässä.
Kohdussa alkaa olla ahdasta ja sen vuoksi lapsi liikkuu eri tavalla kuin aikaisemmin. 35. raskausviikolla lapsi on jo niin iso, että hän ei enää kellu lapsivedessä, vaan lepää kohdussa. Hän on ehkä myös kääntynyt pää alaspäin ja on valmis syntymään.
Noin neljä prosenttia vauvoista syntyy peppu tai jalat edellä. Jos synnytys käynnistyy ennen 37. raskausviikkoa, on todennäköisempää, että vauva saattaa olla perätilassa, koska liikkumatilaa on vielä enemmän.
35. raskausviikko voi olla käynnissä, eikä vauva ole välttämättä vielä kääntynyt pää kohti synnytyskanavaa. Jos vauvasi on perätilassa, hänet yritetään kääntää yleensä 36. raskausviikon tienoilla. Kääntäminen tehdään vatsanpeitteiden päältä eikä se ole kivuliasta. Monet vauvoista jäävät pää alaspäin, mutta toiset saattavat vielä kiepahtaa takaisinkin. Mikäli näin käy, synnytystapa arvioidaan jokaisen kohdalla yksilöllisesti.
35. raskausviikko saattaa ollaa aikaa, kun rinnoista alkaa tulla jo maitoa
Saatat edelleen kärsiä kutinasta 35. raskausviikon aikana, varsinkin vatsan seudulla, jalkapohjissa sekä kämmenissä. Jatka kosteusvoiteiden käyttöä. Voit myös harjata kutisevaa ihoaluetta varovasti pehmeällä harjalla. Kerro neuvolassa, jos kärsit kutisevasta ihosta.
35. raskausviikko on aikaa, jolloin vatsa on lähes kaikilla odottajilla jo hyvin suuri. Tunnet ehkä itsesi isoksi ja kömpelöksi, vatsa tuntuu olevan aina tiellä. Et ehkä ylety solmimaan kengännauhoja. Vältä edelleen korkokenkiä ja käytä jalkaystävällisiä jalkineita.
Raskaushormonit saavat rintasi kasvamaan ja täyttymään maidolla. Rinnoistasi saattaa tulla jo vähän nestettä. Tätä kellertävää nestettä kutsutaan ”kolostrumiksi”. Kehosi antaa sinulle merkkejä siitä, että se valmistautuu synnytykseen.
Raskaushormonit vaikuttavat paitsi rintoihisi myös lapsen rintoihin. Usein vastasyntyneen lapsen rinnat ovat vähän turvonneen näköiset, ja tyttölasten rinnoista saattaa jopa tulla hieman nestettä.
Jaa oma kokemuksesi