Raskaus viikko viikolta 26.12.2014 Päivitetty 18.09.2024

5. raskausviikko: Alkio kehittyy vauhdilla

Alkio kasvaa vauhdilla, kun 5. raskausviikko alkaa: lapsesi on tällä hetkellä noin seesaminsiemenen kokoinen, mutta jo nyt sille on hahmottunut keho ja pää.

Teksti
Toimitus

Alkion sydänäänet voi jo kuulla

Lapsesi on nyt noin seesaminsiemenen kokoinen, mutta jo nyt sille on hahmottunut keho ja pää. Lapsen sydämen kehitys alkaa jo nyt. Sydän alkaa lyödä, kun hedelmöittymisestä on kulunut noin 22 päivää.

Sydämenlyönnit voidaan parhaimmillaan havaita ultraäänen avulla jo tämän viikon aikana. Pienen lapsenalun sydän lyö 150–200 lyöntiä minuutissa, siis tuplasti enemmän kuin sinun sydämesi.

Myös keskushermosto, luut ja lihakset alkavat kehittyä tällä viikolla. Aivoissa tapahtuu jakautuminen kahteen osaan.

Varsi, jonka avulla alkio on kiinnittynyt kohtuun, kehittyy myös lapsen kasvaessa, pullistumalla sisältä ja venymällä. Lapsenalku on vielä tässä vaiheessa litteä.

5. raskausviikko tuo selviä ensioireita

Viides raskausviikko herättää tyypillisesti todelliset epäilyt raskaudesta. Monella naisella kuukautiset ovat jo jääneet tulematta, ja ensimmäiset raskausoireet alkavat ilmestyä. Nyt on hyvä aika tehdä raskaustesti.

Kehossasi olevat hormonit, jotka ylläpitävät raskautta, vaikuttavat sinuun eri tavoin. Raskaushormoneja ovat muun muassa progesteroni ja estradioli.

5. raskausviikko tuo monelle mukanaan raskauden ensioireet. Tässä vaiheessa saatat jo havaita ”klassisia” raskausoireita, kuten rintojen kosketusarkuutta, turvotusta, väsymystä, pahoinvointia ja tiheämpää virtsaamistarvetta. Näiden fyysisien oireiden ohella saatat tuntea myös psyykkisiä oireita, kuten tunteiden äkillistä vaihtelua ja itkuherkkyyttä.

Tunteet voivat velloa laidasta laitaan

Ristiriitaiset tunteet kuuluvat usein raskaaksi tulemiseen silloinkin, kun raskaus on ollut toivottu.

Aina ajatus raskaana olemisesta ei herätä pelkkää iloa vaan myös pelkoa ja epävarmuutta. Onko minusta tähän? Miten selviän synnytyksestä? Miten elämäni tulee muuttumaan? Olenko varmasti saamassa lapsen oikean henkilön kanssa?

Jos tiedossa ei ole puolisoa, voi mieltä kaihertaa huoli siitä, miten selviää yksin vauvan kanssa. On aivan normaalia, että tekisi mieli perua koko juttu.

Toisaalta monen mielestä alkuraskaus kuluu tuskastuttavan hitaasti. Onko vatsassani oikeasti joku? Miten hän voi? Tunteitaan kannattaa jakaa luotettavalle ja ymmärtäväiselle ihmisille. Ystävistä ja mahdollisesta puolisosta kannattaa hakea tukea. Myös neuvola on sitä varten, että siellä voi kertoa pohdinnoistaan.

5. raskausviikko on aivan raskauden alkua, joten sinulla on hyvin aikaa tulla sinuiksi erilaisten uusien tunteiden kanssa.

Lue myös: Kaikki alkuraskaudesta – vointi, oireet ja raskauden seuranta

Raskausviikot

Lue myös:

Lue myös

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X